Todellisen uskon ja mielikuvitususkon välisestä erosta:
Kun ajattelen täällä hääräävien sylivauvakasteapostolien mielettömiä
käsityksiä kristillisestä uskosta, joudun miettimään, olenko ollenkaan
tekemisissä täysjärkisten ihmisten kanssa.
Vastoin kaikkea nykyaikaista ihmiskunnan tietoa oman lajinsa yksilöiden
kehitysvaiheista, nämä mielettömät jaksavat näet täällä jauhaa jopa
vuodesta toiseen sellaista mielettömyyttä, jonka mukaan vastasyntyneet
sylivauvat uskovat muka Jeesukseen.
Mitään ei siis heille näytä merkitsevän se tosiasia, että uskominen vaatii
aina ymmärryskyvyn kehittymistä, ja vauvojen kohdalla vasta noin kolmen
kuukauden kuluttua syntymästä aivokuori syttyy toimintaan, syrjäyttäen
ja sammuttaen pikku hiljaa varhaisheijasteet.
Vasta tällöin alkaa vauvoissa se vuosia kestävä kehitys, jonka aikana
vauva oppii tiedostamaan ympäristöstään tulevia vaikutteita.
Tämän kehityksen aikana lapsi oppii pikku hiljaa ymmärtämään äidin-
kieltään ja lopuksi itsekin puhumaan, ja vasta tällöin lapsille kehittyy
kyky alkaa jotakin uskottavaa myöskin uskomaan.
Vasta oppivelvollisuusiän saavuttaneiden lapsien katsotaan
kehittyneen sen verran, että heidän järjestelmällinen
opettamisensa katsotaan voitavan aloittaa.
Edellä kerrotusta huolimatta sylivauvakasteapostolit jaksavat
vain silti jauhaa täysin perättömiä väitteitä sylivauvojen uskosta.
Lisäksi tämä sylivauvojen usko on heidän mukaansa muka sitä
ainoaa ihan oikeata kristillistä uskoa, ja sen uskon sylivauvoille
synnyttää ja lahjoittaa muka Pyhä Henki aina silloin kun joku
noista vauvoista kastetaan valelukasteella.
Näillä sylivauvojen valelijoilla on näet otsaa väittää, että juuri tuo
sylivauvoille heidän kastetilaisuuksissaan syntynyt usko on muka
sitä ainoaa oikeaa eli hengellistä uskoa, koska muka sen uskon
Jumala itse heille lahjoittaa kristillisenä lahjauskona.
Jos sen sijaan ihmisiä tulee oikeasti evankeliumin kuulemisen
seurauksesta todelliseen uskoon, jolloin he myös tiedostavat
tietysti tulleensa uskoon, se ei ole näiden mielettömien mielestä
muka ollenkaan oikeaa uskoa, koska heidän mielestään sellainen
usko jonka ihminen itse tiedostaa, ei ole muka oikeaa uskoa.
Mikä nyt siis on totta ja mikä hömppää?
Tosiasiassa kaikki puhe muka tiedostamattomasta ja muka
hengellisestä Jumalan vaikuttamasta lahjauskosta on täyttä,
mielettömien ihmisten täällä jauhamaa hölynpölyä.
Oikea usko vaatii näet aina ymmärryskykyä.
Johannes näet kirjoitti koko meidän kristillisen uskomme
perusteista seuraavaa:
”Mutta me tiedämme, että Jumalan Poika on tullut JA
ANTANUT MEILLE YMMÄRRYKSEN, tunteaksemme
sen Totisen,…” (1 Joh. 5:20).
Jumalan Poika siis tuli ihmiseksi ja antoi meille ymmärryksen,
ja sen ymmärryksen sisältönä oli kaikki se informaatio, jonka
esimerkiksi apostoli Pietari puhui ilmoille Korneliuksen kodissa
(Apt. 10: 34 – 43):
”” Pietari rupesi puhumaan. Hän sanoi:
"Nyt minä todella käsitän, ettei Jumala erottele ihmisiä.
Hän hyväksyy jokaisen, joka pelkää häntä ja noudattaa
hänen tahtoaan, kuului tämä mihin kansaan tahansa.
Hän lähetti Israelin kansalle sanansa, ilmoitti hyvän sanoman
rauhasta, jonka Jeesus Kristus on tuonut - hän, joka on kaikkien
Herra.
"Te tiedätte, mitä on tapahtunut ensin Galileassa ja sitten
kaikkialla Juudeassa, sen jälkeen kun Johannes saarnasi
ja kastoi.
Te olette kuulleet Jeesuksesta, nasaretilaisesta, jonka Jumala
voiteli Pyhällä Hengellä ja voimalla. Hän kulki ympäri maata,
teki hyvää ja paransi kaikki jotka olivat joutuneet Paholaisen
valtaan, sillä Jumala oli hänen kanssaan.
Tämän me voimme vahvistaa todeksi, kaiken tämän, minkä
hän teki Juudean maassa ja Jerusalemissa.
Hänet he ripustivat ristinpuulle ja surmasivat, mutta Jumala
herätti hänet kolmantena päivänä ja antoi hänen ilmestyä -
ei kaikelle kansalle, vaan todistajille, jotka Jumala oli ennalta
valinnut, meille, jotka söimme ja joimme hänen kanssaan sen
jälkeen kun hän oli noussut kuolleista.
Hän käski meidän saarnata kansalle ja todistaa, että juuri
hänet Jumala on asettanut elävien ja kuolleiden tuomariksi.
Hänestä kaikki profeetat todistavat, että jokainen, joka uskoo
häneen, saa hänen nimensä voimasta syntinsä anteeksi." ””
Edellä esitetty Pietarin saarna sisälsi kristillisen uskon sanoman,
eli sen sanoman, jonka kuulemisesta ja ymmärtämisestä oikea
usko sen kuulijaan syntyy, kuten Paavali tarkoitti:
”Usko syntyy kuulemisesta, mutta kuuleminen edellyttää
Kristuksen sanoman julistamista.”
Näin tapahtui myös Korneliuksen kodissa, kuten jatkon teksti
kertoo (10: 44- 48):
”Pietarin vielä puhuessa laskeutui Pyhä Henki kaikkiin, jotka
olivat hänen sanojaan kuulemassa.
Kaikki Pietarin mukana tulleet juutalaiset uskonveljet ihmettelivät
sitä, että Pyhän Hengen lahja vuodatettiin myös pakanoihin;
he kuulivat, kuinka nämä puhuivat kielillä ja ylistivät Jumalan
suuruutta.
Silloin Pietari sanoi: "Kuka voi estää kastamasta vedellä näitä,
jotka ovat saaneet Pyhän Hengen niin kuin mekin?" Hän käski
kastaa heidät Jeesuksen Kristuksen nimeen.
Entä, koska tämä kristillinen sanoma luovutettiin seurakunnalle
julistettavaksi?
Koska siis seurakunnan jäsenten ymmärrys avattiin ottamaan
vastaan tehtävän, tuon pelastavan sanoman julistamiseksi?
Se tapahtui vasta Jeesuksen ylösnousemuksen jälkeen, juuri
ennen hänen taivaaseen ottamistaan, kuten Luukas kertoo
(Luuk. 24: 45 -51).
”Nyt hän avasi heidän mielensä ymmärtämään kirjoitukset.
Hän sanoi heille: "Näin on kirjoitettu. Kristuksen tuli kärsiä
kuolema ja kolmantena päivänä nousta kuolleista, ja kaikille
kansoille, Jerusalemista alkaen, on hänen nimessään saar-
nattava parannusta ja syntien anteeksiantamista. Te olette
tämän todistajat.
Minä lähetän teille sen, minkä Isäni on luvannut. Pysykää
tässä kaupungissa, kunnes saatte varustukseksenne voiman
korkeudesta."
Jeesus vei opetuslapset ulos kaupungista, lähelle Betaniaa,
ja siellä hän kohotti kätensä ja siunasi heidät. Siunatessaan
hän erkani heistä, ja hänet otettiin ylös taivaaseen. ””
Kuinka mielettömiä ovatkaan edellä esitettyjen tosiasioiden
valossa näiden sylivauvakasteapostolien väitteet siitä, kuinka
muka sylivauvatkin uskoivat Jeesuksen merkitykseen jo silloin,
kun hän vielä vaelsi ihmisten joukossa.
Heidän mielettömien väitteittensä mukaan sylivauvat muka
siis uskoivat Jeesuksen evankeliseen merkitykseen jo silloin,
vaikka Jeesuksen evankelinen merkitys selvisi Herran omille
apostoleillekin vasta Jeesuksen ylösnousemuksen jälkeen.
Mitä siis tosiasiassa tarkoittavat nuo maininnat?:
”Joka pahentaa yhdenkään näistä pienistä jotka uskovat
minuun….” (Matteus 18:6).
”Ja kuka ikinä pahentaa yhden näistä pienistä, jotka uskovat
minuun,…” (Mark. 9:42).
Ne eivät voi tarkoittaa Jeesukseen uskomista evankelisessa
mielessä, vaan ainoastaan sitä, että, nämä jo omin jaloin
kävelevät mutta kylläkin talutettavat, ja jopa siis jo uskomaan
kykenevät lapset (paidia) uskoivat Jeesukseen.
Entä mitä he Jeesukseen uskoessaan todella uskoivat?
He uskoivat siihen, että Jeesus oli Jumalan Pyhällä Hengellä
voitelema profeetta, joka vaelsi ympäri ja teki hyvää, ja paransi
kaikki perkeleen vaivaamat, sillä Jumala oli hänen kanssaan.
(Apt. 10: 37 – 38).
Lisäksi on merkittävää, mitä professori Jukka Thurén sanoo
Markuksen evankeliumin selityksessään tuosta Markus 9: 42
kohdasta:
”Sana `minuun´ näyttää kuitenkin olevan vasta Matt:n
selvennys (Matt 18:6), joka on siitä levinnyt melkein
kaikkiin Mark:nkin käsikirjoituksiin. Markus itse on
käyttänyt ´uskomisen´ verbiä absoluuttisesti, ja puhunut
´vähäisistä, jotka uskovat´ samoin kuin 9:23s.
´Näillä vähäisillä jotka uskovat´ Jeesus ei tarkoita yksin
pikkulapsia vaan yleensä uskovaisia; ovathan useimmat
heistä köyhiä, alhaisia, halveksittuja, eivät `isoja/suuria´
maailman silmissä vaan ´vähäisiä 7 pieniä´(vrt. j. 33-37).”
Raamatullinen oikea usko vaatii aina yhmmärrykselle
avautuneen kohteen.
Heprealaiskirje sanoo, että ”ilman uskoa on mahdoton
olla otollinen, sillä sen joka Jumalan tykö tulee, täytyy
uskoa, että Jumala on (olemassa)…”
Tässä edellä uskon kohteena ja sisältönä on usko
Jumalan olemassaoloon.
Kun Jeesus tuli omaan maahansa. hänen omansa
eli oman kansansa ihmiset eivät ottaneet häntä vastaan.
Mutta kaikille jotka ottivat hänet vastaan, heille hän
antoi oikeuden tulla Jumalan lapsiksi, nimittäin
niille jotka uskoivat hänen nimeensä. (Joh.1:11-12).
Tässä edelläkin uskolla oli uskomisensa kohde.
Hänen nimeensä uskominen näet merkitsi kaiken
sen uskomista mitä hänen persoonaansa sisältyi,
Isän Jumalan ihmisten tykö lähettämänä Vapah-
tajana.
Kun apostoli Paavali selvitti roomalaiskirjeessään
evankeliumin ilmoituksen sisältöä, hän kirjoitti
(Room. 3: 21 – 25):
”Nyt Jumala on kuitenkin laista riippumatta tuonut
ilmi vanhurskautensa, josta laki ja profeetat todistavat.
Tämä Jumalan vanhurskaus tulee uskosta Jeesukseen
Kristukseen, ja sen saavat omakseen kaikki, jotka
uskovat. Kaikki ovat samassa asemassa.
Sillä kaikki ovat tehneet syntiä ja ovat vailla Jumalan
kirkkautta mutta saavat hänen armostaan lahjaksi
vanhurskauden, koska Kristus Jeesus on lunastanut
heidät vapaiksi.
Hänet Jumala on asettanut sovitusuhriksi, hänen
verensä tuo sovituksen uskossa vastaanotettavaksi.
Näin Jumala on osoittanut vanhurskautensa.
Pitkämielisyydessään hän jätti menneen ajan
synnit rankaisematta, ”
Tässäkin edellä uskolla on ymmärryksellä vastaan
otettava kohde, johon uskon on kohdistuttava.
Tämä kohde on Jeesuksen sovitustyö, ja se
ilmaistaan sanoilla:
”hänen verensä tuo sovituksen uskossa vastaan
otettavaksi.”
Kun ajattelen täällä hääräävien sylivauvakasteapostolien mielettömiä
käsityksiä kristillisestä uskosta, joudun miettimään, olenko ollenkaan
tekemisissä täysjärkisten ihmisten kanssa.
Vastoin kaikkea nykyaikaista ihmiskunnan tietoa oman lajinsa yksilöiden
kehitysvaiheista, nämä mielettömät jaksavat näet täällä jauhaa jopa
vuodesta toiseen sellaista mielettömyyttä, jonka mukaan vastasyntyneet
sylivauvat uskovat muka Jeesukseen.
Mitään ei siis heille näytä merkitsevän se tosiasia, että uskominen vaatii
aina ymmärryskyvyn kehittymistä, ja vauvojen kohdalla vasta noin kolmen
kuukauden kuluttua syntymästä aivokuori syttyy toimintaan, syrjäyttäen
ja sammuttaen pikku hiljaa varhaisheijasteet.
Vasta tällöin alkaa vauvoissa se vuosia kestävä kehitys, jonka aikana
vauva oppii tiedostamaan ympäristöstään tulevia vaikutteita.
Tämän kehityksen aikana lapsi oppii pikku hiljaa ymmärtämään äidin-
kieltään ja lopuksi itsekin puhumaan, ja vasta tällöin lapsille kehittyy
kyky alkaa jotakin uskottavaa myöskin uskomaan.
Vasta oppivelvollisuusiän saavuttaneiden lapsien katsotaan
kehittyneen sen verran, että heidän järjestelmällinen
opettamisensa katsotaan voitavan aloittaa.
Edellä kerrotusta huolimatta sylivauvakasteapostolit jaksavat
vain silti jauhaa täysin perättömiä väitteitä sylivauvojen uskosta.
Lisäksi tämä sylivauvojen usko on heidän mukaansa muka sitä
ainoaa ihan oikeata kristillistä uskoa, ja sen uskon sylivauvoille
synnyttää ja lahjoittaa muka Pyhä Henki aina silloin kun joku
noista vauvoista kastetaan valelukasteella.
Näillä sylivauvojen valelijoilla on näet otsaa väittää, että juuri tuo
sylivauvoille heidän kastetilaisuuksissaan syntynyt usko on muka
sitä ainoaa oikeaa eli hengellistä uskoa, koska muka sen uskon
Jumala itse heille lahjoittaa kristillisenä lahjauskona.
Jos sen sijaan ihmisiä tulee oikeasti evankeliumin kuulemisen
seurauksesta todelliseen uskoon, jolloin he myös tiedostavat
tietysti tulleensa uskoon, se ei ole näiden mielettömien mielestä
muka ollenkaan oikeaa uskoa, koska heidän mielestään sellainen
usko jonka ihminen itse tiedostaa, ei ole muka oikeaa uskoa.
Mikä nyt siis on totta ja mikä hömppää?
Tosiasiassa kaikki puhe muka tiedostamattomasta ja muka
hengellisestä Jumalan vaikuttamasta lahjauskosta on täyttä,
mielettömien ihmisten täällä jauhamaa hölynpölyä.
Oikea usko vaatii näet aina ymmärryskykyä.
Johannes näet kirjoitti koko meidän kristillisen uskomme
perusteista seuraavaa:
”Mutta me tiedämme, että Jumalan Poika on tullut JA
ANTANUT MEILLE YMMÄRRYKSEN, tunteaksemme
sen Totisen,…” (1 Joh. 5:20).
Jumalan Poika siis tuli ihmiseksi ja antoi meille ymmärryksen,
ja sen ymmärryksen sisältönä oli kaikki se informaatio, jonka
esimerkiksi apostoli Pietari puhui ilmoille Korneliuksen kodissa
(Apt. 10: 34 – 43):
”” Pietari rupesi puhumaan. Hän sanoi:
"Nyt minä todella käsitän, ettei Jumala erottele ihmisiä.
Hän hyväksyy jokaisen, joka pelkää häntä ja noudattaa
hänen tahtoaan, kuului tämä mihin kansaan tahansa.
Hän lähetti Israelin kansalle sanansa, ilmoitti hyvän sanoman
rauhasta, jonka Jeesus Kristus on tuonut - hän, joka on kaikkien
Herra.
"Te tiedätte, mitä on tapahtunut ensin Galileassa ja sitten
kaikkialla Juudeassa, sen jälkeen kun Johannes saarnasi
ja kastoi.
Te olette kuulleet Jeesuksesta, nasaretilaisesta, jonka Jumala
voiteli Pyhällä Hengellä ja voimalla. Hän kulki ympäri maata,
teki hyvää ja paransi kaikki jotka olivat joutuneet Paholaisen
valtaan, sillä Jumala oli hänen kanssaan.
Tämän me voimme vahvistaa todeksi, kaiken tämän, minkä
hän teki Juudean maassa ja Jerusalemissa.
Hänet he ripustivat ristinpuulle ja surmasivat, mutta Jumala
herätti hänet kolmantena päivänä ja antoi hänen ilmestyä -
ei kaikelle kansalle, vaan todistajille, jotka Jumala oli ennalta
valinnut, meille, jotka söimme ja joimme hänen kanssaan sen
jälkeen kun hän oli noussut kuolleista.
Hän käski meidän saarnata kansalle ja todistaa, että juuri
hänet Jumala on asettanut elävien ja kuolleiden tuomariksi.
Hänestä kaikki profeetat todistavat, että jokainen, joka uskoo
häneen, saa hänen nimensä voimasta syntinsä anteeksi." ””
Edellä esitetty Pietarin saarna sisälsi kristillisen uskon sanoman,
eli sen sanoman, jonka kuulemisesta ja ymmärtämisestä oikea
usko sen kuulijaan syntyy, kuten Paavali tarkoitti:
”Usko syntyy kuulemisesta, mutta kuuleminen edellyttää
Kristuksen sanoman julistamista.”
Näin tapahtui myös Korneliuksen kodissa, kuten jatkon teksti
kertoo (10: 44- 48):
”Pietarin vielä puhuessa laskeutui Pyhä Henki kaikkiin, jotka
olivat hänen sanojaan kuulemassa.
Kaikki Pietarin mukana tulleet juutalaiset uskonveljet ihmettelivät
sitä, että Pyhän Hengen lahja vuodatettiin myös pakanoihin;
he kuulivat, kuinka nämä puhuivat kielillä ja ylistivät Jumalan
suuruutta.
Silloin Pietari sanoi: "Kuka voi estää kastamasta vedellä näitä,
jotka ovat saaneet Pyhän Hengen niin kuin mekin?" Hän käski
kastaa heidät Jeesuksen Kristuksen nimeen.
Entä, koska tämä kristillinen sanoma luovutettiin seurakunnalle
julistettavaksi?
Koska siis seurakunnan jäsenten ymmärrys avattiin ottamaan
vastaan tehtävän, tuon pelastavan sanoman julistamiseksi?
Se tapahtui vasta Jeesuksen ylösnousemuksen jälkeen, juuri
ennen hänen taivaaseen ottamistaan, kuten Luukas kertoo
(Luuk. 24: 45 -51).
”Nyt hän avasi heidän mielensä ymmärtämään kirjoitukset.
Hän sanoi heille: "Näin on kirjoitettu. Kristuksen tuli kärsiä
kuolema ja kolmantena päivänä nousta kuolleista, ja kaikille
kansoille, Jerusalemista alkaen, on hänen nimessään saar-
nattava parannusta ja syntien anteeksiantamista. Te olette
tämän todistajat.
Minä lähetän teille sen, minkä Isäni on luvannut. Pysykää
tässä kaupungissa, kunnes saatte varustukseksenne voiman
korkeudesta."
Jeesus vei opetuslapset ulos kaupungista, lähelle Betaniaa,
ja siellä hän kohotti kätensä ja siunasi heidät. Siunatessaan
hän erkani heistä, ja hänet otettiin ylös taivaaseen. ””
Kuinka mielettömiä ovatkaan edellä esitettyjen tosiasioiden
valossa näiden sylivauvakasteapostolien väitteet siitä, kuinka
muka sylivauvatkin uskoivat Jeesuksen merkitykseen jo silloin,
kun hän vielä vaelsi ihmisten joukossa.
Heidän mielettömien väitteittensä mukaan sylivauvat muka
siis uskoivat Jeesuksen evankeliseen merkitykseen jo silloin,
vaikka Jeesuksen evankelinen merkitys selvisi Herran omille
apostoleillekin vasta Jeesuksen ylösnousemuksen jälkeen.
Mitä siis tosiasiassa tarkoittavat nuo maininnat?:
”Joka pahentaa yhdenkään näistä pienistä jotka uskovat
minuun….” (Matteus 18:6).
”Ja kuka ikinä pahentaa yhden näistä pienistä, jotka uskovat
minuun,…” (Mark. 9:42).
Ne eivät voi tarkoittaa Jeesukseen uskomista evankelisessa
mielessä, vaan ainoastaan sitä, että, nämä jo omin jaloin
kävelevät mutta kylläkin talutettavat, ja jopa siis jo uskomaan
kykenevät lapset (paidia) uskoivat Jeesukseen.
Entä mitä he Jeesukseen uskoessaan todella uskoivat?
He uskoivat siihen, että Jeesus oli Jumalan Pyhällä Hengellä
voitelema profeetta, joka vaelsi ympäri ja teki hyvää, ja paransi
kaikki perkeleen vaivaamat, sillä Jumala oli hänen kanssaan.
(Apt. 10: 37 – 38).
Lisäksi on merkittävää, mitä professori Jukka Thurén sanoo
Markuksen evankeliumin selityksessään tuosta Markus 9: 42
kohdasta:
”Sana `minuun´ näyttää kuitenkin olevan vasta Matt:n
selvennys (Matt 18:6), joka on siitä levinnyt melkein
kaikkiin Mark:nkin käsikirjoituksiin. Markus itse on
käyttänyt ´uskomisen´ verbiä absoluuttisesti, ja puhunut
´vähäisistä, jotka uskovat´ samoin kuin 9:23s.
´Näillä vähäisillä jotka uskovat´ Jeesus ei tarkoita yksin
pikkulapsia vaan yleensä uskovaisia; ovathan useimmat
heistä köyhiä, alhaisia, halveksittuja, eivät `isoja/suuria´
maailman silmissä vaan ´vähäisiä 7 pieniä´(vrt. j. 33-37).”
Raamatullinen oikea usko vaatii aina yhmmärrykselle
avautuneen kohteen.
Heprealaiskirje sanoo, että ”ilman uskoa on mahdoton
olla otollinen, sillä sen joka Jumalan tykö tulee, täytyy
uskoa, että Jumala on (olemassa)…”
Tässä edellä uskon kohteena ja sisältönä on usko
Jumalan olemassaoloon.
Kun Jeesus tuli omaan maahansa. hänen omansa
eli oman kansansa ihmiset eivät ottaneet häntä vastaan.
Mutta kaikille jotka ottivat hänet vastaan, heille hän
antoi oikeuden tulla Jumalan lapsiksi, nimittäin
niille jotka uskoivat hänen nimeensä. (Joh.1:11-12).
Tässä edelläkin uskolla oli uskomisensa kohde.
Hänen nimeensä uskominen näet merkitsi kaiken
sen uskomista mitä hänen persoonaansa sisältyi,
Isän Jumalan ihmisten tykö lähettämänä Vapah-
tajana.
Kun apostoli Paavali selvitti roomalaiskirjeessään
evankeliumin ilmoituksen sisältöä, hän kirjoitti
(Room. 3: 21 – 25):
”Nyt Jumala on kuitenkin laista riippumatta tuonut
ilmi vanhurskautensa, josta laki ja profeetat todistavat.
Tämä Jumalan vanhurskaus tulee uskosta Jeesukseen
Kristukseen, ja sen saavat omakseen kaikki, jotka
uskovat. Kaikki ovat samassa asemassa.
Sillä kaikki ovat tehneet syntiä ja ovat vailla Jumalan
kirkkautta mutta saavat hänen armostaan lahjaksi
vanhurskauden, koska Kristus Jeesus on lunastanut
heidät vapaiksi.
Hänet Jumala on asettanut sovitusuhriksi, hänen
verensä tuo sovituksen uskossa vastaanotettavaksi.
Näin Jumala on osoittanut vanhurskautensa.
Pitkämielisyydessään hän jätti menneen ajan
synnit rankaisematta, ”
Tässäkin edellä uskolla on ymmärryksellä vastaan
otettava kohde, johon uskon on kohdistuttava.
Tämä kohde on Jeesuksen sovitustyö, ja se
ilmaistaan sanoilla:
”hänen verensä tuo sovituksen uskossa vastaan
otettavaksi.”
Vastaukset 1
Vanhimmat
Oikein hyvä kirjotus!
Siunattua pääsiäistä!