1 + 1 = 2, ei nolla

Nämä meidän nuoren maan kreationistit kuvittelevat, että heidän valheensa voidaan kuitata valehtelemalla lisää. Esim. kun Sup jäi kiinni valheestaan, että ihmisen lysozyme muistuttaisi enemmän kanan kuin simpanssin vastaavaa, niin mitä hän tekee? Sen sijaan, että tunnustaisi olleensa väärässä, hän valehtelee lisää: "Tuo lyzesyme esiintyy monissa eliöissä, pitää paikkaansa. Toiset tutkijat väittävät joillain linnuilla ja ihmisillä olevan eniten toisiaan vastaava entzyme, toiset taas vannovat simpanssien nimeen."

Kukaan tutkija ei tuollaista väitä, että kanalla olisi enemmän ihmisen lysozymeä muistuttava entsyymi kuin simpanssilla. Sen sijaan, että olisi tunnustanut valheensa Sup tekikin uuden valheen. Missä uskonnossa korjataan valheet näin? Helluntalaisuudessa? Sup luulee, että "Two wrongs make a right", mutta tämä ei ole totta.
191162
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 19

Vanhimmat

Turkana kirjoitti:
"Nämä meidän nuoren maan kreationistit kuvittelevat, että heidän valheensa voidaan kuitata valehtelemalla lisää."

Niinhän tuossa on näyttänyt käyneen. S.u.p.:illa tuota on nähty jo pitkään, ja Outsider____! jatkaa samalla suoraselkäisellä linjalla.

Päättömiä väitteitä ja olkiukkoja ilmeisesti saa esittää evoluutioteorian vastustamiseksi ilman, että siitä muodostuu heille minkäänlaista moraalista ongelmaa. Jos usko antaa moisen sokean pisteen omalle moraaliselle asenteelle ja käytökselle, mikä sitten antaa heille oikeuden huudella toisten moraalin perään?

Mitäs se Jeesuskin asiasta sanoi? "Tehkää toisille se, mitä toivotte itsellenne tehtävän" ?

Haluavatko nämä opponenttimme, että heille valehdeltaisiin?

Äänestä
  • Mitäpä pienistä valheista kunhan asia on oikea. Näinhän se Lutherkin sanoi ja tähän ilmeisesti perustuu hellareidenkin omantunnon puhtaus.

    Äänestä

>

Todellakin.

Käsittääkseni nuo samat kaverit selittävät, kuinka heidän Jumalansa ei halua, että Hänen palvelijansa tekisivät vääryyttä, esim. valehtelisivat. Joskushan tottakai sattuu niin, että tekee virheen, synnin (jota he voivat anoa anteeksi Jumalaltaan), mutta jos tuo valehtelu on täysin tietoista, tuottamuksellista ja suunniteltua sekä toistuvaa kautta linjan, niin se kyllä osoittaa paatuneisuutta, paatuneisuutta valehteluun. Ja pääsevätkö paatuneet synnintekijät heidän mukaansa taivaaseen ?

Aivan.

Äänestä

Evo-opissa on kuitenkin niin paljon aukkoja, että niiden kaikkien osoittaminen vie aivan hirveästi töitä.

Taitaa olla, että rapatessa roiskuu. Hyvä kutienkin, että tuli tuokin puute ynt selvästi esiin. Eivät taida entsyymit tukea evo-uskomusta mitenkään. Heh.

Äänestä
  • Dr Kreat on palstan ilmeisin vakionimimerkillinen trolli. Jos vastaat, tiedä ainakin millaiseen leikkiin olet ryhtynyt.

    Äänestä

  • ennen kuin vastaat kirjoitti:

    Dr Kreat on palstan ilmeisin vakionimimerkillinen trolli. Jos vastaat, tiedä ainakin millaiseen leikkiin olet ryhtynyt.

    Miksi puhut tuollaista? Menikö evopissa housuun, he he?

    Anteeksi siitä, se oli ihan rehellinen kirjoitusvirhe. Evo-opissa siis on virheitä, eikä sitä kannata muuksi nimitellä.

    Äänestä

  • Dt Kreat kirjoitti:

    Miksi puhut tuollaista? Menikö evopissa housuun, he he?

    Anteeksi siitä, se oli ihan rehellinen kirjoitusvirhe. Evo-opissa siis on virheitä, eikä sitä kannata muuksi nimitellä.

    Olen minän mielestäni ihan S.U.P:iin verrattava keskustelija muuten!

    Äänestä

  • Dt Kreat kirjoitti:

    Miksi puhut tuollaista? Menikö evopissa housuun, he he?

    Anteeksi siitä, se oli ihan rehellinen kirjoitusvirhe. Evo-opissa siis on virheitä, eikä sitä kannata muuksi nimitellä.

    Pistäpä pari virhettä kehiin, sitten. Pitäisi olla helvetin helppoa, jos kerran niitä niin tavattomasti löytyy.

    Luitko muuten lainkaan tuota entsyymikeskustelua? Vaikka yhden entsyymin laadulla ei olekaan juuri mitään itsenäistä todistusarvoa, keskustelussa tuli ilmi simpanssin ja ihmisen identtisyys tässä suhteessa.

    Äänestä

  • Kannattaisikohan sinun "outsaideri, ristinkantaja,
    Dr Kreat, late jne. ennemmin tarkistaa lääkityksesi,
    kuin keksiä uusia nimimerkkejä, joilla osoittaa
    sairautesi laatu?

    Äänestä

  • Jossain evo-opissa voi aukkoja ollakin, koska todennäköisemmin se on joku kretiinien luomus, jonka tarkoitus on sisältää aukkoja.

    Evoluutioteoriassa ei sen sijaan ole aukkoja.

    Äänestä

  • ""Taitaa olla, että rapatessa roiskuu. Hyvä kutienkin, että tuli tuokin puute ynt selvästi esiin. Eivät taida entsyymit tukea evo-uskomusta mitenkään.""

    Uskoit siis Supin valheen, että kanan lysozome on enemmän samanlainen ihmisen kanssa kuin simpanssin? Tämä ehkä onkin Supin taktiikka ja syy valehtelulleen, koska aina joku on niin typerä, että uskoo tuollaisenkin valheen ja vaikkapa levittää sitä eteenpäin seurakunnassaan.

    Äänestä

  • Turkana kirjoitti:

    ""Taitaa olla, että rapatessa roiskuu. Hyvä kutienkin, että tuli tuokin puute ynt selvästi esiin. Eivät taida entsyymit tukea evo-uskomusta mitenkään.""

    Uskoit siis Supin valheen, että kanan lysozome on enemmän samanlainen ihmisen kanssa kuin simpanssin? Tämä ehkä onkin Supin taktiikka ja syy valehtelulleen, koska aina joku on niin typerä, että uskoo tuollaisenkin valheen ja vaikkapa levittää sitä eteenpäin seurakunnassaan.

    "kanan lysozome on enemmän samanlainen ihmisen kanssa kuin simpanssin"

    p.o.

    kanan lysozome on enemmän samanlainen ihmisen lysozomen kanssa kuin simpanssin lysozome.

    Äänestä

  • Anteeksi että ajattelen kirjoitti:

    Jossain evo-opissa voi aukkoja ollakin, koska todennäköisemmin se on joku kretiinien luomus, jonka tarkoitus on sisältää aukkoja.

    Evoluutioteoriassa ei sen sijaan ole aukkoja.

    Lausui hän: "Evoluutioteoriassa ei sen sijaan ole aukkoja."

    Oliko evoluutioteoria ihan valmis ja täydellinen jo Darwinin kirjassa, vai tuliko siitä aukoton vasta myöhemmin?

    Äänestä

  • Dr Kreat kirjoitti:

    Lausui hän: "Evoluutioteoriassa ei sen sijaan ole aukkoja."

    Oliko evoluutioteoria ihan valmis ja täydellinen jo Darwinin kirjassa, vai tuliko siitä aukoton vasta myöhemmin?

    Jos "aukolla" tarkoitetaan, että teoriassa on oleellinen puute, niin että se selittää kuvaamansa ilmiön vain osittain, niin jo Darwinin teoria oli mielestäni "aukoton". Synteettinen evoluutioteoria on Darwinin teorian täydennys eikä korjaus.

    Oleellista onkin että uusi tieto geeneistä, fossiileista, biokemiasta ja nykyään elävistä eläimistä ovat kaikki osaltaan tukeneet teoriaa eikä mitään sen kanssa ristiriidassa olevaa havaintoa ole tehty.

    Vaikka synteettinen evoluutioteoria on parempi ja täydellisempi kuvaus evoluution toiminnasta, niin jo Darwinin version perusteiden ymmärtäminen kaikkien tälle palstalle kirjoittavien keskuudessa nostaisi keskustelun tasoa oleellisesti.

    Äänestä

  • Turkana kirjoitti:

    "kanan lysozome on enemmän samanlainen ihmisen kanssa kuin simpanssin"

    p.o.

    kanan lysozome on enemmän samanlainen ihmisen lysozomen kanssa kuin simpanssin lysozome.

    Ihmisen vai simpanssin kanssa ?

    Äänestä

  • old_profile_28294 kirjoitti:

    Ihmisen vai simpanssin kanssa ?

    simpanssilla ja ihmisellä on identtiset lysozymet, niin mitäpä luulet. Suosittelen, että vihdoin tässä vaiheessa keskustelua tarkistat sanakirjasta mitä identtinen tarkoittaa.

    Et kuitenkaan vastannut aloitukseni kysymykseen, että mikä uskonto kehottaa korjaamaan valheet valehtelemalla lisää? Onko se joku uskonto, jossa uskotaan Jumalaan ja Hänen sanaansa?

    Äänestä

uskovainen vaan pelkkä trolli,elää palstalla ainoastaan typerillä avauksillaan joihin aivan turhaan vastaillaan.
Montako avausta tai edes kannanottoa luulette löytyvän esim. hellaripalstalta itseään helluntailaiseksi tituleeraavalta supolta?

Äänestä
  • ***Suppi ei ole uskovainen vaan pelkkä trolli,elää palstalla ainoastaan typerillä avauksillaan joihin aivan turhaan vastaillaan.***

    Mitä se itse on itsestään kertonut (entinen linnakundi, rappioalkoholisti ja muuta) sopii vähän liiankin hyvin tähän kaveriin:
    http://www.google.fi/search?num=100&hl=fi&as_qdr=all&q= "Markku Tuppurainen"&btnG=Hae&meta=

    Kukin vetäköön omat johtopäätöksensä

    Äänestä

  • privateeye kirjoitti:

    ***Suppi ei ole uskovainen vaan pelkkä trolli,elää palstalla ainoastaan typerillä avauksillaan joihin aivan turhaan vastaillaan.***

    Mitä se itse on itsestään kertonut (entinen linnakundi, rappioalkoholisti ja muuta) sopii vähän liiankin hyvin tähän kaveriin:
    http://www.google.fi/search?num=100&hl=fi&as_qdr=all&q= "Markku Tuppurainen"&btnG=Hae&meta=

    Kukin vetäköön omat johtopäätöksensä

    Seinäjoen valtuuston kokouksessa kyselemässä evoluutiosta.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Turkana kirjoitti:

Nämä meidän nuoren maan kreationistit kuvittelevat, että heidän valheensa voidaan kuitata valehtelemalla lisää. Esim. kun Sup jäi kiinni valheestaan, että ihmisen lysozyme muistuttaisi enemmän kanan kuin simpanssin vastaavaa, niin mitä hän tekee? Sen sijaan, että tunnustaisi olleensa väärässä, hän valehtelee lisää: "Tuo lyzesyme esiintyy monissa eliöissä, pitää paikkaansa. Toiset tutkijat väittävät joillain linnuilla ja ihmisillä olevan eniten toisiaan vastaava entzyme, toiset taas vannovat simpanssien nimeen."

Kukaan tutkija ei tuollaista väitä, että kanalla olisi enemmän ihmisen lysozymeä muistuttava entsyymi kuin simpanssilla. Sen sijaan, että olisi tunnustanut valheensa Sup tekikin uuden valheen. Missä uskonnossa korjataan valheet näin? Helluntalaisuudessa? Sup luulee, että "Two wrongs make a right", mutta tämä ei ole totta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu