on vakava. Harhan tuojat väittävät, että Jeesus uhrattiin saatanalle, eli he tunnustavat saatanan voiman ja puhuvat mielellään saatanasta.
Jumalan omat sen sijaan tunnustavat Uhrin annetun ihmisen puolesta Jumalalle sovituksena synnistä ja nämä puhuvat Jeesuksesta ja ajattelevat Jeesusta ja elävät Jumalan Tahdossa, eli rakkaudenlaissa.
Jeesus uhrattiin Jumallalle, eli Sana tuli lihaan ja opetti kolme vuotta Itsensä, eli Jumalan tuntemista ja sen jälkeen Sana meni Ihmisen Poikana ristille tuodakseen todistuksen Sanan voimalle. Sanan kautta kaikki luotiin ja Sanan kautta luodut pelastettiin synnin kirosta, kaikki jotka TAHTOVAT usko Jeesuksen uhriin, eli Uhrin kallis sovintoveri riittää koko maailman syntien sovitukseksi.
Ef. 5:2
ja vaeltakaa rakkaudessa, niinkuin Kristuskin rakasti teitä ja antoi itsensä meidän edestämme lahjaksi ja uhriksi, Jumalalle "suloiseksi tuoksuksi".
Sanoutukaa irti tuollaisesta valheesta ja tuollaisista valehtelijoista ja te, jotka olette kerenneet valheen niellä käykää armoistuimen äärelle ja tunnustakaa syntinne ja katukaa sitä ja pyytäkää anteeksi. TE EKSYTTE KOSKA ETTE TUNNE KIRJOITUKSIA.
Hepr. 9:14
kuinka paljoa enemmän on Kristuksen veri, hänen, joka iankaikkisen Hengen kautta uhrasi itsensä viattomana Jumalalle, puhdistava meidän omantuntomme kuolleista teoista palvelemaan elävää Jumalaa!
Vanhan liiton aikanakin uhrit annettiin Jumalalle. Jumala halusi ihmisten muistavan syntinsä, katuvan niitä ja tekevän niistä parannuksen ja syntiuhrin yhteydessä tämä muistutus tuli. Mikään uhri ei kuitenkaan kyennyt ottamaan syntiä poissa.
Jumala antoi ainokaisensa, eli lihaan tulleen Sanan, joka oli Jumalan tykönä ja oli Jumala, Ihmisen Poikana tulla viattomaksi Uhriksi meidän puolestamme ja kuten vanhan liiton aikanakin uhrit annettiin Jumalalle, niin tehtiin Jeesuksen Uhrin kanssakin, sillä Jumala sovitti meidät Ise kanssaan.
Heprealaiskirje 10
1 Sillä koska laissa on vain tulevan hyvän varjo, ei itse asiain olemusta, ei se koskaan voi samoilla jokavuotisilla uhreilla, joita he alinomaa kantavat esiin, tehdä niiden tuojia täydellisiksi.
2 Sillä eikö muutoin olisi lakattu niitä uhraamasta, koska näillä, jotka jumalanpalvelustaan toimittavat, kerran puhdistettuina, ei enää olisi ollut mitään tuntoa synneistä?
3 Mutta niissä on jokavuotinen muistutus synneistä.
4 Sillä mahdotonta on, että härkäin ja kauristen veri voi ottaa pois syntejä.
5 Sentähden hän maailmaan tullessaan sanoo: "Uhria ja antia sinä et tahtonut, mutta ruumiin sinä minulle valmistit;
Jumalan Sana, Jeesus, jonka kautta kaikki luotiin tuli Itse valmistettuun ruumiiseen ja opetti kolme vuotta Itseään ja sen jälkeen todisti Sanansa antamalla Itsensä Uhriksi syntiemme puolesta. Se uhraus on kaiken aikaa Jumlan edessä ja tämän Uhrin kallis sovintoveri on suoja ja pelastus, sillä sen kautta mekin olemme viattomia Jumalan kasvojen edessä. Ei minkään oman tekomme takia, vaan Jeesuksen Kristuksen kalliin sovintoveren takia.
Maailmaan tullessaan Jeesus sanoo, että Uhria ja antia sinä et tahtonut, mutta ruumiin sinä minulle valmistit ja sillä Hän tarkoittaa, että Jumala ei tahdo uhreja, eikä anteja, eikä mielisty polttouhreihin ja syntiuhreihin. Tällä Jumala ilmoittaa pyyhkivänsä entisen poissa ja pystyttävänsä uuden. Kertakaikkisen Uhrin pojalta tahdon kautta tulevan uskon.
Jeesus sanoo maailmaan tullessaan, että MINÄ TULEN TEKEMÄÄN SINUN TAHTOSI.
Jeesus oli kuuliainen Jumalalle Ihmisen Poikana ollessaan hamaan kuolemaan asti ja Hän otti ihmisen synnit päälleen ja tuli kertakaikkiseksi Uhriksi ihmisen tähden ja joka tämän kalliin Uhrin päälle syntinsä laittaa saa tulla vapauden lapseksi kuulaiaisuuden kautta, eli tahdon ilmaisu uskoa Jeesukseen ja Jumalan käskyihin on ilmoitus Jumalalle uskoa kertakaikkinen Uhri itselleen, eli syntiensä sovitukseksi ja tästä lähtee tapahtumat Jumalan puolelta, jotka johdattavat ihmisen elämään Jumalan Henkeen.
Heprealaiskirje 10
6 polttouhreihin ja syntiuhreihin sinä et mielistynyt.
7 Silloin minä sanoin: 'Katso, minä tulen-kirjakääröön on minusta kirjoitettu-tekemään sinun tahtosi, Jumala'."
8 Kun hän ensin sanoo: "Uhreja ja anteja ja polttouhreja ja syntiuhreja sinä et tahtonut etkä niihin mielistynyt", vaikka niitä lain mukaan uhrataankin,
9 sanoo hän sitten: "Katso, minä tulen tekemään sinun tahtosi". Hän poistaa ensimmäisen, pystyttääkseen toisen.
10 Ja tämän tahdon perusteella me olemme pyhitetyt Jeesuksen Kristuksen ruumiin uhrilla kerta kaikkiaan.
11 Ja kaikki papit seisovat päivä päivältä palvelustaan toimittamassa ja usein uhraamassa, aina samoja uhreja, jotka eivät ikinä voi syntejä poistaa;
12 mutta tämä on, uhrattuaan yhden ainoan uhrin syntien edestä, ainiaaksi istuutunut Jumalan oikealle puolelle,
13 ja odottaa nyt vain, kunnes hänen vihollisensa pannaan hänen jalkojensa astinlaudaksi.
14 Sillä hän on yhdellä ainoalla uhrilla ainiaaksi tehnyt täydellisiksi ne, jotka pyhitetään.
15 Todistaahan sen meille myös Pyhä Henki; sillä sanottuaan:
16 "Tämä on se liitto, jonka minä näiden päivien jälkeen teen heidän kanssaan", sanoo Herra: "Minä panen lakini heidän sydämiinsä ja kirjoitan ne heidän mieleensä";

Vastaukset 13
Vanhimmat
Jeesus otti kaikkien ihmisten synnit ja sairaudet kannettavakseen ja niistä tulevan synnin tuomion kuoleman kuitenkin itse ilman syntiä.
Rangaistus oli hänen päällään, jotta meillä rauha olisi.
Rangaistukseen kuului myös Jeesuksen hylkääminen hetkeksi tämän maailman ruhtinaan käsiin. Eihän Jeesus kuitenkaan jäänyt pimeyden käsiin, vaan meni kuolemansa jälkeen ensin tuonelaan saarnaamaan vankeudessa olleille hengelle ja sitten ilmestyi opetuslapsilleen ennen ylösnousemusta taivaaseen.
Mutta Jumalattomat ihmisethän Jeesuksen tappoivat. Jeesus luovutettiin heidän käsiinsä.
Jeesus rukoili murhamiestensä puolesta.
Mark. 15:34
Ja yhdeksännellä hetkellä Jeesus huusi suurella äänellä: "Eeli, Eeli, lama sabaktani?" Se on käännettynä: Jumalani, Jumalani, miksi minut hylkäsit?
ei ollut hetkeäkään osaa, eikä kosketusta Jeesukseen. Jeesus tuli Uhriksi puolestamme ja Hän uhrautui Itsellensä, eli Jumala sovitti meidät Itse kanssaan.
Kuolemalla ei ollut valtaa Jeesukseen ja sinunkin pitäisi tietää, että kuolema on synti. Eli, Jeesus meni vapaasta tahdostaan Uhriksi ja vaikka Hänet tuomittiin ja naulattiin syntisten käsien kautta, ei näillä syntisillä ollut mitään osuutta Jeesukseen.
USKO JEESUKSEN OMAT SANAT:
Johannes 14
27 Rauhan minä jätän teille: minun rauhani-sen minä annan teille. En minä anna teille, niinkuin maailma antaa. Älköön teidän sydämenne olko murheellinen älköönkä peljätkö.
28 Te kuulitte minun sanovan teille: 'Minä menen pois ja palajan jälleen teidän tykönne'. Jos te minua rakastaisitte, niin te iloitsisitte siitä, että minä menen Isän tykö, sillä Isä on minua suurempi.
29 Ja nyt minä olen sanonut sen teille, ennenkuin se on tapahtunut, että te uskoisitte, kun se tapahtuu.
30 En minä enää puhu paljoa teidän kanssanne, sillä maailman ruhtinas tulee, ja minussa hänellä ei ole mitään.
31 Mutta että maailma ymmärtäisi minun rakastavan Isää ja tekevän, niinkuin Isä on minua käskenyt: nouskaa, lähtekäämme täältä."
Synnin palkka on kuolema. Jeesus kärsi ihmiskunnan synnin palkan eli kuoleman ja Jumalan hylkäämisen kaikkine sen kauhuineen.
Mutta ei tietenkään jäänyt siihen tilaan, vaan tuli takaisin, koska Hänellä oli valta antaa henkensä ja valta ottaa se takaisin kuoleman vallasta.
VALTA. Saatanalla ei ollut Häneen mitään valtaa, vaan Jeesus meni vapaasta tahdostaan ristille, ei saatanan tahdosta.
Jeesus otti syntimme päälle ja teki ne Jumalan kasvojen edessä mitättömiksi ja pätemättömiksi ja unohdettaviksi, eli syntiä ei ole meillä, jotka uskomme Jeesuksen Uhriin ja kalliin sovintoveren sovitukseen.
miten joku kirjoitti Jeesuksen kalliin sovintoveren jätetyn saatanan tallattavaksi. Se kuuluu näihin harhanopettajien valheisiin.
Kallis sovintoveri on Jumalalla tallessa ja se veri puhdistaa meidät synneistä, jos me tunnustamme syntimme:
1. Johanneksen kirje 1
1 Mikä on alusta ollut, minkä olemme kuulleet, minkä omin silmin nähneet, mitä katselimme ja käsin kosketimme, siitä me puhumme: elämän Sanasta-
2 ja elämä ilmestyi, ja me olemme nähneet sen ja todistamme siitä ja julistamme teille sen iankaikkisen elämän, joka oli Isän tykönä ja ilmestyi meille-
3 minkä olemme nähneet ja kuulleet, sen me myös teille julistamme, että teilläkin olisi yhteys meidän kanssamme; ja meillä on yhteys Isän ja hänen Poikansa, Jeesuksen Kristuksen, kanssa.
4 Ja tämän me kirjoitamme, että meidän ilomme olisi täydellinen.
5 Ja tämä on se sanoma, jonka olemme häneltä kuulleet ja jonka me teille julistamme: että Jumala on valkeus ja ettei hänessä ole mitään pimeyttä.
6 Jos sanomme, että meillä on yhteys hänen kanssaan, mutta vaellamme pimeydessä, niin me valhettelemme emmekä tee totuutta.
7 Mutta jos me valkeudessa vaellamme, niinkuin hän on valkeudessa, niin meillä on yhteys keskenämme, ja Jeesuksen Kristuksen, hänen Poikansa, veri puhdistaa meidät kaikesta synnistä.
Heprealaiskirje 9
11 Mutta kun Kristus tuli tulevaisen hyvän ylimmäiseksi papiksi, niin hän suuremman ja täydellisemmän majan kautta, joka ei ole käsillä tehty, se on: joka ei ole tätä luomakuntaa,
12 meni, ei kauristen ja vasikkain veren kautta, vaan oman verensä kautta kerta kaikkiaan kaikkeinpyhimpään ja sai aikaan iankaikkisen lunastuksen.
13 Sillä jos kauristen ja härkäin veri ja hiehon tuhka, saastaisten päälle vihmottuna, pyhittää lihanpuhtauteen,
14 kuinka paljoa enemmän on Kristuksen veri, hänen, joka iankaikkisen Hengen kautta uhrasi itsensä viattomana Jumalalle, puhdistava meidän omantuntomme kuolleista teoista palvelemaan elävää Jumalaa!
15 Ja sentähden hän on uuden liiton välimies, että, koska hänen kuolemansa on tapahtunut lunastukseksi ensimmäisen liiton aikuisista rikkomuksista, ne, jotka ovat kutsutut, saisivat luvatun iankaikkisen perinnön.
16 Sillä missä on testamentti, siinä on sen tekijän kuolema toteennäytettävä;
17 sillä vasta kuoleman jälkeen testamentti on pitävä, koska se ei milloinkaan ole voimassa tekijänsä eläessä.
18 Sentähden ei myöskään ensimmäistä liittoa verettä vihitty.
19 Sillä kun Mooses oli kaikelle kansalle julkilukenut kaikki käskyt, niinkuin ne laissa kuuluvat, otti hän vasikkain ja kauristen veren ynnä vettä ja purppuravillaa ja isopin ja vihmoi sekä itse kirjan että kaiken kansan,
20 sanoen: "Tämä on sen liiton veri, jonka Jumala on teille säätänyt".
21 Ja samoin hän verellä vihmoi myös majan ja kaikki palvelukseen kuuluvat esineet.
22 Niin puhdistetaan lain mukaan miltei kaikki verellä, ja ilman verenvuodatusta ei tapahdu anteeksiantamista.
23 On siis välttämätöntä, että taivaallisten kuvat tällä tavalla puhdistetaan, mutta että taivaalliset itse puhdistetaan paremmilla uhreilla kuin nämä.
24 Sillä Kristus ei mennyt käsillä tehtyyn kaikkeinpyhimpään, joka vain on sen oikean kuva, vaan itse taivaaseen, nyt ilmestyäkseen Jumalan kasvojen eteen meidän hyväksemme.
25 Eikä hän mennyt uhratakseen itseänsä monta kertaa, niinkuin ylimmäinen pappi joka vuosi menee kaikkeinpyhimpään, vierasta verta mukanaan,
26 sillä muutoin hänen olisi pitänyt kärsimän monta kertaa maailman perustamisesta asti; mutta nyt hän on yhden ainoan kerran maailmanaikojen lopulla ilmestynyt, poistaakseen synnin uhraamalla itsensä.
27 Ja samoinkuin ihmisille on määrätty, että heidän kerran on kuoleminen, mutta senjälkeen tulee tuomio,
28 samoin Kristuskin, kerran uhrattuna ottaakseen pois monien synnit, on toistamiseen ilman syntiä ilmestyvä pelastukseksi niille, jotka häntä odottavat.
7 Sillä kolme ovat, jotka todistavat TAIVAASSA: Isä, Sana ja Pyhä Henki, ja ne kolme yksi ovat:
8 Ja kolme ovat, jotka todistavat MAAN PÄÄLLÄ: HENKI ja VESI ja VERI, JA NE KOLME YHDESSÄ OVAT.
34 vaan yksi sotamiehistä puhkaisi keihäällä hänen kylkensä, ja heti vuoti siitä verta ja vettä.
35 Ja joka sen näki, on sen todistanut, ja hänen todistuksensa on tosi, ja hän tietää totta puhuvansa, että tekin uskoisitte.
tuo jae kahdeksan on?
1. Johanneksen kirje 5
1 Jokainen, joka uskoo, että Jeesus on Kristus, on Jumalasta syntynyt; ja jokainen, joka rakastaa häntä, joka on synnyttänyt, rakastaa myöskin sitä, joka hänestä on syntynyt.
2 Siitä me tiedämme, että rakastamme Jumalan lapsia, kun rakastamme Jumalaa ja noudatamme hänen käskyjänsä.
3 Sillä rakkaus Jumalaan on se, että pidämme hänen käskynsä. Ja hänen käskynsä eivät ole raskaat;
4 sillä kaikki, mikä on syntynyt Jumalasta, voittaa maailman; ja tämä on se voitto, joka on maailman voittanut, meidän uskomme.
5 Kuka on se, joka voittaa maailman, ellei se, joka uskoo, että Jeesus on Jumalan Poika?
6 Hän on se, joka on tullut veden ja veren kautta, Jeesus Kristus, ei ainoastaan vedessä, vaan vedessä ja veressä; ja Henki on se, joka todistaa, sillä Henki on totuus.
7 Sillä kolme on, jotka todistavat:
8 Henki ja vesi ja veri, ja ne kolme pitävät yhtä.
9 Jos me otamme vastaan ihmisten todistuksen, niin onhan Jumalan todistus suurempi. Ja tämä on Jumalan todistus, sillä hän on todistanut Pojastansa.
10 Joka uskoo Jumalan Poikaan, hänellä on todistus itsessänsä; joka ei usko Jumalaa, tekee hänet valhettelijaksi, koska hän ei usko sitä todistusta, jonka Jumala on todistanut Pojastansa.
11 Ja tämä on se todistus: Jumala on antanut meille iankaikkisen elämän, ja tämä elämä on hänen Pojassansa.
12 Jolla Poika on, sillä on elämä; jolla Jumalan Poikaa ei ole, sillä ei ole elämää.
13 Tämän minä olen kirjoittanut teille, jotka uskotte Jumalan Pojan nimeen, tietääksenne, että teillä on iankaikkinen elämä.
14 Ja tämä on se uskallus, joka meillä on häneen, että jos me jotakin anomme hänen tahtonsa mukaan, niin hän kuulee meitä.
15 Ja jos me tiedämme hänen kuulevan meitä, mitä ikinä anommekin, niin tiedämme, että meillä myös on kaikki se, mitä olemme häneltä anoneet.
16 Jos joku näkee veljensä tekevän syntiä, joka ei ole kuolemaksi, niin rukoilkoon, ja hän on antava hänelle elämän, niille nimittäin, jotka eivät tee syntiä kuolemaksi. On syntiä, joka on kuolemaksi; siitä minä en sano, että olisi rukoiltava.
17 Kaikki vääryys on syntiä. Ja on syntiä, joka ei ole kuolemaksi.
18 Me tiedämme, ettei yksikään Jumalasta syntynyt tee syntiä; vaan Jumalasta syntynyt pitää itsestänsä vaarin, eikä häneen ryhdy se paha.
19 Me tiedämme, että olemme Jumalasta, ja koko maailma on pahan vallassa.
20 Mutta me tiedämme, että Jumalan Poika on tullut ja antanut meille ymmärryksen, tunteaksemme sen Totisen; ja me olemme siinä Totisessa, hänen Pojassansa, Jeesuksessa Kristuksessa. Hän on totinen Jumala ja iankaikkinen elämä.
21 Lapsukaiset, kavahtakaa epäjumalia.
Biblia 1776
8 Ja kolme ovat, jotka todistavat maan päällä: Henki ja vesi ja veri, ja ne kolme yhdessä ovat.
James King
8 And there are three that bear witness in earth, the Spirit, and the water, and the blood: and these three agree in one.
1776 Biblia. Henki on Jumalan Henki, joka meille annettaan sisimpäämme, veri on Jeesuksen veri, joka puolestamme vuodatettiin ja vesi on Jumalan Sana, eli ellet sinä synnyt uudeksi vedestä ja Hengestä et voi nähdä Jumalan valtakuntaa ja tämän uudesti syntymisen mahdollistaa vain Uhrin kallis sovintoveri.
Jeesusksen kallis sovitoveri vuodatettiin ristillä puolestamme ja hyväksemme, eli se on tallessa ja vesi, joka Jeesuksen kyljestä vuosi on Sana, joka keskuuteemme jätettiin ja on tallessa ja henki, jonka Jeesus puolestamme antoi on Jumalan Henki ja se on tallsessa ja mikään näistä ei ole saatanalla ollut hetkeäkään, vaan ne ovat meillä, uskovaisilla Jeesuksen tuoman oikeutuksen tähden.
Ymärrätkö, että nämä kolme ovat vain uskovaisilla, ei saatanan omilla, vaan Jeesuksen omilla.
Mitä sinä ajatteli tuolla tarkoitettavan, eli ajattelitko sinäkin, että kallis sovintoveri jätettiin saatanan tallattavaksi?
1. Johanneksen kirje 5
1 Jokainen, joka uskoo, että Jesus on Kristus, hän on Jumalasta syntynyt, ja jokainen, joka rakastaa sitä, joka synnytti, hän rakastaa myös sitä, joka hänestä syntynyt on.
2 Siitä me tunnemme, että me rakastamme Jumalan lapsia, koska me Jumalaa rakastamme ja hänen käskynsä pidämme.
3 Sillä tämä on rakkaus Jumalan tykö, että me hänen käskynsä pidämme, ja hänen käskynsä ei ole raskaat.
4 Sillä kaikki, mitä Jumalasta syntynyt on, se voittaa maailman, ja meidän uskomme on se voitto, joka maailman voitti.
5 Kuka siis on, joka voittaa maailman, mutta se joka uskoo, että Jesus on Jumalan Poika?
6 Tämä on se, joka vedellä ja verellä tulee, Jesus Kristus, ei ainoastansa vedellä, vaan vedellä ja verellä. Ja Henki todistaa, että Henki on totuus.
7 Sillä kolme ovat, jotka todistavat taivaassa: Isä, Sana ja Pyhä Henki, ja ne kolme yksi ovat:
8 Ja kolme ovat, jotka todistavat maan päällä: Henki ja vesi ja veri, ja ne kolme yhdessä ovat.
9 Jos me ihmisten todistuksen otamme, niin on Jumalan todistus suurempi; sillä tämä on Jumalan todistus, jonka hän Pojastansa todisti.
10 Joka uskoo Jumalan Pojan päälle, hänellä on todistus itsessänsä: joka ei usko Jumalaa, hän tekee hänen valehteliaksi; sillä ei hän uskonut sitä todistusta, jonka Jumala on Pojastansa todistanut.
koska maallisen työni puolesta menen kokoukseen, mutta toivon ja uskon, että ette anna harhaan johtajien tehdä tyhjäksi Jumlan tekoa kohdallanne.
Tänään on vielä armon portti auki. Tehkää parannus ja tahtokaa uskoa sydämestänne Jeesuksen kalliiseen uhraukseen, eli ainoaan kelvolliseen Uhriin puolestamme.
"Mies ei voi uudesti syntyä, ellei hän ole valmis elämän joka hetkisessä parannuksessa", nämä sanat Jeesus sanoi henkeeni joki aika sitten Pyhän Henkensä kautta.
Paavali käskee jokaisen vastustaa saatanaa, niin se pakenee.
kun et tunne kirjoituksia.
todellakaan ole mitään annettavaa uskoville! Mene pois! Sillä saatanan eksyttämä olet ja kylvät vain tuhoa ympärillesi. Sinä et tiedä mitään raamatusta ja Jeesuksen tuomasta sovituksesta ristillä.
Sinun laisesi mitätöivät Jeesuksen uhrin ja häpäisevät Jeesuksen. Te väitätte, että Jumalan pitää uhrata saatanalle! Että Hän uhrasi oman poikansa saatanalle!
Voiko enää mitään niin pöyristyttävää olla! Saatanasta on koko teidän profetianne! Pimeydestä nousutta kammotusta. Pimeydestä, mustalta taustalta nousee teidän sanomanne!