Hei, eli haluaisin tietää että onko vastoin eläinten oikeuksia sellainen, että miehellä on kaukana maalla(30km)päässä vanha synnyinkotinsa mailla koirahäkkejä joissa on n.5 koiraa, suomenajokoiria,harm.norj.. Mies käy kerran pvässä ruokkimassa ne jollakin mönjällä(tähteitä ym leipää) Metsästys aikana hän pitää koiria irti mutta kiinni pito kaudella ei ns.ulkoiluta vaikka koirat ovat 24h/ulkona. viime kesänä hän sai ajokoiran pennun ja sekin sai heti saman häkkikohtalon, ei päässy sisälle.
Onko tämä koirien arvoista vai onko koirat ns. " työkoneita" vain.
Haluaisin asiallisia mielipiteitä, kiitos.
Onko tämä koirien arvoista vai onko koirat ns. " työkoneita" vain.
Haluaisin asiallisia mielipiteitä, kiitos.
Vastaukset 16
Vanhimmat
Aika pahasti oot pihalla asioista.
Eiköhän ole parasta että kasvat aikuiseksi.
kysyinkin että onko vastoin eläintenoikeuksia, koska itte en ole asioihin perustunut, halusin vain kysyä.
Koira on syntynyt vähintäänkin yhtä vapaaksi kuin ihminenkin. Koira on laumaeläin ja lisäksi lihaksisto vaatii liikuntaa, jota häkissä oleminen ei ole. Koiran laumanjohtaja on isäntä(omistaja) ja jos isäntä ei ole tuossa häkissä laumansa kanssa, ei hänellä ole mitään lupaa(ei saisi olla) pitää muutakaan laumaa häkissä. Meidän eläinsuojelulaki on jämähtänyt jonnekkin kivikaudelle, vaikka ihmisten aivotoiminta on kehittynyt(ei kaikilla)ymmärtämään asioiden oikeat suhteet.
Joskus aikaisemmin eläimiin sekaantuminen oli lainmukaisesti rikos, mutta joidenkin intressien mukaisesti tuo laki piti kumota (hmm ketähän nuo olivat),jotka halusivat tuota lainkumoamista kiihkeästi?
siitä onko häkit lain mukaisia, ts onko ne tarpeeksi isot ja onko lämmitettävät kopit yms. Katso tuolta laki: http://wwwb.mmm.fi/el/laki/F/f23.html
Mielestäni koirien häkissä pitäminen on vastoin sen oikeuksia, mutta vastoin lakia se ei valitettavasti ole.
Häkeissä olevat kopit on itserakennettuja ja niiden lämmikkeenä on heinää/olkia vain. 1 koira on koppiinsa sidottuna 24h/vrk ketjulla ja panta kaulassa.
Eli koirat ovat piha koiria kokonaan ja ne ovat suomenajokoiria iät alle 1v-11v.
Sattui selainen löytö,että koirat oli huvilalla.Omistaja asui n. 50km päässä.Ilmoitin asiasta lakihan sanoo,että pitää olla asutun rakennuksen välittömässä läheisyydessä.Ilmeisesti ei koske tarhakoiria?Ja omistaja väittänyt käyvän päivittäin hoitamassa vaikkei sekään ole totta.Ainakaan näille ei saanut apua.Olisiko pitänyt olla ketjussa.Näinhän tämä yksi on.Siis oliko niin,että kotipaikalla eikä itse asu siellä?
kyllä, synnyinkotinsa pihapiirissä pitää jossa kesäisin asustavat hänen vanha isänsä(sairas) ja kehitysvammainen siskonsa. eli talvisin ei asu kukaan talossa.
Sinuna ilmoittaisin kävisivät katsomassa hoidonkin.Tai ainakin kysyä voiko pitää noin,ettei ole asuttu rakennus lähellä.Jostain luin tuon pykälän ja olihan tuollakin mainintaa toiminnan näkemisestä.Ja ainakin jos ei kaikki tarhoissa.Linkki valvojista.
http://www.sey.fi/lahin_valvoja
Huommenta!Etsin illalla lakitekstiä kirjasta.Eläinsuojeluasetus 21 §.Koira saa muuten kuin tilapäisesti pitää ulkona tietylle paikalle kytkettynä vain asuttuna olevan rakennuksen välittömässä läheisyydessä.
Näin ollen lain vastasesti olisi vain se yksi koira siellä kopissaan kytkettynä.Laki antaa tämmöisen mahdollisuuden,vaikka olisi korvessa ja omistaja kymmenien kilometrien päässä.Minusta laki on silloin huono!!Ilmoituksen jälkeen jolloinkin kysyin valvojalta näistä huvila koirista miten kävi.Silloin hän oli vasta sopinut tapaamisen omistajan kanssa.Myöhemmin talutin,,, koiraani sielläpäin,, ja siellä koirat haukkui tarhassa.Omistaja siis n. 50 km päässä kaupungissa koirat huvilalla kesät talvet.Lähinpään asuttuun naapuriin linnuntietä noin kilometri.Ympärillä pelkkää metsää.Eivät ole metsästyskoiria nämä.Elämän tarkoitus lie vahtia huvilaa ja yrittää kaivautua tarhasta pois.Jälkiä oli kovasti tästä yrityksestä.Tuttu yksi tuntee omistajan on vielä ryypäämään taivuvaa.Kuinkahan kauvan koirat on olleet pisimmillään siellä ilman ruokaa ja juomaa.Vesikin on tietenkin jäässä talvella ja nyt ei vielä aina edes lunta.Ruokaa varmaan annetaan valtava määrä kerralla,ei ne laihoja olleet.Minkä ihmeen takia nämäkin koirat on hankittu??Eihän tarhakoirat tule aina hoidettua puhumattakaan jos omistaa asuu kaukana.Tiedän myös ettei kukaan naapuri käy niitä hoitamassa.Hekin ovat säälitelleet,kauvempana asuneet ei edes tiedä siellä olevan koiria.Äänestetään eläinsuojelu myönteisiä ihmisiä eduskuntaan!Yhteen olen ollut myös yhteydessä eläinsuojeluasioissa pitäisi tästäkin asiasta informoida.
Urputtaminen ei johda mihinkään!
Korkeintaan siihen, että terveet ja onnelliset koirat joudutaan turhaan hävittämään vain jonkun asiaa ymmärtämättömän marisijan mielenrauhan vuoksi!
Onnellisuudesta voi olla montaa mieltä!Mitä koirat tuntevat?Ja onko terveydenhoitokaan hyvää,kun ei nähdä koiria usein.
Pari asiaa:
Koirat ovat laumaeläimiä, he tarvitsevat laumaansa. Usein nämä metsästyskoirat viettävät päivänsä yksin häkissä ja saavat sen verran seuraa että ruoka käydään heittämässä eteen, sellainen ei ole koiralle hyväksi. Toki tuossa mainitsemassasi tilanteessa koirilla on toiset koirat seuranaan, tuolloin koirat yleensä leimaantuvat toisiin koiriin ja ihminen on heille vain ruokkimisväline.
Toinen asia koirat kaipaavat liikuntaa, varsinkin metsästyskoirat, jotka on jalostettu liikkuvaisiksi ja nopeiksi liikkumaan. En tiedä kenen edun mukaista on pitää metsästyskoiria häkeissä ilman liikuntaa mutta ei se ainakaan ole niiden koirien etu.
Kolmas asia: suomenajokoiralla lyhyt karva, sitä ei ole tarkoitettu värjöttelemään pakkasessa eli noilla koirilla pitäisi olla lämmitetty häkki.
Eli mielestäni, koska nuo kolme asiaa eivät täyty noiden mainitsemiesi koirien kohtelu ei ole asianmukaista.
Näinhän moni tuntuisi takamailla ajattelevan. Mikäli koirilla on lainmukaiset häkit sekä kopit, ei asialle ole mitään tehtävissä.
Sitähän ei tiedä, mitä se mössö on, mitä omistaja syöttää, mikäli et ole asiaan perehtynyt. Saattaa olla ihan asiallista kuivamuonaa mitä on terästetty leivällä yms.
Se mikä tässä itseäni mietityttää, on koirien vähäinen liikunta sekä onnettomat suhteet itse omistajaan.
Koirat ovat surkeassa lihaskunnossa päästessään metsälle, joten voi vain kuvitella lihaskipuja sekä ihan rehellistä henkistä tuskaa, kun kausi on ohi ja arki on taas pelkkää häkkiä.
Koira on sen verran hieno ja uskollinen kumppani että se ansaitsee huomattavasti paremmat olosuhteet. Surullista että sen elo, hyvässä ja pahassa, on ihmisen vallan alla.
Tämä oli kahden metsästyskoiran omistajan mielipide. Minulle ne ovat perheenjäseniä, joille kuuluvat sosiaaliset kontaktit, säännöllinen liikunta ja kunnon muona. Mutta minulle ne ovatkin paljon muuta kuin pelkkiä koiria.
Joko olet ottanut yhteyttä paikallisiin eläinsuojelu valvojiin? Jokuhan linkitti listan niistä.
Äkkiseltään ainakin paria eläintenpitoa koskevaa lakia rikotaan, mikäli asiat ovat kuten olet kertonut, joten sitähän sinun ei tarvitse miettiä onko syytä ottaa yhtetyyä viranomaisiin. Ja mikäli mitään lakia ei rikottaisi, niin voihan ajatella omistajan olevan vain otettu, mikäli hänelle valvojat informoivat, että joku muukin on huolestunut hänen koiriensa hyvinvoinnista, heti tulee turvallisempi olo...
Jos olot ovat tuollaiset kun olet kuvannut, niin koirat on varmasti jo viety pois jos ilmoituksen teit. Ilmoittajana sinulla on lupa kysyä viranomaisilta mitä asialle on tehty. Kerro meillekin...
Omistajat yleensä eivät ole kiitollisia jos tehdään väärä ilmianto. Siihen onko tämä väärä en ota kantaa.
Siihen otan että aiheeton ilmianto on sekä rikos, että rangaistava teko. Meilläpäin tapana on, että jokaisesta aiheettomasta ilmiannosta tehdään automaattisesti tutkintapyyntö.
Tarkistuspyyntö eläinsuojelu- viranomaiselle esim. eläinlääkärille ei ole ilmianto, vaan "kansalaisvelvollisuus". Jos tarkastus ei edellytä jatkotoimenpiteitä ei tarkastuspyynnöstä syytetä ilmoituksen tekijää.