Saksalaiset

Olen lueskellut Harry Lehtosen "Valmis tuskaan ja kuolemaan -legioonalaisen muistelmat"- kirjaa. Kirja vahvistaa sen väitteen, että legioonassa palveli runsaasti saksalaisia ex-SS ja ex-Wehrmacht sotilaita.

Heidän osuutensa esimerkiksi Dien Bien Phun taisteluissa oli todella merkittävä ja sen ansiosta linnoitus kesti niinkin kauan. Joku korkea ranskalainen upseeri oli sanonut, että "jos minulla olisi ollut 10000 SS-miestä, olisin pitänyt linnoituksen".

Se vain jäi mietityttämään, että kuinka saksalaisia oli niin paljon legioonassa? Kirjassa lukee, että vaihtoehtoina oli ollut "legioona tai niskalaukaus", ilmeisesti sitten niin. Monet saksalaiset pääsivät kotiinsa vasta vuonna -55, palvelus legioonassa otti niin kauan.

Siinäpä sitä nyt tulikin. Jos teillä on asiaan liittyen enemmänkin tietoa, pistäkää tänne.
351602
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 35

Vanhimmat

muukalaislegioonaan liittyminen oli vapaehtoista, mutta sodanjälkeisessä saksassa ei työpaikkoja, ainakaan entsille SS-miehille, ollut juurikaan tarjolla.

Varsinkin Vietnamissa Saksalaisten karkuruus oli yleistä ja karkurit yleensä pääsivät Itä-Saksaan Kiinan ja Neuvostoliiton kautta. Osa uskaltautui lähtemään Itä-saksasta Länsi-saksaan.
NL otti karkureista kaikki irti ja heitä juhlittiinkin "sankareina, jotka sanoivat hyvästi imperialistiselle sotakoneistolle", huolimatta siitä että he olivat sotineet NL:ää vastaan ja saattaneet tehdä vaikka mitä sotarikoksia.
Kaikki eivät karanneet, mutta suhteessa Saksalaisten karkuruus oli yleisintä.
Vielä tänä päivänäkin saksassa asuu ihmisiä, jotka karkasivat muukalaislegioonasta ja eivät siksi uskalla matkustaa Ranskaan: siellä heidät pidätettäisiin.

Äänestä
  • "Vielä tänä päivänäkin saksassa asuu ihmisiä, jotka karkasivat muukalaislegioonasta ja eivät siksi uskalla matkustaa Ranskaan: siellä heidät pidätettäisiin."

    En oikein jaksa uskoa. Eihän nykyään legioonalaiskarkureita etsitä aktiivisesti kuin pari päivää. Ja tuskin esimerkiksi 10 vuoden päästä asialla on mitään mewrkitystä.

    Äänestä

  • sentään.. kirjoitti:

    "Vielä tänä päivänäkin saksassa asuu ihmisiä, jotka karkasivat muukalaislegioonasta ja eivät siksi uskalla matkustaa Ranskaan: siellä heidät pidätettäisiin."

    En oikein jaksa uskoa. Eihän nykyään legioonalaiskarkureita etsitä aktiivisesti kuin pari päivää. Ja tuskin esimerkiksi 10 vuoden päästä asialla on mitään mewrkitystä.

    asiasta tuli dokkari joko teemalta tai ylen ykköseltä ja siinä joku harmaatukkainen, ex-ss-mies, ex-muukalaislegioonalainen, ex-karkuri, väitti että hän ei voi mennä ranskaan, koska hänet pidätettäisiin siellä sotilaskarkurina.

    Äänestä

  • homma... kirjoitti:

    ...tiukat on lait legioonalaisille. Olis kiva tietää, miten nykypäivän karkureille käy. Siis jos onnistuu karkaamaan ja menee Ranskaan vaikka 10 vuotta karkaamisen jälkeen.

    Äänestä

  • homma... kirjoitti:

    asiasta tuli dokkari joko teemalta tai ylen ykköseltä ja siinä joku harmaatukkainen, ex-ss-mies, ex-muukalaislegioonalainen, ex-karkuri, väitti että hän ei voi mennä ranskaan, koska hänet pidätettäisiin siellä sotilaskarkurina.

    se piti tähänkin taas sotkea. Eikös he näytä tuossa kohta puolin "dokumentin" Marskin homoudestakin, joten se siitä luotettavuudesta..

    Äänestä

"jos minulla olisi ollut 10000 SS-miestä, olisin pitänyt linnoituksen".

Oiskohan 1000 kuitenkin oikeampi lukema???

Äänestä
  • "Lukumäärässä ei ollut vikaa. Laadussa oli. Jos olisin saanut 10 000 SS-miestä, olisin pitänyt linnoituksen".

    Eversti Bigeard.

    S.379

    Äänestä

  • näin: kirjoitti:

    "Lukumäärässä ei ollut vikaa. Laadussa oli. Jos olisin saanut 10 000 SS-miestä, olisin pitänyt linnoituksen".

    Eversti Bigeard.

    S.379

    Ja heti perään huudetaan:

    Jos laadussa oli vikaa niin miksi Dien Bien Phun taistelussa heidän roolinsa sitten oli niin merkittävä?

    SS on yleinen katkeruuden purun kohde nykyään. Ilmeisesti SS oli niin kova luu monelle vastustajalle mutta samalla myös järkeviä ja tunnollisia ihmisiä vapauden aatteelleen. Ainakin Ranskassa on SS:t saattaneet jopa ystävystyä siviiliväestön kanssa ja tuo ystävyys on säilynyt myös sodan jälkeenkin. SS:iä vain metsästettiin raukkamaisesti sodan päätyttyä ja lähinnä koko natsi-aate kaadettiin heidän niskaansa lähinnä aiheetta. Tietysti siinä mielessä aihetta oli, että nämä taistelijat olivat useimmiten kaikkein motivoituneimpia (olivathan he enimmiltä osiltaa vapaaehtoisia) ja meno taisteluissa oli sitten sen mukaista. Useimmiten SS:t tempaisi koko rintaman urhoolliseen taisteluun mukaan vaikka tilanne olisi ollut kuinka toivoton tahansa. Berliini 1945 lienee tästä paras esimerkki. Stalingrad on myös loistava malli siitä kuinka toivottomassa tilassa siltikin komento säilyi korkeimmalla taholla ja suurempia antautumisiakaan ei tapahtunut vasta ennen kuin Hitler oli sille luvan antanut. Tämä osaltaan lisää katkeruutta Hitleriä ja Saksaa kohtaan, joka sitten kulminoituu noiden vapaaehtoisten vihaksi. Olihan tuossakin Stalinille selkeä arvovaltatappio Hitlerille, koska hänen joukkonsa antautuivat käytännössä silloin kun joutuivat mottiin ja yhteydet selustaan katkesivat. Stalingrad sen sijaan olisi Berliinin tavoin jouduttu tuhoamaan viimeiseen mieheen ilman ylhäältä annettua antautumislupaa. Tosin täytyy todeta, että tuossakin antautumisessa oli enemmän hyväuskoisuutta mukana kuin järkeä. Peruste antautumiselle oli juuri tilanteen toivottomuus, joten miksi tappaa omia miehiä aivan turhaa. No noistakaan antautuneista ei selvinnyt hengissä kuin kourallinen takaisin kotiin.

    Joten edellisen mukaan voidaan kyllä todeta yksikantaan, että laadussa ei tainnut vikaa olla. Olisiko johtosuhteissa joku mättänyt pahemman kerran?

    Ja sitä paitsi se on minusta ainakin aika ylistävä lausunto SS:stä jos Eversti Bigeard on noin todennut, koska jenkit eivät kyenneet pitämään Vietnamissa yhtään mitään vaikka joukkoja oli satojatuhansia..

    Äänestä

  • ensin sanotaan: kirjoitti:

    "Jos laadussa oli vikaa niin miksi Dien Bien Phun taistelussa heidän roolinsa sitten oli niin merkittävä?"

    Joukkojen runko muodostui saksalaisista, mutta kun legioonassa ollaan, oli siellä muitakin kansallisuuksia. Ei tappio tietysti näiden muiden vika ollut, mutta ei kai voine kiistää, että saksalaisten ansiosta legioona pystyi pistämään vastaan noinkin pitkään. Saksalaisia toimi aliupseereina ja he olivat kokeneet sodan aiemminkin.

    Mutta jos eversti olisi saanut ne 10 000 urhoollista..

    http://tappis.0catch.com/peiper.htm

    Ranskalaisten ystävä mutta ranskalaisten kommunistien murhaama.

    On myös mielenkiintoista miten jenkki-tuomari juutalaisen avustajansa kanssa esti kuolemantuomiot Peiperin miehille:

    "Myöhemmin on kiinnitetty huomiota siihen, että syyttäjistöstä ja tuomareista suurin osa oli juutalaisia, jopa Puolassa tai Saksassa syntyneitä. Heidän puolueettomuudestaan ei voitu olla aivan varmoja. On syytä muistaa sekin, että (Peiperin)puolustusasianajajan avustaja, Herbert J. Strong, oli myös Saksassa syntynyt juutalainen, eli hänellä ei voinut olla mitään sitä vastaan että syytetyt tuomitaan sellaisesta minkä he ovat tehneet.

    On yksin everstiluutnantti Willis Mead Everett Jr:n ansiota, ettei Peiperille ja hänen alaisilleen tuomittuja epämääräisin todistein perusteltuja rangaistuksia pantu täytäntöön. Everett toimi Peiperin puolustusasianajajana, ja toisin kuin ilmeisesti odotettiin, hän otti oikeudenkäynnin oikeudenkäyntinä, eikä Hollywood-sirkuksena.

    Everett käytti koko valitustien hyväkseen, ja sai kuolemantuomiot kumottua. Puolustuksen todistajana oli esiintynyt myös Malmedyn tiellä surmansasaaneiden jenkkisotilaiden esimies, everstiluutnantti Harold D. McGown.

    Georgiasta, Atlantasta, kotoisin oleva Everett kiinnitti ylempien tahojen huomion oikeuden lainoppineen jäsenen, eversti Abraham H. Rosenfeldin, ilmeisiin juridisiin kömmähdyksiin ym. epäselvyyksiin ja sai aikaan tuomioiden peruuttamisen ja uuden käsittelyn. Myöhempinä vuosinaan Everett toimi pitkään kotikaupungissaan afroamerikkalaisen teologisen intituutin opettajana, ja nauttii yhä suurta kunnioitusta vanhemman polven mustien atlantalaisten keskuudessa.

    Kuolemantuomion odottelu muuttui sitten Jochen Peiperille yhdentoista vuoden vankeudeksi, josta vapauduttuaan hän aloitteli normaalia elämää Saksassa."

    Äänestä

  • ensin sanotaan: kirjoitti:

    Ja heti perään huudetaan:

    Jos laadussa oli vikaa niin miksi Dien Bien Phun taistelussa heidän roolinsa sitten oli niin merkittävä?

    SS on yleinen katkeruuden purun kohde nykyään. Ilmeisesti SS oli niin kova luu monelle vastustajalle mutta samalla myös järkeviä ja tunnollisia ihmisiä vapauden aatteelleen. Ainakin Ranskassa on SS:t saattaneet jopa ystävystyä siviiliväestön kanssa ja tuo ystävyys on säilynyt myös sodan jälkeenkin. SS:iä vain metsästettiin raukkamaisesti sodan päätyttyä ja lähinnä koko natsi-aate kaadettiin heidän niskaansa lähinnä aiheetta. Tietysti siinä mielessä aihetta oli, että nämä taistelijat olivat useimmiten kaikkein motivoituneimpia (olivathan he enimmiltä osiltaa vapaaehtoisia) ja meno taisteluissa oli sitten sen mukaista. Useimmiten SS:t tempaisi koko rintaman urhoolliseen taisteluun mukaan vaikka tilanne olisi ollut kuinka toivoton tahansa. Berliini 1945 lienee tästä paras esimerkki. Stalingrad on myös loistava malli siitä kuinka toivottomassa tilassa siltikin komento säilyi korkeimmalla taholla ja suurempia antautumisiakaan ei tapahtunut vasta ennen kuin Hitler oli sille luvan antanut. Tämä osaltaan lisää katkeruutta Hitleriä ja Saksaa kohtaan, joka sitten kulminoituu noiden vapaaehtoisten vihaksi. Olihan tuossakin Stalinille selkeä arvovaltatappio Hitlerille, koska hänen joukkonsa antautuivat käytännössä silloin kun joutuivat mottiin ja yhteydet selustaan katkesivat. Stalingrad sen sijaan olisi Berliinin tavoin jouduttu tuhoamaan viimeiseen mieheen ilman ylhäältä annettua antautumislupaa. Tosin täytyy todeta, että tuossakin antautumisessa oli enemmän hyväuskoisuutta mukana kuin järkeä. Peruste antautumiselle oli juuri tilanteen toivottomuus, joten miksi tappaa omia miehiä aivan turhaa. No noistakaan antautuneista ei selvinnyt hengissä kuin kourallinen takaisin kotiin.

    Joten edellisen mukaan voidaan kyllä todeta yksikantaan, että laadussa ei tainnut vikaa olla. Olisiko johtosuhteissa joku mättänyt pahemman kerran?

    Ja sitä paitsi se on minusta ainakin aika ylistävä lausunto SS:stä jos Eversti Bigeard on noin todennut, koska jenkit eivät kyenneet pitämään Vietnamissa yhtään mitään vaikka joukkoja oli satojatuhansia..

    "Useimmiten SS:t tempaisi koko rintaman urhoolliseen taisteluun mukaan vaikka tilanne olisi ollut kuinka toivoton tahansa. Berliini 1945 lienee tästä paras esimerkki. Stalingrad on myös loistava malli siitä kuinka toivottomassa tilassa siltikin komento säilyi korkeimmalla taholla ja suurempia antautumisiakaan ei tapahtunut vasta ennen kuin Hitler oli sille luvan antanut"

    SS ei ollut mukana Stalingradin raunioissa. Pikkukorjauksena vain. Lue enemmän, luule vähemmän.

    Äänestä

  • näin: kirjoitti:

    "Lukumäärässä ei ollut vikaa. Laadussa oli. Jos olisin saanut 10 000 SS-miestä, olisin pitänyt linnoituksen".

    Eversti Bigeard.

    S.379

    Vai 10 000 (SS-) miestä lisää tykinruuaksi?
    Mitähän se olisi auttanut?

    http://fi.wikipedia.org/wiki/Dien_Bien_Phun_taistelu

    2 293 kuoli, 5 193 haavoittui, 11 800 vangittiin

    Äänestä

  • 10 000 kirjoitti:

    Vai 10 000 (SS-) miestä lisää tykinruuaksi?
    Mitähän se olisi auttanut?

    http://fi.wikipedia.org/wiki/Dien_Bien_Phun_taistelu

    2 293 kuoli, 5 193 haavoittui, 11 800 vangittiin

    ...vaan jos 10 000 ukoista olisi ollut SS-miehiä.

    Niin minä sen ymmärsin. Kysykää everstiltä mitä sen päässä liikkui. Vaikkakin joudutte tekemään sen meedion kautta - se kaveri on jo Valhallassa.

    Äänestä

  • tietenkään... kirjoitti:

    ...vaan jos 10 000 ukoista olisi ollut SS-miehiä.

    Niin minä sen ymmärsin. Kysykää everstiltä mitä sen päässä liikkui. Vaikkakin joudutte tekemään sen meedion kautta - se kaveri on jo Valhallassa.

    Sitä minä pidän erikoisena, että muukalaislegioonaa pidetään yhtenä maailman parhaista sotakoneista. Kun legioonan historiaa katsoo, niin eihän ne ole muuta kuin turpaansa ottaneet ja uhranneet vierasmaalaisia onnenonkijoita sotatoimissaan. Toki jotkut pikkuoperaatiot viidakon veijareita vastaan ovat sujuneet hyvin, mutta juuri Dien Bien Phun taistelu, toinen maailmansota, Algeria ym. kertovat siitä, että turpaan tuli ja ukkoa meni.

    Niitä ne kai muistelee jatkuvasti, sen minkä siivoamiselta, simputukselta ja sulkeisilta kerkeävät. Kuuluisa Cameronin taistelukin päättyi turpiin saantiin.

    Onko legioonan tarkoitus voittaa taisteluita vai saada turpaan kunnolla ja kuolla samalla kunniakkaasti? Hieman ihmetyttää vaikkakin ymmärrän, että legioona rakenteensa vuoksi on sopinut käytettäväksi itsemurhaoperaatioissa.

    Kova paikka se varmasti on, sitä ei käy kieltäminen. Mutta onko sellaisella joukolla oikein mahdollisuuksia, jossa sotilaiden tausta on niin erilainen? Motiivina pääasiallisesti raha ja paikasta karataan jatkuvasti... ei kuulosta tehokkaalle. Voin tietysti olla väärässäkin, mutta oudolta se hehkutus ajoittain kuulostaa.

    Äänestä

  • vielä! kirjoitti:

    syynä ihan vain seikka, että jos ei hehkutettaisi niin mitä Ranskalle jäisi jäljelle? Renaultin panssarivaunut vai?

    Äänestä

  • detalji kirjoitti:

    "Useimmiten SS:t tempaisi koko rintaman urhoolliseen taisteluun mukaan vaikka tilanne olisi ollut kuinka toivoton tahansa. Berliini 1945 lienee tästä paras esimerkki. Stalingrad on myös loistava malli siitä kuinka toivottomassa tilassa siltikin komento säilyi korkeimmalla taholla ja suurempia antautumisiakaan ei tapahtunut vasta ennen kuin Hitler oli sille luvan antanut"

    SS ei ollut mukana Stalingradin raunioissa. Pikkukorjauksena vain. Lue enemmän, luule vähemmän.

    Suomalaiset olisivat joutuneet Stalingradiin muuten. Kommunistit hävittivät tykistöllä Dien Bien Phun. Ei ole merkitystä mitä maaleja siellä oli.

    Äänestä

  • Kaukasukselle kirjoitti:

    Suomalaiset olisivat joutuneet Stalingradiin muuten. Kommunistit hävittivät tykistöllä Dien Bien Phun. Ei ole merkitystä mitä maaleja siellä oli.

    Niin eli SS ei ollut Stalingradissa mottitaisteluiden aikana jolloin lienee turha hehkuttaa niiden panosta em taistelussa.

    Äänestä

  • äss kirjoitti:

    Niin eli SS ei ollut Stalingradissa mottitaisteluiden aikana jolloin lienee turha hehkuttaa niiden panosta em taistelussa.

    koskaan hävittykään mikäli SS olisi ollut paikalla. Siinä mielessä hehkutus on täysin paikallaan. Muutenkin nuo olot muuttuivat Stalingradissa epäinhimillisen huonoiksi hyvinkin nopeasti, mutta antautumisia ei tapahtunut. Veikkaan, että ranskalaisilla olisi ollut toinen meininki vastaavassa tilanteessa. Niin kuin sodan jälkeinen Ranskan presidentti asian itsekin erään kerran totesi. Joten luultavasti Vietnamissa SS:t ovat olleet eliittiä, joita kenraalit ja upseerit ovat arvostaneet hyvinkin paljon.

    Äänestä

  • sitä mottitaistelua olisi kirjoitti:

    ..ideologiset erimielisyydet lentävät romukoppaan ja vain sotilastaidoilla ja -kunnolla on merkitystä. Aliupseereina ja tavallisina legioonalaisina toimineet SS-miehet olivat nähneet totaalista sotaa ja koulutuksensa ja kokemuksensa avulla pystyivät pitkittämään väistämätöntä niinkin pitkään.

    Harry Lehtonen kertoo kirjassaan ihmetellensä ja ihailleensa saksalaisten "stoalaista" asennetta heidän marssiessaan toista kertaa sotavankeuteen. Lehtonen muuten sai saksalaisten kiitokset omasta panoksestaan.

    Onko tämä Lehtonen muuten vielä hengissä? Muistan lukeneeni jostain, että mies sairasti syöpää tm. On jo reilusti yli 70 vuotias mies.

    Äänestä

  • sitä mottitaistelua olisi kirjoitti:

    koskaan hävittykään mikäli SS olisi ollut paikalla. Siinä mielessä hehkutus on täysin paikallaan. Muutenkin nuo olot muuttuivat Stalingradissa epäinhimillisen huonoiksi hyvinkin nopeasti, mutta antautumisia ei tapahtunut. Veikkaan, että ranskalaisilla olisi ollut toinen meininki vastaavassa tilanteessa. Niin kuin sodan jälkeinen Ranskan presidentti asian itsekin erään kerran totesi. Joten luultavasti Vietnamissa SS:t ovat olleet eliittiä, joita kenraalit ja upseerit ovat arvostaneet hyvinkin paljon.

    "No tuskinpa sitä mottitaistelua olisi hävittykään mikäli SS olisi ollut paikalla. Siinä mielessä hehkutus on täysin paikallaan".

    Ahaa, historialliset tosiasiat sivuun ja "mitä-jos" kehiin. Siinä olisi kuollut pakkaseen, nälkään, ampumatarvikkeiden puutteeseen niin SS :n kuin Wehrmachtinkin mies kun kerran piiritysrenkaan murtamiseen lähetetty hyökkäys pysähtyi eikä saartorengasta Stalingradin ympäriltä saatu murrettua.

    Äänestä

  • ensin sanotaan: kirjoitti:

    Ja heti perään huudetaan:

    Jos laadussa oli vikaa niin miksi Dien Bien Phun taistelussa heidän roolinsa sitten oli niin merkittävä?

    SS on yleinen katkeruuden purun kohde nykyään. Ilmeisesti SS oli niin kova luu monelle vastustajalle mutta samalla myös järkeviä ja tunnollisia ihmisiä vapauden aatteelleen. Ainakin Ranskassa on SS:t saattaneet jopa ystävystyä siviiliväestön kanssa ja tuo ystävyys on säilynyt myös sodan jälkeenkin. SS:iä vain metsästettiin raukkamaisesti sodan päätyttyä ja lähinnä koko natsi-aate kaadettiin heidän niskaansa lähinnä aiheetta. Tietysti siinä mielessä aihetta oli, että nämä taistelijat olivat useimmiten kaikkein motivoituneimpia (olivathan he enimmiltä osiltaa vapaaehtoisia) ja meno taisteluissa oli sitten sen mukaista. Useimmiten SS:t tempaisi koko rintaman urhoolliseen taisteluun mukaan vaikka tilanne olisi ollut kuinka toivoton tahansa. Berliini 1945 lienee tästä paras esimerkki. Stalingrad on myös loistava malli siitä kuinka toivottomassa tilassa siltikin komento säilyi korkeimmalla taholla ja suurempia antautumisiakaan ei tapahtunut vasta ennen kuin Hitler oli sille luvan antanut. Tämä osaltaan lisää katkeruutta Hitleriä ja Saksaa kohtaan, joka sitten kulminoituu noiden vapaaehtoisten vihaksi. Olihan tuossakin Stalinille selkeä arvovaltatappio Hitlerille, koska hänen joukkonsa antautuivat käytännössä silloin kun joutuivat mottiin ja yhteydet selustaan katkesivat. Stalingrad sen sijaan olisi Berliinin tavoin jouduttu tuhoamaan viimeiseen mieheen ilman ylhäältä annettua antautumislupaa. Tosin täytyy todeta, että tuossakin antautumisessa oli enemmän hyväuskoisuutta mukana kuin järkeä. Peruste antautumiselle oli juuri tilanteen toivottomuus, joten miksi tappaa omia miehiä aivan turhaa. No noistakaan antautuneista ei selvinnyt hengissä kuin kourallinen takaisin kotiin.

    Joten edellisen mukaan voidaan kyllä todeta yksikantaan, että laadussa ei tainnut vikaa olla. Olisiko johtosuhteissa joku mättänyt pahemman kerran?

    Ja sitä paitsi se on minusta ainakin aika ylistävä lausunto SS:stä jos Eversti Bigeard on noin todennut, koska jenkit eivät kyenneet pitämään Vietnamissa yhtään mitään vaikka joukkoja oli satojatuhansia..

    Koskahan se Hitler antoi 6. armeijalle luvan antautua.Kun Paulus antautui ilman sitä lupaa.

    Koskahan se Hitler antoi 6. armeijalle luvan antautumiseen Stalingradissa?
    Kun Paulus antautui saamatta siihen lupaa.
    On täällä ihme tietäjiä.

    Äänestä

  • .................. kirjoitti:

    "Jos laadussa oli vikaa niin miksi Dien Bien Phun taistelussa heidän roolinsa sitten oli niin merkittävä?"

    Joukkojen runko muodostui saksalaisista, mutta kun legioonassa ollaan, oli siellä muitakin kansallisuuksia. Ei tappio tietysti näiden muiden vika ollut, mutta ei kai voine kiistää, että saksalaisten ansiosta legioona pystyi pistämään vastaan noinkin pitkään. Saksalaisia toimi aliupseereina ja he olivat kokeneet sodan aiemminkin.

    Mutta jos eversti olisi saanut ne 10 000 urhoollista..

    Olen myös lukenut erään suomalaisen muukalaislegioonalaisen muistelmat joka taisteli Dien Bien Phunssa. Hänen mukaansa kaikkein velliperseisimmät sotilaat olivat värvätyt arabit, hermot ei kestäneet ollenkaan ja pelotti. Saksalaisia tai entisiä ss-miehiä ei karkureiden joukossa ollut, taistelivat katkeraan loppuun saakka.
    Sitten Stalingradista. Siellä saartorenkaan sisällä ei ollut ss-joukkoja. Oli kyllä 40 000 entistä puna-armeijan sotilasta jotka olivat vaihtaneet saksalaisten puolelle.

    Äänestä

SS- jermut oli kovia taistelijoita! Mutta Ranskalainen päällystö oli/on ihan kuraa!
Suomalaisetkin taistelijat legioonassa ovat saaneet kehuja.

Ja nykyään legioonaan on tulijoita paljon, ja niitä ei tosiaan paljon säästellä, vaan
työnnetään surutta eteen varmaan kuolemaan.
Erikoisjoukot asia erikseen mm. 2erep. Koulutus on jo niin vaativaa ja kallista että näitä
miehiä ei tuhlata!
Nää on kaksi eri maailmaa tavalliset legioonalaiset ja erikoisjoukot!

Äänestä

Haha,sammakonsyöjät kuvittelivat kuluttavansa vietcongit ylivoimaisella tulivoimallan motista käsin!
Vietnamilaisilta ei kuitenkaan konstit loppuneet.
He purkivat tykkinsä ja kuljettivat ne viidakon halki ympäröiville vuorille,ja kas,eräänä kauniina päivänä mottiin alkoi tulla rautaa siniseltä taivaalta!
Ei siinä tilanteessa auta edes SS:n yrmistely.Vai torjuuko SSmies niskaan tippuvan kranaatin pelkällä rautaisella(Hitlerin mielitermi)tahdonvoimallaan?
Vinosilmät juhlivat voittoaan täysin ansaitusti.

Äänestä

Toisen maailmansodan lopussa satoja tuhansia saksalaisia sotilaita oli liittoutuneiden vankeina kuukausia piikkilanka-aidan takana vailla suojaa ja erittäin niukalla ravinnolla. Tuhansia kuoli tässä vaiheessa sodan jo päätyttyä tauteihin tai suoranaiseen nälkään!

Ranskalaisten vankileireillä sotilaille tarjottiin välitöntä vapautusta siten, että tehtiin sopimus muukalaislegioonaan! Epätoivoisessa tilanteessa moni tähän suostui!

SIKSI saksalaisia oli niinkin paljon sodanjälkeisessä legioonassa!

"In Other Losses (1989), Bacque claimed that Allied Supreme Commander Dwight Eisenhower's policies caused the death of 790,000 German captives in internment camps through disease, starvation and cold from 1944 to 1949. In similar French camps some 250,000 more are said to have perished. The International Committee of the Red Cross was refused entry to the camps, Switzerland was deprived of its status as "protecting power" and POWs were reclassified as "Disarmed Enemy Forces" in order to avoid recognition under the Geneva Convention. Bacque argued that this alleged mass murder was a direct result of the policies of the western Allies, who, with the Soviets, ruled as the Military Occupation Government over partitioned Germany from May 1945 until 1949. He laid the blame on Gen. Dwight D. Eisenhower, saying Germans were kept on starvation rations even though there was enough food in the world to avert the lethal shortage in Germany in 1945–1946."

Äänestä
  • Joku on taas onnistunut kaivamaan hyvän esimerkin siitä, mitä palsta oli pahimmillaan kymmenen vuotta takaperin. Asiat eivät ole lopultakaan kauheasti muuttuneet ;)

    "Ranskalaisten vankileireillä sotilaille tarjottiin välitöntä vapautusta siten, että tehtiin sopimus muukalaislegioonaan! Epätoivoisessa tilanteessa moni tähän suostui!"

    Statuksettomat sotavangit saivat kyllä töitä ranskalaisilta, mutta eivät nimettömistä ja tuntemattomista SS-supersankaripataljoonista Indokiinan viidakoissa, vaan miinojen ja räjähteiden purkutehtävissä Ranskassa. Sinänsä homma oli ihan samaa mitä Saksa itse oli tarjoillut statuksettomille sotavangeilleen.

    "In Other Losses (1989), Bacque claimed..."

    Bacque oli aivan hyvin tietoinen siitä mitä tilastointikategoriat oikeasti tarkoittivat, koska häntä avustaneet arkistotyöntekijät olivat asian hänelle selostaneet, mutta hän päätti kasvattaa kirjansa myyntilukuja keksimällä melko heikon salaliittoteorian ;)

    Äänestä

  • MeAgaln kirjoitti:

    Joku on taas onnistunut kaivamaan hyvän esimerkin siitä, mitä palsta oli pahimmillaan kymmenen vuotta takaperin. Asiat eivät ole lopultakaan kauheasti muuttuneet ;)

    "Ranskalaisten vankileireillä sotilaille tarjottiin välitöntä vapautusta siten, että tehtiin sopimus muukalaislegioonaan! Epätoivoisessa tilanteessa moni tähän suostui!"

    Statuksettomat sotavangit saivat kyllä töitä ranskalaisilta, mutta eivät nimettömistä ja tuntemattomista SS-supersankaripataljoonista Indokiinan viidakoissa, vaan miinojen ja räjähteiden purkutehtävissä Ranskassa. Sinänsä homma oli ihan samaa mitä Saksa itse oli tarjoillut statuksettomille sotavangeilleen.

    "In Other Losses (1989), Bacque claimed..."

    Bacque oli aivan hyvin tietoinen siitä mitä tilastointikategoriat oikeasti tarkoittivat, koska häntä avustaneet arkistotyöntekijät olivat asian hänelle selostaneet, mutta hän päätti kasvattaa kirjansa myyntilukuja keksimällä melko heikon salaliittoteorian ;)

    "Sinänsä homma oli ihan samaa mitä Saksa itse oli tarjoillut statuksettomille sotavangeilleen. "

    Joo, mutta ei länsimaisille sotavangeille. Tämän varmasti "tietoviisas MeAgaln " tiesit. Briteillä, tai ylipäätään kansainliiton sotilailla, ranskalaisilla tai jenkeillä ollut saksalaisten sotavankileirillä kuin syödä mahansa täyteen ja potkia palloa.
    Antautuneiden saksalaisten kohtelu oli sodan jälkeen törkeää länsiliittoutuneuden toimesta koska taustalla vaikuttivat juutalaiset mielipiteen muokkaajat.
    http://magneettimedia.com/saksan-on-tuhouduttava/

    Äänestä

  • "Joo, mutta ei länsimaisille sotavangeille."

    Ai, esmes ranskalaisia ei lasketa länsimaisiksi? Toisekseen, sillä ei olisi mitään väliä muutenkaan, koska voimassa ollutta kansainvälistä lakia ei ollut erityisesti suunniteltu koskemaan vain maita Saksan länsipuolella ja laissez fairea kaikille itäpuolella oleville ;)

    "Briteillä, tai ylipäätään kansainliiton sotilailla..."

    Jaa, kansainliitollakin oli sotajoukot kentällä. Taas on uusnatsit tekemässä historiallisia läpimurtoja ;)

    "... ranskalaisilla tai jenkeillä ollut saksalaisten sotavankileirillä kuin syödä mahansa täyteen ja potkia palloa."

    Jotenkin en jaksa uskoa, että pakkotyöhön asetetut ranskalaiset sotavangit olisi lähetty Saksan tehtaisiin tai kaivoksiin vain "potkimaan palloa" ellei kysymyksessä ole ollut erityisesti jalkaan kahlittu pallo, joka lienee ollut liian jämerä potkittavaksi. Siinä ei edes tietysti huomioida siirtomaista lähtöisin olleita vankeja, jotka monesti potkaisivat ainoastaan tyhjää saksalaisten ampuessa heidät ;)

    "Antautuneiden saksalaisten kohtelu oli sodan jälkeen törkeää länsiliittoutuneuden toimesta koska taustalla vaikuttivat juutalaiset mielipiteen muokkaajat."

    Mutta sinusta ei ollut törkeää, että Gröfazisi porukat olivat käyttäneet sotavankejaan samalla tavoin pakkotyövoimana, koska nehän ovat sentään omia suosikkejasi ;)

    Äänestä

  • MeAgaln kirjoitti:

    "Joo, mutta ei länsimaisille sotavangeille."

    Ranskalaiset sotilaat lasketaan länsimaisiksi. Heitä ei pakotettu orjatyöhön. Pierre Laval ( tunnet varmaan) sai neuvoteltua saksalaisten kanssa sopimuksen jolla ranskalaiset siirtotyöläiset korvataan samalla määrällä vapautettavia sotavankeja. Siirtotyöläisten asema ei poikennut mitenkään saksalaisen työvelvollisen asemasta. Jos Suomessa sota-aikana suomalainen työvelvollinen kieltäytyi tekemästä työtä, hän joutui pakkotyöhön.

    "Jaa, kansainliitollakin oli sotajoukot kentällä. Taas on uusnatsit tekemässä historiallisia läpimurtoja ;)"

    Brittiläisen kansainliiton sotilaita mm. Kanadasta, Australiasta, Uudesta-seelannista, Etelä-Afrikasta taisteli Pohjois-Afrikassa ja Euroopassa akselivaltoja vastaan. Heitä jäi myös saksalaisten vangiksi. Oliko uusi ja yllättävä tieto?

    "Mutta sinusta ei ollut törkeää, että Gröfazisi porukat olivat käyttäneet sotavankejaan samalla tavoin pakkotyövoimana, koska nehän ovat sentään omia suosikkejasi ;) "

    Saksalaisten käytös oli törkeää, mutta pakon sanelemaa sodan aikana.
    Länsiliitoutuneet esittävät olevansa moraalisesti korkeammalla tasolla, mutta sortuivat siis samaan rikokseen ( orjatyö). Lisäksi saksalaisten orjuuttaminen ja tappaminen nälkään tapahtui sodan jälkeen ja suurin motivaatio oli kosto. Nälkään tappaminen ei koskenut vain mielivalltaisesti pidätettyjä "antautuneita vihollistaistelijoita" ( täälä nimityksellä vältyttiin anatamasta sotavangin asemaa saksalaisille) vaan myös siviilt kärsivät sodan jälkeen tahallisesta kansanmurhasta.
    Lainauksia Ralph Franklin Keelingin kirjasta The gruesome Harvest. The Costly Attempt to Exterminate The People of Germany (1947), luku 6: The People Hunger:
    “Karl Brandt 18.3.1946 Berliinistä: “Suurin nälänhätä viime vuosikymmeniltä on nyt täällä Keski-Euroopassa. Hallituksemme ei anna sotilashallinnollemme ruokaa, jonka se oli luvannut. Kenraaleille oli luvattu minimiannos ihmisten selviämiseen. Annoksia on vähennettävä 1550 kalorista 1000 kaloriin (USA:n virallinen määrä oli 1100-1550, yleensä n. 1200-1300 kaloria vuosikausia, todellisuudessa määrä jäi ilmoitettua pienemmäksi). Demokratiansiemenet poltetaan pois antamalla iäkkäiden, lasten ja vanhusten kuolla. Me ja britit jäämme historiaan saksalaisten nälkiinnyttäjinä.."
    Dorothy Thompson raportoi 6.2.1946: “Berliinissä elokuussa 1945 2866 lapsesta jotka olivat syntyneet, 1148 kuoli ja oli kesä ja ruokaa enemmän kuin nyt…Wienistä luotettavat lähteet raportoivat… syntymäkuolleisuuden lähenevän 100 prosenttia.” Ed Johnson PM:stä kirjoitti 3.10.1945 Saksasta: “Imeväiskuolleisuus on 16 kertaa suurempi kuin 1943…täällä tulee tapahtumaan täydellinen ikäryhmän eliminoiminen. Useimmat alle 10- ja yli 60-vuotiaat kuolevat talven aikana”
    Hal Foust 20.1946 Berliinistä: "Saksalaiset kuolevat massoittain. Eivät vain nälkään, vaan aliravitsemuksen heikentäminä tauteihin."

    Sinun mielestäsi saksalaiset olivat ihmisarvoltaan siis vähäisempiä ja antutuneiden saksalaisten surmaaminen ja orjuuttaminen oli oikeutettua? Mielestäni esimerkiksi saksalainen ja juutalainen ( tai kuka tahansa ihminen ) omaavat saman ihmisarvon.

    Äänestä

  • "Ranskalaiset sotilaat lasketaan länsimaisiksi."

    Kiva, että huomasit tunnustaa asian näin jälkikäteen ;)

    "Heitä ei pakotettu orjatyöhön."

    Kyllä heidät oli ja he itseasiassa vielä palvelivat laajalti Saksan sotataloudessa ;)

    "Pierre Laval ( tunnet varmaan) sai neuvoteltua saksalaisten kanssa sopimuksen jolla ranskalaiset siirtotyöläiset korvataan samalla määrällä vapautettavia sotavankeja."

    Järjestelmä ei toiminut niin. Vaihtojärjestelmän lähtökohtana oli yhden vangin vapauttaminen kolmea työvelvollista kohden, mikä olisi käytännössä vastannut pakollisen sotilaspalvelun korviketta näille jälkimmäisille. Vaikka yhteistyöhallitus olisi vakavissaan yrittänyt, se ei olisi siltikään pystynyt vapauttamaan tuolla suhteella kaikkia vankeja ja siksi myös sotavangit jäivät pakkotyöhön ;)

    "Brittiläisen kansainliiton sotilaita..."

    Sinä todennäköisesti ajattelet Kansainyhteisöä, koska Kansainliitto näet sattuu olemaan vähän toinen juttu ;)

    "Oliko uusi ja yllättävä tieto?"

    En tiedä mitä teillä puolueessa opetetaan, mutta mikään ei oikeastaan yllättäisi ;)

    "Saksalaisten käytös oli törkeää, mutta pakon sanelemaa sodan aikana."

    Eli heidän oli ihan pakko vallata maita ja hyödyntää sotavankeja pakkotyövoimana? No, sittenhän sinulla on varmasti samat sympatiat sitä kohtaan, että liittoutuneiden oli pakko laittaa saksalaiset hoitamaan valloituskampajansa jälkiä vieraalla maaperällä ;)

    "Länsiliitoutuneet esittävät olevansa moraalisesti korkeammalla tasolla, mutta sortuivat siis samaan rikokseen ( orjatyö)."

    Eli jostain kumman syystä tunsit valtavan kutsumuksen itkeä siitä, että länsiliittoutuneet kiersivät kansainvälistä lakia vastauksena Saksan omaan toimintaan, mutta näet Saksan toiminnan puolusteltavana ;)

    "Lisäksi saksalaisten orjuuttaminen ja tappaminen nälkään tapahtui sodan jälkeen ja suurin motivaatio oli kosto."

    Aliravitsemus ei sodanjälkeisessä maailmassa ollut mikään yksin Saksaa koskeva ilmiö ja NL esmes kärsi paljon pahempaa väestökatoa sodanjälkeisessä nälänhädässä kuin mikään muu Euroopan valtio. Tämäkin muuten oli isolta osin Saksan asevoimien hävityskampajan perintöä ;)

    "Nälkään tappaminen ei koskenut vain mielivalltaisesti pidätettyjä..."

    Öh, siis Saksan asevoimat olivat pidätettyinä ilman omaa syytään ;)

    "( täälä nimityksellä vältyttiin anatamasta sotavangin asemaa saksalaisille)"

    Saksalaiset olivat itse tehneet täsmälleen samoin valloittamiensa maiden sotavangeille, joten siitä on turha itkeä rahoja takaisin ;)

    "Annoksia on vähennettävä 1550 kalorista 1000 kaloriin..."

    Unkarissa ja Balkanin maissa jouduttiin pahimmillaan tulemaan toimeen vain puolella tuosta ja sekin oli melko hyvä verrattuna Hollannin nälkätalveen Saksan miehityksen alaisuudessa.

    "Dorothy Thompson raportoi 6.2.1946: “Berliinissä elokuussa 1945 2866 lapsesta jotka olivat syntyneet, 1148 kuoli ja oli kesä ja ruokaa enemmän kuin nyt..."

    Berliinin infrastruktuuri olisi saattanut olla vuonna -45 paremmassa kunnossa ylläpitämään ihmisasutusta, mikäli maan sodanaikainen hallitus olisi jättänyt sotansa aloittamatta ;)

    "Sinun mielestäsi saksalaiset olivat ihmisarvoltaan siis vähäisempiä..."

    Sikäli kun näen; sinä yritit rakentaa asiaa Saksan erikoisoikeudesta hyödyntää statuksettomia sotavankeja, tietysti "unohdettuasi" ensin koko asian ;)

    "...ja antutuneiden saksalaisten surmaaminen ja orjuuttaminen oli oikeutettua?"

    Viimeksi kun katoin niin se olit sinä, joka valikoivasti lainasit Wikistä Bacquen fantasiaa ja omituisesti "unohdit" mainita samasta lähteestä, että hänen "murhattua miljoonaansa" ei ollut olemassa ;)

    "Mielestäni esimerkiksi saksalainen ja juutalainen ( tai kuka tahansa ihminen ) omaavat saman ihmisarvon."

    Mutta ilmeisesti vastaavat toimet liittoutuneiden ja Saksan toimesta eivät omaa uusnatsin kirjassasi vastaavuutta ;)

    Äänestä

Maininta välittömästä vapautuksesta muukalaislegioonan kautta on tosin varsin monessa muussakin saksalaismuistelmissa! Mutta sinä tietenkin tiedät, ettei sellaista esiintynyt:-D

Äänestä

Tiedoksi että Simon Wiesenthal-keskus jahtaa vielä elossa olevia suomalaisia SS-miehiä. Muutamia epäilty sotarikoksista. Näin kertoo YLE uutiset tänään.

Äänestä
  • Ei etsi vaan kyseli, että tekivätkö rikoksia?

    Eivät tehneet, joten turha otsake.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

muukalaislegioonassa kirjoitti:

Olen lueskellut Harry Lehtosen "Valmis tuskaan ja kuolemaan -legioonalaisen muistelmat"- kirjaa. Kirja vahvistaa sen väitteen, että legioonassa palveli runsaasti saksalaisia ex-SS ja ex-Wehrmacht sotilaita.

Heidän osuutensa esimerkiksi Dien Bien Phun taisteluissa oli todella merkittävä ja sen ansiosta linnoitus kesti niinkin kauan. Joku korkea ranskalainen upseeri oli sanonut, että "jos minulla olisi ollut 10000 SS-miestä, olisin pitänyt linnoituksen".

Se vain jäi mietityttämään, että kuinka saksalaisia oli niin paljon legioonassa? Kirjassa lukee, että vaihtoehtoina oli ollut "legioona tai niskalaukaus", ilmeisesti sitten niin. Monet saksalaiset pääsivät kotiinsa vasta vuonna -55, palvelus legioonassa otti niin kauan.

Siinäpä sitä nyt tulikin. Jos teillä on asiaan liittyen enemmänkin tietoa, pistäkää tänne.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu