Kerro KRP:lle sponsorisi nimi ja yhteystiedot. Hän kertoo oman sponsorinsa tiedot. jne.
Kohta onkin pyramidin huippu näkyvissä.
Kohta onkin pyramidin huippu näkyvissä.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
kynnys rikosilmoituksen tekemiseen näyttää olevan melko korkea. Onko vain niin, että mukana olleet ovat nyt siinä määrin puhtaan häpeän vallassa, että se yksinkertaisesti estää asiasta avautumisen?
Klubi lienee kylläkin edes näyttänyt olevan toimiva sijoituskohde, joten mahdollinen huijaus ei ainakaan alussa ole ollut ilmeinen. Tätä taustaa vasten voisi jotenkin yrittää ymmärtää kusetetuksi joutuneita.
Toisaalta korkeakouluväkeä ja yritysjohtajia on ollut mm. hankkimassa Nigeriasta entistä valtion kassaa tms. Nämä ovat jo tarinoina sellaista tuubaa että täyspäiset pysyvät kaukana.
Kaiken takana on kuitenkin loputon ahneus, jonka voisi mielestäni hyvinkin rinnastaa pelihimoon. Se on kai nykyään diagnosoitu sairaus, johon saa lääkettäkin. Nyt vaan ainoa lääke taitaa olla Karvaskalkki?