Vääryys

Mitä ihmettä tuomaristolla on Joonas Hytöstä vastaan? Tanssijoita pitäisi arvioida suorituksen eikä joidenkin henk.koht. kaunojen mukaan!! Oliko Kaikkonen muka oikeasti parempi tanssija, tai Jimi P.??? Rehellistä tuomarointia, kiitos!!
3713594
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 37

Vanhimmat

Kuinka joku heinäseiväsmies voi tönkkökävelyllä mennä jatkoon, kun pitäisi olla kyse rumbasta? En itse ainakaan haluaisi moista tanssipartnerikseni. Onko kisan arvot jossain muussa, kun tanssitaidossa? Halutaanko ihmisten olohuoneisiin lisää säälittäviä suorituksia?

Äänestä

Ja oliko Jimi kaksi pistettä parempi kuin Tuuli Matinsalo, kuten Uotinen arvioi. Rusasen mielestä Antti ja Tuuli olivat yhtä hyviä. Tuulia ja Aleksia taidetaan tuomaroida ihan eri asteikolla kuin muita.

Äänestä

Tuomareiden pisteet eivät vastaa suorituksia, ihan hatusta kyllä vedettyjä. Kilpailijoita ei arvioida samalla asteikolla. Tylsää...

Äänestä
  • ja Aleksilta rokotettiin pisteitä nostoista, mutta Marian ja Mikon nosto ei vaikuttanut parin pisteisiin. Eikä siihen kukaan tuomareistakaan puuttunut, paitsi Jorma totesi "noshton olleen kompelo"(kömpelö). Taitaa olla niin, että voittaja on selvillä jo, mutta katsojia kusetetaan äänestämään. Ihan sama homma kuin BB:ssä.

    Äänestä

  • Tuulilta kirjoitti:

    ja Aleksilta rokotettiin pisteitä nostoista, mutta Marian ja Mikon nosto ei vaikuttanut parin pisteisiin. Eikä siihen kukaan tuomareistakaan puuttunut, paitsi Jorma totesi "noshton olleen kompelo"(kömpelö). Taitaa olla niin, että voittaja on selvillä jo, mutta katsojia kusetetaan äänestämään. Ihan sama homma kuin BB:ssä.

    niin että toisissa tansseissa nostot on salittuja ja toisissa ei?

    Äänestä

  • se..... kirjoitti:

    niin että toisissa tansseissa nostot on salittuja ja toisissa ei?

    Että mikä nosto on sallittua ja mikä ei. Ja mikä nosto Tuulilla ja Aleksilla oli kiellettyä. Ja nostihan Jimikin Annaa. Tarttis lisätietoa!

    Äänestä

  • se..... kirjoitti:

    niin että toisissa tansseissa nostot on salittuja ja toisissa ei?

    Mielestäni tuomarit sanoivat "ei kuulu formaattiin", että luulis sit koskevat kaikkia tansseja.

    Äänestä

ovat minunkin mielestäni tyyppiä "joko-tai", se näkyy aivan selvästi. Ihmettelin samaa myös eilen katsellessani ko. ohjelmaa.

Äänestä

En tiedä vääryydestä mutta hytönen oli tosi jäykkä kuin puuseiväs.Eikä siin ole hytöstä mitenkään sorsittu päinvastoin sai liikaa pisteitä.Mutta siinä olen samaa mieltä tuomarit vois panna kiertoon,varmaan löytyy parempia tuomareita.

Äänestä
  • Kilpatanssiin ei kuulu nostot. Siinä mielessä tuo
    kilpailu on kilpatanssin ja show tanssin "puolessavälissä. Jukka Haapalainenhan sanoi asiasta
    aivan selvästi, kuten Helena Ahti-Hallberg.

    Äänestä

Musiikkivalinta oli vain väärä. Olisivat saaneet enemmän pisteitä toisella kappaleella. Mielestäni musiikki ei passannut tanssiin ollenkaan... Jimi Pääkallo saa naisilta ja Jormalta hyvät pisteet. Jukkahan ei oikein lämmennyt. Jimissä on sitten varmaan jotain karismaa. Kieltämättä ihan kauni poika, mutta käytö on jotenkin ärsyttävää ja esittää liikaa.

Äänestä
  • Okei,tuomarit ovat olleet TODELLA tiukkoja ja ankaria tänä vuonna alusta lähtien ja kieltämättä antavat välillä ihan ihme pisteitä mutta kyllä minua ehkä enemmän ihmetyttää katsojien antamat äänet...

    Siis Kaikkonen ja Hytönen ovat ehdottomasti kaikkein surkeimmat tanssijat koko sarjan historiassa ja ovat saaneet tuomareilta todella alhaisia pisteitä ANSAITUSTI mutta sitten katsojat äänestävät heidät SUORAAN jatkoon ja Vappu joutuu pudotusuhan alle Siken kanssa,todella HÄMMÄSTYTTÄVÄÄ!
    Okei,tietenkään katsojat eivät ole ammattitanssijoita eivätkä siis osaa arvioida tanssia oikein mutta kyllä nyt sokeakin näkee että Kaikkonen ja Hytönen ovat aivan kammottavia tanssijoita!Eli olen tullut johtopäätökseen että katsojat äänestävät jatkoon vain kiinnostavia ja mielenkiintoisia henkilöitä eikä tanssitaidolla ole mitään merkitystä!Aikaisempinakin vuonna on aina ensin pudonnut joukon vanhin tanssija vaikka hän olisi kuinka hyvä tahansa!Nytkin Sikke paransi mielestäni paljon ekasta tanssista mutta Hytönen ja Kaikkonen veti yhtä surkeasti kun ekallakin kerralla mutta pääsivät suoraan jatkoon!
    Vappua on haukuttu lihavaksi yms. ja hän oli heti pudotuksessa mukana vaikka mielestäni tanssinut hyvin joten ilmiselvästi katsojat haluavat vain päästä ensin eroon "epämieluisista" julkkiksista tanssivat he sitten miten hyvin tahansa!

    Tuomaritkin ovat kyllä todella epäreiluja ja aivan järjettömän ankaria kun antavat pisteitä ihan 1:stä lähtien ja mielestäni ainakin pari tuomaria saisi lähteä tuomitsemaan vaikka Ruotsin tanssikisoja!

    Äänestä

  • noelle kirjoitti:

    Okei,tuomarit ovat olleet TODELLA tiukkoja ja ankaria tänä vuonna alusta lähtien ja kieltämättä antavat välillä ihan ihme pisteitä mutta kyllä minua ehkä enemmän ihmetyttää katsojien antamat äänet...

    Oli kyllä järkyttävän kankea, Hytösen esitys meni jotenkin ohi, kun yritin löytää yhteistä juonta laululle ja tanssille. Meni ihmetellessä se esitys. Kaikkosen olisi kuullut tippua, mutta kai sen kannattajat äänestivät sen jatkoon. Sutu on kyllä ihana ilmestys ja lantion liikettä löytyy leidiltä, mutta Antti seisoi vain paikallaan ja siirteli persustaan eessuntaas...

    Sikke petrasi tosi paljon ja tippui... Moni huonompi tanssija jäi. Vieläkin ihmettelen Jorman kasia Jimille. Tyyppi vaan mutristi huuliaan ja Jorma oli mennyttä miestä. Allekirjoitan kyllä monet asiat, mitä tohon kirjotit...

    Äänestä

  • viilisniilis kirjoitti:

    Tuo hinttari-heikki joka muka jormana esiintyy pilaa vuosi toisensa jälkeen koko jutun....kattelee vain jätkien persuksia ja nättien poikien huulia.....voi munakuppi, että osaa olla vastenmielinen korvasieni koko himpula!

    Äänestä

  • tanssija kirjoitti:

    Vastenmielinen ole, mutta antaa ehkä hieman väärin perustein pisteitä... Tanssikilpailuhan tämä kuitenkin oli, eikä ulkonäkökisa? Tai siis kyllähän vaatteet ja kaikki vaikutta taiteelliseen kokonaisuuteen, mutta ei se saisi merkitä, onko söpö poika vai ei.

    Äänestä

  • noelle kirjoitti:

    Okei,tuomarit ovat olleet TODELLA tiukkoja ja ankaria tänä vuonna alusta lähtien ja kieltämättä antavat välillä ihan ihme pisteitä mutta kyllä minua ehkä enemmän ihmetyttää katsojien antamat äänet...

    Siis Kaikkonen ja Hytönen ovat ehdottomasti kaikkein surkeimmat tanssijat koko sarjan historiassa ja ovat saaneet tuomareilta todella alhaisia pisteitä ANSAITUSTI mutta sitten katsojat äänestävät heidät SUORAAN jatkoon ja Vappu joutuu pudotusuhan alle Siken kanssa,todella HÄMMÄSTYTTÄVÄÄ!
    Okei,tietenkään katsojat eivät ole ammattitanssijoita eivätkä siis osaa arvioida tanssia oikein mutta kyllä nyt sokeakin näkee että Kaikkonen ja Hytönen ovat aivan kammottavia tanssijoita!Eli olen tullut johtopäätökseen että katsojat äänestävät jatkoon vain kiinnostavia ja mielenkiintoisia henkilöitä eikä tanssitaidolla ole mitään merkitystä!Aikaisempinakin vuonna on aina ensin pudonnut joukon vanhin tanssija vaikka hän olisi kuinka hyvä tahansa!Nytkin Sikke paransi mielestäni paljon ekasta tanssista mutta Hytönen ja Kaikkonen veti yhtä surkeasti kun ekallakin kerralla mutta pääsivät suoraan jatkoon!
    Vappua on haukuttu lihavaksi yms. ja hän oli heti pudotuksessa mukana vaikka mielestäni tanssinut hyvin joten ilmiselvästi katsojat haluavat vain päästä ensin eroon "epämieluisista" julkkiksista tanssivat he sitten miten hyvin tahansa!

    Tuomaritkin ovat kyllä todella epäreiluja ja aivan järjettömän ankaria kun antavat pisteitä ihan 1:stä lähtien ja mielestäni ainakin pari tuomaria saisi lähteä tuomitsemaan vaikka Ruotsin tanssikisoja!

    "vanhin"kilpailija pois..muisteleppas vaikk Kristiina Elstelää..joka pysyi tanssii tähtien kanssa-kisassa mukana ihan loppumetreille:)

    Äänestä

  • ain pudonnut kirjoitti:

    "vanhin"kilpailija pois..muisteleppas vaikk Kristiina Elstelää..joka pysyi tanssii tähtien kanssa-kisassa mukana ihan loppumetreille:)

    kuinka paljon siihen vaikutti Elstelän pojan itsari?

    Äänestä

  • ain pudonnut kirjoitti:

    "vanhin"kilpailija pois..muisteleppas vaikk Kristiina Elstelää..joka pysyi tanssii tähtien kanssa-kisassa mukana ihan loppumetreille:)

    Vanhin putoaa aina, ellei ole ammatiltaan näyttelijä. Elstelä /Siikander ja nyt Larivaara.
    Ei kannata ikäihmisenä osallistua ilman estraadi kokemusta.

    Äänestä

  • tanssija kirjoitti:

    Tuo hinttari-heikki joka muka jormana esiintyy pilaa vuosi toisensa jälkeen koko jutun....kattelee vain jätkien persuksia ja nättien poikien huulia.....voi munakuppi, että osaa olla vastenmielinen korvasieni koko himpula!

    nyt tostakin hinttarista. "Kahdeksan, homomaisuudesta ja huulityöskentelystä"

    Äänestä

  • tanssija kirjoitti:

    Tuo hinttari-heikki joka muka jormana esiintyy pilaa vuosi toisensa jälkeen koko jutun....kattelee vain jätkien persuksia ja nättien poikien huulia.....voi munakuppi, että osaa olla vastenmielinen korvasieni koko himpula!

    ketkuili velkojensa kanssa niin kauan että sai ne veronmaksajien maksettavaksi.

    Äänestä

Samaa ihmettelin minäkin. Onko näin, että kun Joonaksella on klassisen baletin tausta,häneltä vaaditaan enemmän? Vai vaikuttavatko henkilökemiat?
Minulla on tallella videonauhoitus TV:stä, jossa Joonas nuorena osallistui balettikilpailuun. Vaikka nyt on kyse erilaisista tansseista, ei vuosia balettia opiskellut voi olla noin huono kuin tuomarien pisteet antoivat ymmärtää.Vaikka Antti "Rautakangen" tanssi herättää hilpeyttä ja Jimi Pääkallon ilmeet myös, olisi tuomareiden syytä katsoa myös tekniikkaa.
PS.Me katsojat voimme antaa enemmän sympatiamme ja antipatiamme vaikuttaa pisteiden jaossa(: - vai mitä?

Äänestä
  • kyl vaihdevuosi naisille pitää järjestää omat kisat.
    todella irstasta sikke /turvaurineen, ja nuori poika.

    Äänestä

Olisi kovin säyseää jopa siveääkin,jos suurituloiset luopuisivat suurista eläkkeistänsä pienituloisten hyväksi.Ja olisipa se kovin helppoakin.Eitarvitsisi kun vähän vanhaa Ojalan laskuoppia jakokulmineen siihen tarkoitukseen käyttää.

Äänestä
  • Muikunheittokilpailu telkkariin ja heti. Ja tauoilla voitas talloa mämmiläpysköitä ja hutkia talkkunakartuilla huhmaretta. Tuomareiksi ehottomasti Väinö Purje, Heikki Kaheli ja vaikkapa se kolkkahattukokkipoika olikseny Vanamo, Kakkonen vai Kolomonen. Ja mikä ettei: aromipesä-Mikko vois vaikka jodlata, joikhata ja hypätä pyykkiseipäällä kolmoisloikkaa ihan vaan meidän paskantärkeitten katselijoitten ärsyttämiseksi.
    Hei hulinaa, huusi Lenita ku kirnuun pieri !!

    Äänestä

Ei voi ymmärtää.. Aivan sama juttu ku viime vuonna Epun kaa. Jormaa ei vaan naama miellytä. Saa nähdä miten käy ku Hytönen uskalsi sanoa ettei hänkään ymmärtänyt Jorman tanssia viime vuonna.. :) Mut onneks Hytönen ei tippunu! Kaikkonen niin tönkkö, miten ihmeessä ei ollut pudotuksessa?

Äänestä
  • Ne jotka osaavat oikeasti tanssia, niitä arvostellaan jostain nilkan tai olkapään väärästä asennosta. Ne taas jotka eivät osa vähääkään tanssia - niillä on tuomareiden mielestä OIKEA ASENNE (hah) ja pisteitä ropisee...

    Äänestä

että on tyhmä kuin saapas!

Äänestä
  • kuinka hänellä on oma suosikki tanssijoissa. Minulla alaleuka tipahti kun huomasin miten hän mairitteli surkeaa pariskuntaa.
    Mutta täytyy muistaa ottaa tämäkin ohjelma huumorilla!

    Äänestä

Kuka,misä,milloin..??Kuka on Joonas Hytönen?

Äänestä

Urpoja,huhhuh

Äänestä
  • Eihän Vappu ollut sen suuremman pudotusuhan alla kuin kukaan muukaan.

    Ei niitä jatkopaikkoja ilmoiteta missään paremmuusjärjestyksessä, vaan ohjaaja sen päättää. Huonoin on huonoin, mutta muuten mennään miten sattuu.

    Ei ole mitään syytä olettaa, että Vappu olisi saanut toiseksi vähiten ääniä. Päättivät sen laittaa vähän kärvistelemään, kun on niin söpö paniikissa.

    Lisäsi myös kummasti draamaa, kun Kaikkonen vapautettiin heti jatkoon. Tämä on taitolaji.

    Äänestä

On se harmi, jos tollanen laatuohjelma menettää katsojan!
Sääliksi käy Hytöstä jo nyt, entäpä sitten kun ainoo faniki hylkää?
Mä oon elämäni seurannu aivan liian läheltä tota Joonasta, en ihmettele et on muitakin, jotka siihen ei lämpene.
Ballerina ja kaiken saanut lellikkipoika, jonka faijansa pelasti koulun pihalta yläasteella, ettei poijaat läppässy naamariin.
Joskus pitäs vaan tajuta pitää naama kiinni kun se on se kokoinaisuus joka tuppaa ratkasemaan.
Kiitos, hei!

Äänestä
  • koko ohjelma yli puukattu, mistä lie katsoja luvut kerätty. Tulee parhaanpaan aikaan, persee.....

    Äänestä

Kattelin ekaa kertaa mokomaa paskaviihdeohjelmaa sen historian aikana (et usko? miksi egoilisin anonyymillä nimimerkillä)

Ja kyllä ne tuomarit vain työtänsä tekivät, Sorry joonas fanit, mutta mies oli lavalla kuin jäykkä paska, ei se oikein tanssimiselta näyttänyt. Enemmänkin vaikutti että yritti haastaa matinsalon aerobikkaamalla, mutta melko surkealla menestyksellä.

Ja jimi ei kyllä varmasti osannut tanssia, mutta kyseessä onkin viihdeojelma, ja hän sentään oli edes hiukkasen viihdyttävä.

Ja mikähän idea on ottaa kisaan kaikenmaailman perusperttien rinnalle aerobickin maailmanmestari. Eipä taida olla ihan samalla viivalla muiden kanssa. Kyllähän se jimikin lavalla työkseen heiluu, mutta heilukoon miten tykkää, eikä kukaan laske pisteitä.

Äänestä

suomen armeijan taisteleva aliupseeri

Äänestä

Se on vain televisio-ohjelma...Kannattaako ottaa pulttia?

Äänestä

Kuka Hytöskästä tykkäisikään?

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Kohta entinen katsoja kirjoitti:

Mitä ihmettä tuomaristolla on Joonas Hytöstä vastaan? Tanssijoita pitäisi arvioida suorituksen eikä joidenkin henk.koht. kaunojen mukaan!! Oliko Kaikkonen muka oikeasti parempi tanssija, tai Jimi P.??? Rehellistä tuomarointia, kiitos!!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu