evlutku suomi

8372
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

...lienee rötöstelijöiden keskuudessa tosi suosittu lompakkovara,kö ?!?
DUH !!!
Kuka tahansa amislainen osannee rakentaa tuliluikun omaan käyttöönsä ilman mitään viranomaishallinnallista pakkorekisteröintiä,kö ?!?
Kuten myös naulapommin teko kaikkien netinkäyttäjien keskuudessa lienee mahdollisuutena,kö ?!?
Ei siis se tiedon taso vaan sen sovellus yhteisönsä toimintamekanismeihin,kö ?!?
Siitähän ne avustusten saajat ja maksajat erotettaneen,kö ?!?
lol
;-)

Äänestä

Ateismin tuomaa
Kirjoittanut: kurjuutta! 17.3.2008 klo 08.41


Tämän päivän Hesarissa oli juttu, kuinka Suomessamme on yli 65 000 syrjäytymisvaarassa olevaa nuoria. Ajatelkaa, se on melko suuren suomalaisen kaupungin väkiluku. Ja nämä nuoret eivät ole mitään kaverien kiusaajia, vaan todella JO PUDONNEET yhteiskunnan toimintojen ulkopuolelle. Tämä joukko maleksii pääkaupungin kaduilla hengaillen, juopotellen, varastellen sekä alttiina pedofilien ja seksiongelmaisten uhrina.

Tämä joukko on syntynyt Suomessa, jossa osa väestöstä on nimenomaan toivonut ja ajanut politiikkaa ja arvomaailmaa tähän suuntaan. On irvinyt suomalaisia perinteitä, yhteisöllisyyttä, kristillistä arvomaailmaa ja elämäntapaa. Juuri pääkaupunkiseudulla näkyvät nämä tulokset karmeimmillaan. Onhan juuri siellä suuri joukko ihmisiä eronnut kaikista uskonnollisista ja kirkollisista yhteyksistään tai on jo toisen polven uskonnottomia. Nyt sitten tämä sama uusliberaalijoukko juoksee hampaat irvessä uran ja rahan perässä ja maksaa nuortensa kuluja 1000 000 €/ nuori!!! Hesarin mukaan tukitoimet tulisivat maksamaan noin karmean paljon, koska kevyet tukitoimet eivät ole enää riittäviä auttamaan tätä hylättyä reppanajoukkoa.

Sitä saa mitä tilaa!!!! On helppo huutaa kaikki perinteinen ja turvallinen hihhulismiksi, mutta sen huudon seurauksia ei osata nähdä eikä sen seurauksia osata kantaa vastuuta. "Ei ole minun syytäni, että joku sortuu elämän tiellä", on vastaus, "miksi kuunteli minua?" "Parempi kaduilla hengailemassa kuin seurakunnissa iloitsemassa" tuntuu olevan ateistien motto!!!!

Kuka nyt auttaakaan näitä ateismin seurauksena syntyneitä reppanoita: Kirkon ja vapaiden suuntien uskolliset vastuunkantajat vähentyvillä varoillaan! Viranomaiset pyörittelevät peukaloitaan, kiistelevät joukon suuruudesta ja valittelevat varojen puuttumista.


Vastaa tähän viestiin
Kerro kaverille tästä viestistä Ilmoita asiattomasta viestistä

Äänestä
  • >> Kuka nyt auttaakaan näitä ateismin seurauksena syntyneitä reppanoita...>>

    ... seurauksena !! Jos ajattelee omilla aivoillaan, on aina olemassa riski, että ajattelee päin p...tä.
    Jossain vaiheessa ihmiskunnan on kuitenkin se riski otettava, paimentolaiskultturien kehitykselle tulee väkisinkin seinä vastaan.

    Väliin putoajia on aina ollut ja tulee myös aina olemaan. Ennen heidät on pappien ja paronien toimesta orjuutettu vähin äänin piioiksi, rengeiksi ja huutolaisiksi.
    Kehittyneen yhteiskunnan merkki on että se sekä pystyy että haluaa reppanoistaan huolehtia.

    Äänestä

  • ateisteista opiskelee korkeakouluissa. Yliopistoväki on tutkitusti vähemmän uskonnollista kuin muu väestö.

    Äänestä

,,millään lailla hengelliseen toimintaan? Josko ampuja/jat olivatkin ateisteja???

Ensin tutkitaan ja sitten hutkitaan, pitänee edellenkin paikkansa?

Uudestisyntyneet, Jeesukseen Kristukseen uskovat kristityt ei ammuskele normaalisti ketään.
Olipa amuskelija sitten kuka tahansa, sairasta touhua sanoo; Jumalanhulllu

Äänestä

Ketjusta on poistettu 7 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


vuonna 2008: kirjoitti:

ok-taloja tulitetaan:

http://www.iltasanomat.fi/uutiset/kotimaa/uutinen.asp?id=1502752

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu