ettekö te ymmärrä että JEESU HERRAMME on kuollut teidänkin syntienne tädehn! alkaakaa turvaamaan HERRAAMME JEESUKSEEN KRISTUKSEEN VAPAHTAJAAN ISÄMME JUMALAN POIKAAN niin vältytte helvetin tulilta sillä HÄN on kuollut puolesatnne!!!
tajutkaa jo
falafel19
5183
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Todistapa ensin itse, että hän on edes koskaan elänyt, eikä taruhahmo.
Siinäpä sinulle puuhaa pyhiksi. ;)
Itse asiassa onhan niissä historiankirjoissa mainintoja jostain hyypiöstä nimeltä Jeesus. Mutta hänen "jumalallisuuttaan" ei voida todistaa millään, ja mikäs sen enempää uskiksia ärsyttää.
Niin, tosin vieläkään ei kukaan ole pystynyt esittämään ensimmäistäkään puolueetonta, vastapuolen tai sivullisen aikalaistodistusta Jeesuksen olemassaolosta, pelkkiä huhuja ja ties kuinka monennen käden kertomuksia.
Krisselit usein viittaavat jonkun Tacituksen kirjoituksiin, mikä on naurettavaa. Tacitus syntyi noin 25 vuotta oletetun Jeesuksen oletetun kuoleman jälkeen! :D
Onhan Jeesuksesta muka jotain kuviakin säilynyt. Mutta enpä ota niihinkään sen enempää kantaa, kuin että ruma mies oli kuulemma ollut.
Sulla ei ole edes pienintäkään aikomusta keskustella, ainoastaan tyrkyttää omaa uskoasi, myrkyttää maailmaa ja paheksua ihmisiä. Suosittelen siirtymistä sarvikuonon peräsuoleen, joka on ainoa oikeaoppinen säilytyspaikka sinun kaltaisille mörköhörhöille.