Oudot ilmiöt - uskooko

Uskovatko ateistit tieteellä todistamattomiin outoihin luonnonilmiöihin?

Virvatulia tunnetaan lähes kaikkien kulttuurien perinteistä kaikkialta maapallolta, ja usein niihin liittyvät kansanperinteet ovat hyvin vanhat. Suomessa ja muuallakin Euroopassa on ollut käsityksiä, joiden mukaan virvatulet ovat henkiolentoja tai henkiolentojen valoja, joilla ne houkuttelevat ihmisiä eksymään tai vahingoittumaan.
Virvatulet on usein liitetty myös kummitteluun. Vanhan perinteen mukaisesti varsinkin hautausmailla tai surma- tai onnettomuuspaikoilla nähtyjä virvatulia pidetään ihmisten sieluina.
Soilla havaittu sininen tai vihertävä liekki johtuu teorian mukaan suosta nousevista suokaasuista, joita syntyy eloperäisen aineksen lahoamisesta, käymisestä tai mätänemisestä. Oletetaan, että suon pintaan nouseva kaasu syttyy jostain syystä palamaan. Syttyminen voisi johtua vähäisistä määristä kaasua, joka syttyy itsestään palamaan tullessaan kosketuksiin hapen kanssa. Monet yksityiskohdat tässä selitysmallissa ovat kuitenkin ongelmallisia. Metaani, yleinen suokaasu, esimerkiksi palaa räjähdysmäisesti ja nopeasti. Vaikka jotkut virvatulet ovat lyhytaikaisia, toisten on kerrottu voivan palaa vakaasti pitkiäkin aikoja. Tasainen palaminen edellyttäisi myös tasaista kaasun "erittymistä" suon pintaan. Metaani myös palaa keltaisella liekillä, kun virvatulet kerrotaan yleensä sinertäviksi. Metaani myös palaa kuumalla liekillä, mutta virvatulten ei olla kerrottu polttaneen tai sytyttäneen mitään.

Pallosalama on vapaasti ilmassa leijuva valaiseva pallo, joka yleensä kestää useita sekunteja ja on halkaisijaltaan muutamasta sentistä metriin. Pallosalamoita esiintyy vain ukonilmalla kuten tavallisiakin salamoita, mutta ne eivät aiheuta samanlaista tuhoa. Vastoin yleistä luuloa pallosalamat liikkuvat suhteellisen hitaasti eivätkä ne reagoi ihmisten liikkeisiin ja siksi niiden väistäminen on helppoa. Pallosalama voi hävitä äänettömästi tai kovasti paukahtaen.
Pallosalamoiden tutkiminen on hankalaa kahdestakin syystä. Ensiksikin luonnossa pallosalamoita esiintyy suhteellisen harvoin ja toiseksi koska pallosalamoiden syntymekanismeja ei tarkoin tunneta.
Toisin kuin tavalliset salamat, pallosalamat ovat hitaampia, leijuvia, ja kuten nimi kertoo, pallon näköisiä hehkuvia esineitä. Niiden elinikä on tavallisesti 2-8 sekuntia, mutta ne voivat kestää jopa 30 sekuntia. Erään teorian mukaan pallosalamat ovat sähköpurkauksia, jotka aiheuttavat pieniä, hyppiviä tulipalloja. Muut teoriat väittävät, että erilaiset salamat yhdistyvät ja muodostavat pallosalamia tai että esoteeriset energialähteet ovat tämän ilmiön syy. Mitään teorioita ei kuitenkaan ole todistettu kokeilla.
7233
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Joten se on ainakin pakko uskoa. Uskon siis mitä näen, muista en tiedä.

Äänestä
  • Uskotko, jos tulee paska housuun; sitähän ei heti näe?

    Äänestä

Molempien ilmiöiden olemassaolosta on havaintoja ja teorioita, vaikka selitystä ei vielä olekaan. Esimerkiksi Pyhän Elmon tulelle on jo tieteellinen selitys, nämä kaksi tuntuvat olevan paljon vaikeampia selittää. Jälkikuva verkkokalvolla tai hallusinaatio virikkeettömässä tilassa (pimeässä) edelleen ON yksi mahdollinen selitys etenkin virvatulelle.

Äänestä

metaania. Joskus metaanilähteistä tihkuu metaania pikkuhiljaa. Onko lahottajasienien kaikki ominaisuudet selvillä. Nehän vapauttavat energiaa hajoavasta selluloosasta. Onko selvitetty, syntyykö siinä yhteydessä jotain valoilmiöitä. Muistelen lukeneeni joskus, että lahottajasienet aiheuttavat prosessiissan myös valoilmiöitä, jotka kai perustuvat atomien viritystilan muutoksiin. Ihan varma en ole siitä, että perustuvat siihen viritystilaan.

Äänestä

Koska pallosalaman tarkkaa syntymekanismia ei tunneta, pidettiin niitäkin aikoinaan henkimaailman juttuina ja pallosalaman näkijät rinnastettiin kummitusten näkijöihin.

Nyttemmin on pallosalamista löytynyt lainalaisuuksia,sillä ne tiettävästi esiintyvät ukonilman aikaan. Niille on löytyvä joskus tarkentuva, luonnollinen selitys.

Virvatulet jo selititkin, revontuletkin jo ymmärretään.

http://fi.wikipedia.org/wiki/Pallosalama
Kaikki nämä ja pyrstötähdet päälle selitettiin aikoinaan jumalallisiski ilmiöiksi. Kuten ukkonen Thor-jumalan rattaiksi.

Äänestä
  • Ateistit uskovat joihinkin henkimaailman ilmiöihin kuten UFOihin.
    Ateisteillakin on on omat uskomuksensa.

    Äänestä

  • henkimaailman ilmiöt kirjoitti:

    Ateistit uskovat joihinkin henkimaailman ilmiöihin kuten UFOihin.
    Ateisteillakin on on omat uskomuksensa.

    jotkut uskovat, jotkut eivät. Toiset pitävät mahdollisena, toiset epätodennäköisenä.

    Itse uskon että elämää voi syntyä muuallakin maailmankaikkeudessa, mutta todisteet itse ufoista ovat olleet aika pitkälti sitä itseään.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


A-luokan Atte? kirjoitti:

Uskovatko ateistit tieteellä todistamattomiin outoihin luonnonilmiöihin?

Virvatulia tunnetaan lähes kaikkien kulttuurien perinteistä kaikkialta maapallolta, ja usein niihin liittyvät kansanperinteet ovat hyvin vanhat. Suomessa ja muuallakin Euroopassa on ollut käsityksiä, joiden mukaan virvatulet ovat henkiolentoja tai henkiolentojen valoja, joilla ne houkuttelevat ihmisiä eksymään tai vahingoittumaan.
Virvatulet on usein liitetty myös kummitteluun. Vanhan perinteen mukaisesti varsinkin hautausmailla tai surma- tai onnettomuuspaikoilla nähtyjä virvatulia pidetään ihmisten sieluina.
Soilla havaittu sininen tai vihertävä liekki johtuu teorian mukaan suosta nousevista suokaasuista, joita syntyy eloperäisen aineksen lahoamisesta, käymisestä tai mätänemisestä. Oletetaan, että suon pintaan nouseva kaasu syttyy jostain syystä palamaan. Syttyminen voisi johtua vähäisistä määristä kaasua, joka syttyy itsestään palamaan tullessaan kosketuksiin hapen kanssa. Monet yksityiskohdat tässä selitysmallissa ovat kuitenkin ongelmallisia. Metaani, yleinen suokaasu, esimerkiksi palaa räjähdysmäisesti ja nopeasti. Vaikka jotkut virvatulet ovat lyhytaikaisia, toisten on kerrottu voivan palaa vakaasti pitkiäkin aikoja. Tasainen palaminen edellyttäisi myös tasaista kaasun "erittymistä" suon pintaan. Metaani myös palaa keltaisella liekillä, kun virvatulet kerrotaan yleensä sinertäviksi. Metaani myös palaa kuumalla liekillä, mutta virvatulten ei olla kerrottu polttaneen tai sytyttäneen mitään.

Pallosalama on vapaasti ilmassa leijuva valaiseva pallo, joka yleensä kestää useita sekunteja ja on halkaisijaltaan muutamasta sentistä metriin. Pallosalamoita esiintyy vain ukonilmalla kuten tavallisiakin salamoita, mutta ne eivät aiheuta samanlaista tuhoa. Vastoin yleistä luuloa pallosalamat liikkuvat suhteellisen hitaasti eivätkä ne reagoi ihmisten liikkeisiin ja siksi niiden väistäminen on helppoa. Pallosalama voi hävitä äänettömästi tai kovasti paukahtaen.
Pallosalamoiden tutkiminen on hankalaa kahdestakin syystä. Ensiksikin luonnossa pallosalamoita esiintyy suhteellisen harvoin ja toiseksi koska pallosalamoiden syntymekanismeja ei tarkoin tunneta.
Toisin kuin tavalliset salamat, pallosalamat ovat hitaampia, leijuvia, ja kuten nimi kertoo, pallon näköisiä hehkuvia esineitä. Niiden elinikä on tavallisesti 2-8 sekuntia, mutta ne voivat kestää jopa 30 sekuntia. Erään teorian mukaan pallosalamat ovat sähköpurkauksia, jotka aiheuttavat pieniä, hyppiviä tulipalloja. Muut teoriat väittävät, että erilaiset salamat yhdistyvät ja muodostavat pallosalamia tai että esoteeriset energialähteet ovat tämän ilmiön syy. Mitään teorioita ei kuitenkaan ole todistettu kokeilla.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu