ADVENTTITOTUUS ON

Counselsn to Writers and Editors, s 28-57 (Ellen G White)

"Totuus on etenevä totuus, ja meidän tulee vaeltaa lisääntyvässä valossa" (s.33).

"Ei tule missään puolustukseksi ottaa asennetta, ettei ole enempää totuutta ilmoitettavaksi, ja että kaikki selityksemme Kirjoituksista olisivat virheettömiä. Tosiasia, että tiettyjä oppeja on kansamme keskuudessa pidetty totuutena vuosia, ei ole todistus näkemystemme erehtymättömyydestä. Aika ei tee erhettä totuudeksi, ja totuutta on hyödyllistä selvitellä. Oikea oppi ei menetä mitään huolellisissa tutkimuksissa" (s.35)

"Jeesus on sama eilen tänään ja iankaikkisesti"

Miksi adventti totuus on muuttuva?

Jumalan sana on muuttumaton!
15189
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

paavi on erehtymätön, olet jämähtänyt 500-luvulle.

Äänestä
  • Vaan ensin opettaa, että ovi armon suljettiin v 1844, sitten, että Jeesus on ylienkeli Miikael, kahvinjojat eivät pääse taivaaseen, hiuslaitteet ovat merkki saatanan hallinnasta, Hänen kirjoituksissaan ei ole yhtään harhaoppista lausetta, meidän tulee kertoa ihmisille erityisesti, miten Saatana lankesui taivaassa, Me emme voi parantaa sairaita rukouksella , koska paholainen tekee valheellisia ihmeitä,Voit syömisellä menettää taivaspaikkasi. Pyhäkköoppi on seurakunnan tukipylväs n 1. adv kirkko ei ole Babylon...



    Jeesus sanoi´: "Teidän tulee olla minun todistajia"

    "Jeesus kristus on sama eilen tänään jaiankaikkisesti"


    Se oli Whitenkin aikana, mutta seurakunta ei laskenut perustusta Evankeliumille, vaan pyhäkköopille, mikä pitäisi hylätä kokonaan, sanovat kirkon johtajat suomessakin: " Mitään aikalaskelmia ei olisi koskaan saanut tehdä"


    Mitä , jos hylätään pyhäkköoppi?

    Silloin romuttuu Ellenin pääteos Suuri taistelu ja sen mukana väärä profeetta.


    Saa nähdä, kuinka alas seurakunta menee, kunnes huomaa ja haluaa tunnustaa valheen!

    Äänestä

totuus on etenevä siksi, että Totuus ei muutu, mutta meidän totuuden ymmärtämisemme paranee päivä päivältä. Siksi on varauduttava siihen, että voimme joutua muuttamaan käsityksiämme, jos ne eivät olleet oikeat. Siitähän EGW kirjoittaa.

Äänestä
  • sitten pyhäkkooppi ja ellenin profeetallisuus. Molemmat eivät kestä kriittistä tutkimusta..

    -epäraamatullinen kasteoppi

    - epäraamatullinen ruoka, juoma oppi

    Äänestä

  • Ihme käsitteitä
    ETENEVÄ totuus= mitä se tarkoittaa
    Kyllä raamattu ja Kristus ovat samoja. ei ne mihinkään "etene".


    Jos adventismit puhuvat totuudesta niin kuin muut, niin ei se ole muuttuva.

    Totuus on sama eilen tänään ja iankaikkisesti.
    Jeesuksen pelastussuunnitelma ei muutu ainakaan

    Adventtitotuus tietysti voi olla jotain muuta ja mitä se sitten on?
    Pyhäkköoppi on kehittynyt ja on jo aikansa elänyt.

    Kaikki kirjat on täynnä totuutta ja totuutta. Totuuden tähden meitä vainotaan. Se on totta, mutta jos adventistella on jokin muu totuus, niin harhaa oppi on tässäkin

    Äänestä

  • Adventtitotuus on todella hämäävä.

    Jos adventtitotuus on yhtä kuin Jeesus Kristus niin miksi ei voi kirjoittaa totuuden sanan kohdalle Jeesus, eikö sovikkaan?

    Puhutaan totuudesta kuin jostain ympäripyöreästä ja sitä se adventtitotuus taitaa ollakin.

    Epärehellisyys ja harhaan johtavuus taas havittavissa

    Äänestä

  • Adventtikirkon epätotuus muuttuu päivä päivältä totuudeksi.
    Mm. se että Jeesus kuoli ristillä sovittaen kallilla uhriverellä synnit.
    Ei niitä enää saatanan päälle heitetä.

    Eikä verta taivaaseen siirretä sovittettavaksi.

    Äänestä

Jeesus avaa helmiportit, ja totuutta noudattanut kansa astuu sisään.-GC 645,646 (1911).

Äänestä
  • Ne, joilla on mahdollisuus kuulla totuus, mutta eivät silti pyri kuulemaan ja ymmärtämään sitä....-5BC 1145 (1893).

    ....puhdistaneet itseään noudattamalla totuutta, tavataan nukkumasta.-2t 191 (1868).

    Äänestä

  • " Nykyistä totuutta"

    Tuo käsite oli hänen lempilauseitaa. Ne enkelioppaat sen kaiketi hänelle kertoivat, näin hämäten aina sopivasti, riippuen tilanteesta.

    Tuo sama ajatus on Jehovillakin

    Äänestä

  • mikä on totuus adventisteilla? kirjoitti:

    Ne, joilla on mahdollisuus kuulla totuus, mutta eivät silti pyri kuulemaan ja ymmärtämään sitä....-5BC 1145 (1893).

    ....puhdistaneet itseään noudattamalla totuutta, tavataan nukkumasta.-2t 191 (1868).

    mutta ei sovi tuomita häntä, joka joutui pahan enkelin vangiksi.

    Ihmisiä tulee valistaa rakkaudella, että he voisivat vapautua hänen kahleistaan!

    Itse vapauduin.

    Nyt sana elää!
    Jeesus Kristus on Jumala Herrani!

    Äänestä

Ne, jotka elävät tämän maan historian viimeisinä päivinä, tulevat tietämään, mitä merkitsee tulla vainotuksi totuuden tähden-ST 26.5.1898.

Ja mikä on adventti totuus? Jos se on muuttuva ei voi olla Jeesus Kristus- kuka on tie TOTUUS ja elämä

Jeesus sanoi että meitä vainotaan hänen nimensä tähden

Äänestä

Jehovan todistajien totuus käsite on myös muuttuva, eikö?

Hyvä piiloutua sanan "totuus" taakse.

Äänestä

Pyhäkköoppi on ajan saatossa muuttunut,
onko se adventtitotuus?

Se vois muuttua niin että pian ei ole ollenkaan

Äänestä

Miksi adventtitotuus on muuttuva?

Miksi on olemassa luterilaisia? Miksi kaikki eivät ole kuulu katoliseen kirkkoon?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


MUUTTUVA kirjoitti:

Counselsn to Writers and Editors, s 28-57 (Ellen G White)

"Totuus on etenevä totuus, ja meidän tulee vaeltaa lisääntyvässä valossa" (s.33).

"Ei tule missään puolustukseksi ottaa asennetta, ettei ole enempää totuutta ilmoitettavaksi, ja että kaikki selityksemme Kirjoituksista olisivat virheettömiä. Tosiasia, että tiettyjä oppeja on kansamme keskuudessa pidetty totuutena vuosia, ei ole todistus näkemystemme erehtymättömyydestä. Aika ei tee erhettä totuudeksi, ja totuutta on hyödyllistä selvitellä. Oikea oppi ei menetä mitään huolellisissa tutkimuksissa" (s.35)

"Jeesus on sama eilen tänään ja iankaikkisesti"

Miksi adventti totuus on muuttuva?

Jumalan sana on muuttumaton!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu