EU:n haitat?

Ihmetyttää kun porukalla mukamas menee nykyään huonosti. BKT on asukasta kohden korkeampi kuin ikinä. Itselläni palkkataso on tuplaantunut. Elektroniikka on käsittämättömän halpaa, verrattuna 1990-luvun alkuun. Uusien autojen hinta on tippunut todella paljon. Ketä haittaa jos Esson kahvilassa kahvikuppi maksaa enemmän kuin ennen? Säästän uudessa autossa kuitenkin useita tuhansia Euroja. Suomi on vihdoinkin päässyt eroon tuulipukukansan maineestaan. Olemme vihdoin länsimaa. Viimeinkin Suomella on vahva vakaa valutta. Ei tarvitse peuhata eri rahojen kanssa matkustaessa.

Mitä luulette tapahtuvan, jos Suomi eroisi EU:sta? Tippuisiko kahvikupin hinta? Palaisiko kaikki asiat ennalleen? Palaisiko digilähetykset analogisiksi? Palaisimmeko 1980-luvulle?

Oletteko miettineet, että sen takia on nykyään kalliimpaa eläminen, koska myös palkkataso on noussut. 1980-luvulla palkat olivatkin samat summat, kuin nykyään markoissa.

EU:sta eroamisessa ei olisi mitään hyötyä. Suuryritykset veisivät kuitenkin töitä Kiinaan, Intiaan ja Venäjälle. Luuletteko, että Valtio ottaisi yritykset takaisin itselleen? Nokia todennäköisesti siirtäisi viimeisetkin rippeet johonkin EU-valtioon, ettei joutuisi ongelmiin tullien kanssa. Siinä olisi erittäin syvä lama edessä.

Lopettakaa valitus, että EU pilaa kaiken. Ei ne asiat olleet ennen niin hyvin. Menneisyys kultaa muistot. EU on helppo tekosyy kaikille elämäänsä epäonnistuneille. Katsokaa ongelmaa silmiin ja tehkää asialle jotain, vika yleensä löytyy korvien välistä.

Älkää vedotko Sveitsiin tai Norjaan. Suomella ei ole yhtään samanlainen asema. Suomella ei ole maailman johtavia pankkeja turvanaan tai öljyä pelastamassa meitä.

IPU ja PS eivät edes oikeasti uskaltaisi erota EU:sta. Yrittävät vain puheillaan kalastella köyhien ja kateellisten ääniä.
221315
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 22

Vanhimmat

Talousnousu on tuskinpa EU:n ansiosta. Vahva, ei devalvoitavissa, valuutta voi olla hankala pienelle valtiolle.

On suuri riski että tämä EU:n uusin "energiapolitiikka" karkoittaa suurteollisuuden suomesta ja sehän on kohtalokasta pienelle, pohjoisessa olevalle, kylmälle ja harvainasutulle maalle.

Joten omasta mielestäni suomelle EU jäsenyys on taakka eikä etu!

Äänestä
  • Liian vahva euro todellakin haittaa vientiä EU:n ulkopuolelle. Markan ja ETAn aikana sitä ongelmaa ei ollut. Talousnousu oli myös -80-luvun lopulla ennen sitä seurannutta lamaa, ei vain EU-aikana.

    Samoin on EU:n energiapolitiikan syytä, että teollisuus karkaa Aasiaan ja Venäjälle.

    Demokratia on hävinnyt EU-jäsenyyden aikana, samoin oma päätäntävalta. (Lakiesitykset tulevat Brysselistä, eivät Arkadianmäeltä.)Suomalainen sisu on hävinnyt.

    Äänestä

  • "Vahva, ei devalvoitavissa, valuutta voi olla hankala pienelle valtiolle."

    Devalvoitu valuuttahan aiheuttikin 90-luvun vaihteen laman. Pankit halusivat takaisin saman arvoisen summan, eikä samaa numeroa. Hyvä sinä hyvä...

    Äänestä

  • Ei oo näin kirjoitti:

    "Vahva, ei devalvoitavissa, valuutta voi olla hankala pienelle valtiolle."

    Devalvoitu valuuttahan aiheuttikin 90-luvun vaihteen laman. Pankit halusivat takaisin saman arvoisen summan, eikä samaa numeroa. Hyvä sinä hyvä...

    "Devalvoitu valuuttahan aiheuttikin 90-luvun vaihteen laman. Pankit halusivat takaisin saman arvoisen summan, eikä samaa numeroa. Hyvä sinä hyvä..."

    Eikä aiheuttanut vaan Holkerin&Liikasen hallituksen vakavat virheet NL:n romahtaminen aiheutti syvän laman. Se että esim. Sorsan sopimusta torpedoitiin oli AY liikkeltä vakava virhepäätös.

    Äänestä

  • DemokratiaTarkkailija kirjoitti:

    "Devalvoitu valuuttahan aiheuttikin 90-luvun vaihteen laman. Pankit halusivat takaisin saman arvoisen summan, eikä samaa numeroa. Hyvä sinä hyvä..."

    Eikä aiheuttanut vaan Holkerin&Liikasen hallituksen vakavat virheet NL:n romahtaminen aiheutti syvän laman. Se että esim. Sorsan sopimusta torpedoitiin oli AY liikkeltä vakava virhepäätös.

    "Eikä aiheuttanut vaan Holkerin&Liikasen hallituksen vakavat virheet NL:n romahtaminen aiheutti syvän laman. Se että esim. Sorsan sopimusta torpedoitiin oli AY liikkeltä vakava virhepäätös."

    Tällaisia asioita ei oikein voi tapahtua enää kun yksittäinen ihminen ei voi viedä koko valtiota konkurssiin. Hätäpäissään markan devalvoiminen on viimeinen kuolinisku.

    Äänestä

  • hä? kirjoitti:

    Ilman devalvaatiota silloin niin suurteollisuus olisi kaatunut! Nyt sellaista mahdollisuutta EI enää ole.

    Äänestä

BKT on saatu näin korkeaksi suosimalla rikkaita ja sortamalla köyhiä verotuspäätöksissä. Minulla palkkataso on laskenut: ennen 1270,- nyt 190,-. Siinä huomaat EU:n "hyödyt". Samanaikaisesti EU:n CAP-hinnoittelu nostaa elintarvikkeiden hintaa jatkuvasti. Samoin bensiini ja sähkö nousevat, vaikka EU lupasi kaikkien hintojen laskevan.

Suunnittelen tässä uuden auton ostoa. Se maksaa n. 30 000 euroa, kun joskus sen sai 30 000 markalla. Onko tämä sitä luvattua hintojen laskemista siis? Kahvikuppi maksaa 10-kertaisesti markka-aikaan verrattuna. Sitä paitsi ulkomaan matkoja ei välttämättä voi tehdä ilman valuutanvaihtoa muihin Pohjoismaihin ym. EMU-maiden ulkopuolelle.

Jos Suomi eroaisi EUsta, demokratia ja tasa-arvo palautuisivat. Samoin kuluttajahinnat laskisivat ja tuottaja-/viljelijähinnat nousisivat. Nykyinen voimistuva eriarvoisuus loppuisi siihen. TV-lähetyksistä en lupaa mitään.

Suuryritykset lisäisivät tuotantoaan Suomessa, kun ei tarvitsisi välittää WTOn ilmastosopimuksesta yhtä kirjaimellisesti. Ilmastosopimuksessa Suomi on vastuussa myös Venäjän teollisuuspäästöistä, vaikka suomalaisia yrityksiä on Venäjällä alle prosentti.

Vaikka Suomella ei ole johtavia pankkeja ja maailman öljyvarastoja, meillä on metsä ja järvet. Ne tarjoavat mahdollisuuksia matkailuun, mutta EU pilaa kaiken direktiiveillään (mm. petodirektiivit, polttopuudirektiivi).

Äänestä

oikeassa. EU on vaan niin laaja asia, että harva ymmärtää näin laajoja kokonaisuuksia. Vanhoilliskekkoslaiset parjaavat EU.ta, vaikka esimerkiksi suomalainen viljelijä ei koskaan ole pärjännyt näin hyvin, sama vika vasemmistotyöläisillä.

Äänestä
  • "Suomalainen viljelijä ei ole koskaan pärjännyt näin hyvin" on selvää valetta! Vaikka tukia onkin maksettu, enemmistö niistä on mennyt sivutoimisille viljelijöille peltohehtaarien mukaan. Sitä paitsi tuottajahinnat laskevat kaiken aikaa maailmanmarkkinahintojen takia. Yksittäinen viljan hinnan nousu ei takaa maatalouden jatkuvaa työllisyyden kasvua. Työllistävä vaikutus on tärkeä kansantalouden, mm. BKT:n, osalta. Käy EU:n kotisivuilla opiskelemassa CAP:n tuotanto- ja hinnoitteluperiaatteet.

    Työllisyys kaikilla aloilla on laskenut ja työttömyys kasvanut. Pääoman ahneus, tämä Kokoomuksen oire, tekee ihmisestä tarpeettoman yhteiskunnassamme.

    Äänestä

muistan lukeneeni, sekö vääristää tilastoja EU:n hyväksi?

Äänestä

taas talollinen sieltä leiskautti vaihteeksi:)

Äänestä
  • Satakunnan Kokoomuksen Jorma Jaakkola. Molemmat ovat EU:n puolustajia. "EU:ssa ei ole mitään pahaa" on molempien näkemys. Kaiken lisäksi aloittaja ei antanut mainita EU:sta sanallakaan, mikä vahvistaa molempien mahdollisuutta.

    Äänestä

vai on tämä euro vakaa valuutta luehan valuutta ja rahapolitikkaa niin sekin selviää ja samalla selviää mitä oma valuutta saakaan aikaan ja millaisen vahvuuren se toisi suomen talouteen ja ne muut mielipiteest olisin arvioimaan vääriksi

Äänestä

Siinä taas taitaa olla herra talollinen asialla.

Äänestä
  • EU.sta on ollut vain ja aina haittaa. Itsenäisyys takaisin itsenäisyyspuoleen ja perusuomalaisten voimalla.Upeaa !

    Äänestä

  • EU.n vastustaja kirjoitti:

    EU.sta on ollut vain ja aina haittaa. Itsenäisyys takaisin itsenäisyyspuoleen ja perusuomalaisten voimalla.Upeaa !

    Kyllähän ne muuttavatkin asiaa yhdellä paikalla eduskunnassa. Tämä jo kertoo, kuinka moni haluaa todellisuudessa erota EU:sta. Taitaa kaikki Suomen vastustajat olla tällä palstalla (14kpl).

    RÄHÄHÄHÄHÄHÄHÄHÄH!!!

    Äänestä

  • ..................... kirjoitti:

    Naurappas paskaista nauruas, mutta miten sitten suun panet kun koko mätäpaise EU puhkiaa?

    Äänestä

  • ..................... kirjoitti:

    Kyllähän ne muuttavatkin asiaa yhdellä paikalla eduskunnassa. Tämä jo kertoo, kuinka moni haluaa todellisuudessa erota EU:sta. Taitaa kaikki Suomen vastustajat olla tällä palstalla (14kpl).

    RÄHÄHÄHÄHÄHÄHÄHÄH!!!

    Suomi on aika EU ja Nato vastainen maa.

    http://markusjansson.blogspot.com/2007/05/eu-kusetuksesta.html

    Äänestä

  • ..................... kirjoitti:

    Kyllähän ne muuttavatkin asiaa yhdellä paikalla eduskunnassa. Tämä jo kertoo, kuinka moni haluaa todellisuudessa erota EU:sta. Taitaa kaikki Suomen vastustajat olla tällä palstalla (14kpl).

    RÄHÄHÄHÄHÄHÄHÄHÄH!!!

    http://fi.wikipedia.org/wiki/Euroskeptisismi

    Äänestä

  • yleistä.. kirjoitti:

    Alejandro Cercas (PSE)

    "Hyvät kollegat, työaikadirektiivistä käymämme keskustelu on osunut sattumalta samaan aikaan 9. toukokuuta vietettävän Eurooppa-päivän kanssa. Korvissani kaikuvat yhä puhemiehemme Borrellin sanat, jotka hän lausui eilen tässä salissa siitä, mikä suhde velvollisuudellamme muistaa on velvollisuuteemme rakentaa Eurooppa, jossa euroskeptismi ja Eurooppa-vastaisuus on nujerrettu."

    http://www.europarl.europa.eu/sides/getDoc.do?pubRef=-//EP//TEXT CRE 20050510 ITEM-004 DOC XML V0//FI

    Äänestä

  • kajahtaa.. kirjoitti:

    nujertelevat, varmaan tekevät EU-vastaisuudesta rikoksenkin ja ajatuspoliisit alkaa kiertelemään.

    Äänestä

>EU-komissio haluaisi tietää meidän WC:n käyttömahdollisuuksista...

EU haluaisi kontrolloida Elämäämme

EU-komissio haluaisi, että Suomi, yhdessä muiden Unionin maiden kanssa, rekisteröisi joitakin maansa kansalaisten tekemisiä. Sellaisia olisi mm. ajankohdat, jolloin nainen on aloittanut avosuhteen, mitä kieltä puhut, uskontosi, mitä kulkuneuvoa käytät töihinmenoosi, työmatkan pituus sekä käytetty aika työmatkaasi, kuinka monta autoa on huonekunnallasi ynnä joukko muita typeriltä tuntuvia asioita. Tämä käy selville EU-komission aloitteesta, joka tullaan lähipäivinä jättämään EU-parlamentille.>

http://jakesblogg.dinstudio.se/

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

..................... kirjoitti:

Ihmetyttää kun porukalla mukamas menee nykyään huonosti. BKT on asukasta kohden korkeampi kuin ikinä. Itselläni palkkataso on tuplaantunut. Elektroniikka on käsittämättömän halpaa, verrattuna 1990-luvun alkuun. Uusien autojen hinta on tippunut todella paljon. Ketä haittaa jos Esson kahvilassa kahvikuppi maksaa enemmän kuin ennen? Säästän uudessa autossa kuitenkin useita tuhansia Euroja. Suomi on vihdoinkin päässyt eroon tuulipukukansan maineestaan. Olemme vihdoin länsimaa. Viimeinkin Suomella on vahva vakaa valutta. Ei tarvitse peuhata eri rahojen kanssa matkustaessa.

Mitä luulette tapahtuvan, jos Suomi eroisi EU:sta? Tippuisiko kahvikupin hinta? Palaisiko kaikki asiat ennalleen? Palaisiko digilähetykset analogisiksi? Palaisimmeko 1980-luvulle?

Oletteko miettineet, että sen takia on nykyään kalliimpaa eläminen, koska myös palkkataso on noussut. 1980-luvulla palkat olivatkin samat summat, kuin nykyään markoissa.

EU:sta eroamisessa ei olisi mitään hyötyä. Suuryritykset veisivät kuitenkin töitä Kiinaan, Intiaan ja Venäjälle. Luuletteko, että Valtio ottaisi yritykset takaisin itselleen? Nokia todennäköisesti siirtäisi viimeisetkin rippeet johonkin EU-valtioon, ettei joutuisi ongelmiin tullien kanssa. Siinä olisi erittäin syvä lama edessä.

Lopettakaa valitus, että EU pilaa kaiken. Ei ne asiat olleet ennen niin hyvin. Menneisyys kultaa muistot. EU on helppo tekosyy kaikille elämäänsä epäonnistuneille. Katsokaa ongelmaa silmiin ja tehkää asialle jotain, vika yleensä löytyy korvien välistä.

Älkää vedotko Sveitsiin tai Norjaan. Suomella ei ole yhtään samanlainen asema. Suomella ei ole maailman johtavia pankkeja turvanaan tai öljyä pelastamassa meitä.

IPU ja PS eivät edes oikeasti uskaltaisi erota EU:sta. Yrittävät vain puheillaan kalastella köyhien ja kateellisten ääniä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu