Tehoton julkishallinto

Niin se tuli taas todistetuksi. Jos Ruotsia ei lasketa on Suomessa koko Euroopan tehottomin ja turhin julkinen hallinto. Euroopan keskuspankin teettämä raportti jättää Ruotsin ja Suomen viimeisiksi vertailtaessa julkisen sektorin tehokkuutta.

"Tutkimus väittää myös, että jos Ruotsin verovarat käytettäisiin yhtä tehokkaasti kuin Luxemburgissa tai Japanissa, voitaisiin nykyisistä kuluista vähentää 500 miljardia kruunua ilman, että sillä olisi mitään vaikutusta kansalaisten hyvinvointiin." IL 30.07.03, s.9.

Suomalaisten verotusta voidaan keventää ja silti säilyttää kaikki palvelut, jos toimitaan kuten Euroopan keskupankin raportti antaa aihetta.

Raskain, tarpeettomin ja eniten vahinkoa kansalaisille aiheuttava on ympäristöhallinto. Pikainen laskenta sanoo, että ympäristöministeriön lisäksi päällekkäisiä "töitä" tehdään Suomen Ympäristökeskuksessa ja 13 alueellisessa ympäristökeskuksessa. Lähes kaikissa Suomen kunnissa taitaa olla melkoinen joukko ympäristövirkamiehiä. Myös lääninhallituksissa ja maakuntien liitoissa hallinnoidaan samojen asioiden kimpussa.
On laskettu, että sillä rahalla, joka Suomessa käytetään julkishallintoon, voitaisiin pyörittää 20 miljoonan kansaa.

Minun mielestäni tästä ongelmasta täytyy käynnistää laaja asiallinen keskustelu. Siis miten ja millä aikataululla Suomen julkinen hallinto "ajetaan alas" sille tasolle kuin se kuuluukin. Ja mikä se taso on? Siitäkin on keskusteltava. Laajan kerskustelun käynnistäminen on kansallisesti ja kansantaloudellisesti todella merkittävä teko.

Se tiedetään, että virkamiehet ja poliitikot eivät halua näistä asioista keskustella. Ei myöskään poliitikkoja liehittelevä lehdistö.

Tai no... syyttävät keskustelun avaajia propagandasta ja yhteiskuntajärjestelmän murentamisesta. Ja ne jotka arvostelevat ympäristöhallintoa leimataan ympäristön ja luonnonsuojelun vastustajiksi.

Tuon tämän aiheen tarkoituksella keskusteluun useammalle keskusteluryhmälle ja toivon todella, että asiasta ryhdytään tosissaan puhumaan.
4106
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

maataloustukiin menee toinen mokoma summa mikä menee hukkaan julkishallinnossa.
moninkerroin halvemmaksi tulisi maksaa sama palkka siitä etteivät tee mitään. niin maanviljelijöille kuin virkamiehillekin.

Äänestä

Voitaisiin myös keskustella hallinnon laadusta ja itseään toteuttavista valtion ja kuntion organisaatioista, jotka elävät tätänykyä vain itseään varten.
Ympäristöhallinto ja ympäristöministeriö ovat varmaankin kaikkein eniten itseään kasvattanut hallintohaara viimeisten kymmenen vuoden ajalta, josta hallinnon perkaamisen voisi aloittaa.
Myös yliopistojen ja korkeakoulujen tehokkuutta pitäisi lisätä ja toimintaa pitäisi voida rajoittaa, tällä hetkellä ne astuvat yritysten varpaille subventoidulla "maksullisella palvelutoiminnallaan".

Äänestä

Maksammehan me virkamiehetkin veroja!

Äänestä
  • Maksatte veroina takaisin osan verovaroista, joilla teitä elätetään. Mene oikeisiin töihin.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Veronmaksaja kirjoitti:

Niin se tuli taas todistetuksi. Jos Ruotsia ei lasketa on Suomessa koko Euroopan tehottomin ja turhin julkinen hallinto. Euroopan keskuspankin teettämä raportti jättää Ruotsin ja Suomen viimeisiksi vertailtaessa julkisen sektorin tehokkuutta.

"Tutkimus väittää myös, että jos Ruotsin verovarat käytettäisiin yhtä tehokkaasti kuin Luxemburgissa tai Japanissa, voitaisiin nykyisistä kuluista vähentää 500 miljardia kruunua ilman, että sillä olisi mitään vaikutusta kansalaisten hyvinvointiin." IL 30.07.03, s.9.

Suomalaisten verotusta voidaan keventää ja silti säilyttää kaikki palvelut, jos toimitaan kuten Euroopan keskupankin raportti antaa aihetta.

Raskain, tarpeettomin ja eniten vahinkoa kansalaisille aiheuttava on ympäristöhallinto. Pikainen laskenta sanoo, että ympäristöministeriön lisäksi päällekkäisiä "töitä" tehdään Suomen Ympäristökeskuksessa ja 13 alueellisessa ympäristökeskuksessa. Lähes kaikissa Suomen kunnissa taitaa olla melkoinen joukko ympäristövirkamiehiä. Myös lääninhallituksissa ja maakuntien liitoissa hallinnoidaan samojen asioiden kimpussa.
On laskettu, että sillä rahalla, joka Suomessa käytetään julkishallintoon, voitaisiin pyörittää 20 miljoonan kansaa.

Minun mielestäni tästä ongelmasta täytyy käynnistää laaja asiallinen keskustelu. Siis miten ja millä aikataululla Suomen julkinen hallinto "ajetaan alas" sille tasolle kuin se kuuluukin. Ja mikä se taso on? Siitäkin on keskusteltava. Laajan kerskustelun käynnistäminen on kansallisesti ja kansantaloudellisesti todella merkittävä teko.

Se tiedetään, että virkamiehet ja poliitikot eivät halua näistä asioista keskustella. Ei myöskään poliitikkoja liehittelevä lehdistö.

Tai no... syyttävät keskustelun avaajia propagandasta ja yhteiskuntajärjestelmän murentamisesta. Ja ne jotka arvostelevat ympäristöhallintoa leimataan ympäristön ja luonnonsuojelun vastustajiksi.

Tuon tämän aiheen tarkoituksella keskusteluun useammalle keskusteluryhmälle ja toivon todella, että asiasta ryhdytään tosissaan puhumaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu