Eilen iltapaskalla istuessa ajattelin että voisinpa koittaa ihan oikeasti rukoilla.
Ei onnistunu, tuli järki ja rationaalinen ajattelu aina vastaan.
Noh, ehkä tyydyn aku ankkoihin ajanvietteenä niinkuin tähänkin asti.
(Ja ei, en 'tiedä sydämessäni' että jumala on olemassa. Tämä siis uskovaisille. Rautalankaa: en usko taivastaikuriinne ja olen edelleen ja tulen ania olemaan ateisti.)
Ei onnistunu, tuli järki ja rationaalinen ajattelu aina vastaan.
Noh, ehkä tyydyn aku ankkoihin ajanvietteenä niinkuin tähänkin asti.
(Ja ei, en 'tiedä sydämessäni' että jumala on olemassa. Tämä siis uskovaisille. Rautalankaa: en usko taivastaikuriinne ja olen edelleen ja tulen ania olemaan ateisti.)
Vastaukset 3
Vanhimmat
...piilee siinä, että monet kokevat helpottavaksi tilittää tuntojaan jollekin, toiset ihmiselle, ja jos ketään sellaista ei ole, niin vaikka sitten mielikuvitusystävälle. Varsinkin lapset taitavat tehdä tuota aika paljon...
Mullaki oli mielikuvitusystävä ku olin pieni. Taisin olla 7-8v ku rakensin kaarnasta sille paatin ja lähetin sen muistaakseni ranskaan.
Sitten korvasin sen toisella mielikuvitusystävällä, siis kristittyjen jumalalla. Kesti n. 7v~ ennenku pääsin siitä eroon.
Nykyään ei oo tarvista moisille kaveruksille :)
Minäkin valitettavasti lapsena elin siinä harhaluulossa, että jumala olisi olemassa. Tämä johtui lähinnä siitä, että niin kaikkialla sanottiin (mikä on kyllä todellakin väärin!) ja lapsihan tunnetusti uskoo kaiken. Onneksi tulin myöhemmin järkiini, kun tieto jyräsi kaikki perusteet jumalan olemassaololle. Nyt olen onnellisesti vapaa kaikesta roskasta.