ja surkeaa vitsipäivää jehovat ja muut vitseihin uskovat. Olis aika jo tulla järkiinsä ja vaik on vaikeaa niin tajuta mut totta on et evoluutio on se joka ihmisen ja kaikki muut on pallolle luonut ei se vitsi johon te uskotte.
hyvää....
wolfman77
12311
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 12
Vanhimmat
en sit oo edes ateisti. ei löydy pätkääkään löysää aivoista että uskoisin mihinkää vitsiin joka uskontona tunnetaan, mut se tuskin on keneltäkään jäänyt huomaamatta.
kaikkien uskoa mihin haluaa.Se on vain tosi naurettavaa et jotku käy,myös minun tuttuja kirkos ehtoollisella aika usein ja hievee kiire leivän ja viinin jälkeen tupakalle ja kapakkaan ja iskemään naista.Se jos mikä on Jeesuksuksen lunastusuhrin häpäisyä
se asia vaan on niin, että tyhjästä ei ole mitään syntynyt. Elikkä ei ole mitään muuta mahdollisuutta kuin se, mitä Raamattu kertoo. Siis Jumala on kaiken luonut, kuten Raamatussa kerrotaan, siittä ei ole pienintäkään epäillystä, ainakaan sellaisella henkilöllä joka osaa itse ajatella. Jumala on kaikki luonut, tarkan suunnitelmansa mukaan. Otetaanpa vaikka yksi esimerkki jonka lähes kaikki tuntee, lehmä pitäisi olla tuttu? Lehmä syö vihreetä ruohoa ja juo vettä ja se lypsää valkoista maitoa. Vaikka sille lehmälle ei annettaisi mitään muuta kuin ruohoa ja vettä niin maitoa tulee. Mikään sattuma ei tätä selitä, että se olisi niin. Vaan sen on Jumala niin suunnitellut, että niin tapahtuu.
Tämä on vaan yksi esimerkki, yritin kertoa sen mahdollisimman yksinkertaisesti, jotta yksinkertaisinkin lukija sen ymmärtäisi! Tuliko selväksi? vai oletko vieläkin yksinkertaisempi kuin oletin sinun olevan? ;)
Jeesus Rakastaa teitä kaikkia!
pyhämaaria...? Turhahan teille houruille on mitään selitellä kun päänne on lakannut toimimasta
ihan se komeetan mukana tuli... siis se elämä maanpäälle... voisit hieman perehtyä asioihin järjen kans ennen kun alat turpaasi aukomaan ettet aiheuta sitä maailmanloppua...esim.
minkä olen kuullut, että kuollut komeettta toi elämän maapallolle. Salli minun edes hymyillä sinulle hyväntahtoisesti.
..Voihan sitä hymyillä kuin hangon keksi aikanaan, mutta Aurinkokunnan ulkoreunalla kiertävät Ns,Oortin pilven komeetat ovat tuoneet veden maahan ; siellä on miljardeja 3--10 km;n kokoisia jääkomeettoja , joista joku aina lähtee kohti aurinkoa,
Ihmisille oli järkky näky jokin vuosi sitten, kun Shoemakerin komeetta törmäsi Jupiteriin ihan suorassa tv; lähetyksessä.
Kun vesi on tunnetun elämän välttämätön perusta, ei liene mikään ihme, että sen mukana on tullut muitakin aineksia,
Hole-Boppin komeetta loisti taivaalla n,12- vuotta sitten viikkokausia;oli se komee näky;
kuin vessanpöntöllä kurapaskan edellä.. hauska lukea, kun ei tunnu teillä uskovilla tuota järkeä löytyä, on jo todistettu miten elämä on maahan tullut, joten eiköhän olisi aika hypätä vaikka sillalta alas niin näkisitte omin silmin että siel taivaassa ei ole mitään. ja olkaa kiitollisia et ette tunne kun toukat syövät lihat haudassa eikä elämä enää jatku kuoleman jälkeen.. itkää tai surkaa mut se on totuus.
Vai on jo oikein todistettu mitenkä elämä maapallolle tuli. Se onkin suurin sensaatiouutinen pitkään aikaan. Voisitkos laittaa nimiä kehiin ketä/ketkä tämän on todistanut. Siinätapauksessa tietenkin vaihdan mielipiteeni täysin.
niin tietoa löydät guuglesta jos surkimus et muualta onnistu sitä löytämään. Ja jeesuksesi on juopon alkuunsaama vitsi koita kestää kyl se siitä helpottuu. Ja jos ovelle tuut et takuulla tyytyväisenä takaisin lähde kerro se myös kaikille saatanan jehova tutuillesi ettei kannata Jyväskylän laitakaupungilla kulkea.
biologian tunnilla,naurettava tuo sinun tapasi todistaa.!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
oli fiksua tekstiä JYväskylästä !!
Ku ei pysty mitään perustelemaan ni aletaan nälviä,vai ? Vähän niinku mies ku sanat loppuu otetaan nyrkit avuksi
no ei ihme teillä uskovilla kun pää pilvissä elätte, kuka täällä on nyrkeistä puhunut. sitä tarkoitin et kiävelette siel laitakaupungilla siihen teidä jeesus läjään jota myös koiran paskana tunnetaan,, siitähän tulisi sit paha mieli kun jeesus tarttuisi kengänpohjaan vai kuinka?