Miten osoittaa parhaiten onnettomuutensa ja kateutensa ihmisinä?
Esimerkiksi sillä tavalla, että pistää ihmiset kyttäämään, millainen ihminen Tarja on ja rakentaa Katrille sen avulla väärää imagoa vuosikausia. Sanoisin, että toiminta on ollut häikäilemättömintä, mitä minä olen oman historiani aikana kokenut. Eikä se riitä alkuunkaan. Minulla on joka ikinen kerta, kun menen johonkin, tämän Katrin kannattajia joka paikassa ympärillä haukkumassa minua ja yrittämässä osoittaa, että minä olen vain sellainen kuin hän tai yleensä, että minä olen huonompi.
Mitä ihmettä tuollaisten ihmisten pää sisältää?
Eikä kysymys ole vain kaupoista vaan myös terveyskeskuksista, hammaslääkäreistä ja kirjastoista, kaikista virastoista.
Jos sanon ja kirjoitan tästä jollekin, kuten tänne, minut noteerataan oitis hulluksi, koska kunnolliset tavalliset ihmiset eivät ymmärrä, että kukaan voisi olla noin päästään vialla ja hullu, että harjoittaisi tuollaista systemaattista ja vuosia jatkuvaa henkistä joukkokidutusta eivätkä lainkaan lopeta, vaikka kuinka olen yrittänyt asiasta tiedottaa vaikuttaakseni yleiseen mielipiteeseen.
Eivätkö tuollaisen tekijät todellakaan tajua, millaisen vaikutuksen he tekevät vähänkään järjissään oleviin ja moraalisiin ihmisiin, joilla on jonkinlainen käsitys oikeasta ja väärästä? Tai ehkä toiminta rakentuu sen varaan, että suurin osa siitä on suurelle ihmisjoukolle näkymätöntä. Sitten vain ihmetellään, että Tarjalla ei ole rakkauta ja että miksi se Tarja nyt noin vihaa "siskoaan".
Minä en ole kilpaillut kenenkään kanssa yhtään mistään ja Katrin takia minua on vainottu vuosikausia, vaikka hän oli alunpitäenkin väärässä. Lopettakaa jo ajoissa tuollainen törkeä ja häikäilemätön ahdistelu. On aivan turha väittää, että se on leikkiä. Sitä se ei missään tapauksessa ole. Minua on jatkuvasti yritetty assooosioida kaikkeen negatiiviseen ja Katria positiiviseen. Siihen ei kenelläkään ole oikeutta.
Ja vaikka laissa ei sitä lukisi, Jumalan edessä on väärin tyrkyttää ja pakottaa muille käsityksiään, vaikka ne tyrkyttäjän mielestä olisivat oikeita.
Ja Jumalan edessä on väärin antaa virheellistä kuvaa ihmisistä ja varsinkin niin, että virheellisellä kuvalla, joka on tehty minun kustannuksellani, taataan jonkun Katrin suosio.
Ulkopuolisille tiedoksi, että nämä tyrkyttäjät toimivat lisäksi mediassa, mm. tv:ssä ja käyttävät esim. sitä menetelmää, että laittavat sinne Katripärstäisiä ihmisiä. Niitä samoja on koko ajan minun kimpussa kaupungilla.
Miten voisi estää tuolaisten mielenvikaisten ihmisten jatkuva ahdistelu? Rajansa kaikella ja se ei ota ollenkaan loppuakseen.
T: Tarja

Vastaukset 1
Vanhimmat
ahdistunut, vaikka kaikkea en ehkä ymmärtänyt.
Itsekin olen ihmetellyt eräässä perheessä tapahtunutta: sisaruksista tyhmempää tuettiin lukioon menossa, mutta toista, älykkäämpää siskoa painostettiin siellä niin, että tämä kolme päivää käytyään lopetti sen.
Viimeksi mainitulla oli vielä peruskoulun viimeisen luokan joulutodistuksessa keskiarvo yli yhdeksän, mutta alamäki alkoi jo siitä.