kohtaa Raamatussa sanotaan,että ihmisten synnit laitetaan saatanan sovitettaviksi. Ja näin teidän oppienne mukaan tehdään Jumalan Pojan sovitustyö ,Golgatan ristinpuussa turhaksi ja pätemättömäksi.
Adventistit kertoisitteko
missähän
375
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Kysymys ei ole syntien sovituksesta, vaikka te antiadventistit yritätte tuota teologiaanne täällä tarjota. Jeesus on syntien sovittaja ja saatana on syntien alkuunpanija ja myös kärsii aihettamansa synnit päällään.
Jos ette ymmärrä sanojen "sovittaa" ja "kärsiä" eroa,niin emme voi auttaa!
Riittänee, kun lainaamme yhden kohdan Vanhasta testamentista ja toisen Uudesta testamentista. "...hän kantoi meidän kipumme, otti taakakseen meidän sairautemme. Omista toistaan me uskoimme hänen kärsivän rangaistusta, luulimme Jumalan häntä niistä lyövän ja kurittavan, vaikka meidän rikkomuksemme olivat hänet lävistäneet ja meidän pahat tekomme hänet ruhjoneet. Hän kärsi rangaistuksen, jotta meillä olisi rauha, hänen haavojensa hinnalla me olemme parantuneet... Minun vanhurskas palvelijani tekee vanhurskaaksi monet, heidän pahat tekonsa hän kantaa" (Jes. 53:4-5, 11). Toinen teksti löytyy Joh. 1:29. "Seuraavana päivänä Johannes näki, että Jeesus oli tulossa hänen luokseen. Johannes sanoi: 'Katsokaa: Jumalan Karitsa, joka ottaa pois maailman synnin!'"
Tämä aihe on tyypillistä vääristelyä, jolla pyritään mustaamaan adventismia.
Ei siis löydy Whiten profeetallisista kirjoituksista tarkoittamaasi lausuntoa.
Sensijaan löytyy lausunto, joka esittää hyvin johdonmukaisesti toteutuvan sen, että Saatana saa helvetissä kärsiä omien syntiensä takia, joihin sisältyvät myös ne lukemattomat synnit, joilla hän on houkutellut ihmiset syntiin ja kadotukseen.
Aivan vastaavasti jumalattomat ihmiset tulevat kerran kärsimään helvetissä omien syntiensä takia, koska ovat hylänneet Jeesuksen sovitustyön, joka olisi sovittanut heidän syntinsä ja pelastanut heidät.
Onko tässä jotakin ihmeellistä tai epäraamatullista. Ei ainakaan minulle missään tapauksessa.