Kansa on joukko joka omassa käyttäytymisessään toimii normien mukaan?
Joukon normit ovat yhteisesti sovittuja ja niitä valvotaan?
Kysymys onko joukko homogeeninen, kuka toimii normien mukaan.
Entä jos toimisimme kuten parhaaksi katsomme?
Kenen kehittämiä ovat normit? Vai ovatko ne syntyneet itsestään ja tyhjästä?
Yhteinen sopimus suuressa joukossa on joukkohysteriaa johon vaikutetaan.
Kuka valvoo joukkoja, joukot itse vai vähemmistö?
Väitän että eihän yksilöllisyyttä ilmiönä ole olemassakaan, se on harhaa.
Ajalle ominainen on yksilöllisyyden korostaminen ja itsenäisesti selviävä, ajatteleva ja pohtiva yksilö.
Meidän siis tulisi ajatella niin kuin meidän täytyy ajatella, eli ajattelussamme päätyä ajattelmaan niin kuin meidän päättäjämme.
Onko tämä siis yksilöiden ajattelua?
Tätähän se on tänään, jokainen mummo ja pikku lapsikin laitetaan itsenäiseksi pähkäilemään asioitaan ja sitä kutsutaan selviämiseksi.
Jokainen on oman onnensa seppä.
Laulussakin sanotaan on aika syntyä ja aika kuolla, on aika oppia ja tehdä työtä, on aika rakastaa ja olla yksin, on aika iloita ja surra.
Yksilö tässä maassa voi näiden lähtökohtien perusteella tehdä mitä tahansa elämälleen?
Lähtökohtainen klisee.
Siis hänen omissa käsissään on kohtalo?
Olemme tasavertaisia vai olemmeko?
Tuet häviävät tai vähenevät massamme yksilöllisyyteen vedoten saamme itse osoittaa tukemme tarpeen ja anoa sitä.
Tuki tulee vastikkeelliseksi ja vaatii omatoimisuutta, itsenäisyyttä.
Eikö se ole sitä aina ollut?
Tuki suunnataan niille joiden voimat ovat viellä olemassa joiden tuentarve on perusteltu ja sillä on tehoa saada ihminen omatoimiseksi.
Entä ne joiden voimat ovat menneet ja he eristäytyvät?
Entä ne jotka eivät osaa perustella ja hakea tukea?
Miten käy heille joille avusta huolimatta vain kertyy ongelmia ja he eivät tule omatoimisiksi?
Yksilöllisyys kääntyykin ihmistä vastaan tällaisissa tapauksissa.
Jopa irvikuvakseen saaden käänteisen merkityksen.
Yksilö joka menestyy saa lisää, jolla jo on saa kannustusta ja hyvityksiä.
Helpotukset elämään syntyvätkin onnistumisten kautta.
Yksilöllisyys itseisarvona ei olekkaan ydin?
Vaan välineenä saavuttaa jotain toiselta?
Lahjakkuus sen saamisessa ei tarvita kuin geenejä.
Se on vain yksi yksilöllisyytemme osa alue.
Yhteiskuntamme on siitä hyvä paikka että lahjakailla on mahdollisuuksia jopa niin paljon että voivat jättää tämän maan.
Entä lahjattomat joiden yksilölliset ominaisuudet eivät ole yleisesti hyväksyttyjä ja käyttökelpoisia?
Mikä on heidän yksilöllisyytensä?
Yksilöllisessä poliittisessa sanomassa on kaiku oman elämänsä herruudesta ja palkkiosta:
Materiaalista hyvää voidaan jakaa yksilöllisten ominaisuuksien perusteella töissä joita suorittaa, suorittaminen perustuu aina osaamiseen ja työpaikkaan jossa ollaan valmiita maksamaan työn suorittamisesta joka on merkityksellistä työnsuorittajalle.
Siis jos on työtä joka on merkityksellistä työn suorittajalle.
Entä jos ei ole sellaista työtä?
Häviääkö yksilöllisyys?
Työkö aina antaa yksilöllisyyden?
Yksilö ajetaan työn olemattomuuden sijasta seinäävasten pakoittamalla yksilöllisyyten vedoten tekemään mahdottomasta mahdollinen.
Osaaminen, oppiarvo, ammattitaito ovat mittareita yksilöllisistä ominaisuuksista osaamisesta, ne eivät kuitenkaan mittaa osaamista käytännössä vaan teoriassa ja voivat olla vain ja ainoastaan osviittana omaksumisesta.
Yksilöiden kapina tänään yksilöitä vastaan?
Vaihtuvilla työmarkkinoilla voi joutua yksilöllisten osaamisominaisuuksiensa kanssa ulkopuolelle siis rahattomaksi joka taas eristää yksilö enemmän "todellisesta" yhteiskunnasta ja maailmasta.
Rajoittuneisuus on ominaista ihmiselle, jonka yksilölliset kokemukset ja ominaisuudet on rajattu yhteiskunnan ulkopuolelle niin että oppiminen ja osaaminen kehittyminen on estetty taloudellisista syistä.
Hänen yksilöllinen persoonansa ei ole hyväksytty.
Jolloin joukko onkin hylännyt yksilöllisyyden.
Lisääntynyt automaatio, työpaikkojen lopettaminen ja siirtely, kouluttautumattomuus ja varattomuus sitovat ihmisen yhä enemmän tapahtumaketjuihin kuin yksilölliseen selviämiseen.
Toisinaan näyttää että yksilöllisyys onkin negatiivisille tai käyttämättömille ihmisen ominaisuuksille kielteinen kehitys.
Kun taas toisaalta ykslöllisyys, osaajilla jotka muuntuvat, saavat töitä tai omaavat lahjakkuuksia on positiivinen paljon puhuttu voimavara.
He näkevät yksilöllisessä kehityksessä rajattomia mahdollisuuksia.
Uskon kuitenkin että tärkeää on eri elämän vaiheissa tapahtuva tietynlainen onnistuminen, edistyminen ja oikeiden asioiden jättäminen ja uudelleen oppiminen.
Jonkinlainen pokkeama yksilöllisyyden kehityskulussa niin positiiviseen kuin negatiiviseen suuntaan, myös ulkoissa, riippumattomissa elämän kuluissa kuin itsestä riippuvissa elämän valinnoissa johtaa yksityisyyden kehittymiseen tai taantumiseen.
On mahdatonta ennustaa tulevaa mutta ainakaan yksilöllisyydestä ei voi ennustaa mitään.
Poliittinen valinta on yksilöllisyys tänä aikakautena toivotaan että vain hyvä yksilöllisyys voittaa.
Joukon normit ovat yhteisesti sovittuja ja niitä valvotaan?
Kysymys onko joukko homogeeninen, kuka toimii normien mukaan.
Entä jos toimisimme kuten parhaaksi katsomme?
Kenen kehittämiä ovat normit? Vai ovatko ne syntyneet itsestään ja tyhjästä?
Yhteinen sopimus suuressa joukossa on joukkohysteriaa johon vaikutetaan.
Kuka valvoo joukkoja, joukot itse vai vähemmistö?
Väitän että eihän yksilöllisyyttä ilmiönä ole olemassakaan, se on harhaa.
Ajalle ominainen on yksilöllisyyden korostaminen ja itsenäisesti selviävä, ajatteleva ja pohtiva yksilö.
Meidän siis tulisi ajatella niin kuin meidän täytyy ajatella, eli ajattelussamme päätyä ajattelmaan niin kuin meidän päättäjämme.
Onko tämä siis yksilöiden ajattelua?
Tätähän se on tänään, jokainen mummo ja pikku lapsikin laitetaan itsenäiseksi pähkäilemään asioitaan ja sitä kutsutaan selviämiseksi.
Jokainen on oman onnensa seppä.
Laulussakin sanotaan on aika syntyä ja aika kuolla, on aika oppia ja tehdä työtä, on aika rakastaa ja olla yksin, on aika iloita ja surra.
Yksilö tässä maassa voi näiden lähtökohtien perusteella tehdä mitä tahansa elämälleen?
Lähtökohtainen klisee.
Siis hänen omissa käsissään on kohtalo?
Olemme tasavertaisia vai olemmeko?
Tuet häviävät tai vähenevät massamme yksilöllisyyteen vedoten saamme itse osoittaa tukemme tarpeen ja anoa sitä.
Tuki tulee vastikkeelliseksi ja vaatii omatoimisuutta, itsenäisyyttä.
Eikö se ole sitä aina ollut?
Tuki suunnataan niille joiden voimat ovat viellä olemassa joiden tuentarve on perusteltu ja sillä on tehoa saada ihminen omatoimiseksi.
Entä ne joiden voimat ovat menneet ja he eristäytyvät?
Entä ne jotka eivät osaa perustella ja hakea tukea?
Miten käy heille joille avusta huolimatta vain kertyy ongelmia ja he eivät tule omatoimisiksi?
Yksilöllisyys kääntyykin ihmistä vastaan tällaisissa tapauksissa.
Jopa irvikuvakseen saaden käänteisen merkityksen.
Yksilö joka menestyy saa lisää, jolla jo on saa kannustusta ja hyvityksiä.
Helpotukset elämään syntyvätkin onnistumisten kautta.
Yksilöllisyys itseisarvona ei olekkaan ydin?
Vaan välineenä saavuttaa jotain toiselta?
Lahjakkuus sen saamisessa ei tarvita kuin geenejä.
Se on vain yksi yksilöllisyytemme osa alue.
Yhteiskuntamme on siitä hyvä paikka että lahjakailla on mahdollisuuksia jopa niin paljon että voivat jättää tämän maan.
Entä lahjattomat joiden yksilölliset ominaisuudet eivät ole yleisesti hyväksyttyjä ja käyttökelpoisia?
Mikä on heidän yksilöllisyytensä?
Yksilöllisessä poliittisessa sanomassa on kaiku oman elämänsä herruudesta ja palkkiosta:
Materiaalista hyvää voidaan jakaa yksilöllisten ominaisuuksien perusteella töissä joita suorittaa, suorittaminen perustuu aina osaamiseen ja työpaikkaan jossa ollaan valmiita maksamaan työn suorittamisesta joka on merkityksellistä työnsuorittajalle.
Siis jos on työtä joka on merkityksellistä työn suorittajalle.
Entä jos ei ole sellaista työtä?
Häviääkö yksilöllisyys?
Työkö aina antaa yksilöllisyyden?
Yksilö ajetaan työn olemattomuuden sijasta seinäävasten pakoittamalla yksilöllisyyten vedoten tekemään mahdottomasta mahdollinen.
Osaaminen, oppiarvo, ammattitaito ovat mittareita yksilöllisistä ominaisuuksista osaamisesta, ne eivät kuitenkaan mittaa osaamista käytännössä vaan teoriassa ja voivat olla vain ja ainoastaan osviittana omaksumisesta.
Yksilöiden kapina tänään yksilöitä vastaan?
Vaihtuvilla työmarkkinoilla voi joutua yksilöllisten osaamisominaisuuksiensa kanssa ulkopuolelle siis rahattomaksi joka taas eristää yksilö enemmän "todellisesta" yhteiskunnasta ja maailmasta.
Rajoittuneisuus on ominaista ihmiselle, jonka yksilölliset kokemukset ja ominaisuudet on rajattu yhteiskunnan ulkopuolelle niin että oppiminen ja osaaminen kehittyminen on estetty taloudellisista syistä.
Hänen yksilöllinen persoonansa ei ole hyväksytty.
Jolloin joukko onkin hylännyt yksilöllisyyden.
Lisääntynyt automaatio, työpaikkojen lopettaminen ja siirtely, kouluttautumattomuus ja varattomuus sitovat ihmisen yhä enemmän tapahtumaketjuihin kuin yksilölliseen selviämiseen.
Toisinaan näyttää että yksilöllisyys onkin negatiivisille tai käyttämättömille ihmisen ominaisuuksille kielteinen kehitys.
Kun taas toisaalta ykslöllisyys, osaajilla jotka muuntuvat, saavat töitä tai omaavat lahjakkuuksia on positiivinen paljon puhuttu voimavara.
He näkevät yksilöllisessä kehityksessä rajattomia mahdollisuuksia.
Uskon kuitenkin että tärkeää on eri elämän vaiheissa tapahtuva tietynlainen onnistuminen, edistyminen ja oikeiden asioiden jättäminen ja uudelleen oppiminen.
Jonkinlainen pokkeama yksilöllisyyden kehityskulussa niin positiiviseen kuin negatiiviseen suuntaan, myös ulkoissa, riippumattomissa elämän kuluissa kuin itsestä riippuvissa elämän valinnoissa johtaa yksityisyyden kehittymiseen tai taantumiseen.
On mahdatonta ennustaa tulevaa mutta ainakaan yksilöllisyydestä ei voi ennustaa mitään.
Poliittinen valinta on yksilöllisyys tänä aikakautena toivotaan että vain hyvä yksilöllisyys voittaa.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.