Veepee valhtelee helvetistä

Helvetti sanaa ei ole edes Raamatussa. Suomalainen käännös eroaa tässä alkuperäisestä tekstistä. Jeesus puhuu gehennan tulesta. Gehinnom oli laakso jossa paloi tuli. Sinne vietiin jätteitä ja ruumiita poltettavaksi. Niissä oli matoja ja ne paloivat hittasti. Tuli on aina ikuista, sitä ei voi sammuttaa lopulliseti, sillä aina voit raapaista tikun ja sinulla on ikuinen tuli.

Ianakikkista kidutusta ei Raamattu tunne. Sillä Jumala ei salli syntisen elää ikuisesti. Jo paratiissa estettiin ihmiseltä pääsy elämän puulle. Kukaan ei ole sen jälkeen siitä syönyt.

Raamatussa aika käsite UT:n puolella tulee sanoista "aioon", "aioonos". SItä on käytetty eri pituisien ajanjaksojen määrittämiseen. Sanat voivat tarkoittaa hetkeä, aikaa, pitkää aikaa tai ikuisutta.

Ikuisuutta ne takoittavat kun puhutaan pyhien elämästä. Ikuisuutta ne tarkoittavat kun puhutaan jumalattomien rangaistuksen, kuoleman, kestosta.
165
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Minkä pituisia ovat nämä iankaikkisuudet?

25:46   Ja nämä menevät pois iankaikkiseen rangaistukseen, mutta vanhurskaat iankaikkiseen elämään."

12:2   Ja monet maan tomussa makaavista heräjävät, toiset iankaikkiseen elämään, toiset häpeään ja iankaikkiseen kauhistukseen.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


tässä totuus kirjoitti:

Helvetti sanaa ei ole edes Raamatussa. Suomalainen käännös eroaa tässä alkuperäisestä tekstistä. Jeesus puhuu gehennan tulesta. Gehinnom oli laakso jossa paloi tuli. Sinne vietiin jätteitä ja ruumiita poltettavaksi. Niissä oli matoja ja ne paloivat hittasti. Tuli on aina ikuista, sitä ei voi sammuttaa lopulliseti, sillä aina voit raapaista tikun ja sinulla on ikuinen tuli.

Ianakikkista kidutusta ei Raamattu tunne. Sillä Jumala ei salli syntisen elää ikuisesti. Jo paratiissa estettiin ihmiseltä pääsy elämän puulle. Kukaan ei ole sen jälkeen siitä syönyt.

Raamatussa aika käsite UT:n puolella tulee sanoista "aioon", "aioonos". SItä on käytetty eri pituisien ajanjaksojen määrittämiseen. Sanat voivat tarkoittaa hetkeä, aikaa, pitkää aikaa tai ikuisutta.

Ikuisuutta ne takoittavat kun puhutaan pyhien elämästä. Ikuisuutta ne tarkoittavat kun puhutaan jumalattomien rangaistuksen, kuoleman, kestosta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu