Kun havaittiin gammapurkaus 7.5 miljardin vuoden takaa,
alkoi valtava selittely, kuinka maa onkin vanhempi, mutta
Jumala loi ihmisen vasta 6030 vuotta sitten.
Katsotaanpa isosta kirjasta:
1.Ensimmäisenä päivänä hän loi valon.
Mistähän se valo tuli? ehkäpä se selviää myöhemmin?
2.Toisena päivänä hän loi taivaan.
Ahaa, siis taivas on noinkin vanha.
3.Kolmantena päivänä hän loi kasvit, ja erotteli
maan vedestä.
Jaa, että heinät tuli seuraavaksi?
4. Neljäntenä päivänä hän loi kuun, ja tähdet.
Hetkinen, siis kukkaset nousi maasta ennen tuota
gammapurkausta???!! Nyt joku mättää?
Kuinkas nuo Jumalan sekunnit, jotka onkin tuhansien
vuosien pituisia, keikauttaa ajan kulun toisinpäin?
5.Sitten tuli eläimet meriin, ja linnut ilmaan.
6. Ihminen jne.
7. Pekkaspäivä.
Eli kuinka tuo järjestys noin mättää? Onko siis
kasvit, ja taivas vanhempia, kuin avaruus?
Tuliko kuu samaan aikaan, kuin avaruuden vanhimmat
havaittavissa olevat kappaleet, eli useiden miljardien
vuoden ikäisiä, mutta eivät ole kuitenkaan ihan
päivänkakkaran ikäisiä?

Vastaukset 9
Vanhimmat
kielikuvia ja ihmisen sen aikaisia näkemyksiä Jumalasta, ja hänen voimastaan,muuten niitä emme voi ymmärtää.
hehe hehe hehe heheeee nyt meinas järki jäätyä, mä ku oo hiuka transu,hehe hehe hehe heheeee,nii ja itku pitkästä ilosta,nyyh,nyyh...mää vaa kiuuusaa iteeeenii, huh,heh hei, en mä nyt muista kui vanha mää oooon.
kertomaan mihin uskomus maailman 6000v.perustuu? Olen joskus yrittänyt kysellä joiltakin jotka näin uskovat,vastaus.....näin vaan jotkut uskovat.
Siellä kerrotaan hyvinkin tarkasti vuosimäärät Adamin luomisesta Jeesukseen, mikä on max 4000 vuotta.
ihmettelen tuota 6000 v:n ja 6030 v:n ikää koska esim. juutalaisen kalenterin mukaan on menossa vuosi 5768 ja samalla tavalla se on laskettu raamatusta kuin tuo (ainakin väitetty) 6000 / 6030 v - ?
sukupolvena 30 tai 50 vuotta siltä ajalta josta tuota ei ole mainittu, ajaksi Adamin luomisesta Jeesukseen saadaan 3200-4000 vuotta. Eli juutalaistenkin ajanlasku menee siihen väliin.
jostain lukeneeni raamatullisena sukupolvena olevan 40 vuotta ...
joka tapauksessa kyse on vain sadoista vuosista tuossa erossa.
mutta jos ajatellaan kuten eräät kristityt ajattelevat, että maailma tulisi olemaan 7000 vuoden ikäinen ja se viimeinen 1000 vuotta olisi se tuhatvuotinen valtakunta, niin tuon täällä esiintyvän 6000 / 6030 vuoden mukaan se tuhat vuotinen valtakunta olisi ihan nurkan takana ellei jopa alkanut kun taas juutalaisen laskelman mukaan siihen olisi vielä vajaa 250 vuotta.
32 Mutta oppikaa viikunapuusta vertaus: kun sen oksa jo on tuore ja lehdet puhkeavat, niin te tiedätte, että kesä on lähellä.
33 Samoin te myös, kun näette tämän kaiken, tietäkää, että se on lähellä, oven edessä.
Kovin ärhäkkäästi hellut oli puolustelemassa Jumalan sekunteja, mutta kun teet koko luomisopista naurunalaisen, asia vaietaan kuoliaaksi.