Käsittämätöntä, että 2000-luvun ihmiset vouhottavat kaiken maailman perisynneistä yms. Jos ihminen on Jumalan luomus, niin syyttäköön itseään, perkele - ei kun siis Jumala. Ja mitä tulee ihmisen hyvyyteen ja pahuuteen, niin ihminen voi olla hyvä tai paha, vaikkei uskoihin mihinkään vanhoihin satuihin.
Perisynti on perseestä
Exmoro
16621
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 16
Vanhimmat
Syytät sitten Jumalaasi siitä millaisia olemme.
Kun olet mormonismista perillä niin tiedät varmaan että jokainen äly on yhtä iankaikkinen kuin Jumala itse on. Et siis voi syyttää Jumalaasi siitä että hän on omasta pyynnöstäsi tarjonnut sinulle tilaisuuden oppia ainakin hieman siitä mitä Hän osaa. Siksi olet täällä. Koska Hänellä ei ole mitään omistusoikeutta älyihin, tahdonvapauden periaate on erinomaisen tärkeä periaate. Siis mitä tahansa hyvää Hän sinulle on suonut, ja edelleen suo, se johtuu omasta suostumuksestasi ennen tänne tulemistasi.
Suostuit jopa siihen että muistosi aikaisemmasta poistetaan (väliaikaisesti) jotta peli täällä olisi kaikinpuolin reilua kaikille osapuolille ja jotta saisit tuta mitä elementeille altistuminen tekeekään omalle tahdollesi. Olet siis itse kokemuksestasi oppimassa mikä on hyvää ja mikä taas ei niin hyvää ja jopa pahaa. Osaat sitten jälkikäteen arvioida jopa sitä halusitko täällä todella niitä samoja asioita kuin Jumala haluaa, ja haluaisitko siis niitä edelleen siellä tuonpuoleisessa, ihan itse, eikä sen vuoksi että se on suosittua tai muuten vaan asian tai edun mukaista.
...vastauksesta huonoon keskustelunavaukseen. Kun mietin mietimistäni ihmisen alkua ja kehittymistä, niin minun on hyvin vaikea uskoa, että tietoisuus olisi olemassa jo ennen kuin se kehittyy noin 2-3v iässä. Entä eläimet? Mikä niiden takoitus on, ovatko nekin ikuisia älyjä aivan bakteerista alkaen? Minä kyllä kokemuksesta tiedän kuinka selkeää ja varmaa MAP-oppi on siihen uskovalle. Olen itsekkin miettinyt pienessä päässäni, että "kyllä nuokin yllättyvät sitten rajan takana"....
Olen omassa elämässäni kokenut Jumalan rakkautta ja johdatusta. En voi mitään saavutustani omia itselleni, kaikki kunnia pitää antaa Jumalalle. Mutta olen nähnyt niin kamalia kohtaloita, että minun mielestäni Jumalan ei olisi sellaiseen pitänyt syyllistyä. Miksi toisille annetaan parempi mahdollisuus kuin toisille? Miksi toiset kärsivät enemmän kuin toiset? Miksi toiset ovat jo syntyessään tuhoon tuomittuja? Miksi Raamatun tarinoista ei ole pienintäkään todistusaineistoa? Miksi Raamatun tarinat ovat ristiriidassa tieteen / parhaan ymmärryksen kanssa? Miksi Raamattu on täynnä kummallisuuksia, luonnottomuuksia ja Jumalan vihaa?
Se mikä meistä täällä näyttää ja tuntuu tietynlaiselta, saattaa asettua ihan eri valoon kun sitä tarkastelee kuolemattomana tämän jälkeen. Varsinkin kun ajatellaan tehtävän antoa (varmaankin itse antamaamme/haluamaamme).
Onhan näitä ekstreemiurheilijoita ja sitten meitä sohvilla viihtyviä, siis täkäläisten parametrien mukaan. Tuo sama vaihtelu saattaa asettua erinäköisesti jos kokemusten kirjo ja intensiteetti on jonkinlainen hyve joka kenties lisää tuota eetterissä leijuvaa ainetta nimeltä usko, jonka avulla siis maailmat on luotu, ja edelleen sen avulla luodaan täällä uutta joka pienen ihmisen (yleisellä mutta myös yksilötasolla) mieleen ei ole aikaisemmin asettunut.
Mitä silläkään on väliä ajattomuudessa onko tässä mankelissa yhden tunnin vai sata vuotta. Jokainen äly on jotenkin erilainen. OL:ssä sanotaan että jopa kasveilla on älynsä ja oma "piirinsä", mitä se sitten tarkoittaakaan. Tlkitsen niin että jokaisella elävällä on äly, jolla on siis kapasiteettia kehittyä.
Oman haasteensa yhtälöön tuo se että me kaikki käytämme tahtoamme enemmän tai vähemman vahingollisesti tai viisaasti. Seuraukset sitten varmaan joku äly haluaa aina korjata. Epäilemättä suuria urauksia tehden. Heitäkin onneksi löytyy.
Ei siis voi sammakkoa katsomalla päätellä miten korkealle se loikkaa, apostoli Packeria lainaten.
...selväjärkistä uskonnollista tekstiä. Sinunlaisiasi tänne kaivattaisiin, mutta eipä täällä kannata viipyä ettei myrkytä itseään. Häivy äkkiä palstalta ja nauti siitä mitä sinulla on!
ilmaisusta mitä tulee meihin ja meidän oloomme täällä. Todellakin ihmisen vapaa tahto on kallisarvoisin Jumalan lahja meille. Perkele ei olisi suonut sitä vaan olisi halunnut pelastaa jokaisen, mutta ilman tuota iankaikkista kehitysmahdollisuutta.
Ihmiset pyrkivät vierittämään kaikki pahat asiat ja onnettomuudet Jumalan syyksi. Tosiasia on kuitenkin, että tiesimme tullessamme näihin olosuhteisiin, että joutuisimme kohtaamaan kaikkea tuota koska täällä voi ihmiset tehdä myös vääriä valintoja ja myös vahinkoja sattuu. Myös maapallon luonto voi aiheuttaa katastrofeja. Kaikkien näiden lainalaisuuksien keskellä joudumme kamppailemaan, mutta se on ainoa mahdollisuus saavuttaa se perintöosa joka meitä odottaa Taivaallisen Isämme luona.
Miten niin alle kaksivuotiaalla ei muka olisi tietoisuutta? Aivan varmasti on! Samoin eläimillä. Mistä ihmeestä nuo näkemykset aina kumpuavat?
Tietoisuudelle on monia kritereitä. Lisäksi sitä on vaikea testata. Yleisimpien käsitteiden mukaan tietoisuus syntyy 1.5v iässä, tiukimpien kriteerien mukaan 3-4v iässä.
Mainitsit elämistä... On vain muutamia eläimiä, jotka todellakin tiedostavat itsensä. Suurin osa ei siihen pysty. Se, että eläin on itsekäs ei tee siitä tiedostavaa. Olen muuten sitä mieltä, että Raamatun luomiskertomuksen mukainen "kuolemalla kuoleminen" tarkoittaa sitä, että ihminen evoluutionsa yhdessä vaiheessa saavutti tietoisuuden, johon liittyi myös ymmärrys siitä, että itse kuolee jossain vaiheessa. Tuo kuolemisen ymmärtäminen ja hyväksyminen on kanssa yksi tietoisuuden kriteeri. Mitäs veikkaat, minkä ikäisenä lapsi oikeasti ymmärtää mitä kuolema tarkoittaa ja ymmärtää itsekkin kuolevansa?
Tässä muutama linkki:
http://www.tiede.fi/arkisto/print.php?id=380&vl=
www.uta.fi/~sinikka.hiltunen/Elainten_tietoisuus.pdf
www.lpsy.org/docs/A200.pdf
Sekoitat pahasti. Tokihan jossain vaiheessa lapsi alkaa kutsua itseään nimensä sijaan MINÄKSI. Se ei kuitenkaan tarkoita etteikö hän olisi jo aiemmin huomannut olevansa olemassa.
>Mitäs veikkaat, minkä ikäisenä lapsi oikeasti ymmärtää mitä kuolema tarkoittaa ja ymmärtää itsekkin kuolevansa?
Kuoleman ymmärtäminen ei ole tietoisuuden kriteeri.
Mitkä ovat mielestäsi ne muutamat eläimet, jotka tiedostavat itsensä?
Sinullahan muuten itselläsi lienee kokemuksia tietoisuuden hämärtymisestä alkoholin myötä? Huomaatko jossain sen kohdan, jossa itsetietoisuus menee?
Professori Jaak Pankseppin mukaan kaikki nisäkkäät kokevat surua, pelkoa, vihaa, yksinäisyyttä ja iloa. Miten voisi tuntea esim. yksinäisyyttä ilman tietoisuutta.
Kyseinen herra kuitenkin väittää, että vain ihmiset voivat tuntea häpeää, ylpeyttä tai syyllisyyttä.
Kuitenkin jokainen eläinten kanssa touhunnut tietää, että on olemassa kissoja, jotka elävät kiitoksella. Niiden tuomia saaliita täytyy kehua. Vetokoirilla reen alle jääminen saattaa olla niin suuri häpeä, että kovasta kivusta huolimatta ei paljon viitsi ulista. Jokainen tietää, miltä näyttää syyllinen koira, joka näyttelee viatonta...
On täysin käsittämätöntä, että eläimiä halutaan painaa alas vähättelemällä niiden tietoisuutta. Sekä delfiineillä että simpansseilla on kieleksi määriteltävissä oleva viestintäjärjestelmä.
Tästä aiheesta voisi jatkaa paljonkin, mutta nyt muut hommat kutsuvat.
Kuten jo aikaisemmin kirjoitin, tietoisuudelle on niin monta määritelmää, että näitä ns. "ikärajojakin" on useita (esim: informaation tiedostus, syyn ja seurauksen tiedostus ja ajan tiedostus). Vastaavasti tietoisuuden testaamiselle on monia keinoja, joista yksi usein käytetty on "peilitesti": pistetään joku merkki tms koehenkilön otsaan ja annetaan koehenkilön katsella itseään peilistä. Jos henkilö reagoi "henkilökohtaisesti" tuohon merkkiin (esim koittaa sitä kädellä omasta otsastaan), niin silloin on jo selvää tietoisuutta olemassa omasta itsestä. Eläimistä tähän reagoivat monet apinat, delfiini, norsu ja jotkin linnut. Mutta koira ja kissa eivät reagoi.
Ihmisellä (ja muilla eläimillä) on monia tarpeita ja niitä vastaavia aisteja, kuten nälkä, kylmä, jano, kuuma, yms. Näihin reagoiminen ei ole tietoisuutta. Minä henkilökohtaisesti pistäisin täyden tietoisuuden rajan siihen, kun ihminen ymmärtää ajan ja kuolevaisuuden. Tähän vaaditaan ihmiseltä vähintään 7 vuotta. Mutta kuten jo sanottu, määritelmiä on monia.
Järjetöntä rajanvetoa! Tuo viimeinen määritelmä oli kaiken huippu. Onhan täysin selvää, että eläin tiedostaa itsensä ja ympäristönsä, vaikka ei ymmärtäisi kuolevaisuuttaan.
Miten kukaan voi edes ajatella, että alle 7-vuotias lapsi ei ole tietoinen, kun ei kerran kuolemaansa ymmärrä?
Et taida sisäistää, että nämä ovat *määrittelykysymyksiä*. Buddhalaisten mukaan täydellinen tietoisuus saavutetaan silloin, kun valaistutaan. Minun henkilökohtainen mielipide on se, että varsinainen tietoisuus syntyy tapauksesta riippuen siinä 1.5 - 3v välillä ja "syvällinen" tietoisuus sitten siinä vaiheessa kun ymmärtää kuolevaisuuden.
Ei ole kysymys täydellisestä tietoisuudesta vaan tietoisuudesta.
Vai että varsinainen tietoisuus 1.5 - 3 v välillä? Onko sinulla lapsia?
...se sama inttäjä, jonka kanssa piti vääntää evoluutiosta pirun kauan ennenkun kaveri ymmärsi olleensa väärässä (tai ei välttämättä siinäkään vaiheessa ymmärtänyt)?
Ei sinun minua tarvitse uskoa, lue vähän vaikkapa niitä linkkejä joita annoin aikaisemmin. Jos sinulla on *pieniä* lapsia, niin teeppä vaikka se ns. peilitesti.
Olen se, joka PUOLUSTI sinua sitä hörhöä vastaan tuossa evoluutiokeskustelussa.
Peilitesti ei selvitä sitä, että onko lapsi tai eläin tietoinen. Ei se katsoisi sinne peiliin, jos ei olisi tietoinen...
Kaikki lapset syntyvät synnin vahingoittamille aikuisille. Siksi lapset eivät saa sellaista turvaa ja ehdotonta rakkautta, joka lapselle luonnostaan kuuluisi. Tämä vahingoittaa lapsia sylivauvasta lähtien ja mitä isommiksi he tulevat, sitä useampien synnin vammauttamien ihmisten kanssa he joutuvat tekemisiin.
Niin turmeltuu lapsessa oleva jumalallinen ja luonnollinen hyvyys, elämänusko ja -ilo ja hän joutuu synnin alaisuuteen ja menettää aidon ja suoran yhteytensä Jumalaan. Kun tämä yhteys Jumalaan on särkynyt, on ihminen synnin tilassa.
Perisyntiä siirtävät siis aikuiset sukupolvesta ja aikakaudesta toiseen, runollisesti sanoen jo Aatamista ja Eevasta lähtien näin on ollut.
Samaa mieltä olen siitä, että perisynti on perseestä, mutta minkäs me sille voimme - paitsi kääntyä elävän Jumalan puoleen, tunnustaa syntisyytemme ja antaa koko elämämme ja itsemme kaikkineen Hänen huomaansa, hänen armonsa ja rakkautensa kannettavaksi. Itse emme pysty itseämme korjaamaan, mutta Jumala voi tehdä meidät uudeksi. On joka aamu armo uus, sen minkä päivän mittaan särymme voimme iltarukouksessa antaa Jumalan hoitoon.
... harhaoppia.