Suomi on mitätön pikkuvaltio monen Eurooppalaisen valtion varjossa, mutta uutisointi pitää Suomea pinnalla.
Mitä enemmän kirjoitetaan, sitä parempi!
Suomi on pikkuhiljaa muuttumassa mielenkiintoiseksi vierailukohteeksi ja maan tapahtumat kiinnostavat jo tavallista kaduntallaajaakin ympäri Eurooppaa. Hieno homma!
Suomalainen sosiaaliturva alkoi jo muuttua ahdistavaksi puheenaiheeksi, mutta nykyisin Suomalainen voi kehua Pisalla, eloisilla ministereillä, monella kansainvälisellä yrityksellä ja maan nopealla rakennemuutoksella.
Suomella menee ulkomailla hyvin, mutta lisää uutisia tarvitaan. Julkisuudessa pitää olla jatkuvasti ettei vaivu unholaan. Meillä ei ole kuninkaallisia pitämässä maata parrasvaloissa, siksi tavallisen kansan tavoin toimivat ministerit tekevät positiivisen poikkeuksen.
Vielä kun joku naisministereistä esittelisi julkisuudelle komean nuoren uroon, alkaisi Suomi-tarina saamaan uskottavuutta.
Uskokaa pois. Moni tuttava ympäri Eurooppaa on jo kiinnostunut vierailemaan Suomessa, sillä olemmehan aika erikoinen 5 miljoonan populaatio ja itsenäinen kansa. Sauna, talvisota ja kauniit missit, Lordi ja tekstiviestit!
Enään ei nolota kertoa olevansa Suomesta, sillä ihmiset tietävät heti mitä Suomessa tapahtuu!!
Bueno!!!!

Vastaukset 5
Vanhimmat
enemmän julkisuutta!
Suomen kieli ei ole helpoimpia maailmassa mutta aika moni osaa tervehtiä suomeksi ja luetella numeroita 1 - 10......miksi? Ja nokian känny mielletään melkoisen suomalaiseksi vaikkei niitä edes tehdä suomessa. Vielä kun oppisivat tietämään ettei suomi ole osa venäjää.
suomes juodaan samalla tavalla viinaa ja isojako päättää jokaisen illan :) sekoilu on jees ja kaikki haluaa naida illan päätteeks. Lappia kannattaa mainostaa briteissä hauskanpidon ja halpojen hintojen mestana
Maata johtaa lepakkoarmeija, entinen Uralin perhosten eskadroona. Perskeles! Kohta on meno kuin bordellissa ja niin, onko se hyvää mainosta?
Järjettömän luontokappaleen kirjoitus.