Kysymys??

Eräs henkilö kirjoitti näin toisella palstalla. Tietääkä kukaan asiaan perehtynyt pitääkö paikkaansa ja jos pitää, niin onko mitään linkkiä aiheeseen??


"Raamatussa sanotaan että rikkaan on yhtä vaikeaa päästä taivaaseen kuin kamelin kulku Neulansilmän läpi. Ja se viitattu Neulansilmä on tässä tapauksessa eräs ahdas portti Jerusalemin kaupunginmuurissa josta oli hankalaa muttei mahdotonta kulkea kamelin kanssa."
5232
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Olen kuullut tuon saman version. Ensinnäkään sellaisesta Jerusalemin portista ei ole tietääkseni historiallista tai arkeologista havaintoa, se lienee jokun sananselittäjän mielikuvitusta. Toiseksi tekstin intentio on sanoa nimen omaan, että ihmiselle pelastus on mahdotonta. Ihan yhtä mahdotonta kuin neulansilmän läpi meneminen. Mutta Jumalalle kaikki on mahdollista. Hän voi pelastaa jopa rikkaan.

Äänestä

Voidaan ajatella, että viittaisi Neulansilmä-nimiseen porttiin, eli läpipääsy olisi erittäin vaikeaa mutta ei mahdotonta. On sellainenkin teoria, että kameli joutuisi tässä "polvistumaan" eli nöyryys olisi pointti.

Toiset taas sanovat, että viitataan konkreettiseen neulansilmään eli puhe olisi täydellisen mahdottomista asiasta. Tämä korostaa sitä, että pelastus ei ole ihmiselle millään keinolla mahdollista, vaan aina pelkästään Jumalan teko. Tämä kaunis ajatus ja Raamatun perussanoman kirkkaus tekee tästä selostuksesta paremman.

Jos ajatellaan Neulansilmä-porttia, tulee pelastus ihmisen omaksi teoksi, mutta rikkaalle kamalan vaikeaksi. Tämä ei sovi yhteen sen kanssa, että pelastus on Jumalan teko ja ihmiselle mahdotonta. Tulkitsen yleisesti ottaen aina Raamattua siten, että jos tulkinta aiheuttaa ristiriidan, muutetaan tulkintaa. Niin tässäkin. Näin ajattelen tästä.

Äänestä

...raamatunpaikasta:

Neulansilmä
Jeesuksen vertauksessa («Matt. 19:24», «Mark. 10:25», «Luuk. 18:25») käyttämä kuvaus, jolla hän tarkoitti mahdotonta tekoa, nim. ettei tavaraansa luottava rikas voi päästä Jumalan valtakuntaan. Tätä vertausta on koetettu "helpottaa" väittämällä, että Jerusalemissa olisi muka ollut N. niminen portti. Tosiasiassa sellaista ei ole koskaan ollut.
Muutamissa nuorissa sekundaarisissa kreikan kielen teksteissä on yritetty lieventää vertausta lukemalla sanan kameloos (kameli) asemesta kamiilos (köysi). Myöhempi virheellinen tekstivariantti johtuu siitä, että tuolloin kyseiset sanat äännettiin samalla tavalla kamiilos. Tässä on luettava parhaimpien tekstilähteiden mukaisesti "kameli", jota seuraavat myös hyvät tunnetut raamatunkäännökset kuten esim. Authorized King James Version ja The Holy Bible, New International Version.
Kirjallisuutta:
Pauli Huuhtanen. Rikkaus ja köyhyys Raamatussa (1977)
Aapeli Saarisalo.

T;Jumalanhullu

Äänestä
  • vastauksista :)

    Äänestä

Joo, samaa mieltä kuin edelliset kirjoittajat. Tuntemani teologian tohtori varmisti asian - kyse on yrityksestä kiertää selvä opetus - ei semmoista porttia ole ollut.

Kannattaa kuunnella myös Jukka Norvannon opetus tuosta kohdasta "Raamattu kannesta kanteen"-ohjelmasta:
http://www.rkk-sansa.net/matt.htm
- kohdasta "Matt. 19:13-26 Kameli on korkea eläin"

Äänestä

Kommentoi aloitusta


En tiedä??? kirjoitti:

Eräs henkilö kirjoitti näin toisella palstalla. Tietääkä kukaan asiaan perehtynyt pitääkö paikkaansa ja jos pitää, niin onko mitään linkkiä aiheeseen??


"Raamatussa sanotaan että rikkaan on yhtä vaikeaa päästä taivaaseen kuin kamelin kulku Neulansilmän läpi. Ja se viitattu Neulansilmä on tässä tapauksessa eräs ahdas portti Jerusalemin kaupunginmuurissa josta oli hankalaa muttei mahdotonta kulkea kamelin kanssa."

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu