Prof. Kari Enqvist kertoo kirjassaan Kosmoksen hahmo (Wsoy, 2003) että Einstein menetti uskonsa Raamattuun luettuaan nuorena populaaritieteellisiä kirjoja (s.87-91) ja huomattuaan etteivät Raamatun tarinat pidäkään paikkaansa.
Kari itse kertoo uskonsa sammuneen vähän yli kymmenvuotiaana kun otti kirjastosta maailmanuskontoja käsitelleen teoksen ja luki juutalaisuudesta buddhalaisuudesta jne ja ihmetelleensä "tässäkö kaikki?" "keskenään ristiriitaisia"...
Siis opettakaa lapsille maailmanuskontoja (muitakin kuin kr-usko) ja ostakaa heille tieteestä kertovia populaarikirjoja (Kosmoksen hahmo) niin usko katoaa useilta.. ;);)
Voin sanoa että omat kokemukseni ovat erittäinkin samansuuntaiset. (populaaritähtit. kirjat ja lukion maailmanuskontojen tunnilla..)
terv. Mr.K.A.T.
Näin proffat menetti uskonsa
10
344
Vastaukset
- Professorska
Jaa jaa. Meikäläiselle kävi juuri päinvastoin, vaikka taidettiin aika lailla samantyyppisiä kirjoja lapsena lukea.
Vanhempani halusivat muksujensa tutustuvan myös vieraampiin uskontoihin. Muistan, että pidin erityisesti juuri buddhalaisuutta hyvin kauniina ajatuksena. Ja kuitenkin: Jumalan olen kohdannut vain kristinuskon piirissä ja juuri tämän yhden kolmiyhteisen Jumalan kanssa saan olla myös henkilökohtaisessa kontaktissa, puheväleissä rukouksen kautta.
Lapsesta asti minulle on opetettu myös tieteen arvostusta ja itsekin opiskelin yliopistossa. Mutta mikään tieteellinen tutkimus ei ole ikinä pienimmässäkään määrin horjuttanut uskoani. Joskus usko kyllä on horjunut vakavastikin, mutta syynä ei ole koskaan tieteen saavutukset, vaan oma laiskuuteni suhteessa Jumalaan eli se, että en pidä häneen tarpeeksi yhteyttä, en tukeudu riittävästi hänen apuunsa ja suojeluunsa.- Mr.K.A.T.
Poikkeuksia tietysti on.
Mutta tilastollisesti ottaen: moninaisiin uskontoihin ja varsinkin tieteeseen tutustuminen on uskon riski. Naturessa ja Sciencessa on ollut galluppeja joista näkyy, että tiedemiehet ovat keskimäärin vähemmän uskovia kuin tavan kansa.
Mitä korkeammalla tieteen huipulla, sitä ateistisempia..
terv. Mr.K.A.T. - Trubaduuri
Mr.K.A.T. kirjoitti:
Poikkeuksia tietysti on.
Mutta tilastollisesti ottaen: moninaisiin uskontoihin ja varsinkin tieteeseen tutustuminen on uskon riski. Naturessa ja Sciencessa on ollut galluppeja joista näkyy, että tiedemiehet ovat keskimäärin vähemmän uskovia kuin tavan kansa.
Mitä korkeammalla tieteen huipulla, sitä ateistisempia..
terv. Mr.K.A.T.Ei tuo mikään uusi asia ole että
ihminen eksyy ja vieraantuu Isästään (Luoja)
kautta maailman sivu näin on käynyt
eikä sillä sinänsä ole todistus arvoa
sillä kun kadottaa etsii tilalle jotain muuta
jos sitä entistä ei löydä .
- Professorska
Jaa jaa. Meikäläiselle kävi juuri päinvastoin, vaikka taidettiin aika lailla samantyyppisiä kirjoja lapsena lukea.
Vanhempani halusivat muksujensa tutustuvan myös vieraampiin uskontoihin. Muistan, että pidin erityisesti juuri buddhalaisuutta hyvin kauniina ajatuksena. Ja kuitenkin: Jumalan olen kohdannut vain kristinuskon piirissä ja juuri tämän yhden kolmiyhteisen Jumalan kanssa saan olla myös henkilökohtaisessa kontaktissa, puheväleissä rukouksen kautta.
Lapsesta asti minulle on opetettu myös tieteen arvostusta ja itsekin opiskelin yliopistossa. Mutta mikään tieteellinen tutkimus ei ole ikinä pienimmässäkään määrin horjuttanut uskoani. Joskus usko kyllä on horjunut vakavastikin, mutta syynä ei ole koskaan tieteen saavutukset, vaan oma laiskuuteni suhteessa Jumalaan eli se, että en pidä häneen tarpeeksi yhteyttä, en tukeudu riittävästi hänen apuunsa ja suojeluunsa. - xxx
xxx
- Jacob
...kun väitit Einstein'in menettäneen uskonsa Raamattuun nuorena, niin unohdit lisätä hänen etsineen totuutta kypsemmässä iässään ja kääntyneen lopulta Jeshuaan uskovaksi.
Hänen paljon siteerattu vastauksensa vanhemmalla iällään, kun muuan haastattelija kysyi häneltä, että miten tämä Nobel'in palkinnon saaneena tiedemiehenä voi uskoa sellaiseen legendaan kuin Jeshuaan ? ...
...Albert'in vastaus kuului seuraavasti: "Olen vapaasta tahdostani Jeshua Nazaretilaisen vastustamattoman persoonan orja !"
- Samoin olen minäkin, Halleluyah !
Siis unohdit mainita oleellisimman. Sattuuhan sitä, kun kovassa kiireessä väsää tarkastamatonta tekstiä foorumeille...
Siunausta Jeshuassa !- .pp..
oleellisimman.
>tämä paljon siteerattu vastaus< on siteerattu ainoastaan teidän "todistaja" kokouksissanne sekin valheellisesti, mitenkäs muutenkaan?
Kaiken lisäksi, olette valehdelleet ilmeisesti niin kauan ja paljon, että olette alkaneet uskomaankin omiin valheisiin?
Kyllä "Jehshua" tulee ja tukistaa kohta. - Einsteinin sielu
Tuon tokaistessani olin jo vanhuuden höperö.
- Jacob
Einsteinin sielu kirjoitti:
Tuon tokaistessani olin jo vanhuuden höperö.
...puhu pötyä !
'Totuus esiin' terveisin ! - Jacob
.pp.. kirjoitti:
oleellisimman.
>tämä paljon siteerattu vastaus< on siteerattu ainoastaan teidän "todistaja" kokouksissanne sekin valheellisesti, mitenkäs muutenkaan?
Kaiken lisäksi, olette valehdelleet ilmeisesti niin kauan ja paljon, että olette alkaneet uskomaankin omiin valheisiin?
Kyllä "Jehshua" tulee ja tukistaa kohta.Albert oli ilman muuta 'meikäläisiä' ja vähän ennen poisnukkumistaan hän väitti voivansa todistaa jopa matemaattisesti Korkeimman olemassaolon välttämättömyyden, jos saisi 2 vuotta lisää elinaikaa. Sitä aikaa hänelle ei kuitenkaan suotu, koska Korkein on päättänyt, että Hänet voidaan löytää VAIN uskomalla Jeshuaan. Tällöin me kaikki olemme samoilla kalkkiviivoilla, sekä yksinkertaiset että nerot.
Miten fiksu ja oikeamielinen Korkein onkaan, Halleluyah !
Siunausta Jeshuassa !
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 17012945
Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa
Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h1545458Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p454810Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan
Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv1493689Anteeksipyyntöni
Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska392798Sydämeni valtiaalle
En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden1211969Oletko tyytyväinen
Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?1121715Mikseivät suomalaiset kuluta? istutaan vaan säästötilirahojen päällä..
...Ihan haluamalla halutaan että maa menee konkurssiin? Ihan käsittämätöntä, ennätymäärät säästöjä sekä konkursseja sam3661638Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1081538Jos oikeasti haluat vielä
Tee mitä miehen täytyy tehdä ja lähesty rohkeasti 📞 laita vaikka viestiä vielä kerran 😚1361481