Mitä oli Jessen kärsimys

verrattuna siihen, kun vuonna 1968 amerikkalaiset sotilaan tappoivat Vietnamissa My Lain kylässä 500 vanhusta, naista ja lasta. Lopuksi he polttivat kylän, joukkoraiskasivat 13-vuotiaan tytön ja lopuksi tappoivat hänet?

Yksi sotilas tuomittiin myöhemmin kotiarestiin, josta hänet kuitenkin armahdettiin.

Näin pääsiäisenä radio suoltaa Jukka Paarman tekopyhää paskasanomaa ja toimittajakin ovat muuttaneet puhetapansa jotenkin pyhemmäksi.
12252
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

kannattaa kysyä tätä Helluntailaisuus palstalla siellä ainakin riittää lahkojeesuksia.

Äänestä

että nämä vietnamilaiset joutuivat helvettiin kidutettavaksi ja amerikkalaiset sotilaat pääsivät taivaaseen kun uskoivat Jeesukseen. ainakin uskisten mukaan.

Äänestä
  • näin ja varmasti myös Richard Nixon on päässyt taivaaseen, vaikka jäikin kiinni valehtelusta. Hänen vastuullaan oli satojen tuhansien vietnamilaisten, sekä 58000 amerikkalaisen sotilaan henki.

    Kyllä Dabuljuubushkin pääsee taivaaseen. Hänhän tappaa vain vääräuskoisia.

    Äänestä

kärsivissä, tämä on kristinuskon varsinainen sanoma. Jumala ei ole välinpitämätön maailman kärsimyksen suhteen, vaan hän kärsii itse, tästä Kristuksen kärsimys on "vain" yksi kuva. Tuskin kukaan on niin selkesti kuin Jeesus omalla elämällään osoittanut, kuinka kärsimykseen tulee suhtautua. Hän arvosti lapsia, naisia, prostituoituja, köyhiä, tullimiehiä, toisiin kansoihin kuuluvia, paransi sairaita ja kulki koko elämänsä yhteiskunnan hylkiöiden seurassa. Mitä enemmän ihmiset ottavat Jeesuksen esimerkin todesta, sitä vähemmän maailmassa on kärsimystä.

Äänestä
  • :-D))))

    Äänestä

  • mitään filosofiaa kärsimyksen teemaan. Se ei olekaan mielestäni tärkeää. Tärkeää on toimia kärsimyksen lievittämiseksi, kaikki muu on toisarvoista!

    Äänestä

  • kirkolla oli suurin m''r'ysvalta. Kumarsi kuninkaat yms. kirkon tahtoa. Ja jessus oli muuten aika moista veril;yly' koko keskiaika.

    Äänestä

koko maailman synnin ristille, siis aivan kaiken, menneet ja tulevat. Ensimmäinen ihminen, joka sai ottaa ikuisen elämän vastaan Jeesuksen ristintyön tähden, elämän ilman kärsimystä, oli toinen ristinnaulituista ryöväreistä.

Äänestä
  • Jeesus se tapettiin, jotta "hyvä" Jumala tyynnytti omaa, itsekästä vihaansa. Eikä Jeesusta sitten lopulta kuulemma tapettukaan. Lyhyesti sanottuna uskovaiset: teitä kusetetaan!

    Äänestä

  • koko takila kirjoitti:

    Jeesus se tapettiin, jotta "hyvä" Jumala tyynnytti omaa, itsekästä vihaansa. Eikä Jeesusta sitten lopulta kuulemma tapettukaan. Lyhyesti sanottuna uskovaiset: teitä kusetetaan!

    mutta he eivät joko huomaa sitä, tai eivät halua huomata.

    Olisiko niin, että usean vuoden jesseuskon jälkeen ei oikein kehtaa myöntää, että olenpa minä ollut huijattavissa?

    Äänestä

  • Kössönöm kirjoitti:

    mutta he eivät joko huomaa sitä, tai eivät halua huomata.

    Olisiko niin, että usean vuoden jesseuskon jälkeen ei oikein kehtaa myöntää, että olenpa minä ollut huijattavissa?

    Sepä se. Lisäksi kymmenykset ovat vieneet omaisuuden. Jesse tulee kalliiksi.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


JoMN kirjoitti:

verrattuna siihen, kun vuonna 1968 amerikkalaiset sotilaan tappoivat Vietnamissa My Lain kylässä 500 vanhusta, naista ja lasta. Lopuksi he polttivat kylän, joukkoraiskasivat 13-vuotiaan tytön ja lopuksi tappoivat hänet?

Yksi sotilas tuomittiin myöhemmin kotiarestiin, josta hänet kuitenkin armahdettiin.

Näin pääsiäisenä radio suoltaa Jukka Paarman tekopyhää paskasanomaa ja toimittajakin ovat muuttaneet puhetapansa jotenkin pyhemmäksi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu