Keinokohdulla tasa-arvoa? - Toisessa valossa
Koskapa olen juuri saaanut valmiiksi näitä teemoja käsittelevän artikkelin ”Human before sex? Ectogenesis as a way to equality” tulevaisuuden lisääntymisteknologioita koskevaan kirjaan, ajattelin näin tasa-arvon päivän päättyessä herätellä ajatuksia keinokohduista ja niiden vaikutuksesta tasa-arvoon. Minulta tilattiin kirjaan provokatiivinen artikkeli ja sellaisen kirjoitin. Valitettavasti en voi blogissa kaikkia asiaan liittyviä teemoja ja argumenttaja tarkastella, mutta tässäpä jonkinlainen lyhennelmä joistakin keskeisistä teemoista:
Vuonna 1970 kanadalainen feministi Shulamith Firestone julkaisi mielipiteitä jyrkästi jakavan teoksensa The Dialectic of Sex , jossa hän kuuluisiksi tullein kielikuvin kyseenalaisti äitiyden ihanuuden: ”pregnancy is barbaric” ja ”it’s like shitting a pumpkin”. Teoreettisesti eräs Firestonen keskeinen teesi oli, että miesvaltainen yhteiskunta kykenee pitämään naisia alistetussa asemassa naisten lisääntymiseen liittyvien biologisten ominaisuuksien vuoksi ja ennen kuin tämä taakka saadaan pois, todellinen tasa-arvo ei ole mahdollista. Hän näki keinokohdun tienä tasa-arvoon. Vaikka en kaikkia Firestonen kirjassaan esittämiä ajatuksia jaakaan, olisin taipuvainen olemaan hänen kanssaan samoilla linjoilla tässä asiassa.
Tarkoitan keinokohdulla tässä kirjoituksessa ruumiin ulkoista kohdun korviketta, jossa hedelmöittynyt munasolu kehittyy läpi sikiön kehitysvaiheiden aina siihen saakka kunnes uusi ihmisolento kykenee selviytymään ilman kohdun tai sen korvikkeen tuomia kehityksen edellytyksiä. Firestonen kirjoittaessa teostaan keinokohdun todellisuus oli vielä kaukana, mutta nykytietämyksen valossa, riippuen hieman lähteestä, lopullinen läpimurto tapahtunee seuraavalla vuosikymmenellä. Keskosia kyetään pitämään hengissä yhä pienempinä, eikä elämän alkuunsaattaminen koeputkessakaan ole vaikeaa. Sikiötutkimukseen liittyvien rajoitusten vuoksi sikiökehityksen alkupää viikon kaksi jälkeen on edelleen vähemmän tunnettu, mutta myös tällä puolella tietomme lisääntyy jatkuvasti.
Firestonen esittämästä ajatuksesta keskustellaan edelleen ja näkemyserot keinokohdun toivottavuudesta jakavat jyrkästi tasa-arvosta kiinnostuneiden leirejä. Karkeasti ottaen kysymys on siitä, nähdäänkö mahdollisuus luopua perinteisestä raskaudesta vapautuksena vai uhkana. Niille, joille keinokohtu näyttäytyy uhkana, se haastaa ensisijaisesti naiseuden, mutta joidenkin mukaan koko naissukupuolten. Näiden kriitikoiden mukaan, mikäli naisia ei enää tarvittaisi lasten kantajina ja synnyttäjinä, miesvaltainen yhteiskunta saattaisi pyrkiä hankkiutumaan kokonaan eroon naisista. Tätä vastaan on esitetty monenlaisia argumentteja, joista ehkä voimakkaimmin esille nousee näkemys siitä, että kohdun omaavilla ihmishenkilöillä on muutakin tarjottavaa ihmiskunnalle kuin äitiys. Edelleen voidaan ajatella, että mikäli Firestone on oikeassa ja naisten alisteista asemaa on kyetty ylläpitämään heidän lisääntymiseen liittyvän roolinsa perusteella, tuon roolin lakkauttaminen (välttämättömänä instituutiona) veisi pohjaa epätasa-arvoiselta kohtelulta sinänsä.
Henkilökohtaisesti en näe keinokohtua – jos ja kun se voidaan toteuttaa turvallisesti – uhkana vaan ennen kaikkea mahdollisuutena; mahdollisuutena aitoon ihmisten väliseen tasa-arvoon. Historian alkuhämäristä naaraspuoliset ihmiset ovat kantaneet lapsia yhdeksisen kuukautta, synnyttäneet, imettäneet ja useimmissa tapauksissa myös kantaneet päävastuun lasten kasvatuksesta ja hoidosta. Ehkäisyvälineiden kehittyminen, abortin laillistaminen ja yhteiskunnallisten vaikutusmahdollisuuksien lisääntyminen ovat kasvattaneet naisten mahdollisuuksia päättää omasta kehostaan ja sen tehtävistä, mutta viime kädessä äitiys on kuitenkin ollut naisten homma. Naispuoliset olennot on nähty äiteinä tai vähintäänkin potentiaalisina sellaisina. Tällainen yksioikoinen tehtäväjako biologisen sukupuolen perusteella on kuitenkin tehnyt monista väliinputoajia. Pieni osa ihmisistä syntyy omaten sekä miehille että naisille kuuluvia sukupuolielimiä, eivätkä he mahdu yksiselitteisesti sen paremmin miehen kun naisenkaan malliin. Vanhakantaisen kaksijaon riittämättömyys tulee vieläkin selvemmin esille kun miettii niitä monenkirjavia sukupuolirooleja, joita ihmisillä sosiaalisina olentoina on. Lisäksi äitiyden näkeminen jonkinlaisena naiseuden täydellistymisenä lisää niiden tuskaa, jotka syystä tai toisesta eivät kykene tuota roolia toteuttamaan. Eivätkä kaikki halua tai näe tarpeelliseksi lisääntyä. Mikäli välttämätön yhteys kohdun ja ”äitiyden” väliltä poistuisi, tekisi se monille helpommaksi ottaa oma yksilöllinen paikkansa maailmassa.
Ja keinokohtu lisäisi tietenkin myös miesten lisääntymiseen liittyviä oikeuksia. Maissa, joissa naisten ruumiillista koskemattomuutta kunnioitetaan, miehen oikeus päättää lisääntymisestä lakkaa useimmiten jo hieman ennen hedelmöittymistä. Päätökset koskevat tämän jälkeen naisen ruumista, ja tämä antaa naiselle ensisijaisen oikeuden päättää lapsesta raskausaikana. Monen isien oikeuksia ajavan mielestä tämä vaikuttaa perusteettomasti vielä paljon myöhemminkin esimerkiksi huoltajuuskiistoissa. Mikäli sikiö kehittyisi, tai voisi kehittyä, naisen kohdun ulkopuolella, perinteinen malli äidin ensisijaisesti päätösvallasta täytyisi ajatella uudelleen. Tällä ajatuksella on luonnollisesti vastustajansa. Jo nyt laillisia ja eettisiä ongelmia syntyy kun hedelmöityshoitoja varten pakkaseen tuotettujen sukusolujen tai hedelmöitettyjen munasolujen käytöstä syntyy kiistaa. Kokonaan uusia ulottuvuuksia avaisi ajoittain esitetty ajatus sikiön kehityksestä ihmisruumiissa, jossa ei ole kohtua. Mikäli keinot tähän löydettäisiin se mahdollistaisi ”raskauden” kaikille. Luonnollinen raskaus, joka ei – mikäli kaikki sujuu hyvin – tarvitse keinotekoisia väliintuloja, jäisi toki tässäkin maailmassa kohdullisten naispuolisten olentojen yksinoikeudeksi (jos se oikeutena halutaan nähdä).
Minä näkisin mielelläni maailman jossa me olisimme kaikki ensisijaisesti ihmisiä ja jossa me olisimme myös lisääntymisen suhteen nousseet sosiaalisen evoluution tasolle. Vanhemman roolin – sosiaalisen, geneettisen tai biologisen – me voisimme valita sellaisena kuin, ja silloin kun, se on osa meidän omaa ihmisyyttämme. Minusta tämä olisi tasa-arvoa.
Koskapa olen juuri saaanut valmiiksi näitä teemoja käsittelevän artikkelin ”Human before sex? Ectogenesis as a way to equality” tulevaisuuden lisääntymisteknologioita koskevaan kirjaan, ajattelin näin tasa-arvon päivän päättyessä herätellä ajatuksia keinokohduista ja niiden vaikutuksesta tasa-arvoon. Minulta tilattiin kirjaan provokatiivinen artikkeli ja sellaisen kirjoitin. Valitettavasti en voi blogissa kaikkia asiaan liittyviä teemoja ja argumenttaja tarkastella, mutta tässäpä jonkinlainen lyhennelmä joistakin keskeisistä teemoista:
Vuonna 1970 kanadalainen feministi Shulamith Firestone julkaisi mielipiteitä jyrkästi jakavan teoksensa The Dialectic of Sex , jossa hän kuuluisiksi tullein kielikuvin kyseenalaisti äitiyden ihanuuden: ”pregnancy is barbaric” ja ”it’s like shitting a pumpkin”. Teoreettisesti eräs Firestonen keskeinen teesi oli, että miesvaltainen yhteiskunta kykenee pitämään naisia alistetussa asemassa naisten lisääntymiseen liittyvien biologisten ominaisuuksien vuoksi ja ennen kuin tämä taakka saadaan pois, todellinen tasa-arvo ei ole mahdollista. Hän näki keinokohdun tienä tasa-arvoon. Vaikka en kaikkia Firestonen kirjassaan esittämiä ajatuksia jaakaan, olisin taipuvainen olemaan hänen kanssaan samoilla linjoilla tässä asiassa.
Tarkoitan keinokohdulla tässä kirjoituksessa ruumiin ulkoista kohdun korviketta, jossa hedelmöittynyt munasolu kehittyy läpi sikiön kehitysvaiheiden aina siihen saakka kunnes uusi ihmisolento kykenee selviytymään ilman kohdun tai sen korvikkeen tuomia kehityksen edellytyksiä. Firestonen kirjoittaessa teostaan keinokohdun todellisuus oli vielä kaukana, mutta nykytietämyksen valossa, riippuen hieman lähteestä, lopullinen läpimurto tapahtunee seuraavalla vuosikymmenellä. Keskosia kyetään pitämään hengissä yhä pienempinä, eikä elämän alkuunsaattaminen koeputkessakaan ole vaikeaa. Sikiötutkimukseen liittyvien rajoitusten vuoksi sikiökehityksen alkupää viikon kaksi jälkeen on edelleen vähemmän tunnettu, mutta myös tällä puolella tietomme lisääntyy jatkuvasti.
Firestonen esittämästä ajatuksesta keskustellaan edelleen ja näkemyserot keinokohdun toivottavuudesta jakavat jyrkästi tasa-arvosta kiinnostuneiden leirejä. Karkeasti ottaen kysymys on siitä, nähdäänkö mahdollisuus luopua perinteisestä raskaudesta vapautuksena vai uhkana. Niille, joille keinokohtu näyttäytyy uhkana, se haastaa ensisijaisesti naiseuden, mutta joidenkin mukaan koko naissukupuolten. Näiden kriitikoiden mukaan, mikäli naisia ei enää tarvittaisi lasten kantajina ja synnyttäjinä, miesvaltainen yhteiskunta saattaisi pyrkiä hankkiutumaan kokonaan eroon naisista. Tätä vastaan on esitetty monenlaisia argumentteja, joista ehkä voimakkaimmin esille nousee näkemys siitä, että kohdun omaavilla ihmishenkilöillä on muutakin tarjottavaa ihmiskunnalle kuin äitiys. Edelleen voidaan ajatella, että mikäli Firestone on oikeassa ja naisten alisteista asemaa on kyetty ylläpitämään heidän lisääntymiseen liittyvän roolinsa perusteella, tuon roolin lakkauttaminen (välttämättömänä instituutiona) veisi pohjaa epätasa-arvoiselta kohtelulta sinänsä.
Henkilökohtaisesti en näe keinokohtua – jos ja kun se voidaan toteuttaa turvallisesti – uhkana vaan ennen kaikkea mahdollisuutena; mahdollisuutena aitoon ihmisten väliseen tasa-arvoon. Historian alkuhämäristä naaraspuoliset ihmiset ovat kantaneet lapsia yhdeksisen kuukautta, synnyttäneet, imettäneet ja useimmissa tapauksissa myös kantaneet päävastuun lasten kasvatuksesta ja hoidosta. Ehkäisyvälineiden kehittyminen, abortin laillistaminen ja yhteiskunnallisten vaikutusmahdollisuuksien lisääntyminen ovat kasvattaneet naisten mahdollisuuksia päättää omasta kehostaan ja sen tehtävistä, mutta viime kädessä äitiys on kuitenkin ollut naisten homma. Naispuoliset olennot on nähty äiteinä tai vähintäänkin potentiaalisina sellaisina. Tällainen yksioikoinen tehtäväjako biologisen sukupuolen perusteella on kuitenkin tehnyt monista väliinputoajia. Pieni osa ihmisistä syntyy omaten sekä miehille että naisille kuuluvia sukupuolielimiä, eivätkä he mahdu yksiselitteisesti sen paremmin miehen kun naisenkaan malliin. Vanhakantaisen kaksijaon riittämättömyys tulee vieläkin selvemmin esille kun miettii niitä monenkirjavia sukupuolirooleja, joita ihmisillä sosiaalisina olentoina on. Lisäksi äitiyden näkeminen jonkinlaisena naiseuden täydellistymisenä lisää niiden tuskaa, jotka syystä tai toisesta eivät kykene tuota roolia toteuttamaan. Eivätkä kaikki halua tai näe tarpeelliseksi lisääntyä. Mikäli välttämätön yhteys kohdun ja ”äitiyden” väliltä poistuisi, tekisi se monille helpommaksi ottaa oma yksilöllinen paikkansa maailmassa.
Ja keinokohtu lisäisi tietenkin myös miesten lisääntymiseen liittyviä oikeuksia. Maissa, joissa naisten ruumiillista koskemattomuutta kunnioitetaan, miehen oikeus päättää lisääntymisestä lakkaa useimmiten jo hieman ennen hedelmöittymistä. Päätökset koskevat tämän jälkeen naisen ruumista, ja tämä antaa naiselle ensisijaisen oikeuden päättää lapsesta raskausaikana. Monen isien oikeuksia ajavan mielestä tämä vaikuttaa perusteettomasti vielä paljon myöhemminkin esimerkiksi huoltajuuskiistoissa. Mikäli sikiö kehittyisi, tai voisi kehittyä, naisen kohdun ulkopuolella, perinteinen malli äidin ensisijaisesti päätösvallasta täytyisi ajatella uudelleen. Tällä ajatuksella on luonnollisesti vastustajansa. Jo nyt laillisia ja eettisiä ongelmia syntyy kun hedelmöityshoitoja varten pakkaseen tuotettujen sukusolujen tai hedelmöitettyjen munasolujen käytöstä syntyy kiistaa. Kokonaan uusia ulottuvuuksia avaisi ajoittain esitetty ajatus sikiön kehityksestä ihmisruumiissa, jossa ei ole kohtua. Mikäli keinot tähän löydettäisiin se mahdollistaisi ”raskauden” kaikille. Luonnollinen raskaus, joka ei – mikäli kaikki sujuu hyvin – tarvitse keinotekoisia väliintuloja, jäisi toki tässäkin maailmassa kohdullisten naispuolisten olentojen yksinoikeudeksi (jos se oikeutena halutaan nähdä).
Minä näkisin mielelläni maailman jossa me olisimme kaikki ensisijaisesti ihmisiä ja jossa me olisimme myös lisääntymisen suhteen nousseet sosiaalisen evoluution tasolle. Vanhemman roolin – sosiaalisen, geneettisen tai biologisen – me voisimme valita sellaisena kuin, ja silloin kun, se on osa meidän omaa ihmisyyttämme. Minusta tämä olisi tasa-arvoa.
Vastaukset 1
Vanhimmat
mieleen kun viimeviikolla telkkua katoin.Tässä on yx tunnettu keinokohtu!
http://www.onebadmutha.com/props/egg1.jpg
mut onneksi tämä kaveri on toista mieltä!
http://www.wallpaperbase.com/wallpapers/movie/alienvspredator/alien_vs_predator_2.jpg
taitaa mennä taas huuhaaksi!