"Ja tämä on se luottamus, joka meillä on häneen, että jos me otakin anomme hänen tahtonsa mukaan, niin hän kuulee meitä." (1.Joh.5:14.)
Meille on vahingoksi, jos emme rukouksessa pysy Jumalan sanan ja lupausten rajoissa. Moni rukoilee ja uskoo semmoista, jota ei Jumala koskaan ole luvannut. Silloin kiusaa hän Herraa ja pettää itsensä. Hän pyytää jokapäiväistä leipää, mutta ei tahdo tehdä työtä. Hän pyytää Jumalaa ylläpitämään hengellistä elämäänsä, mutta ei tahdo viljellä Jumalan sanaa. Hän rukoilee pyhityksen armoa, vaikka hän vielä on lain alla, ja voimaa uskon hedelmiin, vaikka hänellä ei vielä uskoa olekaan, ja vaikka hän ei vielä ole istutettu Kristukseen. Hän rukoilee autuasta eroa tästä elämästä, vaikka ei koskaan eläessään ole vaeltanut sillä tiellä, joka vie elämään. Hän vaatii ehdotonta rukouksen kuulemista asioissa, joista ei kukaan tiedä, mikä kaikkiviisaan Jumalan tahdon mukaan on hyödyllisintä jne. Eikö tämä ole Herran kiusaamista ja itsepetosta? Uskon ja rukouksen perustana on oltava Jumalan lupaus.
On niitä, jotka omistavat Jumalan lupaukset ja varmuuden rukouksen kuulemisesta, mutta eivät käytä hyväkseen näitä lupauksia, eivät niitä tarkkaa, eivät Jumalan sanassa riipu, vaeltavat ilman uskoa ja rukousta, tahi, jos rukoilevat, tekevät sen uskomatta sanaan. Heidän rukouksensa on siis vain tuulen pieksemistä.
Oikean rukouksen ensimmäinen ehto on, että asetat Jumalan käskyn ja määräyksen eteesi ja sanot Herralle: sinä olet käskenyt minun rukoilla, minä siis teen vain mitä sinä itse olet käskenyt tahi sanot Daavidin kanssa: »Minun sydämeni sanoo sinulle tämän sinun sanasi: etsikää minun kasvojani! Sen takia minä etsin, Herra, sinun kasvojasi.» Minä siis ainoastaan teen, mitä sinä itse olet käskenyt.
Älä liioin tule Jumalan eteen omine mietteinesi, oman pahan, petollisen sydämeni muovailemilla ajatuksilla, vaan varustaudu hänen sanoillaan. Ajattele ja tarkasta niitä, jotta voit sanoa: »En pyydä muuta kuin mitä itse olet käskenyt. Tee, niin kuin itse olet sanonut, tee minulle omaa luontosi ja halusi mukaan. Olet itse sanonut olevasi armollinen, laupias, kaikkivaltias ja totinen. Olet sanonut halusi olevan tehdä meille hyvää. Sinä odotat saavasi meitä armahtaa. Tee siis oman luontosi, oman halusi ja mielialasi mukaan.»
Järkemme, tunteemme ja saatana tahtovat temmata pois sydämestämme tämän kuvan Jumalasta. Sanassa kiinni pysyäksesi siis saat kestää monta kovaa taistelua. Kiinnitä katseesi, vähääkään sivulle vilkuilematta, sanaan ja ajattele näin: »Jos ei se, mitä Herrasta sanotaan ole totta, niin on yhdentekevää, miten minun käy.» Ei sinun liioin pidä tulla omine ansioinesi ja omassa nimessäsi Jumalan eteen, vaan aseta »välimiehesi», johon Jumalalla on mielisuosio, eteesi. ja lopuksi, jos mahdollista on, niin aseta rukouksesi niin, ettei asiasi perustaudu itseesi ja omaan arvoosi, vaan Jumalaan ja hänen kunniaansa, jotta ei sinun uskosi, vaan Jumalan uskollisuus, ei usko rukoukseesi, vaan Jumalan lupausten totuus pitää paikkansa.
Näin tapahtuu, jos riipumme Jumalan sanassa kiinni, kuten Daavid sanoo: »Minun sydämeni sanoo sinulle sinun sanasi.» Tämä oli vanhojen uskonsankarien taito heidän kilvoitellessaan rukouksessa Jumalan kanssa. Patriarkka Jaakob, ollessaan hädässä veljensä Esaun ja hänen lähestyvän sotajoukkonsa tähden, rukoili Herralta apua: »Minun isäni Aabrahamin Jumala ja minun isäni Iisakin Jumala, Herra, joka sanoit minulle: palaja maallesi ja sukusi tykö, niin minä teen sinulle hyvää. Pelasta nyt minut veljeni Esaun käsistä.» Katso, hän sanoo ensiksi: »Olethan sinä isäni Aabrahamin Jumala ja isäni lisakin Jumala.» Hän tahtoo ikään kuin muistuttaa Jumalaa antamistaan lupauksista isille, nim. että heidän jälkeläisensä ovat monilukuiset, joka lupauksen täyttyminen riippui nyt Jaakobin ja hänen lastensa pelastumisesta. Sillä miten olisi se lupaus täyttynyt, jos he nyt olisivat tulleet lyödyiksi?
Mutta muistuttamalla Aabrahamin ja Iisakin nimeä tahtoo hän myöskin sanoa: »Jos minä en olekaan mahdollinen, niin olenhan minä kuitenkin rakkaitten palvelijoittesi Aabrahamin ja Iisakin poika.» Edelleen sanoo hän: »sinä, joka sanoit minulle: palaja maallesi ja sukusi tykö, niin minä teen sinulle hyvää», s. o. sinä olet itse käskenyt minua tälle matkalle, sinun on nyt siis huolehdittava minusta. Sinä olet luvannut tehdä minulle hyvää. Nyt, Herra, näytä, että sanasi on totuus. Sillä jos Esau saa hukuttaa meidät, kuinka silloin toteutuu lupaus: minä teen sinulle hyvää?» Onpa kuin jos hän tahtoisi sanoa: »Eihän se suuria merkinne, jos minä hukunkin, mutta sinun lupauksesi, sinun totuutesi, sinun nimesi ja sinun kunniasi, miten ne silloin toteutuvat?»
--------
Ote C.O. Roseniuksen kirjasta: Elämän Leipää
Meille on vahingoksi, jos emme rukouksessa pysy Jumalan sanan ja lupausten rajoissa. Moni rukoilee ja uskoo semmoista, jota ei Jumala koskaan ole luvannut. Silloin kiusaa hän Herraa ja pettää itsensä. Hän pyytää jokapäiväistä leipää, mutta ei tahdo tehdä työtä. Hän pyytää Jumalaa ylläpitämään hengellistä elämäänsä, mutta ei tahdo viljellä Jumalan sanaa. Hän rukoilee pyhityksen armoa, vaikka hän vielä on lain alla, ja voimaa uskon hedelmiin, vaikka hänellä ei vielä uskoa olekaan, ja vaikka hän ei vielä ole istutettu Kristukseen. Hän rukoilee autuasta eroa tästä elämästä, vaikka ei koskaan eläessään ole vaeltanut sillä tiellä, joka vie elämään. Hän vaatii ehdotonta rukouksen kuulemista asioissa, joista ei kukaan tiedä, mikä kaikkiviisaan Jumalan tahdon mukaan on hyödyllisintä jne. Eikö tämä ole Herran kiusaamista ja itsepetosta? Uskon ja rukouksen perustana on oltava Jumalan lupaus.
On niitä, jotka omistavat Jumalan lupaukset ja varmuuden rukouksen kuulemisesta, mutta eivät käytä hyväkseen näitä lupauksia, eivät niitä tarkkaa, eivät Jumalan sanassa riipu, vaeltavat ilman uskoa ja rukousta, tahi, jos rukoilevat, tekevät sen uskomatta sanaan. Heidän rukouksensa on siis vain tuulen pieksemistä.
Oikean rukouksen ensimmäinen ehto on, että asetat Jumalan käskyn ja määräyksen eteesi ja sanot Herralle: sinä olet käskenyt minun rukoilla, minä siis teen vain mitä sinä itse olet käskenyt tahi sanot Daavidin kanssa: »Minun sydämeni sanoo sinulle tämän sinun sanasi: etsikää minun kasvojani! Sen takia minä etsin, Herra, sinun kasvojasi.» Minä siis ainoastaan teen, mitä sinä itse olet käskenyt.
Älä liioin tule Jumalan eteen omine mietteinesi, oman pahan, petollisen sydämeni muovailemilla ajatuksilla, vaan varustaudu hänen sanoillaan. Ajattele ja tarkasta niitä, jotta voit sanoa: »En pyydä muuta kuin mitä itse olet käskenyt. Tee, niin kuin itse olet sanonut, tee minulle omaa luontosi ja halusi mukaan. Olet itse sanonut olevasi armollinen, laupias, kaikkivaltias ja totinen. Olet sanonut halusi olevan tehdä meille hyvää. Sinä odotat saavasi meitä armahtaa. Tee siis oman luontosi, oman halusi ja mielialasi mukaan.»
Järkemme, tunteemme ja saatana tahtovat temmata pois sydämestämme tämän kuvan Jumalasta. Sanassa kiinni pysyäksesi siis saat kestää monta kovaa taistelua. Kiinnitä katseesi, vähääkään sivulle vilkuilematta, sanaan ja ajattele näin: »Jos ei se, mitä Herrasta sanotaan ole totta, niin on yhdentekevää, miten minun käy.» Ei sinun liioin pidä tulla omine ansioinesi ja omassa nimessäsi Jumalan eteen, vaan aseta »välimiehesi», johon Jumalalla on mielisuosio, eteesi. ja lopuksi, jos mahdollista on, niin aseta rukouksesi niin, ettei asiasi perustaudu itseesi ja omaan arvoosi, vaan Jumalaan ja hänen kunniaansa, jotta ei sinun uskosi, vaan Jumalan uskollisuus, ei usko rukoukseesi, vaan Jumalan lupausten totuus pitää paikkansa.
Näin tapahtuu, jos riipumme Jumalan sanassa kiinni, kuten Daavid sanoo: »Minun sydämeni sanoo sinulle sinun sanasi.» Tämä oli vanhojen uskonsankarien taito heidän kilvoitellessaan rukouksessa Jumalan kanssa. Patriarkka Jaakob, ollessaan hädässä veljensä Esaun ja hänen lähestyvän sotajoukkonsa tähden, rukoili Herralta apua: »Minun isäni Aabrahamin Jumala ja minun isäni Iisakin Jumala, Herra, joka sanoit minulle: palaja maallesi ja sukusi tykö, niin minä teen sinulle hyvää. Pelasta nyt minut veljeni Esaun käsistä.» Katso, hän sanoo ensiksi: »Olethan sinä isäni Aabrahamin Jumala ja isäni lisakin Jumala.» Hän tahtoo ikään kuin muistuttaa Jumalaa antamistaan lupauksista isille, nim. että heidän jälkeläisensä ovat monilukuiset, joka lupauksen täyttyminen riippui nyt Jaakobin ja hänen lastensa pelastumisesta. Sillä miten olisi se lupaus täyttynyt, jos he nyt olisivat tulleet lyödyiksi?
Mutta muistuttamalla Aabrahamin ja Iisakin nimeä tahtoo hän myöskin sanoa: »Jos minä en olekaan mahdollinen, niin olenhan minä kuitenkin rakkaitten palvelijoittesi Aabrahamin ja Iisakin poika.» Edelleen sanoo hän: »sinä, joka sanoit minulle: palaja maallesi ja sukusi tykö, niin minä teen sinulle hyvää», s. o. sinä olet itse käskenyt minua tälle matkalle, sinun on nyt siis huolehdittava minusta. Sinä olet luvannut tehdä minulle hyvää. Nyt, Herra, näytä, että sanasi on totuus. Sillä jos Esau saa hukuttaa meidät, kuinka silloin toteutuu lupaus: minä teen sinulle hyvää?» Onpa kuin jos hän tahtoisi sanoa: »Eihän se suuria merkinne, jos minä hukunkin, mutta sinun lupauksesi, sinun totuutesi, sinun nimesi ja sinun kunniasi, miten ne silloin toteutuvat?»
--------
Ote C.O. Roseniuksen kirjasta: Elämän Leipää
Vastaukset 5
Vanhimmat
kaunis?
Olen melkolailla samaa mieltä, tosin en noin vaikesti ehkä osaisi asiaa ilmaista. Olen aina ihmetellyt rukouspyyntöjä ja uskovien rukoilemalla esittämiä toiveita, koska kuvittelevatko he, että jos oikein ruikuttaa ja anoo, niin kyllä se Jumala sitten antaa.. Näinhän ei voi olla. Jos joskus vaikuttaakin siltä, että rukouksiin on vastattu, on se vain siksi, että alunperinkin oli asioiden tarkoitus mennä siten. Jumala tuskin muuttaa mieltään siksi, että pyydetään monta kertaa.
Rukouksen tarkoitus ei liene mikään muu, kuin rukoilla itselleen ymmärrystä Jumalan tahdon suhteen. Se on kuuntelemista.
se liikuttaa maailmankaikkeuden energioita nopeammin ja voimallisemmin kuin ilman rukousta tapahtuisi. Ei kai kukaan rukoileva tai uskova ihminen kuvittelekaan rukouksen olevan jokin takuuvarma vastausautomaatti.. Tapahtukoon S I N U N tahtosi, juuri niin.
Olen vähän väsynyt, enkä oikein jaksanut keskittyä tuohon tekstiin. Niinpä tein juuri niin kuin ei saisi tehdä, poimin pienen kappaleen tekstin joukosta. Tässä se tulee:
"Älä liioin tule Jumalan eteen omine mietteinesi, oman pahan, petollisen sydämeni muovailemilla ajatuksilla, vaan varustaudu hänen sanoillaan."
Toisaalta ymmärrän yskän, mutta toisaalta tässä vaaditaan hieman liikaa. Jos noudattaisin edellä olevaa ohjetta, lopettaisin rukoilemisen yksin tein. Olen siinä vaiheessa kasvuani ja kehitystäni, että valitettavasti en osaa rukoilla mitenkään muuten kuin omien ajatusteni ja sydämeni kautta. Ne taas ovat milloin missäkin tilassa. Jos en voi Jumalalle puhua omia mietteitäni, niin kenelle sitten? Ei kuulosta kovin hyvältä neuvolta, vai onko ymmärryksessäni jotakin vikaa, vikaa, vikaa...
Miten tulee rukoilla? Mielestäni tyyli on vapaa.
Jos Jumala kuulee huokauksetkin, niin en taida jaksaa pingottaa ja esitellä itseäni hänelle paljon fiksunpana kuin mitä olenkaan. Rukoilu on osaltaan keskustelua ja keskustelussa arvostan rehellisyyttä.
Kaikkein paras tapa rukoilla taitaa olla: "Tapahtukoon sinun tahtosi." Sen sanominen rehellisesti ja luottamuksella vaatii pitkällistä opettelua ja kasvua.
Joo, tuossa Roseniuksen tekstissä painotettiin vähän liikaa ehkä yhtä asiaa - Jumalan lupauksiin vetoamista.
Mutta onhan se niinkin, että Raamattu neuvoo yksinkertaisesti näin:
"Luottakaa aina Jumalaan, tuokaa hänen eteensä kaikki mikä sydäntänne painaa! Jumala on turvamme." Ps.62
Mun mielestä tuo on hyvä, että sen kun kertoo Jumalalle kaiken sen, mikä painaa mieltä.