Tapahtuukohan tämä dollarin romutus jo tänä vuonna kun merkit siihen näyttävät viittaavan hyvin vahvasti mitä tuleman pitää.
http://www.rense.com/general81/stag.htm
On todella säälittävää vielä nähdä kuinka pörssimeklareiden taholta vieläkin kusetetaan taloususkonnon uhreja lupaamalla että talous vielä elpyy. Kun totuus on että talouden romahtamisen ja uuden laman myötä rikkat ihmiset joutuvat katsomaan itseään ensimmäisen kerran peiliin ja se kylmä totuus myös astuu mukaan siinä vaiheessa kun nämä ns. paremmaksi itseään nimittävät rikkaammat kansalaiset huomaavat että niitä kultaomistuksiakaan ei voi syödä.
Joten ruoasta tuleekin se tulevaisuuden eliitin etuoikeus koska ruoan hinta nostetaan aivan järjettömälle tasolle vielä Monsanton toimesta ja näin keskiluokka saadaan lopulta tuhottua.
Myös kulutususkonto tulee kokemaan kovia tämän talouskriisin aikana kun köyhillä duunareilla ei enää tämän talouden alasajon jälkeen ole varaa kuluttaa ja pönkittää egoaan ostamalla suunnattomia määriä materiaa. Niin tämä aika onkin sen jälkeen käytettävä johonkin paljon hyödyllisempään toimintaan joka päätyy väkisinkin henkiseen kasvuun usein ensin henkisen frustraation kautta.
Mutta ennenkaikkea poliitikot jatkavat ministeritasolla metodinäyttelijän lahjoilla valehteluaan televisiossa. Sillä media ei kerro totuutta näistä uuden maailman järjestyksen tavotteista. Koska illuminatin työn alla on parhaillaan toteuttaa Israelissa se kolmanteen maailmansotaan johtava konflikti ja tämän terrori-iskun toteutukseen tarvitaan heidän mielestä ydinasetta ja siitä on sitten syytettävä Irania jonka johdosta USA:n armeija pakotetaan hyökkäämään Iraniin yhdessä Israelin ja NATO:n nopean toiminnan joukkojen kanssa ydinasein.
Eli jos tämä tapahtuu niin Euroopan union on keskellä lavastettua sotaa josta taas Rotschildit ja Rockefellerit vetävät ns. helvetin isot rahat itselleen.
Mutta valitettavasti heidän sotaleikkinsä ei tule jatkumaan kovinkaan kauan koska tämän planeetan navat kääntyvät ympäri viimeistään 21. Joulukuuta 2012 ja se myös aikaansaa kosmisen tietoisuuden virtaamisen tänne ja yhdistää henkimaailman tämän maailman kanssa yhteen. Jonka jälkeen 3D todellisuudesta muovaantuu 5D todellisuus. Mutta he jotka eivät ole valmiita korottautumaan korkeammalle 4D tai 5D tietoisuuden tasolle jäävät edelleen tänne elämään 3D:n rajoittuneessa maailmassa jossa heitä ohjataan edelleen isovelin toimesta.
Ai niin ja lopuksi taas on pakko sanoa että en ole tarkistanut lääkitystäni vieläkään ja mikään resepti ei ole päällä.
Että tässä teille ateistille oli taas vähän ns. hörhöilyä joka valitettavasti meidän monien todellisuudessa on täyttä faktatietoa.
Kun nämä mediauskovaiset pitävät totuutena esim. Prinssi Harryn ryömineen Afghanistanissa etulinjassa.
Saddam Hussein söi 2-viikkoa suklaapatukoita syvässä hiekkakuopassa ennen kuin hänet löydettiin USA:n armeijan toimesta
11.9.2001 päivänä 19 eri Arabi ja Muslimitaustaista miestä onnistuivat jokainen sivuttamaan USA:n lentokoneiden turvatarkastukset samana päivänä ja tekivät sen erittäin helposti.
Osama Bin Laden piileskeli isoissa kiviluolissa USA:n armeijaa 2001 Afganistanissa. Hän on edelleen CIA:n etsintäkuulutettujen listalla vaikka hän on entinen CIA:n työntekijä ja lisäksi hänen sukunsa on tehnyt bisnestä Bushin suvun kanssa 2001 vuonna.
Pitäkää silmänne auki sillä kohta toi Israelissa posautettava ydinkärki räjähtää jopa tässä kuussa. Ennustajaa en silti voi leikkiä edelleenkään.

Vastaukset 9
Vanhimmat
Kun on talousvaikeuksia.
Tähän mennessä jossain vaiheessa, jos ei ennemmin, niin sitten myöhemmin, niistä on aina ylös tultu.
Muistetaan vielä että toistaiseksi edelleen narikat tekee voittoa. Tappiotuloksia ei ole julkisteltu siihen tahtiin kuin vielä 5v sitten.
Pörssitkin on tuplanneet arvonsa siitä missä ne olivat pohjalla, ihan logiikkakin sanoisi että varaa luistella alaspäin on.
Mitä taas tulee jenkkien luottokriisiin niin omaa vikaa kun lainaavat vajakeille rahaa. Ei olisi pitänyt. Mutta siinä ollaan varmaan samaa mieltä että tahallaan sen tekivät. Miksi tarkemmin selviää joskus, kenties vasta vuosikymmenien päästä.
Kuulutkohan sä niihin SUPO:n setien joukkoon jotka nauttivat ihon sisällä olevan mikrosirun 3000 EUR/kk liksasta vielä senkin jälkeen kun uusi maailmanjärjestys tulee Euroopan unionin sisälle ja EU:n perustuslaki astuu voimaan.
Minneköhän olympiastadionille salaliittoa vastustavat oikein meinataan vangita ? Tossa Finnairin stadionilla meinaan olisi jo aika ahdasta sillä meidän joukko kyllä kasvaa koko ajan kun samalla illuminatin NWO-leikki käy entistäkin ahdistavammaksi.
Amerikassa neokonnat ovat jopa pakottaneet tv-kanavien uutisankkurit kertomaan että "toivottavasti näille 9/11 totuusliikkeen ihmisille olisi jossain salainen vankila".
Ei tuosta enää illuminati eliitin vastatoimet voi säälittävämmäksi enää mennä.
"Amerikassa neokonnat ovat jopa pakottaneet tv-kanavien uutisankkurit kertomaan että "toivottavasti näille 9/11 totuusliikkeen ihmisille olisi jossain salainen vankila".
tuohon?
hullujenhuoneelle ne pitäisi viedä.
laitokseen..
Siis tosinajattelijoita ns. käsitellään.. ajattelemaan tietyllä tavalla.. eliitin hyväksi..
Ja sokeat seuraavat sokeita..
Siis on helppo haukkua hulluksi toista eikö, mutta varo, miksi et olisi itse hulluuteen ajautumassa..
Sitä kuvittelee, että haukkumlla asiat tulee selvitettyä.. mutta itse asiassa siinä käy aina huonosti.. jos väärin perusteella tai valheella..
TJEU (tsekkaa jos et usko)
http://www.infowars.net/articles/march2008/030308MSNBC.htm
MSNBC:n reportterin suusta ""I hope there a secret prison for all 9/11 Conspiracy Theorists".
Eli salaliitton uskovat esitetään median kautta terroristeiksi on tuossakin saatana logiikkaa.
Toistetaan nyt vielä kerran, saas nähdä monesti pitää tämän jälkeen toistaa että te hitaammatkin tajuatte:
Otan itseeni ainoastaan minimissään nopeudella 800m/s siruja otsaani. Muita menetelmiä en tue.
Käsititkö?
Se tarkoittaa että loputkin näin tekevät?
Yksittäisillä hulluilla on aina omat mielipiteensä, kuten tuolla toimittajalla. On kuulijan omalla vastuulla ketä valitsee uskoa.
Täysin vapaat eivät tarvitse/käytä rahaa lainkaan.