oletteko huomanneet epäkohtaa?

Voisiko joku valistunut kertoa, miksi Suomen evankelisluterilainen kirkko a) kasvattaa erikseen pappeja (jokainen seurakunnan jäsen on pappi Raamatun mukaan) ja b) mitä tekemistä teologisella tiedekunnalla (jo sanana paradoksaalinen) on yliopistolaitoksen kanssa?

Ja kirkon suhteen on ratkiriemukasta, että tuossa teologisessa ei mitään uskoa opeteta, vaan uskon teoriaa eli opitaan muiden ajatusrakennelmia.

Uskontotieteellinen tdk sen sijaan on perusteltu yliopiston osanen tutkiessaan uskontoja.

Teologinen tdk pitäisi mitä pikimmin irrottaa valtion tuesta eli yliopistolaitoksesta. Tai sitten, tasapuolisuuden nimissä, valtion pitää ruveta kouluttamaan myös imaameja ja rabbiineja.
2425
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Eikä koko kirkkoa ole mainittu Raamatussa. Kirkko siis täysin ihmiskeksintöä kuolleine liturgioineen ja muotomenoineen. Olet oikeassa siinä että jokaisella seurakunnan jäsenellä on yleisen pappeuden oikeus. Itse erosin kirkosta pari vuotta sitten. En väitä etteikö kirkon piirissä olisi aitojakin uskovia mutta itse ainakin olin uskonnollisuuden kahleissa kuuluessani kirkkoon. Teologisessa tiedekunnassa opetetaan perusjuttuja mutta en usko että siellä pahemmin Pyhä Henki toimii. Omat seurakuntalaiseni eivät ole käyneet missään teologisessa opissa mutta osaavat selittää Raamattua paremmin kuin kirkon papit. Myös armolahjat toimivat siinä seurakunnassa. Sitä kuvaa hyvin Raamatunkohta kun Jeesus valitsi opetuslapsiksi tavallisia kalastajia fariseusten sijaan.

Äänestä

ei ole olemassakaan. Uskontotiede on yksi oppiaine humanistisessa tiedekunnassa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


prinsessa rohkea kirjoitti:

Voisiko joku valistunut kertoa, miksi Suomen evankelisluterilainen kirkko a) kasvattaa erikseen pappeja (jokainen seurakunnan jäsen on pappi Raamatun mukaan) ja b) mitä tekemistä teologisella tiedekunnalla (jo sanana paradoksaalinen) on yliopistolaitoksen kanssa?

Ja kirkon suhteen on ratkiriemukasta, että tuossa teologisessa ei mitään uskoa opeteta, vaan uskon teoriaa eli opitaan muiden ajatusrakennelmia.

Uskontotieteellinen tdk sen sijaan on perusteltu yliopiston osanen tutkiessaan uskontoja.

Teologinen tdk pitäisi mitä pikimmin irrottaa valtion tuesta eli yliopistolaitoksesta. Tai sitten, tasapuolisuuden nimissä, valtion pitää ruveta kouluttamaan myös imaameja ja rabbiineja.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu