Yle radio 1:n radiojumalanpalveluksesta

Ei olisi hiljainen viikko paremmin voinut alkaa .

Hillitty, rauhallinen ,yksinkertainen ,konstailematon ,selkeä ,sisäistetty jumalanpalvelus pienen Vahdon seurakunnan kirkosta.
Synnintunnustus tuntui oikealta eikä yhteen ääneen lausutulta kuorolausunnalta.

Palmusunnuntaille sopivat virret veisattiin kokonaan.Pieniä musiikillisia "mausteita" oli siroteltu vain harvoihin paikkoihin , puhuttelevaa.

Ikäänkuin nardusvoiteen tuoksu (Maria voiteli sillä Jeesuksen jalat )olisi levinnyt minunkin kotiini asti radion välityksellä.
Muutaman päivän kuluttua sama Jeesus huudettiin ristille .
1109
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Oli kyllä ennnen kuulumatonta ja mahtavaa! Synti julistettiin synniksi ja asiat tuli suoraan esiin.

Oli nimittäin radiossa luther-säätiön jumalanpalvelus! Oli aivan mahtavaa kuulla, ja ajatella, että tätä hienoa sanomaa oli kuulemassa moni!

Se kosketti varmasti jokaista sen kuulijaa.

Se kuulu järviradiosta ja tuli Seinäjoen luther-säätiöstä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


suuri kiitos kirjoitti:

Ei olisi hiljainen viikko paremmin voinut alkaa .

Hillitty, rauhallinen ,yksinkertainen ,konstailematon ,selkeä ,sisäistetty jumalanpalvelus pienen Vahdon seurakunnan kirkosta.
Synnintunnustus tuntui oikealta eikä yhteen ääneen lausutulta kuorolausunnalta.

Palmusunnuntaille sopivat virret veisattiin kokonaan.Pieniä musiikillisia "mausteita" oli siroteltu vain harvoihin paikkoihin , puhuttelevaa.

Ikäänkuin nardusvoiteen tuoksu (Maria voiteli sillä Jeesuksen jalat )olisi levinnyt minunkin kotiini asti radion välityksellä.
Muutaman päivän kuluttua sama Jeesus huudettiin ristille .

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu