Kiitos

että pelasti minut maailmasta omaan valtakuntaansa ja antoi ilon ja rauhan. En vaihtaisi tätä mihinkään. Vaikka maailma tarjoaisi minulle kaiken annettavan, en vaihtaisi uskoa Jeesukseen niihin anteihin, en millään.
Miten Jeesus kykenikin tekemään minusta näin rauhallisen ja onnellisen. Jumalalla on kaikki valta, totisesti.
16274
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

Jos aivoissa on sitä mielihyvähormoonia dopamiinia?

Ristintien kilvoitukseen kuuluu myös tuska ja ahdistukset. Jos ne puuttuu, niin saatat olla lavean tien kulkija, jonka entinen ylienkeli on kaatanut omaan "pumpuliinsa"?

"Eikä ainoastaan se, vaan meidän kerskauksenamme ovat myös ahdistukset, sillä me tiedämme, että ahdistus saa aikaan kärsivällisyyttä"

Äänestä
  • synonyymi sunilaisuudelle?

    Äänestä

  • ...on välittäjäaineita, jotka vaikuttavat mielialaan, dopamiinia on kaikkien ihmisten aivoissa, hypothalamuksen erittämää hormoonia.

    Mutta on siellä paljon muutakin, joten älä nyt
    ala painamaan alas ketään.

    Siunausta sinullekin Jeesuksen nimessä ja veressä! (Room.5)

    Äänestä

  • sitten ahdistuksesta rauhaan. Jumala siirsi minut Jumalan valtakuntaan, eli rauhan ja ilon valtakuntaan ja näin pääsin niin avaralle paikalle, että ei ole mitään olemassakaan, joka tuottaisi ahdistusta. Niin suuri ja ihmeellinen Jumala meillä on. Oletko lukenut Raamatusta, että Jumalan valtakunta on vanhurskautta, rauhaa ja iloa Pyhässä Hengessä.

    Jos se ei ole ihmisen kohdalla toteutunut, niin ihminen ei ole viellä saanut siirtoa Juamalan valtakuntaan ja silloin on tutkittava mikä on este, joka estää sen valtavan lupauksen toteutumisen.

    Jeesuksen usko ja Jumalan käskyt ovat ainoa oikea usko. Meillä on yksi Jumala, yksi kaste ja yksi usko ja tämän kautta yksi Henki, jossa Jumalan omat elävät.

    Äänestä

  • dopamiini kirjoitti:

    synonyymi sunilaisuudelle?

    ...ja huomenna lissää.

    Äänestä

  • kauan.. kirjoitti:

    sitten ahdistuksesta rauhaan. Jumala siirsi minut Jumalan valtakuntaan, eli rauhan ja ilon valtakuntaan ja näin pääsin niin avaralle paikalle, että ei ole mitään olemassakaan, joka tuottaisi ahdistusta. Niin suuri ja ihmeellinen Jumala meillä on. Oletko lukenut Raamatusta, että Jumalan valtakunta on vanhurskautta, rauhaa ja iloa Pyhässä Hengessä.

    Jos se ei ole ihmisen kohdalla toteutunut, niin ihminen ei ole viellä saanut siirtoa Juamalan valtakuntaan ja silloin on tutkittava mikä on este, joka estää sen valtavan lupauksen toteutumisen.

    Jeesuksen usko ja Jumalan käskyt ovat ainoa oikea usko. Meillä on yksi Jumala, yksi kaste ja yksi usko ja tämän kautta yksi Henki, jossa Jumalan omat elävät.

    Jeesuksen usko ja Jumalan käskyt ovat ainoa oikea usko. Meillä on yksi Jumala, yksi kaste ja yksi usko ja tämän kautta yksi Henki, jossa Jumalan omat elävät.
    --

    yhdessäkin keskustelussa kaveri ensin todisteli että hänellä on vain yksi kaste, mutta kun lisää kysyttiin, olikin ensin kastettu lapsena sillä yhdellä kasteella ja aikuisena saanut uskonlahkon kasteen, mutta valehteli ensin ihan täydestä, että hänellä on yksi kaste. ei kirjoitettuun tekstiinkään voi aina luottaa näissä keskusteluissa.

    TV7:ssakin pyörii B.Hinnin kastemainos, kun vaan dollareita löytyy tarpeeksi niin Benny vie sinut kastettavaksi Jordanille. Eikä varmasti kysele, montako kertaa olet aikaisemmin kastettu.

    Äänestä

  • kauan.. kirjoitti:

    sitten ahdistuksesta rauhaan. Jumala siirsi minut Jumalan valtakuntaan, eli rauhan ja ilon valtakuntaan ja näin pääsin niin avaralle paikalle, että ei ole mitään olemassakaan, joka tuottaisi ahdistusta. Niin suuri ja ihmeellinen Jumala meillä on. Oletko lukenut Raamatusta, että Jumalan valtakunta on vanhurskautta, rauhaa ja iloa Pyhässä Hengessä.

    Jos se ei ole ihmisen kohdalla toteutunut, niin ihminen ei ole viellä saanut siirtoa Juamalan valtakuntaan ja silloin on tutkittava mikä on este, joka estää sen valtavan lupauksen toteutumisen.

    Jeesuksen usko ja Jumalan käskyt ovat ainoa oikea usko. Meillä on yksi Jumala, yksi kaste ja yksi usko ja tämän kautta yksi Henki, jossa Jumalan omat elävät.

    minun rauhani - sen minä annan teille. En minä anna teille, niinkuin maailma antaa. Älköön teidän sydämenne olko murheellinen älköönkä peljätkö.



    Mutta Puolustaja, Pyhä Henki, jonka Isä on lähettävä minun nimessäni, hän opettaa teille kaikki ja muistuttaa teitä kaikesta, minkä minä olen teille sanonut.

    Rauhan minä jätän teille: minun rauhani - sen minä annan teille. En minä anna teille, niinkuin maailma antaa. Älköön teidän sydämenne olko murheellinen älköönkä peljätkö.

    Joh.14:26-27

    Äänestä

  • rauha rauha kirjoitti:

    Jeesuksen usko ja Jumalan käskyt ovat ainoa oikea usko. Meillä on yksi Jumala, yksi kaste ja yksi usko ja tämän kautta yksi Henki, jossa Jumalan omat elävät.
    --

    yhdessäkin keskustelussa kaveri ensin todisteli että hänellä on vain yksi kaste, mutta kun lisää kysyttiin, olikin ensin kastettu lapsena sillä yhdellä kasteella ja aikuisena saanut uskonlahkon kasteen, mutta valehteli ensin ihan täydestä, että hänellä on yksi kaste. ei kirjoitettuun tekstiinkään voi aina luottaa näissä keskusteluissa.

    TV7:ssakin pyörii B.Hinnin kastemainos, kun vaan dollareita löytyy tarpeeksi niin Benny vie sinut kastettavaksi Jordanille. Eikä varmasti kysele, montako kertaa olet aikaisemmin kastettu.

    kirjoittaessani tuon, että siihen takertuu joku kastekiihkoilija.
    On Jumalan Sanaa, että meillä on yksi Jumala: Isä, Poika ja Pyhä Henki, yksi kaste ja yksi usko.

    Minun tieni on erillainen, mitä on heidän tiensä, jotka ovat kulkeutuneet sellaiseen uskon yhteisöön, jossa heille on opetettu, että tulee käydä uudelleen kasteella, koska lapsikaste on mitätön.

    Minä olen todella yhdesti vesikasteella kastettu, kolmen kuukauden iässä. Se oli vanhempieni teko ja siinä he luovuttivat minut Jumalalle.
    Ihme kyllä ja en ota tippaakaan kunniaa itselleni, sain pysyä uskossa aina, mutta en saanut Pyhän Hengen täyteyttä ennen, kuin Jeesus kutsui minut yhteyteensä elämään ja tunnustin Hänet suullani ihmisten edessä.
    Huom. vaikka oli uskonut aivan aina Jumalaan, sain kutsun uskoa Jeesukseen.

    Siis, sain kasteen Jumalan antamana, kuten Johannes Kastaja kertookin, että hänen JÄLKEENSÄ tulee Hän, joka kastaa Pyhällä Hengellä ja tulella. Ja niin tuli ja kastoi minut huomattavan ajan päästä vesikasteesta.

    Nämä, jotka ovat ottaneet uudelleen kasteen, ovat ottaneet sen opetuksen tähden, mikä heille on annettu ja heille tämä uusi kaste on ainoa kaste. Olkoon, en käy heidän omaatuntoaan häiritsemään, varsinkaan, kun olen saanut havaita, että heidän joukossaan on Jumalan valittuja, jotka pitävät Jeesuksen uskon ja Jumalan käskyt.

    Äänestä

...mitä löytää voidaan, ja se EI ole tästä maailmasta.

Matt.

13:45   Vielä taivasten valtakunta on kuin kauppias, joka etsi kalliita helmiä,
13:46   ja löydettyään yhden kallisarvoisen helmen hän meni ja myi kaikki, mitä hänellä oli, ja osti sen.

Runsasta Jumalan siunausta Herran seurassa kohti
Taivaan kirkkautta!

Äänestä

Käynpä millä palstalla tahansa Jeesuksen lähettämänä kertomassa siitä valtavasta ihmeestä, minkä Jeesus on kohdalleni tehnyt, eli uudesta elämästä, jossa on vanhurskaus, rauha ja ilo Pyhässä Hengessä, niin heti tulee lauma epäuskoisia syyttämään minua valehtelijaksi, tai hurmoshenkiseksi. Hurmoshenkisyys ei kestä 24 vuotta, mutta Jumalan antama rauha kestää.

Missä on usko. Kuka teistä uskoo Jumalan Sanan.

Tiedän kylläkin täällä käyvän muutaman Hengellä täytetyn ja he tuovat samaa Ilosanomaa, mitä minäkin ja joutuvat samojen epäuskoisten hyökkästen kohteeksi, mitä minä joudun.

Huom. näissä Hengellä täytetyissä on vesi kasteella lapsena kastettuja ja aikuisena kastettuja, sillä vesikasteella jossa luvataan synnit anteeksi.
Vielä teille opetusta sen verran tästä vesikasteesta, että sen ei edes luvata pelastavan ihmistä lihansaastalata, vaan Raamattu kertoo Sanaan uskomisen pelastavan siltä saastalta ja silti täällä on lauma, joka nostaa kasteen korkeaan asemaan, vaikka Jumala nostaa USKON siihen asemaan.
Nämä kastekiihkoilijat tekevät lihantyötä, eivät Hengen vaikuttamaa. Olen saanut kauan sitten henkienerottamisen lahjan ja tiedän mitä puhun.

Siis, mitä te epäuskoiset uskotte, kun ette usko Jumalan Sanaa. "Rauhan minä jätän teille, eikä maailma voi sitä poissa ottaa," on Jumalan ilmoitus meille seuraajilleen ja on totisesti totta.

Äänestä

rauhaa, iloa, kärsivällisyyttä, toivoa, vanhurskautta, RAKKAUTTA ja kaikkea hyvää. Minä olen tämän kaiken saanut Jumalan armosta, sillä niin paljon HÄn on minua rakastanut, että antoi ainoan Poikansa uhriksi minun syntieni edestä.

En ole itse osannut itseäni parantaa, enkä tehdä elämästäni uutta, sen teki Jeesus Kristus, minun rakkauteni kohde.

Hän on parantanut kaikki vaivani ja nyt olen saanut olla lokakuusta 12 vuotta täysin terve.

Sitä ennen jouduin käymään kolme sairautta läpi, joiden jokaisen kohdalla lääkäri ilmoitti, että toivoa ei ole ja käski perheeni varauttua menetykseeni.

Jeesus ilmoitti muuta, Hän kertoi minulle, että paranen ja minä odotin kärsivällisesti ja Hän teki ihmeensä ja valitsi kaiken lisäksi ajan, jossa Hän teki ne ihmeensä hoitohenkilöiden ja lääkärien silmien alla. Lääkäri ja hoitohenkilöt olivat täydellisen hämmästyneitä ja kyselivät mitä tapahtui ja tunnustivat, että vain suurempi voima sai tuon aikaan.

Minut on Jumalan koulussa koulutettu uskomaan Sanaan, eli Jeesukseen ja minä uskon Sanan juuri niin, kuin se on minullekkin annettu Raamatussa.

Äänestä

lähettää ja lähetti on rauhan ja ilon Henki. Jeesus opetti kolmen vuoden aikan Itse meidät tuntemaan Jumalan, eli Itsensä ja Pyhä Henki muistuttaa aivan kaikesta mitä Jeesus opetti.

Isä, Poika ja Pyhä Henki on yksi ja silloin, kun Pyhä Henki tulee astiaan, tulee astiaan siis yksi Jumala ja on meidän kanssamme maailman loppuun saakka.

Jumala toimii kolmessa muodossa tämän pelastuksen- eli armon ajan, Hän toimii Isänä, joka vetää luotujaan puoleensa ja siirtää heidät, jotka uskovat Jeesukseen ja Jumalan käskyihin Poikansa perustamaan Jumalan valtakuntaan.
Hän toimii Poikana, joka tuli niin kertakaikkiseksi Uhriksi, että mitään muuta uhria ei ole, vaikka ihmiset kuinkan uhraavat jos mitä ja jos milloin.
Jeesus on ainoa viaton Uhri syntiemme puolesta ja nyt Jeesus istuu Isän oikealla puolella ja rukoilee Jumalan sisimmässä meidän kaikkien puolesta.
Hän toimii Pyhänä Henkenä, joka pitää meidät Sanan liitossa, eli Pyhän Hengen Voimalla elämme uudessa liitossa.

Uudessa liitossa ei ole lakia, eli emme elä lain alla, vaan täytetyssä laissa. Jeesus täytti lain, ei kumonnut sitä ja me uuden liiton jäsenet emme kumoa lakia, emmekä näin ollen riko käskyjä. Voiman elää uudessa liitossa me saamme Jumalalta.

Äänestä

on tehty elämän ja kuoleman kysymyksiä, vaikka Raamattu ei missään sano, että kaste pelastaa, vaan sanoo, että USKO PELASTAA.

Itse todellakin sain kasteen kolmen kuukauden vanhana vanhempieni teon vuoksi ja tässä kasteessa sain synnit anteeksi Jumalan LUPAUKSEN mukaan.
Kasvoin ja vartuin ja uskoin aina Jumalaan, mutta kuitenkin sain toisella vuosikymmenellä ollessani kutsun uskoa Jeesukseen ja se tuli niin voimakkaana, että lymysin sitä piiloon, enkä tahtonut sitä vastaan ottaa.

Kului kymmenen vuotta ja kutsu tuli uudelleen ja kiitos Jumalalle, otin sen vastaan.

Kului vuosia lukiessani ahkerasti Raamattua, eli tutustuessani Pelastajaani ja sitten tuli aika, jolloin Jeesus ilmotti särkevänsä minusta jumalan kuvan.
Väitin vastaan, sillä en uskonut minussa olevan mitään jumalan kuvia, mutta kun Jeesus tyhjensi minusta aivan kaiken poissa, kesti yhdeksän kuukautta ja sitten jouluaattona antoi uuden tilalle, eli laski minuun Pyhän Hengen, niin minun oli tunnustettava, että minussa oli ollut luterilaisten oppi-isien ja itseni toimesta rakennettu jumalan kuva.

Sain tutustua aivan erillaiseen Jumalaan. Jumalaan, joka tahtoo jokaisen omansa elävän rauhassa ja ilossa ja tahtoo ennen kaikkea antaa meille rakkauden. Rakkauden, joka kohdistuu Häneen yli kaiken niin, että kykenemme kaikessa uskomaan Häneen, ennen mitään muuta ja rakkauden lähimäiseen niin, kuin itseemme.

Siksi Hän teki itsetunnostani täysin terveen, sillä jos Hän ei sitä olisi tehnyt, olisin jäänyt hyvin vajaaksi rakkaudessa lähimäiseeni, sillä Hän ei vaadi meiltä yli itsemme rakkauden lähimäisen rakkautta, vaikka vaatiikin itsemme kieltämistä.

Siis, jouluaattona sain täydellisen uudet tunteet ja uuden elämän, 24 vuotta sitten. Siitä kului lähemmäs vuosi, kun sain Pyhän Hengen täyteyden, eli armolahjat.

Mitään näistä en ollut osannut itsellen pyyttää, vaan kaikki annettiin.

Äänestä
  • verran, että armolahjat sain Pyhäin miesten päivänä melkein vuosi siitä, kun Jumala laski miuun Pyhän Henkensä.

    Minulle on tapahtunut valtavasti asioita ja niin täsmälliseen aikaan, että Jumala on näyttänyt minulle VOIMANSA tehdä mitä haluaa. Monet asiat, jotka minulle ovat tapahtuneet ovat tapahtuneet jokun perheen jäsenen syntymäpäivänä, tai yleisenä juhalapäivänä ja tämä siksi, että todistaessani ja opettaessani kykenen kertomaan tarkasti mitä milloinkin on Jumala tehnyt minulle.

    Äänestä

vaan rakkaus on ollut Hallitsijani. Ihmeellinen rakkaus. Silloinkin, kun olen itse todennut itseni rakkautta ansaitsemattomaksi, olen saanut ihmetellä, että Jumala onkin osoittanut vain sulaa hyvyyttä ja rakkautta. Tämä on kasvattanut minussa tarpeen rakastaa Jumalaa yli kaiken ja lähimäisiä niin, kuin itseäni. Totuus on tehnyt minusta vapaan ja totisesti pelkoa ei rakkaudessa ole.

Jumala on sula hyvyys, armo ja laupeus Häntä etsiville ja Häneen uskoville.
Syntiä Jumala vihaa, sillä synti särkee lukemattomien ihmisten elämän, eli vie ELÄMÄN poissa ihmisiltä.

Siksi Jumala on kiivastus ja viha heille, jotka eivät tahdo elää Luojansa opettamana, vaan täyttävät lihantahtoaan ja näin rikkovat itsensä ja lähimäistensä elämän.

Jeesus meni ristille, koko maailman puolesta ja jokainen, joka tahtoo saa tulla asumaan ja elämään Hänen kanssaan. Tahdon ilmaisu riittää, sillä Itse Jumala tekee kaiken puolestamme, antaa uskon, jossa kykenemme elämään Jumalan lapsen elämää, eli tulemme rakkaudenlakiin, jossa on kaikki käskyt ja profetiat. Niitä meillä ei ole pienintäkään halua rikkoa, sillä Jeesus teki valtavan uhrauksen täyttääkseen lain ja profetiat. Rakkaus on lain täyttymys.

Äänestä
  • lapset muuttuisivatkin. Jumalan johdattaa Jaakobin, eli Israelin perilliset, eli LUPAUKSEN LAPSET, muuttumattoman Sanan ääreen ja näin sinetöi lapsensa Jumalan Sanaan ja Pyhään Henkeen.
    Psalmit 23
    1 Daavidin virsi. Herra on minun paimeneni, ei minulta mitään puutu.
    2 Viheriäisille niityille hän vie minut lepäämään; virvoittavien vetten tykö hän minut johdattaa.
    3 Hän virvoittaa minun sieluni. Hän ohjaa minut oikealle tielle nimensä tähden.
    4 Vaikka minä vaeltaisin pimeässä laaksossa, en minä pelkäisi mitään pahaa, sillä sinä olet minun kanssani; sinun vitsasi ja sauvasi minua lohduttavat.
    5 Sinä valmistat minulle pöydän minun vihollisteni silmien eteen. Sinä voitelet minun pääni öljyllä; minun maljani on ylitsevuotavainen.
    6 Sula hyvyys ja laupeus seuraavat minua kaiken elinaikani; ja minä saan asua Herran huoneessa päivieni loppuun asti.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Jeesukselle, kirjoitti:

että pelasti minut maailmasta omaan valtakuntaansa ja antoi ilon ja rauhan. En vaihtaisi tätä mihinkään. Vaikka maailma tarjoaisi minulle kaiken annettavan, en vaihtaisi uskoa Jeesukseen niihin anteihin, en millään.
Miten Jeesus kykenikin tekemään minusta näin rauhallisen ja onnellisen. Jumalalla on kaikki valta, totisesti.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu