Vaikka Jeesus teki tunnustekoja ja ihmeitä Ihmisen Poikana, niin harvat ja valitut uskoivat niihin. Vaikka nämä ihmiset näkivät Jumalan voiman Jeesuksessa niiden tekojen kautta, joita Hän teki, niin silti he vihasivat Häntä ja olivat kateudesta valmiit Hänet ristiin naulitsemaan.
Samoin on tänään, että ne Jumalan lapset, jotka ovat hengellisesti kasvaneet ja todistavat ihmeistä, uudesta elämästä, terveydestä, rauhasta, ilosta, rakkaudesta, saavat pieneksi hengellisellä tasolla jääneet ja epäuskoiset vastutamaan evankeliumin mukaista ilosanomaa.
Nämä vastustajat eivät pääse alkuun hengellisen kasvun tiellä, koska he vastustava Jumalan Sanaa.
Johannes 12
36 Niin kauan kuin teillä valkeus on, uskokaa valkeuteen, että te valkeuden lapsiksi tulisitte." Tämän Jeesus puhui ja meni pois ja kätkeytyi heiltä.
37 Ja vaikka hän oli tehnyt niin monta tunnustekoa heidän nähtensä, eivät he uskoneet häneen,
38 että kävisi toteen profeetta Esaiaan sana, jonka hän on sanonut: "Herra, kuka uskoo meidän saarnamme, ja kenelle Herran käsivarsi ilmoitetaan?"
Samoin on tänään, että ne Jumalan lapset, jotka ovat hengellisesti kasvaneet ja todistavat ihmeistä, uudesta elämästä, terveydestä, rauhasta, ilosta, rakkaudesta, saavat pieneksi hengellisellä tasolla jääneet ja epäuskoiset vastutamaan evankeliumin mukaista ilosanomaa.
Nämä vastustajat eivät pääse alkuun hengellisen kasvun tiellä, koska he vastustava Jumalan Sanaa.
Johannes 12
36 Niin kauan kuin teillä valkeus on, uskokaa valkeuteen, että te valkeuden lapsiksi tulisitte." Tämän Jeesus puhui ja meni pois ja kätkeytyi heiltä.
37 Ja vaikka hän oli tehnyt niin monta tunnustekoa heidän nähtensä, eivät he uskoneet häneen,
38 että kävisi toteen profeetta Esaiaan sana, jonka hän on sanonut: "Herra, kuka uskoo meidän saarnamme, ja kenelle Herran käsivarsi ilmoitetaan?"
Vastaukset 6
Vanhimmat
>todistavat ihmeistä, uudesta elämästä, terveydestä, rauhasta, ilosta, rakkaudesta,<
Yksikään näistä mainitsemastasi asiasta ei ole uskovalle yhtään sen yleisempää, kuin kenelle muullekaan.
>saavat pieneksi hengellisellä tasolla jääneet ja epäuskoiset vastutamaan evankeliumin mukaista ilosanomaa. <
Minusta sinä olet jäänyt hengellisellä tasolla pieneksi, kun vastustat Koraanin ilosanomaa.
joka kieltää Jeesuksen olevan Jumala, niin on aivan selvä, että et voi uskoa, etkä ymmärtää ilosanomaa, eli jälleen on vain kysyttävä, että kenelle Herran käsivarsi ilmoitetaan. Sitä kyselivät vanhan liiton aikaiset uskovaiset ja sitä kyselmemme me uuden liiton aikaiset uskovaiset.
Onnekseni Jeesus on johdattanut minut seurakuntaansa ja siihen kuuluu monista uskon suunnista tulleita. Olemme saaneet kasvaa yhteiseen Henkeen ja jokainen meistä todistaa ilosta ja rauhasta ja sitä samaa evankeliumin ilosanomaa me tahtoisimme jokaisen saavan omistaa.
Jeesus elää ja tekee ihmeitään ja epäusko ei sitä totuutta poista totuuden lapsilta, mutta epäuskoisilta se estää mahdollisuuden tulla vapaaksi, rauhalliseksi ja iloiseksi.
Synti tuo orjuuden, kuuliaisuus tuo vapauden.
vapauden.
Laki sitoo elävään Jumalaan. Kristittyjen jumala
Jeesus on kuollut ja laki kuoletettu siinä samalla
ristinpuulla, niin mitä teillä oikeastaan on?
Vapaus laista, vapaus synnistä. Kuollut ihmisjumala, toisinsanoen; ei mitään.
siihen, että yhtä lailla Raamattu ja Koraani aiheuttavat suurimman osan maailman pahuudesta.
Manitsin sen Koraanin vain siksi, että eivät muiden uskontojen sadat miljoonat ihmiset ole hengellisellä tasolla sen pienemmäksi jääneet, vaikka vastustavatkin "evankeliumin ilosanomaa."
Todennäköisesti sinun on uskovana sitä vaikea käsittää.
>>epäuskoisilta se estää mahdollisuuden tulla vapaaksi, rauhalliseksi ja iloiseksi.
tulee kuuliaisuuden kautta Jumalan Sanaan.
Jeesus ei kuollut ristillä, vaan nousi ylös, sillä kuolemalla ei ollut valtaa Jumalaa pitää ja Jeesuksen voitosta me saamme voiton, eli Jumala antaa meille kaiken, aivan kaiken. Saammme Häneltä uskon lahjan tahdon perusteella, eli jos tahdomme uskoa, niin saamme uskoa. Se on Jumalan lahja, ei ihmisen teko.
Jumala antaa meille Pyhän Hengen ja tässä Hengessä meillä on VOIMA elää Jumalan Tahdossa, eli kunnia ei kuulu meille, vaan kaikki kunnia menee Jumalalle.
Tämä on asia, jota monet eivät tule koskaan ymmärtämään, vaan tavalla tai toisella he jäävät armoa tienaaviksi ja tulevat rasitetuiksi, kärtyisiksi, ilkeiksi, sillä heidän voimansa kuluu väärälle hengelle ja lihanpalvelemiseen. Vaatii määrättyä nöyryysastetta kyetä uskomaan ilmaiseen lahjaan, jonka saa Jumalan armosta.
Uskovainen on vapaa, sillä hän saa Voiman Jumalalta. Sanan ja Pyän Hengen liitto on totuus ja kuka siihen Jumalan armosta tahdon ilmaistuaan pääsee, tulee vapaaksi ja sen takia tälläinen ihminen on peloton, rauhallinen, iloinen ja kykenee rakastamaan. Rakkaus on lain täyttymys ja sen takia Jumala antaa omilleen rakkauden.
on ihmisen rauhaa, eli sielullista rauhaa, joka poistuu vaikeiden asioiden edessä ja joka tulee esille, kun asiat luistavat hyvin. Ilosi on samaa laatua.
Jeesuksen antama rauha ei poistu koskaan, se on yli ymmärryksen käyvää rauhaa. Vaikka maailma mitä melskeitä Jumalan lapsen elämään toisi, ei se rauhaa poista ja sitä olen saanut itse ihmetellä alussa vuosi kaudet.
Oli suuri hämmästyksen aihe se, että vaikka mitä elämässä tapahtui, niin rauha oli läsnä, eikä edes yrittänyt poisuta. Nyt olen siihen tottunut ja elämäni on Jumalan järjestämää, eli se ei juurikaan melskaa, vaan on hyvää ja tasapainoista, mutta olen käynyt kaikki mahdolliset melskeet läpi uskontieni aikana ja rauha ei ole poistunut ja vaikka elämä toisi melskeitä niin tiedän, että rauha on pysyvä.
Ilo pulppuaa usein ja usein huomaan olevani kiitoshengessä, sillä niin ihmeellinen on Jeesus, jotka antoi minulle uuden elämän ja teki minut tutuksi Jumalan kanssa. Jumala on ihmeellinen, huumorintajuinen, rakastava ja aina armoa ja laupeutta ilmentävä.