Omainen

henkilökohtaisista tavoista, toiveista ja taustasta! Toki kysymme niitä kirjallisestikin pitkäaikaishoidossa.

Ne ovat tärkeitä tietoja jokapäiväista hoitoa ajatellen ja helpottavat luomaan läheisellenne turvallisen olon. Kiitos!
3531
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

On laitettu, on kerrottu, on soitettu ja kirjoitettu. On paperilla elämänkertaa ja on hoito/palvelusopimus, jossa niistä tärkeimmät vielä toiseen kertaan. Ja kuinka käy: ei niistä kukaan välitä, vaan sitten selitetään: ei voi sitä eikä voi tätä, kun eihän hän enää sitä ymmärrä - , ei voi kun toiset asukkaat - , meillä ei niin yksilöllistä hoitoa voi järjestää ...
Omainen tuntee olonsa hyvin turhautuneeksi, kun kotoa tuodut vanhukset rakkaimmat tavarat laitetaan piiloon tai palautetaan toiselle omaiselle, joka sen tietenkin ottaa vastaan ja ihmettelee, että no ei kai sitä sitten täällä voi pitää, vaikka kyse olisi vain jostain pehmolelusta.

Äänestä
  • niin tarkkaan, että työtä ohjaa pitkälti kiire. Ainakin siellä missä itse työskentelen. Ja kuitenkin pyrin olemaan ns. hyvä ja turvallinen hoitaja.

    Tiedot vanhuksen omista toiveista, tavoista, peloista, omista "rutiineista" ym. helpottaa hoitotyöntekijää luomaan vanhukselle henkistä turvallisuutta sopeuttamalla omaa käytöstään vanhuksen perusluonteeseen ja kokemuksiin.

    Laitoshoito ei kykene tarjoamaan lähellekään yksilöllistä hoitoa nykyisillä resursseilla, toki hoitotyöntekijät voivat miettiä omaa käyttäytymistään kiireestä huolimatta. Rauhallisuus ja ystävällisyys on tärkeää ja ne pienet vinkit omaisilta helpottaa potilaan kanssa toimimista ja sitä kautta kiirettäkin.

    Surullista, että aina syyllistetään hoitajat, kun katse pitäisi omaisillakin kääntyä ylemmille tahoille, sinne, missä resursseista päätetään.

    Äänestä

  • on mitoitettu kirjoitti:

    niin tarkkaan, että työtä ohjaa pitkälti kiire. Ainakin siellä missä itse työskentelen. Ja kuitenkin pyrin olemaan ns. hyvä ja turvallinen hoitaja.

    Tiedot vanhuksen omista toiveista, tavoista, peloista, omista "rutiineista" ym. helpottaa hoitotyöntekijää luomaan vanhukselle henkistä turvallisuutta sopeuttamalla omaa käytöstään vanhuksen perusluonteeseen ja kokemuksiin.

    Laitoshoito ei kykene tarjoamaan lähellekään yksilöllistä hoitoa nykyisillä resursseilla, toki hoitotyöntekijät voivat miettiä omaa käyttäytymistään kiireestä huolimatta. Rauhallisuus ja ystävällisyys on tärkeää ja ne pienet vinkit omaisilta helpottaa potilaan kanssa toimimista ja sitä kautta kiirettäkin.

    Surullista, että aina syyllistetään hoitajat, kun katse pitäisi omaisillakin kääntyä ylemmille tahoille, sinne, missä resursseista päätetään.

    Työn uudelleen organisoinnilla pääsee hyviin tuloksiin. Huomasimme omassa työyhteisössämme, että kiire oli lähinnä omien korvien välissä... Pienillä hyvillä teoilla, esim. halaus per päivä, saa aikaan todella hyvää mieltä...

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


kerro läheisesi kirjoitti:

henkilökohtaisista tavoista, toiveista ja taustasta! Toki kysymme niitä kirjallisestikin pitkäaikaishoidossa.

Ne ovat tärkeitä tietoja jokapäiväista hoitoa ajatellen ja helpottavat luomaan läheisellenne turvallisen olon. Kiitos!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu