Näin se on

tänäkin päivänä

.......
Siinä vaiheessa kun Jeesus valitsi ja kutsui opetuslapsiaan, hän ei liikkunut ylipappien tai fariseusten keskuudessa tai "kuningasten kartanoissa" tai muutoin korkeasti opetettujen kirjanoppineiden opillista korkeutta arvostaen. Jeesus vaelsi köyhän ja koulunkäynnistä osattoman kansan keskuudessa. Galilean oppimattomat kalastajat olivat ennen kaikkea lähellä hänen sydäntään. Tässä Jeesuksen toiminnassa piilee viisaus sikäli, että ihmisten viisauden mukaan opetetut on niin perusteellisesti ohjelmoitu tämän opetuksen mukaisella maailmankatsomuksilla, etteivät he pysty omaksumaan juurikaan mitään uutta. Varsinkaan jos se on ristiriidassa jo opitun maailmankatsomuksen kanssa. Ennen kaikkea tämä pätee uskonnollisilla opeilla ohjelmoituihin nähden, kuten jo edellä olemme nähneet kristittyjen suhtautumisessa verenseisottajiin tai myöhemmin hypnoosiin.

Se mitä Jeesus edusti, ei ollut kirjoista opittua viisautta, vaan ennen kaikkea intuitiivista oivallusta jostain suuremmasta, joka oli enemmän ja korkeampaa kuin silloinen muotojumalinen ylipappien vaalima oppi, jossa pienet ja heikot ihmiset armotta kivitettiin kuoliaiksi, mutta oltiin samaan aikaan täysin sokeita omille virheille ja sille luovimiselle, jota ylipapit harjoittivat Mooseksen lain ankarien vaatimusten ja Rooman hirmuhallinnon puristuksessa. "Te kyykäärmeitten sikiöt" sanoi Johannes Kastaja. "Te käärmeet, te kyykäärmeitten sikiöt", sanoi Jeesus.
........

http://www.aretalogia.com/mahtisana.html
4165
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

nyt jäit hathuhun tai tunthureil tuulethummaa. Riitha rikhoo ja rauhha rakhentaa!
Muutho tul läht tä foorum, niikhu Jeesus ei huolit farriseukse joukhohon ku ain niit vuan haukh.

Äänestä
  • "Päättäkää itse, onko oikein Jumalan edessä kuunnella teitä enemmän kuin Jumalaa?"

    Eli tätä sopii miettiä tälläkin foorumilla ja jos helluntailaiset haluavat käpertyä omaan käpertyneisyyteensä niin se on heidän oikeutensa.

    Minä haluan katsella asioita tunturin huipulta, sieltä, missä kaikki maallinen on jalkojen alapuolella ja yläpuolella vain sininen taivas ja Jumalan valtasuuruus.

    Äänestä

  • poika.tuntureilta kirjoitti:

    "Päättäkää itse, onko oikein Jumalan edessä kuunnella teitä enemmän kuin Jumalaa?"

    Eli tätä sopii miettiä tälläkin foorumilla ja jos helluntailaiset haluavat käpertyä omaan käpertyneisyyteensä niin se on heidän oikeutensa.

    Minä haluan katsella asioita tunturin huipulta, sieltä, missä kaikki maallinen on jalkojen alapuolella ja yläpuolella vain sininen taivas ja Jumalan valtasuuruus.

    Kyllä se Jeesus kulki myös synagoogissakin, eli opetti ja oli sielläkin. ("ja meni tapansa mukaan sapatinpäivänä synagoogaan ja nousi lukemaan.")

    Apostolit aloitti aina ensin synagoogista ja näin se järjestys menee vielä nytkin.

    On totta että monet lukee raamattua nykyään siten kuin itselle ja omalle lihalle sopii. Niinkuin nyt esimerkiksi ettei tarvitse kuulua seurakuntaan ja siellä olisi vain uskonnollisia ja harhaoppisia ihmisiä.

    Pitäisi hälytyskellot soida kovaäänisesti jos joku luulee saaneensa Jumalalta kehoituksen jäädä ulos seurakuntayhteydestä sen vuoksi, että saa jotain "valaistuneempaa" ilmestystietoa, jota ei seurakunnalle ole annettu. Seurakunta on Jumalan silmaterä ja Jumalan suunnitelma.

    Mutta tämäkin on yksi niitä lopunajan merkkejä mitä ei ennen ole ollut: seurakuntaan kuulumattomat uskovaiset!

    Äänestä

  • sivustaseuraaja kirjoitti:

    itsetarkoitus. Seurakunta on työväline Jumalan tahdon toteuttamiselle.

    Mutta. Seurakunta voi olla Jumalan tahdon toteuttaja vai silloin kun se toimii Jumalan Hengen johdatuksessa. Sen sijaan silloin kun seurakunnasta on tullut jokin hurskastelevan lihan pintakiillon kiillottamispaikka tai hurmoksellisen hekuman tyyssija, niin se ei ole enää Jumalan seurakunta ja sellaiselle seurakunnalle en anna mitään arvoa.

    Palvelemaan tänne on kutsuttu ja kärsimään vaivaa yhdessä kärsivien kanssa eikä höyryämään hurmoksellisessa hekumassa itselle mieliksi.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

poika.tuntureilta kirjoitti:

tänäkin päivänä

.......
Siinä vaiheessa kun Jeesus valitsi ja kutsui opetuslapsiaan, hän ei liikkunut ylipappien tai fariseusten keskuudessa tai "kuningasten kartanoissa" tai muutoin korkeasti opetettujen kirjanoppineiden opillista korkeutta arvostaen. Jeesus vaelsi köyhän ja koulunkäynnistä osattoman kansan keskuudessa. Galilean oppimattomat kalastajat olivat ennen kaikkea lähellä hänen sydäntään. Tässä Jeesuksen toiminnassa piilee viisaus sikäli, että ihmisten viisauden mukaan opetetut on niin perusteellisesti ohjelmoitu tämän opetuksen mukaisella maailmankatsomuksilla, etteivät he pysty omaksumaan juurikaan mitään uutta. Varsinkaan jos se on ristiriidassa jo opitun maailmankatsomuksen kanssa. Ennen kaikkea tämä pätee uskonnollisilla opeilla ohjelmoituihin nähden, kuten jo edellä olemme nähneet kristittyjen suhtautumisessa verenseisottajiin tai myöhemmin hypnoosiin.

Se mitä Jeesus edusti, ei ollut kirjoista opittua viisautta, vaan ennen kaikkea intuitiivista oivallusta jostain suuremmasta, joka oli enemmän ja korkeampaa kuin silloinen muotojumalinen ylipappien vaalima oppi, jossa pienet ja heikot ihmiset armotta kivitettiin kuoliaiksi, mutta oltiin samaan aikaan täysin sokeita omille virheille ja sille luovimiselle, jota ylipapit harjoittivat Mooseksen lain ankarien vaatimusten ja Rooman hirmuhallinnon puristuksessa. "Te kyykäärmeitten sikiöt" sanoi Johannes Kastaja. "Te käärmeet, te kyykäärmeitten sikiöt", sanoi Jeesus.
........

http://www.aretalogia.com/mahtisana.html

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu