Mitä hyötyä sodissa kaatuneille, siellä ruumiinosiaan tai vain suuren osan elämästään menettäneille on sankaripatsailla pidetyistä puheista tai niille lasketuista seppeleistä?
Tai siitäkään, että varusmiehet seistä könöttövät muistokiven kahden puolen tuntikaudet - tyhjän rynkyn kanssa.
Niitä kavereita se ei lämmitä tippaakaan.
Itseään nykyihmiset siinä lämmittävät - jotkut jopa hehkuttavat.
Mitäpä siinä sinänsä. Kolkkohan sellainen maailma olisikin, missä ei kuolleita muistettaisi. Myös niitä onnettomia, jotka ovat menettäneet elämänsä väkivaltaisissa yhteenotoissa, joihin eivät usein ole olleet vähimmässäkään määrin vikapäitä.
Mutta usein näissä menoissa on myös jotain kieroa. Hymistään ja kyynelehditään jotain sodan aikaa, jolloin kansa oli yhtä, eikä kaveria jätetty. Hymistään ja samalla tehdään poliittisia tai taloudellisia ratkaisuja, joissa kavereita heitetään niputtain ja kylmästi kelkasta ... Meidän pitäisi katsoa tapittaa spektaakkelielokuvia Tali-Ihantalan otteluista tai elää hengessämme iät kaiket jossain Raatteen tien tapahtumissa, samalla kun firmoja suljetaan vain siksi, että homma tuottaa vielä pikkuisen enemmän nettoa jossain muualla...
Tämä on minusta veteraanien pilkkaamista jos mitä. Hyi saatana!
Ei Uralin perhonen mitään. Hienosti tehdyltä tarinalta se vaikutti. Ja sivumennen sanottuna: minä kuulin sen jutun suullisena versiona yhdeltä tamperelaiselta levysepältä armon vuonna 1967. Jermu itse oli viettänyt sotareissullaan kokonaista viisi vuotta.
Huomasin Kalevankankaalla kerran hänen hautansa, pysähdyin ja vietin siinä hiljaisen hetken.
Tai siitäkään, että varusmiehet seistä könöttövät muistokiven kahden puolen tuntikaudet - tyhjän rynkyn kanssa.
Niitä kavereita se ei lämmitä tippaakaan.
Itseään nykyihmiset siinä lämmittävät - jotkut jopa hehkuttavat.
Mitäpä siinä sinänsä. Kolkkohan sellainen maailma olisikin, missä ei kuolleita muistettaisi. Myös niitä onnettomia, jotka ovat menettäneet elämänsä väkivaltaisissa yhteenotoissa, joihin eivät usein ole olleet vähimmässäkään määrin vikapäitä.
Mutta usein näissä menoissa on myös jotain kieroa. Hymistään ja kyynelehditään jotain sodan aikaa, jolloin kansa oli yhtä, eikä kaveria jätetty. Hymistään ja samalla tehdään poliittisia tai taloudellisia ratkaisuja, joissa kavereita heitetään niputtain ja kylmästi kelkasta ... Meidän pitäisi katsoa tapittaa spektaakkelielokuvia Tali-Ihantalan otteluista tai elää hengessämme iät kaiket jossain Raatteen tien tapahtumissa, samalla kun firmoja suljetaan vain siksi, että homma tuottaa vielä pikkuisen enemmän nettoa jossain muualla...
Tämä on minusta veteraanien pilkkaamista jos mitä. Hyi saatana!
Ei Uralin perhonen mitään. Hienosti tehdyltä tarinalta se vaikutti. Ja sivumennen sanottuna: minä kuulin sen jutun suullisena versiona yhdeltä tamperelaiselta levysepältä armon vuonna 1967. Jermu itse oli viettänyt sotareissullaan kokonaista viisi vuotta.
Huomasin Kalevankankaalla kerran hänen hautansa, pysähdyin ja vietin siinä hiljaisen hetken.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.