Olin joskus

muinoin niin pahasti alkoholisoitunut, että jouduin käymään katkaisuhoidoissa ja Kalliolan myllyhoidossa.

No, se aika on onneksi ohi, mutta eräs tarina noilta ajoilta on jäänyt mieleen.

Helsingin Vallilassa Paavalin kirkon kellarissa kokoontui 50-luvulla AA-kerho. Kirkkoherra kävi kerhon avoimissa kokouksissa ja oli täten poikkeuksellisen ennakkoluuloton.

Kerran hän piti totuttua sunnuntaisaarnaansa ja julisti kovaan ääneen, se on kuulkaa sillä tavalla, että tuolla alakerrassa istuu kaksitoista miestä, ja heillä jokaisella on oma jumala. Miettikää sitä.
1116
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

niin vanha, että olisin istunut siellä Paavalin kirkon kellarissa itse, vaan tarina on urbaani legenda.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


JoMN kirjoitti:

muinoin niin pahasti alkoholisoitunut, että jouduin käymään katkaisuhoidoissa ja Kalliolan myllyhoidossa.

No, se aika on onneksi ohi, mutta eräs tarina noilta ajoilta on jäänyt mieleen.

Helsingin Vallilassa Paavalin kirkon kellarissa kokoontui 50-luvulla AA-kerho. Kirkkoherra kävi kerhon avoimissa kokouksissa ja oli täten poikkeuksellisen ennakkoluuloton.

Kerran hän piti totuttua sunnuntaisaarnaansa ja julisti kovaan ääneen, se on kuulkaa sillä tavalla, että tuolla alakerrassa istuu kaksitoista miestä, ja heillä jokaisella on oma jumala. Miettikää sitä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu