Tottakai Jeesuksen uhrikuolema oli alusta loppuun Jumalan suunnitelma ja teko, mutta olihan se myös Saatanan suunnitelma.
Saatana halusi tappaa Jeesuksen, ja kuvitteli, että näin se tekisi tyhjäksi Jeesuksen herrauden.
Saatana ei ymmärtänyt, että tappamalla Jeesuksen, se toteuttikin Jumalan pelastuksen, koska Jumala herätti Jeesuksen kuolleista, ja Jeesus kuolemalla viattomana uhrina mahdollisti sen, että Jumala voi armahtaa ne, jotka Jeesuksen uhrin takia armahdusta huutavat.
Ristinkuolemallaan Jeesus näytti tien myös seuraajilleen.
Ja se tie on kuoleman tie, nisunjyvän tie.
Ellei vanha kuole, uusi ei voi elää.
Niin kuin siemenperuna, kun se kylvetään maahan, se kuolee, mutta tuo kuolema onkin siemenenä uudelle elämälle.
Jokainen lukija näillä sivuilla varmasti ymmärtää, jos vain haluaa ymmärtää, että vaikka Jeesus oli syntisten ihmisten puolesta uhrina Jumalalle, Hän oli myös Saatanan vihan ja juonittelun uhri.
Saatana halusi tappaa Jeesuksen, ja kuvitteli, että näin se tekisi tyhjäksi Jeesuksen herrauden.
Saatana ei ymmärtänyt, että tappamalla Jeesuksen, se toteuttikin Jumalan pelastuksen, koska Jumala herätti Jeesuksen kuolleista, ja Jeesus kuolemalla viattomana uhrina mahdollisti sen, että Jumala voi armahtaa ne, jotka Jeesuksen uhrin takia armahdusta huutavat.
Ristinkuolemallaan Jeesus näytti tien myös seuraajilleen.
Ja se tie on kuoleman tie, nisunjyvän tie.
Ellei vanha kuole, uusi ei voi elää.
Niin kuin siemenperuna, kun se kylvetään maahan, se kuolee, mutta tuo kuolema onkin siemenenä uudelle elämälle.
Jokainen lukija näillä sivuilla varmasti ymmärtää, jos vain haluaa ymmärtää, että vaikka Jeesus oli syntisten ihmisten puolesta uhrina Jumalalle, Hän oli myös Saatanan vihan ja juonittelun uhri.
Vastaukset 25
Vanhimmat
Saatanalla ei ollut hetkenkään valtaa Jumalaan.
Se valta annettiin ylhäältä siksi aikaa, että Jumalan suunnitelma tuli todeksi, mutta todellista valtaa Saatanalla ei ollut hetkeäkään, eikä tule koskaan olemaan.
Jeesusta ei koskaan uhrattu hetkeksikään Saatanalle, vaan Jumala tuli puolestamme Uhriksi ja sovitti Itse kansansa meidät.
Saatanalle ei tässä teossa jää pienintäkään kunniaa, sillä hän toimi Jumalan juoksupoikana ja Jumala aivoitusten täyttäjänä.
Onko kukaan päinvastaista väittänytkään ?
Eikö ole niin, että tuo asia haluttiin ymmärtää väärin ?
että Jeesus uhrattiin Saatanalle, on täydellisen vääräässä ja täydellisen tietämätön Sanasta. Täällä joku kirjoittelee niin, vaikka Jeesusta ei uhrattu Saatanalle, vaan Saatanaa käytettiin orjana Jumalan aivoitusten toteutumiseksi.
Jeesusken Uhri meni täydellisenä Jumalalle.
Jeesus pystyy pelastamaan kaikki omansa Saatanan vankeudesta
omaan vapauteensa, kun ensin pesee heidät ahtaassa portissa
puhtaaksi kaikesta siitä saastasta, mikä heihin Saatanan
porttovankiloissa on tarttunut.
tapahtuu?
kun hän irrottaa ihmisestä saastaisen sydämen, heittää saastan
mustana mönjänä lattialle, ja puhtaaseen sydämeen antaa Pyhän Henkensä,
tämän iankaikkiseen elämään kantavan ja taivaan hääjuhliin
kelpaavan hääpuvun.
Kasteessa saatiin kutsu veden kautta, ja ahtaassa portissa
tuolla kutsulla lunastettiin siihen liitetty optio: Pyhä Henki.
Poikansa Saatanalle!
Jumala EI uhrannut Jeesusta saatanalle. EI!
Uhrata tarkoittaa lepyttellyä, mielistelyä.
Jumala Ei koskaan tule mielistelemään saatanaa.
Heitä sinäkin se "musta suniverkko" jo pois silmiltäsi ja anna Jeesuksen tulla sydämesi Herraksi.
Siihen ei sunin vääristelyjä tarvita.
Siunausta päivääsi!
tulee mukaan kuvaan?
lisää mönjämiehen juttua kyläesson pöydästä
>kevensikö juttumiehen oloa?
Koetahan ukkoriepu jo kammeta itsesi sieltä ahtaasta portista, johon olet noin pahasti ahteristasi jumittunut. Herää hei, ja astu elämään tuosta pimeydestäsi.
tarkoiteta muutakin, kuin lepyttelyä/mielistelyä ?
Esim. juutalaiset olivat uhreja, Hitlerin suvaitsemattomuuden ja vihan syyttömiä uhreja.
Joku lapsi voi olla vanhempiensa ymmärtämättömän käyttäytymisen viaton uhri.
Jeesuken veri tulee mukaan kuvioihin. Muutenkin tuo opetuksesi on höpötystä.
Me, jotka katsomme ristiin naulitun Herramme tuomaan voittoon, olemme Hänen verensä turvassa ja siitä uskosta me saamme veden, eli Sanan ja Pyhän Hengen liiton sisimpäämme.
Sana ja Pyhän Hengen liitto ja Urin veri puhdistaa meidät ja Jeesuksen veri pitää meidät puhtaana, sillä uskomalla Sanan niin, kuin se on meille annettu poistaa se lihantahdon ja järkeilyt, eli lihansaastan ja me tulemme kykeneviksi elämään Jumalan Tahdossa.
Hepr. 9:14
kuinka paljoa enemmän on Kristuksen veri, hänen, joka iankaikkisen Hengen kautta uhrasi itsensä viattomana Jumalalle, puhdistava meidän omantuntomme kuolleista teoista palvelemaan elävää Jumalaa!
uhraaminen! Jos jollekkin pitää jotakin urata, niin se on tältä mielisuosion hakemista.
Älä sekoita uhria ja uhraamista!
Lopeta tuo väärän profeetan puolustelu, vai oletko hänen tyttärensä? Siltikkin se on väärin!
Ahdas portti ja ovi
Ihmistä ei pelasta tämän maailman jumalan vallasta
sekään, vaikka osaisi ulkoa kaikki ne sanat, jotka
Jeesus maan päällä kulkiessaan sanoi.
Ei sekään, vaikka joka sunnuntai istuisi jonkun
porttoseurakunnan jumalanpalveluksissa ja kuuntelisi
pappien litanioita syntien anteeksiantamisesta.
Ei sekään, vaikka kastattaisi itsensä miten monta
kertaa, tai minkälaisella vesimäärällä tahansa - joko
kokonaan tai vain kourallisella vettä.
Hänet pelastaa vain Kristuksen kohtaaminen jo täällä
maan päällä, eikä vain sitten joskus viimeisellä tuomiolla
kuoleman rajan takana.
Kristus voidaan kohdata vain yhdessä paikassa, ja se
paikka on ahtaan portin tai oven takana. Matteus
kirjoittaa ahtaasta portista ja Luukas ahtaasta ovesta:
"Menkää sisään ahtaasta portista. Monet menevät
avarasta portista ja laveaa tietä, mutta se vie
kadotukseen.
Miten ahdas onkaan se portti ja kapea se tie, joka
vie elämään, ja vain harvat löytävät sen."
"Kilvoitelkaa päästäksenne sisään ahtaasta ovesta. Minä
sanon teille: monet yrittävät mennä sisään mutta eivät
siihen kykene.
Tulee hetki, jolloin talon isäntä nousee ja sulkee oven.
Kun te sitten seisotte ulkona ja huudatte: 'Herra, avaa
meille!', hän vastaa: 'Keitä te olette? En tunne teitä.'
Silloin te alatte selittää: 'Mehän söimme ja joimme
sinun kanssasi ja sinä opetit meidän kaduillamme.'
Mutta hän sanoo: 'Keitä te olette? En tunne teitä.
Menkää pois minun luotani, kaikki te vääryydentekijät'."
Jeesus sanoo myös:
"Minä olen elämän leipä. Joka tulee minun luokseni, ei
enää koskaan ole nälissään, ja joka uskoo minuun, ei enää
koskaan ole janoissaan.
Kaikki, jotka Isä minulle antaa, tulevat minun luokseni,
ja sitä, joka minun luokseni tulee, minä en aja pois.
Minun Isäni tahtoo, että jokaisella, joka näkee Pojan ja
uskoo häneen, on ikuinen elämä. Viimeisenä päivänä minä
herätän hänet.'
Huomatkaa tästä: "joka näkee Pojan." Ei siis niin, että
joka on Pojasta jotakin kuullut tai itse lukenut, vaan:
"joka näkee Pojan."
Ja ainoa Pojan näkemispaikka maailmassa on ahtaan
portin tai oven takana. Siellä hän on tälläkin hetkellä
omiansa odottamassa, jotta saisi pestä heidät puhtaaksi
ristillä vuodattamansa veren ansiosta, ja sitten tuohon
puhtaaksi pestyyn sydämeen hän on valmis jokaiselle
lahjoittamaan ikuisen elämän sinetiksi Pyhän eli
Totuuden Henkensä.
Raamatussa meille on annettu varsin selvä reittikartta
tuohon puhdistuspaikkaan. Tässä vain muutama
karttamerkki:
"Me olemme kaiken tämän todistajat - samoin Pyhä
Henki, jonka Jumala on antanut niille, jotka
häntä tottelevat."
"Onko Jumalan edessä oikein totella ennemmin teitä
(piispoja ja pappeja) kuin Jumalaa. Ratkaiskaa itse. Me
emme voi olla puhumatta siitä, mitä olemme nähneet
ja kuulleet."
"Minä sanon teille: ellette noudata Jumalan tahtoa
paljon paremmin kuin lainopettajat ja fariseukset,
te ette pääse taivasten valtakuntaan."
"Joka on ottanut vastaan minun käskyni ja noudattaa
niitä, se rakastaa minua. Ja minun Isäni rakastaa häntä,
ja me tulemme hänen luokseen ja jäämme asumaan
hänen luokseen."
Siis näin arvovaltainen taivaallinen esikunta on tuolla
ahtaan portin takana jokaista sinne saapuvaa
odottamassa.
Jumala antaa Kristuksen suorittaa puhdistuksen,
ja kun hän näin on uudestisynnyttänyt omansa taivaan
kansalaiseksi, hän myös tässä tapahtumassa leikkaa
poikki napanuoran, jolla ihminen on sidottu
vanhemmilta perittyihin synteihin, kuten Jumala
jo Mooseksesta lähtien on profeetoilleen ilmoittanut:
"Isää ei tuomita kuolemaan poikansa eikä poikaa
isänsä rikoksesta, vaan kukin tuomittakoon vain omasta
rikoksesta."
"Niinä päivinä ei sanota: "Isät söivät raakoja
rypäleitä, lasten hampaita vihloo."
Jokainen kuolee näet oman syntinsä tähden, ja joka syö
raakoja rypäleitä, sen omia hampaita vihloo."
"Kaikki ihmiset, niin isät kuin pojat, ovat minun
vallassani, minun määrättävissäni, ja kuolema on vain sen
osana, joka on syntiä tehnyt."
Ja uudestisynnytetyllä ihmisellä on vain yksi synti,
joka voi hänet kadotukseen johtaa. Se on Pyhän
Hengen pilkka:
"Joka ei ole minun puolellani, on minua vastaan, ja joka
ei yhdessä minun kanssani kokoa, se hajottaa.
Sen tähden sanon teille: jokainen synti ja herjaus
tullaan antamaan ihmisille anteeksi, mutta Hengen
herjaamista ei anteeksi anneta.
Joka sanoo jotakin Ihmisen Poikaa vastaan, hänelle
annetaan anteeksi, mutta joka puhuu Pyhää Henkeä
vastaan, hänelle ei anteeksi anneta, ei tässä,
eikä tulevassa maailmanajassa."
Tässä Kristus leikkaa poikki vuosituhansia ihmisiä
rasittaneen perisynnin ketjun, jolla paratiisin
ensimmäisestä herätyskokouksesta lähtien on Saatana
ihmiset tähän liittoonsa liittänyt.
Tuossa kokouksessahan Saatana sai oveluudellaan
ihmiset noudattamaan hänen tahtoaan. Ja joka sama
herätysmenetelmä on toistunut sukupolvesta toiseen,
kun aina vain uusia antikristuksia ja vääriä profeettoja
ilmaantuu. Jotka sitten taas aivan uusilla menetelmillä
kumoavat Jumalan määräyksiä, ja tuovat niiden tilalle
omat, ihmisiä miellyttävät oppinsa. Näin yksinkertainen
tuo kaava on:
"Käärme oli kavalin kaikista eläimistä, jotka Herra
Jumala oli luonut. Se sanoi naiselle: "Onko Jumala
todella sanonut: 'Te ette saa syödä mistään
puutarhan puusta?"
Ja kun se sitten lipevin sanoin ylisti omaa Jumalan
tuntemustaan, niin ei suinkaan ollut ihme, että:
"Nainen näki nyt, että puun hedelmät olivat hyviä syödä
ja että se oli kaunis katsella ja houkutteleva, koska se
antoi ymmärrystä. Hän otti siitä hedelmän ja söi ja
antoi myös miehelleen, joka oli hänen kanssaan
ja mieskin söi."
Tämän tapahtuman takia tällä reittikartalla on
tällainenkin merkintä:
"Jos joku tulee minun luokseni mutta ei ole valmis
luopumaan isästään ja äidistään, vaimostaan ja
lapsistaan, veljistään ja sisaristaan, vieläpä omasta
elämästään, hän ei voi olla minun opetuslapseni.
Joka ei kanna ristiään ja kulje minun jäljessäni,
ei voi olla minun opetuslapseni."
Tuon ahtaan portin takana sitten tapahtuu se, jonka
Paavalikin sai kokea, ja josta hän Titukselle kirjoitti:
"Olimmehan mekin ennen ymmärtämättömiä ja
tottelemattomia, olimme eksyksissä ja monenlaisten
himojen ja nautintojen orjia, elimme pahuuden ja
kateuden vallassa, vihattuina ja toisiamme vihaten.
Mutta kun Jumalan, meidän pelastajamme hyvyys ja
rakkaus ihmisiä kohtaan tuli näkyviin, hän pelasti
meidät, ei meidän hurskaiden tekojemme tähden, vaan
pelkästä armosta. Hän pelasti meidät pesemällä meidät
puhtaaksi, niin että synnyimme uudesti ja Pyhä Henki
uudisti meidät.
Tämän Hengen hän runsaana vuodatti meidän päällemme
Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen kautta, jotta me
hänen armonsa ansiosta tulisimme vanhurskaiksi ja
saisimme osaksemme ikuisen elämän niin kuin toivomme."
Tämä tapahtuma on myös se ainoa tapahtuma ihmisen
elämässä, jossa hän juo Kristuksen veren ja syö hänen
ruumiinsa, kuten Kristus itse sanoi:
"Totisesti, totisesti; ellette syö Ihmisen Pojan lihaa
ja juo hänen vertaan, teillä ei ole elämää.
Mutta sillä, joka syö minun lihani ja juo minun vereni,
on ikuinen elämä, ja viimeisenä päivänä minä herätän hänet."
Saatana on tietenkin tälle rajulle tapahtumalle tuonut
oman ja ihanan versionsa, jonka varmaan jokainen
näiden palstojen keskustelija on jossakin elämänsä
vaiheessa nauttinut.
Se on tämän lavean tien jumalan helppo ja halpa kopio:
pieni viinitilkka ja pahvinmakuinen öylätti. Mutta
tämä onkin sitten jo kokonaan toinen juttu.
Tästä Jumalan, Kristuksen ja Pyhän Hengen yhteisestä
taivaaseenkelpuutustarkastuksesta onkin sitten helppo
lähteä jatkamaan matkaa, kun ihminen on tankattu koko
totuudella, kuten luvattu olikin:
"Kun Totuuden Henki tulee, te tulette tietämään
koko totuuden.
Hän ei näet puhu omissa nimissään, vaan puhuu sen,
minkä kuulee ja ilmoittaa teille, mitä on tuleva.
Hän kirkastaa minut, sillä sen, minkä hän teille
ilmoittaa, hän saa minulta."
Kun Kristus sitten näin puhdistetun ja tankatun ihmisen
lähettää tämän maailman jumalan valtakunnan ihmisten
keskelle, hän onkin täällä vieraan valtakunnan vakooja,
valheelle vaarallisen vihollisen sanansaattaja,
ja siksi Jeesus niin monesti muistutti omiansa tästä
heidän osakseen tulevasta kirouksesta:
"Minä olen ilmoittanut heille sanasi, ja he ovat saaneet
osakseen maailman vihan, koska eivät kuulu maailmaan,
niin kuin en minäkään kuulu."
"Jos te kuuluisitte tähän maailmaan, se rakastaisi,
teitä, omiaan. Mutta te ette kuulu tähän maailmaan,
koska minä olen teidät siitä omikseni valinnut,
ja siksi maailma vihaa teitä."
"Totisesti, totisesti: te saatte itkeä ja valittaa,
mutta maailma iloitsee. Te joudutte murehtimaan,
mutta tuskanne muuttuu iloksi.
Nainen, joka synnyttää, tuntee tuskaa, kun hänen
hetkensä koittaa. Mutta kun lapsi on syntynyt, äiti ei
enää muista kipujaan vaan iloitsee siitä, että
ihminen on syntynyt maailmaan.
Tekin tunnette nyt tuskaa, mutta minä näen teidät vielä
uudelleen, ja silloin teidän sydämenne täyttää ilo, jota
kukaan ei voi teiltä riistää. Sinä päivänä te ette
kysy minulta mitään."
Ei tarvitse kysyä, koska ei ole mitään kysyttävää,
kun hän on jo täällä maan päällä paljastanut koko totuutensa.
Kuten nyt tämän ahtaan portin ja oven
salaisuuden.
Tuon ahtaan portin tuskan yönä minut johdatti siitä läpi
tämä tuskanhuuto: "Herra Jeesus armahda!"
Se oli pakko huutaa tuon tuskan keskellä, kun Kristus
näytti ihmiselle kaikki hänen syntinsä ja rikkomuksensa
- joiden takia hän joutui tuon tuskien tien kulkemaan
ja verensä vuodattamaan.
Tässä paikassa on jokainen ihminen yksin se suurin
syntinen, jonka takia Kristus ristille nostettiin.
Tuolla huudolla minut pelastettiin Saatanan kahleista,
ja sillä tullaan pelastamaan kaikki muutkin,
jotka lähtevät elämässään Jumalan tahdon mukaiselle tielle.
Se huuto pelastaa, koska näin on luvattu:
"Mutta jokainen, joka huutaa avukseen Herran nimeä,
pelastuu. Siionin vuori ja Jerusalem on turvapaikka,
niin on Herra luvannut.
Ne, jotka Herra kutsuu, ne pelastuvat."
Tuo turvapaikka ei ole maallinen Siionin vuori
eikä maallinen Jerusalem, vaan:
"Minä näin uuden taivaan ja uuden maan. Ensimmäinen
taivas ja ensimmäinen maa olivat kadonneet, eikä
merta enää ollut.
Näin, kuinka pyhä kaupunki, uusi Jerusalem, laskeutui
taivasta Jumalan luota juhla-asuisena, niin kuin
morsian, joka on kaunistettu sulhasta varten.
Ja minä kuulin valtaistuimen luota voimakkaan äänen,
joka sanoi: "Katso, Jumalan asuinsija ihmisten keskellä!
Hän asuu heidän luonaan, ja heistä tulee hänen kansansa.
Jumala itse on heidän luonaan, ja hän pyyhkii
heidän silmistään joka ainoan kyyneleen. Kuolemaa
ei enää ole, ei murhetta, valitusta eikä vaivaa,
sillä kaikki entinen on kadonnut."
Olisit kuitenkin odottanut hieman pitempään, olisit
vastauksen saanut, ja nyt se tässä ketjussa on.
se, jos halutaan tarkoituksella ymmärtää asia väärin.
Sinä tiedät sisimmässäsi ihan yhtä lailla kuin minäkin, että Teuvo ei tuolla kirjoituksellaan tarkoittanut, että Jumalan olisi pitänyt hakea mielisuosiota Saatanalta.
"Jos silmäsi ovat huonot, koko ruumiisi on pimeä. Jos siis
se valo, joka sinussa on, on pimeyttä, millainen onkaan pimeys."
ja jatka valehtelimisiasi, vain heikot ja taitamattomat ja uskosta erossa omasta tahdostaan pysyvät, uskoavat valheesi. Eräänä päivänä vastaat jokaisesta turhasta sanastasi ja suurista valheistasi.
ja valheellisuutensa ei voi olla Jumalasta, vaan hän on eksytyksessä.
Jumala ei salli omiensa puhua noin, mitä Teuvo Suni puhuu.
Hän on lumonnut sinut ja kietonut seittiinsä, joka on sysi musta ja kuta kaemmin siinä hänen "ahtaassa portissaan" lillut, sen vaikeampi sinun on enää eroitaa totuutta valheesta.
kielimies paikalle...
Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut, että hän ANTOI ainokaisen Poikansa, ettei yksikään, joka häneen uskoo, hukkuisi, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä.
...tämäkin oli varmaan uhraamista.
Näyttää vielä tökkivän aika pahasti. Hengitä syvään ja rauhallisesti niin kyllä se siitä. Pistä muutama tippa kanferia sokeripalaan ja imeksi sitä. Vanha konsti joka auttaa taas maan pinnalle. Keitä kunnon pannukahvit, pistä tohvelit jalkaan, istu kiikkustuoliin ja lue vaikka Jerry Cottonia niin ajatukset todellisuuteen.
Siksi Jeesus Kristus varjeleekin jokaisen sanani
yhtä hyvin kuin nuoren Samuelinkin sanat:
"Kun Samuel varttui, Herra oli hänen kanssaan eikä
sallinut yhdenkään hänen sanansa osua harhaan."
sinun tajuntasi mukaiseen tajuntaan tulla, kun en
koskaan ole Jerry Cottonia lukenut.
Voisitko kertoa, miten Jumala hänet työhönsä kutsui?
http://raamattu.uskonkirjat.net/servlet/biblesite.Bible
Kirje hebrealaisille (heprealaisille)9:11-28
11 Mutta kun Kristus tuli tulevaisen hyvän ylimmäiseksi papiksi, niin hän suuremman ja täydellisemmän majan kautta, joka ei ole käsillä tehty, se on: joka ei ole tätä luomakuntaa,
12 meni, ei kauristen ja vasikkain veren kautta, vaan oman verensä kautta kerta kaikkiaan kaikkeinpyhimpään ja sai aikaan iankaikkisen lunastuksen.
13 Sillä jos kauristen ja härkäin veri ja hiehon tuhka, saastaisten päälle vihmottuna, pyhittää lihanpuhtauteen,
14 kuinka paljoa enemmän on Kristuksen veri, hänen, joka iankaikkisen Hengen kautta uhrasi itsensä viattomana Jumalalle, puhdistava meidän omantuntomme kuolleista teoista palvelemaan elävää Jumalaa!
15 Ja sentähden hän on uuden liiton välimies, että, koska hänen kuolemansa on tapahtunut lunastukseksi ensimmäisen liiton aikuisista rikkomuksista, ne, jotka ovat kutsutut, saisivat luvatun iankaikkisen perinnön.
16 Sillä missä on testamentti, siinä on sen tekijän kuolema toteennäytettävä;
17 sillä vasta kuoleman jälkeen testamentti on pitävä, koska se ei milloinkaan ole voimassa tekijänsä eläessä.
18 Sentähden ei myöskään ensimmäistä liittoa verettä vihitty.
19 Sillä kun Mooses oli kaikelle kansalle julkilukenut kaikki käskyt, niinkuin ne laissa kuuluvat, otti hän vasikkain ja kauristen veren ynnä vettä ja purppuravillaa ja isopin ja vihmoi sekä itse kirjan että kaiken kansan,
20 sanoen: "Tämä on sen liiton veri, jonka Jumala on teille säätänyt".
21 Ja samoin hän verellä vihmoi myös majan ja kaikki palvelukseen kuuluvat esineet.
22 Niin puhdistetaan lain mukaan miltei kaikki verellä, ja ilman verenvuodatusta ei tapahdu anteeksiantamista.
23 On siis välttämätöntä, että taivaallisten kuvat tällä tavalla puhdistetaan, mutta että taivaalliset itse puhdistetaan paremmilla uhreilla kuin nämä.
24 Sillä Kristus ei mennyt käsillä tehtyyn kaikkeinpyhimpään, joka vain on sen oikean kuva, vaan itse taivaaseen, nyt ilmestyäkseen Jumalan kasvojen eteen meidän hyväksemme.
25 Eikä hän mennyt uhratakseen itseänsä monta kertaa, niinkuin ylimmäinen pappi joka vuosi menee kaikkeinpyhimpään, vierasta verta mukanaan,
26 sillä muutoin hänen olisi pitänyt kärsimän monta kertaa maailman perustamisesta asti; mutta nyt hän on yhden ainoan kerran maailmanaikojen lopulla ilmestynyt, poistaakseen synnin uhraamalla itsensä.
27 Ja samoinkuin ihmisille on määrätty, että heidän kerran on kuoleminen, mutta senjälkeen tulee tuomio,
28 samoin Kristuskin, kerran uhrattuna ottaakseen pois monien synnit, on toistamiseen ilman syntiä ilmestyvä pelastukseksi niille, jotka häntä odottavat.
Löytyi 12 jaetta Raamattu 1933/38 tekstistä hakusanalla 'Pääsiäinen'.
2. Moos. 12:11 Ja syökää se näin: kupeet vyötettyinä, kengät jalassanne ja sauva kädessänne; ja syökää se kiiruusti. Tämä on pääsiäinen Herran kunniaksi.
3. Moos. 23:5 Ensimmäisessä kuussa, kuukauden neljäntenätoista päivänä, iltahämärässä, on pääsiäinen Herran kunniaksi.
4. Moos. 28:16 Ja ensimmäisessä kuussa, kuukauden neljäntenätoista päivänä, on pääsiäinen Herran kunniaksi.
5. Moos. 16:1 "Ota vaari aabib-kuusta ja vietä pääsiäinen Herran, sinun Jumalasi, kunniaksi, sillä aabib-kuussa Herra, sinun Jumalasi, vei sinut pois Egyptistä, yöllä.
2. Kun. 23:23 Vasta kuningas Joosian kahdeksantenatoista hallitusvuotena vietettiin sellainen pääsiäinen Jerusalemissa Herran kunniaksi.
2. Aik. 35:19 Joosian kahdeksantenatoista hallitusvuotena vietettiin tämä pääsiäinen.
Hes. 45:21 Ensimmäisessä kuussa, kuukauden neljäntenätoista päivänä, on teillä pääsiäinen. Se on seitsenpäiväinen juhla. Syötäköön silloin happamatonta leipää.
Matt. 26:2 "Te tiedätte, että kahden päivän perästä on pääsiäinen; silloin Ihmisen Poika annetaan ristiinnaulittavaksi".
Mark. 14:1 Niin oli kahden päivän perästä pääsiäinen ja happamattoman leivän juhla, ja ylipapit ja kirjanoppineet miettivät, kuinka saisivat hänet otetuksi kavaluudella kiinni ja tapetuksi.
Joh. 2:13 Ja juutalaisten pääsiäinen oli lähellä, ja Jeesus meni ylös Jerusalemiin.
Joh. 6:4 Ja pääsiäinen, juutalaisten juhla, oli lähellä.
Joh. 11:55 Mutta juutalaisten pääsiäinen oli lähellä, ja monet menivät maaseudulta ylös Jerusalemiin ennen pääsiäisjuhlaa, puhdistamaan itsensä.
et voi tietää Jumalan mielestä mitään, kun olet
täydellisesti oman mielesi,lihasi vallassa.
Ei Raamatussa turhaan ole tätäkään sanottu:
" lihan mieli on vihollisuus Jumalaa vastaan, sillä se ei alistu Jumalan lain alle, eikä se voikaan.
Jotka lihan vallassa ovat, ne eivät voi olla Jumalalle otolliset."