bruce almighty-taivaanlahja(ko)?

lagus

Yleensä Jim Carrey-leffat ovat viihdyttäviä ja hauskuuttavia, samaa odotin myös Carreyn uutukaiselta. Trailerit olivat oikein lupaavia ja nauruhermoja kutkuttavia. Mutta ikäväkseni näin käytännössä koko leffan trailereita katsoessani. Tietysti juuri tämän takia kaikki hyvät kohdat päätettiin näyttää ennalta, jotta väki vyöryisi teattereihin. Leffasta haiskahti yliyrittämiseltä ja lisäksi se oli suurimman osan ajasta pitkästyttävä - katsoja lähes yritettiin pakottaa nauramaan. Mutta mikä siitä teki pitkästyttävän? Ehkä juuri se, että katsoja virittää itsensä huippuunsa Carreyn mainioille ilmeille ja eleille. Muutamia tällaisia kohtia leffassa oli ja koko elokuva nojasi niihin. Lisäksi leffan nimen suomennos on hyvin hämäävä. Siitä saa kuvan, että Carreyn roolihahmo tekisi jotain yleishyvää. Mutta itseasiassa Carreyn roolihahmo on suuttunut jumalalle huonosta elämästään ja eräänä päivänä hän tapaakin jumalan, joka antaa kaikki voimansa Carreylle. Carrey alkaa parantaa omaa elämäänsä. Sen ympärille on kömpelösti yritetty usuttaa opetus-on tärkeä muistaa itsensä, mutta myös muita.Mitä hyvää voikaan saada aikaan pienillä teoilla, mikä sinänsä on totta. Lopussa Carreyn roolihahmo kunnostautuu elämänsä suhteen ja ymmärtää, että elämässä onnistuminen lähtee pikku asioista.Samuel l. jackson on kuitenkin hyvin sympaattinen esittäessään jumalaa kun taas Jennifer Anistonin suoritus ei vakuuta lainkaan.Roolihahmo on hyvin lattea.

3

363

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Pro

      Samuel L Jackson ei todellakaan esitä tässä leffasssa Jumalaa, vaan Morgan Freeman!!! Et se siitä sun syväluotaavasta elokuva-arvostelusta!

    • The Expert

      Aion mielenkiinnosta käydä katsomassa Brucen lähinnä loistavan trailerin perusteella. Se että tulleeko leffa vastaamaan odotuksiani on aivan toinen asia. Todennäköisesti ei.

      • Taivaanlahja

        katoin leffan itekkin ja petyin noin puolet leffasta oli ihan pelle matskua loppuun parani hiukan....

        arvosana -7

        ja sekin Jim Careyn suorituksesta koittaen tehdä niin totisesta leffasta hauskan...


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Perussuomalaiset kirjoittaa vain positiivisista uutisista

      Ei tarvitse palstaa paljon seurata, kun sen huomaa. Joka ainoa positiivinen uutinen Suomen taloudesta tai ylipäätään, ni
      Maailman menoa
      109
      6496
    2. Kuka on UMK-suosikkisi? UMK26 paljastuksia lauantai 28.2.

      UMK26 tänä lauantaina! UMK26 tulee suorana Tampereelta ja nyt selviää, kuka pääsee edustamaan Suomea Euroviisuihin. M
      Euroviisut
      88
      4131
    3. L/over ja Jani Volanen! Minkä arvosanan 4-10 annat roolityöstä?

      Psykologinen trilleri L/over - ikuisesti minun on koukuttanut tv-katsojat ruudun ääreen. Kun Roosa (Krista Kosonen) tapa
      Tv-sarjat
      45
      3457
    4. TTK:n jättänyt Vappu Pimiä rehellisenä MasterChef-kuvauksista: "Höh..."

      Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Viime vuonna Tanssii Tähtien Kanssa jäi taakse, ja nyt vuorossa on uusi a
      Suomalaiset julkkikset
      7
      2840
    5. Natomaa hyökkäsi Iraniin

      Näemme nyt tällä hetkellä Natomaan nimeltä Yhdysvallat, joka toimii aika pitkälti perinteisen kansainvälisen lain ulkopu
      NATO
      625
      1441
    6. Miksi et nainen halua

      minua, kuten minä sinua?
      Ikävä
      66
      868
    7. Rakas tiedät, että toivoisin

      Kuulevani sinusta. Tiedät, että viestisi tekisi minut ihan onnelliseksi. Että äänesi kuuleminen saisi minut leijumaan ja
      Ikävä
      55
      843
    8. teemu samuli

      käykäähän lukemassa uusin alibi lehti 3/26 mitä tämä ihmissaasta satuilee..
      Suomussalmi
      9
      829
    9. Trump aloitti III maailmansodan tänään.

      Narsisti ja mielipuoli Trump pitäisi saada pois, miten se onnistuisi parhaiten?
      Maailman menoa
      193
      818
    10. Osaako kukaan sanoa?

      Mikä on syy siihen, että apulaisidiootti yrittää kaikin keinoin haitata kaikkea yrittämistä Ähtärissä? Nyttkin pilkkaa j
      Ähtäri
      47
      799
    Aihe