voi olla monille adventisteille aikoinaan elänyt suuri profeetta, jonka opetuksia he seuraavat tunnollisesti. Se tunnollisuus on varmastikin Jumalan mielen mukaista, mikäli Ellen, evankelioidessaan adventisteja, pysyy opetuksessaan Raamatun kirjoitusten mukaisessa totuudessa..
Keskuudessamme on kuitenkin hyvin paljon ihmisiä, jotka eivät pidä Elleniä profeettana laisinkaan. Ja väittäväthän jotkut Ellenin olleen jopa väärä profeetta..
Mielipiteitä on monenlaisia..
Mutta vaikka jotkut vastustavatkin Elleniä, ja vastaavasti toiset puolustavat, asioita ei tulisi riitauttaa miltään osin, vaan tarkastella puolueettomasti puolin ja toisin, koska vain tällä tavalla toimien johtopäätökset pysyvät Jumalan mielen mukaisella tasolla lähimmäisenrakkautta vaaliessamme keskuudessamme..
Onko meistä kaikista tällaiseen keskusteluun, jossa mielipiteemme pysyvät maltillisella asialinjalla - riippuu kokonaan itsestämme..

Vastaukset 63
Vanhimmat
En halua loukata ketään, mutta keskustelu Ellenistä on ajanhaaskausta.
kenestä tahansa avartavat näkemyksiämme..
Raamatun kirjoituksissa kehoitetaan valmistautumaan sotaan monien neuvonantajain kautta, että strategia olisi kestävällä linjalla..
Paavalin kirjeen korinttilaisille lukeminen varmistaa, ettei Ellenin toiminta ollut Evankeliumin mukaista.
Ellen ei kuulu samaan uskontoon kuin Paavali ja Jeesus.
1.KOR.14 luvusta ote kommentein;
26. Kuinka siis on, veljet? Kun tulette yhteen, on jokaisella jotakin annettavaa: millä on virsi, millä opetus, millä ilmestys, mikä puhuu kielillä, mikä selittää; kaikki tapahtukoon rakennukseksi.
27. Jos kielillä puhutaan, niin puhukoon kullakin kertaa vain kaksi tai enintään kolme, ja yksi kerrallaan, ja yksi selittäköön;
28. mutta jos ei ole selittäjää, niin olkoot vaiti seurakunnassa ja puhukoot itselleen ja Jumalalle.
29. Profeetoista saakoon kaksi tai kolme puhua, ja muut arvostelkoot;
30. mutta jos joku toinen siinä istuva saa ilmestyksen, vaietkoon ensimmäinen.
31. Sillä te saatatte kaikki profetoida, toinen toisenne jälkeen, että kaikki saisivat opetusta ja kaikki kehoitusta.
Tuossa Paavali puhuu pelkästään veljille!
Vaimoista hän puhuu erikseen kieltävään sävyyn perustellen sanomisensa perusteellisesti vedoten järjestykseen;
32. Ja profeettain henget ovat profeetoille alamaiset;
33. sillä ei Jumala ole epäjärjestyksen, vaan rauhan Jumala. Niinkuin kaikissa pyhien seurakunnissa,
34. olkoot vaimot vaiti teidänkin seurakunnankokouksissanne, sillä heidän ei ole lupa puhua, vaan olkoot alamaisia, niinkuin lakikin sanoo.
35. Mutta jos he tahtovat tietoa jostakin, niin kysykööt kotonaan omilta miehiltään, sillä häpeällistä on naisen puhua seurakunnassa.
36. Vai teistäkö Jumalan sana on lähtenyt? Vai ainoastaan teidänkö tykönne se on tullut?
37. Jos joku luulee olevansa profeetta tai hengellinen, niin tietäköön, että mitä minä kirjoitan teille, se on Herran käsky.
38. Mutta jos joku ei sitä ymmärrä, niin olkoon ymmärtämättä.
39. Sentähden, veljeni, harrastakaa profetoimista älkääkä estäkö kielillä puhumasta.
Ellen otti vallan seurakunnassa! Ellenillä ei ollut Paavalin opetusten mukaan valtaa toimintaansa.
Adventistien perustelut muuttavat Paavalin valehtelijaksi ja Ellenin todenpuhujaksi.
LAITTOMUUTTA seurakunnassa äärimmillään!
Ellen muutti tulkinnoillaan joka kohdan , jota hän käytti todisteluissaan oppiensa tukena.
Kukaan kristitty ei voi omaksua Ellen G. Whiten opetuksia lankeamatta epärehellisyyteen.
Adventismi on valheelle perustettu uususkonto kuten muutkin Amerikasta lähteneet lahkot.
Amerikka on kokonaan valheelle ja väkivallalle perustettu maanosa. Eurooppalaiset valtasivat tuon mantereen valheen ja sorron avulla. Amerikka on BAABEL sen syvimmässä merkityksessä.
joita viitsii seurata, on juuri niitä, joissa ilmaistaan omat näkemykset asiallisesti. siihen täällä ei monikaan pysty. kaikki eivät ole oikeen samalla tasolla. kantolan ja nenosen juttuja ei voi enää ottaa vakavasti, ne on menettäny uskottavuutensa.
Eikä adventisteja kuulu yhtäkään varteenotettavien keskustelijoiden joukkoon!
Ei voi olla yhtäaikaa adventisti sekä varteenotettava keskustelijana!
Sanoit""Ja väittäväthän jotkut Ellenin olleen jopa väärä profeetta.""
Kyllä Ellen G White on ehdottomasti väärä profeetta. Sama miten päin asiaa yrittää sovittaa raamattuun, aina on tuloksena Väärä profeetta ja ekysyttäjä. Ettekä te adventistit korvianne lotkauta, vaikka teitä kuinka yritetään saada asioita näkemään.
Kallistakaa korvanne vääryydelle? Niinkös?
Ellen Whiten kirjoittaa jotain tämmöistä puppua. Ja te adventistit menette ja uskotte ..
""Tuomitsemistyön, joka alkoi vuonna 1844, täytyy jatkua, kunnes jokaisen ihmisen asia on ratkaistu, sekä elävien että kuolleiden osalta. Tästä syystä se on jatkuva ihmiskunnan koetusajan loppuun saakka.” — Suuri taistelu, s. 433.""
Jokaisella Jeesuksen uskovalla soi hälytykellot varoittaakseen väärästä sanomasta jos tuollaista kuulee.
Voin tuoda ja monet muutkin voi tuoda tälle palstalle EGW:n satuja todisteeksi hänen omista lähteistä.
EGW:n kirjoituksissa on yhtä sun toista oikeaakin, mutta sitä väärää on yllättävän paljon. Joka tekee hänestä..: "kutsukaamme häntä vääräksi profeetaksi."
"Katso, minä tulen pian, ja minun palkkani on minun kanssani, antaakseni kullekin hänen tekojensa mukaan.(Ilm. 20:12)
Jeesuksella on siis tullessaan palkka mukana, joten kaikkien asiat on täytynyt sitä ennen käsitellä. Danielin kirjassa ja hebrealaiskirjeessä on viittauksia tähän tapahtumaan. Esittämässäsi Ellen G. Whiten lausunnossa ei ole mitään Raamatun vastaista.
Netissä Ellen G. Whitesta on laitettu liikkeelle väärää tietoa, on törkeästi menty lisäämään hänen kirjoituksiinsa sellaista mitä hän ei ole koskaan kirjoittanut. Sellaiset jotka eivät tunne Whiten tuotantoa luulevat näiden valheellisten lisäysten perusteella Whiten olevan väärä profeetta, se lieneekin saatanan tarkoitus kun valekynäänsä näin käyttää.
väärä profetta koska he eivät ymmärrä hänen kirjoituksiaan, ne ovat paljon hengellisempiä mitä näitten ihmisten hengellinen taso on.
Ellen G. Whiten kirjoitukset eivät ole kristinuskontoa.
Hän perusti islamin kaltaisen amerikkalaisen uususkonnon.
Minä sinut tunsin, ja jokainen tekosi oli valmiina Minun edessäni, ennenkuin ensimmäinen tekosikaan oli esille tullut.
Tätä taustaa vasten ymmärrän oikein hyvin Ellen G. Whiten lausunnot tutkivasta tuomiosta, ja elämän kirjasta, jossa nimemme ja tekomme ovat esillä.
Minä vaikutan teissä kaiken tekemisen ja tahtomisen ja sitä varten Jumala on antanut meille nuo tekomme, että me Hänen kauttaan tulisimme tuntemaan Jumalan. Valintamme näihin tekoihin ratkaisee sen löytyykö elämän kirjasta meidän nimemme sovitettuina, niissä teoissa jotka Hän on meille antanut.
Tutkiva tuomio selventää olemmeko sovittaneet syntimme Kristuksessa, ja sovitetut synnit löytyvätkin elämän kirjasta sovitettuina, ja nimemme säilyvät elämän kirjassa.
Ei taivaalliseen pyhäkköön mennä sovittelemaan syntejä, vaan sovitetut synnit tuodaan Kaikkivaltiaan kasvojen eteen.
Jeesuksen Ylimmäispapillinen tehtävä pelastettujen puolesta on viety loppuun.
Sovitustapahtuman valmistelu alkoi jo ennen maailman perustamista tekoineen, ja Jeesus oli valmis ottamaan vastuun sovituksesta jo ennen aikojen alkua, muutenhan ihmiskunnalla ei olisi ollut mahdollisuutta pelastukseen.
Ellen G. Whiten kirjoitukset ovat syvällisesti käsitettäviä, eikä helmiä pitäisi heitellä sikojen eteen, sillä ne tallaavat ne näkymättömiin, niinkuin Utulilallakin on tapana käsitellä kirjoituksia.
Jos Ellen G. White olisi väärässä, niin olisi sitä Raamattukin, joka puolustaa Ellenin käsityksiä totuudesta.
Raamatussakin on kahdenlaista tulkintaa, jossa toinen kuolema on iankaikkinen elämä tulijärvessä, vaikka kuolema on kuolema, ja elämä on elämä.
Ja toinen käsitys on että ne kaikki muut saivat surmansa Jeesuksen tulemuksen ilmestyksessä, ja lopuksi tuli lankesi alas taivaasta ja kulutti heidät, tämä on toinen kuolema.
Ei pitäisi syytellä, jos ei ymmärrä edes lukemaansa, ja osaa valita sitä minkä voi käsittää oikeinkin ajateltuna.
Utulilalla on vielä paljon opittavaa, kirjoituksista ja niiden käsitteiden ymmärtämisestä.
Kirjoitit: "Jos Ellen G. White olisi väärässä, niin olisi sitä Raamattukin, joka puolustaa Ellenin käsityksiä totuudesta."
Et ole arvollinen kyseenalaistamaan minun kirjoituksiani, jos sinun perustelut on tuossa niinkuin kirjoittelit.
En voi sanoa sinulle muuta kuin: Voi sinua! Herra sinua armahtakoon, asettaessasi EGW kirjoitukset noinkin korkeaan asemaan(Raamattua edelle).
Jätä EGW palvominen ja usko Herraan Jeesukseen.
mikä on ylä tai alapuolella, jostakin lähteestä.
Miljoonat uskovat Ellen G. Whiten sanomiin, mutta moniko uskoo sinun parjauksiin, joka et usko sen enempää Raamattuun kuin Ellen G. Whitenkään oikeasti tulkittuihin käännöksiin.
Kehoittaisin vielä lukemaan kirjan "SUURI TAISTELU" ,sillä sehän kertoo totuuden suurten uskonpuhdistajien työstä valheesta totuuteen.
Siinä ovat todistamassa kaikki suurimmat uskonpuhdistajat Lutherista lähtien, eikä heitäkään pidetä väärinä profettoina, vaikka ovat Whiten kanssa samaa mieltä uskonpuhdistusten löydöistä totuuden valoon.
Kaltaisiasi vastustajia riittää voivottelemassa, mutta he menevät perikatoon vääristelyillään.
Etkö valvo mitä kirjoittelet tai sitten et ole lainkaan uskossa. Sillä uskova ei voi kirjoittaa noin.
Olit tätä mieltä, että jos Ellen on väärässä, niin on Raamattukin väärässä.
En tarvitse enempää todistelujasi, sillä se mitä julistat ei ole kristillistä. Vaan jonkinmoisen lahkoprofeetan tunnustusta.
Yhtäkään Jumalan käskyä kymmenestä.
Joh. Ilm. Tässä on pyhien kärsivällisyys niiden jotka pitävät Jumalan käskyt ja Jeesuksen uskon.
Raamattu ja Elleni puhuvat samalla tavalla, kumpikaan ei kumoa Jumalan käskyjä.
Te ette muuta teekään kuin kumoilette Raamatun sanaa.
Suuri Taistelu kirjan n. puoleen väliin, mutta koska tyyli muuttui toisenlaiseksi puolenvälin jälkeen, se muuttui vastenmieliseksi ja keskeytin lukemisen..
Vastenmielisyys tuli esille kaksi kertaa, kun yritin lukea aloittamaani kirjaa loppuun saakka..
Sen jälkeen en ole tuntenut tarvetta lukea Suuri Taistelu kirjaa laisinkaan..
Vaihdoin lukemisen Raamattuun, jonka teksti ei tunnu miltään osin missään kohtaa vastenmieliseltä, vaikka Raamatun totuus tuomitsee tekemiseni monissa asioissa..
Arvoisa ylifariseus, olen lukenut Suuren taistelun.
Kirjan harhoja:
1 Taivaassa syntyi sota, ylienkeli Miikkael kävi sotaa...
Ellen laittaa Jeesuksen Miikaeliksi, kuten moni muukin Areolainen Adventismin uranuurtaja ( Adventtikirkko identiteettiä etsimässä - kirja)
2. Ellen kirjoittaa pykäkköoppia käsittelevässä kohdassa: " Pyhäkköoppi on seurakuntamme tukipylväs numero 1."
Koko Adv kirkko muodostui pyhäkköoppia kannattavien ihmisten ympärille. ensin oppi pyhäköstä oli n 8 v suljetun oven oppia, siihen vaikutti ratkaisevasti Whien näky suljetusta ovesta. sn jälkeen se on koko ajan muunatutunut.
Nykyään se on Pekka Pohjolan esitelmän mukaan vasta sialla 4.
Ja siitä halutaan päästä vähin äänin eroon.
Kirkon johtajat Suomessa sanovat, että meidän tulisi myöntää, että on tehty virhe, mitään aikalaskelmia ei olisi koskaan saanut tehdä!
Virhettä on mahdoton tunnustaa, koska silloin pitäisi Ellenin pääteos Suuri taistelu romuttaa kokonaan. Ja Ellenin profeetallisuus sen mukana!
Suuri taistelu on siitä ovela kirja, että kaikki mitä se kirjoittaa Paavin kirkosta ja uskonpuhdistajista on pitkälle totta.
Paavin petona löysi aikoinaan jo Luther. Se ei ole Whiten keksintöä.
Kuitenkin pyhäkköoppi on harhaa. Useat teologit kirkossammekin ovat sen havainneet. Eikä sitä julista kukaan muu seurakunta maailmassa, kuin Adventtikirkko!!.
Pakko julistaa, koska " profetian Henki sanoo niin"
Kirjassa Paholainen myöntää tulleensa löydetyksi Rooman kirkon suhteen. Sen on pakko myöntää, koska koko maailma sen huomaa!.
MUTTA...
Sen jälkeinen teksti lopunajan tapahtumista , täytyy suhtautua hyvin kriittisesti
USA olisi sen mukaan karitsansarvinen peto.
Se ei voi olla , koska jopa oma pääteologimme ja ilmestyskirjan tulkitsia Olavi Rouhe sanoo Ilm kirja selityksessään,
"Karitsansarvinen peto on kristillinen liike, mutta sillä on pedon luonne pohjimmilta."
sen on pitänyt nousta pian "maasta" merestä nousseen pedon kuolinhaavan jälkeen!.
Elikkä tällainenn liike pitäisi olla jo jossain!
Mistä löytyy liike, milla on väärä profeetta.
Profeetta "puhuu".
"Kukaan ei saa ostaa eikä myydä/ suorittaa uskontoa ilman petoa.
Jolla viisaus on laskekoon pedon luvun : 666
Ja Whiten omasta nimestähän tuo luku tulee.
Ettei vain oma seurakuntamme olisi tuo karitsansarvinen peto,
Peto on näennäisesti Roomaa vastaan, saaden kaiken näyttämään uskottavalta, mutta sama Henki takana.
Tiedä vaikka ihmisiä ruvetaan vainoamaan sunnuntain tähden, koska se mitä Rooma aikoinaan teki, tuskin tulee toistumaan.
kammat tuuppii, etkö sinä samalla pane halvalla Lutheria, john Knoxia, Sir Isaac Newtonia, John Wycliffiä joka oli uskonpuhdistuksen aamutähti. Sitten seuraa Jan Hus, joka eli ennen Lutherin aikaa ja Hieronymus antoi henkensä totuuden puolesta Hussin kanssa.
Näidenkö tekoja sinä sanot Raamatun vastaiseksi ja käyt Ellen G. Whiten kimppuun, joka kirjoittaa näistä tapahtumista Raamatun mukaisesti.
Sinä olet pelkkä rienaaja, joka haluat muuttaa kaiken omien käsityksiesi mukaiseksi, jotka ovat kaukana Raamatun totuudesta ja vääristelet sanoja ja lause kokonaisuuksia.
Jos ei asia ole niinkuin Ellen G. White on kirjoittanut näistä uskonpuhdistajista, on sinun luettava jotakin muuta Raamattua, joka ei näe uskonpuhdistuksella olevan mitään merkitystä Raamatun kanssa.
Ellei oppi uskosta vanhurskautumiseen ole oikea on Raamattukin väärässä, sitä en varmasti tiedä, mutta sen tiedän, että sinä olet aina väärässä, eikä sinulla ole hajuakaan Raamatun ja uskonpuhdistuksen yhteisistä lähteistä.
Ellen G. Whiten kirjoitusten ansiosta ovat miljoonat tulleet uskoon, mutta mihin johdattavat sinun sanomasi, sillä ethän sinä vielä ole tullut uskoon.
Vastenmieliseltä, ja varsinkin jos joutuu käyttämään omia aivojaan asian ymmärtämiseksi.
Uskoontulosta, vai Raamatun sanalle, Josta sanotaan , se ei tyhjänä palaja?
Oletko laskenut ne miljoonat, jotka Ellen Whiten lyömänä ovat lähteneet seurakunnista.
Suomessa niitä on ainakin enemmän , kuin kirkossa kävijöitä.
Mistä tiedät ovatko adventistit edes uskossa, kun heistä monen usko romuttuisi , jos heille paljastuisi Ellenin väärä profeetallisuus!!!
Nän on minulle moni sanonut.
Minkä päälle sinä olet uskosi rakentanut?
Onko Jeesus uskon kautta sydämessäsi?
Luuletko saavasi Jumalalta pisteitä Whiten puolustamisesta, kuten Muslimit Muhamedin?
Kirjaaan suuri taistelu White lainasi paljon aineistoa lainvastaisesti. Sitä kutsutaan kirjalliseksi varkaudeksi.
White lainasi:Geikien, farrarin, Hannan,, Clarken, Ederstramin ja monen muun teoksia, laittamatta lähdetietoja.
Nämä lainaukset paljastuivat Walter Rean muutaman vuoden tutkimuksissa. Tutkimuksessa todetaan, että White käytti " hälyttävässä " määrin aineistoa, joka ei ollut innoitettua.
( adventtiairut 35. 1980)
Pidän Whiteä kirjailiana, en voi kuitenkaan arvostaa häntä varkauksien vuoksi.
Hänen profeetallisuutensa perustuu enkeliviesteihin!
Ei Phän Hengen sanainspiraatioon kuten profeetoilla ramatussa.
Tutki hänen enkeliviestejään, ne ovat ristiriidassa Raamatun kanssa!
Tuossahan tuo meidän käsitysten ero tuleekin sinulta hyvin kerrottuna. Kirjoitit: ""Ellen G. Whiten kirjoitusten ansiosta ovat miljoonat tulleet uskoon, mutta mihin johdattavat sinun sanomasi, sillä ethän sinä vielä ole tullut uskoon.""
Siis Ellen Whiten kautta tulleet "uskoon". Mihin uskoon ja mitä uskomaan( adventtikirkon opinkohtia tai kolmen enkelin sanomaa)?
Minun käsitykseni mukaan vain ja ainoastaan Jumalan Sana on joka johtaa oikeaan uskoon. Eikä siihen tarvita muita lisävaloja.
Mitäköhän totuudella tarkoitat?. Ellenin mielisana oli "nykyinen totuus" Hänen mielestään totuus on muuttuva, kuten jehovilla.
Tutkiva tuomi on siitä oiva esimerkki.
Miten voit uskoa siihen, jos tutkiat eivät 5 v aikana saaneet mitään aikaan.
Näin ovat todennet myös Lindeman ruotsissa, Syring Suomesa, Ford USA ssa.
Raymond Cottrell
(1912 - 2003)
ENTISEN ADVENTISTIN KOTISIVUT
"Toinen vastasi: "Niin kauan, että kaksituhatta kolmesataa iltaa ja aamua on kulunut; sitten nousee pyhäkkö taas kunniaan." Dan.8:14, KR
Aiheisiin
Tohtori Raymond Cottrell, huomattava seitsemännen päivän adventisti-teologi julkaisee nauhoitetut muistelmansa aiheesta; Tutkiva tuomio
(Tämän on vapaasti suomentanut Kalervo, Robert K. Sandersin kotisivulta: http://www.truthorfables.com/Cottrell_IJ_Recollection.h tm )
Vuonna 1958 minun osakseni sattui, Review and Herald Publishing Association toimittajana, tarkistaa ympärivuotinen klassinen ’Raamatun Sanoma’
(julkaistu lähes 100 vuoden ajan, ja käytetään Raamatun tutkistelun ohjevihkona sapatin jumalanpalveluksessa) …
Vanhat painolaatat olivat loppuun kuluneet ja meidän piti tehdä uudet…
Review and Heraldissa ajateltiin, että olisi jo erittäin toivottavaa saada Raamatun Sanoma sopusointuun
Seitsemännen päivän Adventistien Raamattu-Kommentaarin kanssa, niin että ne eivät olisi ristiriidassa keskenään.
”Minun osakseni lankesi silloin tarttua sellaisiin opillisiin kysymyksiin kuin Daniel 8:14, Pyhäkkö ja Tutkiva tuomio.
Näihin asioihin liittyen mielessäni velloi edestakaisin Martin, Barnhousen, Lindsellin, DeHaan ja muiden väittämät…
Päätin, että yrittäisin löytää jonkinlaisen tavan sanoa sen mitä me halusimme sanoa Pyhäkkö-opista ja Tutkivasta tuomiosta
sellaisella tavalla, joka riisuisi aseet meitä kritisoivien ihmisten käsistä --- esittää opetuksemme raamatullisena.
Mutta epätoivoisen yrittämisen jälkeen huomasin että se oli mahdotonta!
Niinpä minä eräänä päivänä menin Elder Nicholin luo (silloin Review and Heraldin päätoimittaja) ja sanoin, ’Elder Nichol, mitä sinä teet tällaisessa tapauksessa'.
Minä todella yritin parhaani kirjoittaakseni Pyhäkkö ja Tutkivan tuomion opit Raamatun Sanomaan ¾ en pystynyt tekemään sitä!'
Hän sanoi, ’No, mitä meidän college-korkeakoulujen Raamatun opettajilla on sanottavaa?… Kirjoita heille kirje.’
Niin minä sitten laadin kirjeen, jossa kysyin lukuisan joukon avainkysymyksiä, tarkoituksena saada pyhäkkö-oppi perustelluksi Daniel 8:14 jakeesta.
Lähetin tämän kyselyn jokaisen collegen Heprean opettajalle, (tuona aikana meillä ei ollut yliopistoja )
ja jokaiselle Raamattu-osaston johtajalle sekä lukuisille muille Raamatun opettajille, jotka tunsin henkilökohtaisesti.
Minä lupasin heille tietolähdesuojan, vakuuttaen ettei heidän nimiään koskaan yhdistettäisi mihinkään heidän antamiin vastauksiin.
Pyysin vastaukset kysymyksiini, ja kaikki kaksikymmentä seitsemän, joille kirjoitin, vastasivat.
Vastaukset ilmaisivat poikkeuksetta sen käsityksen, että
ei ole kielitieteellistä tai tekstiyhteydessä ilmenevää perustetta soveltaa Daniel 8:14 jaetta vertauskuvalliseen Sovituspäivään ja Tutkivaan tuomioon.
Ei ollut ainuttakaan collegessa toimivaa Raamatun opettajaa, joka ilmaisi, että jakeen perusta on huolellisessa raamatun tutkimisessa (exegesis) -
toisin sanoen kielellisessä tai yhteydellisessä (kontekstissa) (yhteys 3Moos.16, Daniel 8:14 ja vuoden 1844 jKr. välillä, kääntäjän huomautus).
”Ja sitten minä olin kysynyt lisäkysymyksen: ’Minkä muun perusteen tarjoatte kuin kielellisen ja tekstiyhteydellisen?’
Ja kolmetoista, puolet kahdestakymmenestä seitsemästä, sanoi, ’Ei ole mitään muuta perustetta.’
Toisin sanoen, puolet heistä sanoi, että ei ole minkäänlaista muuta pohjaa!
Toisen puolen keskuudessa oli pientä hajontaa - kaksi heistä vastasi tällä tavalla ja nuo vastaukset saivat muistini heräämään -
eli kaksi heistä esitti, että King James raamatunkäännöksessä Englannin sana ’puhdistettu’ oli ’onnekas sattuma!’
Kuinka me olemme saaneet meidän kaikkein tärkeimmät opinkappaleet perustelluksi erään raamatun käännöksen ’onnekkaalla sattumalla’! …
”Itse asiassa se ei ollut sattuma, Septuagintassa on sana ’puhdistettu,’…
ja he, Septuagintan kääntäjät, käyttivät sanaa ’puhdistettu’ koska ennustus heidän mielestä sopi Antiokus Epifaneen.
Niinpä Seitsemännen päivän adventistien opissaan Tutkivasta tuomiosta ’puhdistettu’ sanan selitys perustuu ikivanhalle käännökselle,
jonka juutalaiset tekivät kääntäessään VT:n kreikaksi ja uskoessaan, että profetia kävi toteen Antiokus Epifaneen vainon loputtua.
Jos me tällä tavalla otamme sanan ’puhdistettu’ tästä käännöksestä, niin meidän pitäisi todellakin myöntää, että se sopii Antiokus Epifaneen.
No, menin Elder Nicholin puheille. Koska hän oli saattanut minut tähän ahdinkoon, niin oli myös hänen asiansa saada minut siitä pois.
Tiedättekö mitä hän teki?
Hän vei kyselyn vastaukset Pääkonferenssin puheenjohtajalle Elder Figuhrille.
Ja Pääkonferenssi nimitti komitean, jonka tehtävänä oli yrittää ratkaista tämä ongelma Danielin kirjassa, löytää joitakin vastauksia näihin kysymyksiin.
No, komitea istui ja pohti tätä Danielin kirjan probleemaa viisi vuotta.
Minä olin komitean jäsen.
Me tutkimme neljäkymmentäviisi komitealle ennalta laadittua ehdotusta ja hajaannuimme löytämättä minkäänlaisia vastauksia.
”Komiteassa oli enemmistö ja vähemmistö, yhteensä neljätoista jäsentä.
Lopuksi enemmistö, yhdeksän jäsentä, halusi julkaista muodollisen raportin, jossa
me emme sanoisi sanaakaan mistään ongelmista tai epävarmuuksista komitean tutkimassa asiassa.
Muistutan vielä että komitean nimi oli; 'Komitea nimitetty ratkaisemaan Danielin kirjan tulkinnassa esiin nousseita kysymyksiä.'
Ja he halusivat raportin, joka ainoastaan tekisi jokaisen tyytyväiseksi ja sanoisi joitakin miellyttäviä asioita.
No, viisi meistä oli sitä mieltä, että se ei olisi älyllisesti rehellistä.
Me emme uskoneet tuollaisen raportin olevan eduksi kirkollemme ...
Enemmistö halusi ehdottomasti julkaista tuon ’yksimielisen’ komitean lausunnon, joka meidän olisi pitänyt allekirjoittaa -
ja me emme omantunnon takia voineet sitä tehdä,
koska me silloin olisimme syypäitä komitean mietintöön, joka ei ottanut kantaa yhteenkään ongelmaan!
”Niinpä me teimme useita ehdotuksia.
Me teimme ehdotuksen, joka käsittelisi rehellisesti esitettyjä tosiseikkoja ja erilaisia niihin ehdotettuja ratkaisuja -
perusteluja niihin - ja antaisimme ihmisten itsensä päättää.
No, tietenkään tämä ehdotuksemme ei vastannut enemmistön toivetta.
”Toinen ehdotuksemme oli, että ei annettaisi minkäänlaista lausuntoa ja kuka tahansa komitean jäsen, omasta aloitteestaan,
voisi kirjoittaa minkä tahansa artikkelin julkaistavaksi Reviewissä tai Ministryssä tai missä tahansa aikakauslehdessä,
omalla nimellään, mainitsematta mitään komiteasta.
Tällä tavalla ihmiset voisivat sanoa sen mitä he halusivat sanoa.
Ei, nuo ehdotukset eivät olleet hyväksyttäviä.
Niinpä me esitimme huvittavan ehdotuksen.
Esitimme, että he antaisivat meidän astua viisi askelta ulos, käytävään, sillä
silloin enemmistö voisi saada yksimielisen äänimäärän, aivan kuten he halusivatkin.”
- Raymond F. Cottrellin nauhoitetusta puheesta, noin 1985. White-Washed pp. 151 – 153.
Skip Bakersin vastaus tohtori Cottrellin äänikirjeeseen Tutkivasta tuomiosta.
[email protected]
Entinen valokuvaaja,
Seitsemännen päivän adventtikirkon Adventist Review - lehdessä
Huomaan, kuten lukemattomat ihmiset ennen sinua etsiessään totuutta,
niin sinäkin olet joutunut vastatusten samojen ongelmien kanssa,
joita Adventtikirkko on kohdannut sukupolvien ajan ja joita se ei ole kyennyt selvittämään.
Luulen, että Cottrellin selostus kirjeessään koskien F.D Nicholia muodostaa melko hyvän käsityksen tästä kyvyttömyydestä, siinä hän sanoi:
”No, menin Elder Nicholdin puheille. Koska hän oli saattanut minut tähän ahdinkoon, niin oli myös hänen asiansa saada minut siitä pois.
Tiedättekö mitä hän teki? Hän vei kyselyn vastaukset Pääkonferenssin puheenjohtajalle Elder Figuhrelle.

Me tutkimme neljäkymmentä viisi komitealle ennalta laadittua ehdotusta ja hajaannuimme löytämättä minkäänlaisia vastauksia."
LÖYTÄMÄTTÄ MINKÄÄNLAISIA VASTAUKSIA?
Tunsin nuo molemmat miehet hyvin, en vain työskennellyt heidän kanssaan Adventist Review'ssä,
vaan minä tapasin heitä usein, joten he olivat todellista lihaa ja verta minulle.
Ja tämä artikkeli, jonka sinä Robert olet löytänyt, on paljastanut jotakin, joka on kaikkein syvällekäyvää:
”Seitsemännen päivän Adventtikirkko työllisti komitean 5 vuoden ajaksi
tutkimaan Tutkivan tuomion opissaan olevaa ongelmaa,
SAAMATTA lopulta MITÄÄN PÄÄTÖSTÄ aikaan !"
AJATTELE TÄTÄ!
”Seitsemännen päivän Adventtikirkko työllisti komitean 5 vuoden ajaksi selvittämään Tutkivan tuomio-opissaan olevaa ongelmaa,
SAAMATTA lopulta MITÄÄN PÄÄTÖSTÄ aikaan!”
Soita se uudelleen Sam!
”Seitsemännen päivän Adventtikirkko työllisti komitean 5 vuoden ajaksi selvittämään Tutkivan tuomio-opissaan olevaa ongelmaa,
SAAMATTA lopulta MITÄÄN PÄÄTÖSTÄ aikaan!”
JOS HE olisivat löytäneet MITÄ TAHANSA APUA ongelmaansa, niin he olisivat käyttäneet sitä!
He hajottivat ryhmän saamatta KOSKAAN selville VASTAUSTA ongelmaan, jonka selvittämisen he olivat ottaneet tavoitteekseen.
Ja näin se aina oli ja on aina ollut Tutkivan tuomion kanssa, yritettäessä saada Daniel 8:14 jae kannattamaan adventistista näkemystä.
Minun ensimmäinen suuri järkytys, Daniel 8:14, Tutkivan tuomion ja vuoden 1844 yhdistämiseen toisistaan johtuvina,
oli silloin kun luin Hallmark Hanukka-korttia myymälässä,
se selitti koko tarinan ENSIMMÄISESTÄ Hanukka juhlasta ja kuinka se kesti 8 päivää;
sillä niin kauan heidän temppelistä löytämänsä lamppuöljy riitti,
kun he aikoinaan olivat ”puhdistaneet ” ”Pyhäkön” ja saattaneet sen oikeaan tarkoitukseensa, jumalanpalvelusta varten.
(kts. Joh.10:22 ja sen viittaus 1Makk.4:59, VKR, kääntäjän huomautus).
Juutalaiset olivat kantaneet ULOS jopa jokaisen yksittäisen kivenkin jota oli käytetty alttarissa, koska he eivät voineet sietää mahdollisuutta,
että Jumalan alttarilla olisi kivi, jonka päällä kerran historian aikana olisi uhrattu sikoja!
Hallmark Card yhtiö oli nähnyt suurta vaivaa todistaakseen tämän kertomuksen oikeaksi, ja he onnistuivat siinä!
Ja siellä myymälässä, RUNSAAT 2000 vuotta myöhemmin, minä olin lukemassa kertomusta, joka sopi osaan sitä arvoitusta,
josta minä yhtenä aikana elämässäni olin ollut hyvin epävarma.
Sinun ei tarvitse vedota siihen mitä ”Kristityt” luulevat Daniel 8:14 tarkoittavan,
sen sijaan mene JUUTALAISTEN luo joita varten se jae oli kirjoitettu ja
kysy HEILTÄ mitä sillä tarkoitettiin, ja tulet käsittämään, että
sillä ei ole mitään tekemistä vuoden 1844 jKr. kanssa, vaan sen sijaan kaikki vuoden 165 eKr. kanssa!
Sillä 2009 VUOTTA AIKAISEMMIN, ennen kuin Ellen varasti sen,
JUUTALAISET OLIVAT YMMÄRTÄNEET TÄMÄN JAKEEN TARKOITTAVAN VOITTOA ”PYHÄKÖN SAASTUTTAJASTA”, JA
HE OVAT TYRMISTYNEITÄ KUN JOKU SANOO SEN TARKOITTAVAN JOTAKIN MIKÄ TAPAHTUI 1844!
He nauravat ihmisille, jotka sanovat Dan.8:14 jakeella olevan jotakin tekemistä vuoden 1844 jKr. kanssa, koska
he TIETÄVÄT, että se on pelkästään vuotta 165 eKr. koskeva ennustus.
ENSINNÄKIN, adventtikirkko oli KAKSITUHATTA YHDEKSÄN VUOTTA "ULKONA" ! (165 1844, kääntäjän huomautus)
Voitko kuvitella oppijärjestelmän perustamista profetialle, joka, oppijärjestelmä, oli yli kahdentuhannen vuoden päässä?
Kun nyt voit nähdä kuinka kaukana tulevaisuudessa adventistit olivat ajallisesti SIITÄ KUN ennustus toteutui, niin
silloin sinä voit ymmärtää miten he olivat ”pielessä” kaikesta muustakin!
Daniel 8:14 puhuu tapahtumasta joka tapahtui vuonna 165 eKr., ei vuonna 1844 jKr.
Luulisin, että voisit nimittää sitä ”Ellenin huijaustempuksi”, etkö voisikin?
William Miller ja 1840 - luvun harhaan johdetut Uuden Englannin ihmiset olivat kiertelemässä ”synnin” erämaassa,
koska on ”syntiä” panna uskonsa henkeen jota ei oltu koeteltu, ja
Suljettu Ovi oli Ellen G. Whiten ”profeettatesti”, ja hän ei läpäissyt testiänsä!
ELLENIN OMA KIRJE BATESILLE, todistaa hänen olleen väärä profeetta!
http://www.truthorfables.com/EGW_to_J.Bates_1847.htm Salainen kirje (ei ole suomennettu)
http://www.truthorfables.com/Five_Loves_no_Fish.htm Skip Baker ja Salainen kirje (ei ole suomennettu)
Robert, taas kerran sinä olet näyttänyt meille kuinka oikeassa sinä olet,
näyttäessäsi toteen, että Suljettu Ovi oli todellakin TESTI, ja jota testiä tuo nainen ei taatusti läpäissyt!
Sinä siis uskot, että adventtikirkko on karitsansarvinen peto! Joka alkaa vainomaan sunnuntaipyhittäjiä, Rooman kirkon kanssa.
Millä tätä puolustat? Omilla mielikuvilasiko?
Kadotuksessa ei ole Pyhäkköä siellä on vaan itku ja hammasten kiristys, joka loppuu aikanaan.
että Adventtikirkko on tuo karitsansarvinen peto.
Karitsa kuvaa kristillistä liikettä.
Ota huomioon, että esim Kai Arasolan tutkimuksen mukaan Adventtikirkko oli syntyessään Jehovan todistajiin verrattava yhteisö.
Vasta 1888 alkoi tulla hapuillen Uskon kautta vanhurskauttamisoppia. paljon tuli notkahduksia, ja pääveljet vastusti sanomaa .
1950 l asti veli Anreasen adv kirkon pääteologi opetti väärää vanhurskauttamisoppi. hänestä sanotaan: " sai paljon pahaa aikaan"
Viime aikoina adv kirkko on yrittänyt saada ihmisiä joukkoonsa harhaanjohtavalla ilmestyskirja selityksellään.
Seurakunnan kaste oppi on raamatun vastainen.
Pääteologimme Olavi Rouheen kirja Armoa ja totuutta johtaa harhaan.
Kirjan puoleenvaliin asti teksti on armo teorioaa, ilman veren leimaa. Puolesta välistä alkaa Sapatin. Elleni ja lain ylistys.
Totuus kirjassa on sapattimerkki ja Whiten profeetallisuus.
Pyhästä Hengestä ja uudestisyntymisestä ei puhuta mutään.
n5 kk sitten täytyin pyhällä hengellä se oli 43 v kristittynä adventistina oloni elämäni suurin hetki. Sen jälkeen on alkanut selvitä Ellenin petos.
KAIKEN NÄKÖISIIN TOTUUKSIIN SITÄ TÖRMÄÄ!
Eihän tuo ollut Raamatun tekstiä ollenkaan!
Ajateletko, että ihmiset vaan laitetaan joko h.. tai sitten taivaaseen, että ei heidän asioita tutkita sen kummemin?
Eli kumpaakohan sinut laitetaan, ratkaaseko sen arpa?
perustetta!
Eli et ole lukenut Raamattua ollenkaan.
Oletusta ja mielikuvaa!
Ei yhtäkään lausetta, jolla olisit saanut adventtikirkon sopimaan petoon.
Sinä ylistät laittomuutta!
ovat oman käsitykseni mukaan oikeita.
Mikael nimenä tarkoittaa, kuka on kuin Jumala.
Kuka muu kuin Jumala voi herättää kuolleita ylösnousemuksessa on saman tekevää käytetäänkö siinä nimenä Jeesusta vaiko Mikaelia.
Eihän Daniel voinut tuntea Jeesuksen nimeä ennen Jeesuksen syntymää, vaan käytti nimeä Mikael, joka tarkoittaa kuka on kuin Jumala, ja eikö Jeesus ole Jumala joka tuli ihmiseksi.
Ihmisen Pojan kaltainen tuli Vanhaikäisen luo, ja tämäkin antaa ymmärtää, että yhteyksillä on samankaltainen merkitys kirjailijan ajatuksissa.
Keitä olivat Puritaanit, eivätkö he matkustaneet Yhdysvaltoihin katolisuutta pakoon, ja muodostaneet uskonnon vapauden maan, mutta näihin päiviin mennessä Amerikasta on tullut pitkälti katolisuuteen kääntynyt maa Presidenttejä myöten osaksi.
Eikö tämä nyt sitten ole kaksisarvisen karitsan maa, joka lähentelee yhteyksiään EU:n kautta Roomaan.
Katoliset yliopistot Amerikassa jatkavat tätä ekumeenista kehitystä, Amerikan käännyttämiseksi katoliseen uskoon.
Ellen G.White on oikeassa tässäkin asiassa.
Danielin kirjan aikalaskelmat ovat luotettavia ainakin 70 vuosiviikkoon asti, joka aika säädettiin Istaelin kansalle ja sen jälkeen Stefanus kivitettiin ja evankeliumia alettiin saarnata pakanoille.
2300 iltaa ja aamua ja pyhäkkö asetetaan jälleen oikeuteensa Dan.8:14 johtaa vuoteen 1844 josta suurin väittely johtuu, joka ei ole kenellekkään selvinnyt historiallisessa Raamatun tulkinnassa.
Tätä vuosilukua ei voi pitää oikeana, eikä vääränä , mutta Uusi-Testamentti mainitsee taivaallisesta pyhäköstä, jossa Ylipappina palvelee Jeesus ja rukoilee puolestamme taivaallisessa temppelissä.
Moosekselle näytettiin kuva tästä taivaallisesta temppelistä ja Mooses rakensi samankaltaisen temppelin maanpäälle näkynsä perusteella. Maanpäällisessä temppelissä Ylimmäinen pappi rukoili kansansa puolesta, niinkuin Jeesuskin taivaallisessa pyhäkössä.
Tämän vuoksi on tärkeää ymmärtää vuosiluku 1844 jotta ymmärtäisimme maallisen ja taivaallisen
temppelien suhteet toisiinsa ja uhrimenojen merkityksen suhteessa Kristukseen.
Maallisessa temppelissä uhrina oli teurastettu Karitsa joka esikuvallisesti viittasi Kristuksen tekemään sovitusuhriin syntisten puolesta Golgatalla.
Ajoitukseen nähden omakaan vuosilukumme ei ole oikea, mutta se ei vaikuta taivaallisiin aikatauluihin, vaan pyhäkköjä koskevat asiat pysyvät muuttumattomina, sellaisina kuin ne on ilmoitettu.
Tutkivasta tuomiosta sanoisin, että ei elämän kirjaa voi avata ja lukea tutkimatta sitä, onko sinne kirjoitettu meidän nimemme sovitettuina synneistämme.
Kukaan muu ei ole pystynyt paremmin selvittämään näitä asioita kuin Ellen G. White ja kyllä Adventisteistakin löytyy niitä, jotka eivät ymmärrä sanomien kokonaisuutta, vaan alkavat vääristellä niitä.
Itse kehoitan lukemaan tuon kirjan "Suuri Taistelu" ja ymmärtämään se ajan kohta milloin se on kirjoitettu.
Ei ole vähäpätöinen.
Jos luit tekstin. Huomaat että joukko teologeja tutki asiaa saamatta mitään päätöstä aikaan.
Olen keskustellut Olavi Rouheen kanssa tästä tutkimuksesta, minkä hän myös hyvin tuntee. Hän on mm. kuunnellut nauhan.
Ihmeellisintä että veli Cotrall ja Olavi uskovat kuitenkin pyhäkköoppiin , ainoastaan: " Koska Ellenin Profetian henki sanoo niin"
Ellen on itse sanonut ,että Raamattu on ylin auktoriteetti arvioitaessa hänen tekstiään.
Ollaan puun ja kuoren välissä.
Jos uskotaan Raamattua Pyhäkköoppi kumoutuu.
Whiten teosta.
Sentähden en häneen uskokkaan.
siihen, vaan olet olevinasi itse lisävalo, eiköhän meidän olisi parempi sopia keskenämme kuin väitellä asioista, joista me emme koskaan voi olla samaa mieltä, josko se sitten on tarpeenkaan.
pointti oli tuokin.
Miksi pitää uskoa Ellenin profeetallisuuteen, joka perustuu enkeliviesteihin, eikä sanainspiraatioon, kuten Raamatun profeetoilla.
" Selostaessaan näkyjään sisar White nimitti usein häntä opastanutta olentoa enkeliksi, opettajakseen tai oppaakseen. Näillä sanoilla hän tarkoitti kirkasta , loistavaa olentoa, joka toimi järkähtämättä hänen oppaanaan."
( Kristillisiä kokemuksia ja opetuksia)
Ota esim. Ajankohtainen työ, tai Ettemme eksyisi, Huomaat, että Ellenin enkeli alentaa toistuvasti Raamatun aarvovaltaa.
Tai Sanomia nuorisolle.
anti kristikansalle?
Onko White sanonut jotain sellaista, mistä raamattu ei jo kerro?
Viestistä.
Alentaako raamatun arvovaltaa?
Kristuksen työskentelytapa oli saarnata sanaa ja lievittää parantamisihmeillä kärsimystä. Mutta minulle on opetettu, että me emme voi nyt työskennellä tällä tavoin,sillä saatana harjoittaa voimaansa tekemällä ihmeitä. Jumalan palvelijat eivät voi nykyään työskennellä ihmeiden avulla, koska suoritetaan vääriä parantamisia, joiden väitetään olevan Jumalasta.. - Kirje 53, 1904 (Ettemme eksyisi, s.32; Selected Messages II, s.54).
Alentaako Jeesuksen lähetyskäskyä?
Jos papit uskovat Whiteä , miten luulet käyvän evankelioinnin?
Amerikkaan muuttivat rosvot ja ryövärit!
He kulkivat raivaten maan ihmisistä miekoin ja keihäin petollisesti varastaen heidän aarteensa.
Naahum:
3:1 Voi verivelkojen kaupunkia, joka on täpötäynnä valhetta ja raastosaalista; ei taukoa ryöstäminen!
Habakuk:
2:12 Voi sitä, joka rakentaa kaupungin verivelkojen varaan ja perustaa linnan vääryyden varaan!
Nytkin he sotivat Irakissa kun itse tuhosivat World Trade Centerin tornit!
Petosta ja murhaamista on heidän työnsä.
http://www.raidersnewsnetwork.com/editoral.php?feature=2769
http://911review.com/articles/griffin/nyc1.html
Ellenin kautta tullaan uskomaan adventismiin.
Eikä se ole samaa kuin tulla kristinuskoon.
Totuus.. Se on Niin, ja Aamen!
Raamattu on kirjoitettu korottamaan Jumalan Poikaa, Jeesusta, kunniaksi Jumalalle!
Ne jotka eivät ole tulleet Ellen-uskoon, ne eivät
ole tulleet uskoon. Suomeksi sanottuna täyttä
hepreaa kirjoittavan Ylifariseuksen väittämä.
on kolmenlaisia näkemyksiä.
1.Ellen on profeetta ja kaikki häneen kohdistuvat kritiikit ovat loukkauksia adventisteille,aivan kun islamilaisille Mohammedin arvostelu.
2.Ellen on väärä profeetta ja niiden jotka tuntevat itsensä kohdan 1 adventisteiksi pitäisi luopua kaikesta mikä liittyy Elleniin.
3.Osa ihmisistä on kahden ensimmäisen välimaastossa.Nämä ovat adventisteja jotka eivät ole enää adventisteja,mutta eivät ole luopuneet uskosta Herraan Jeesukseen.He saattavat ajatella että Ellenin lausunnoissa olisi jotain hyvää,mutta pääosin tunnustavat että satujakin löytyy niin paljon ettei kannata kommentoida koko asiaa,tai jäädä katselemaan miksi adventtikirkko kehittyy.
Kuulutko sinä niihin jotka ajattelevat kuin kohdissa 2 ja 3?
Etkö ole kuitenkaan löytänyt vielä uutta seurakuntakotia?
Puuttuuko sinulta ystäväpiiri jossa saat keskustella monista kysymyksistä?
Haluatko lähteä mukaan toimintaan joka on tarkoitettu erityisesti niille jotka ovat saaneet tämän päivän adventtiseurakunnasta tarpeekseen?
Haluatko kasvaa hengellisesti ilman ulkoapäin tulevia paineita,käsi kädessä Herran Jeesuksen kanssa?
Meitä on muutaman viikon aikana lähtenyt mukaan tähän toimintaan kymmenkunta sisarta ja veljeä.
Olemme tällähetkellä viestiketjussa ja olemme toistemme rukouksien kohteena.
Tapaamisjärjestelytkin ovat alkamassa ja päämäärämme on seurakunnan perustaminen.
Kaikki tapahtuu kuitenkin yksin Herran armosta ja hänen siunauksellisessa johdossaan.
Jos kiinnosti ota yhteyttä:
[email protected]
aiemminkin, etten kuulu mihinkään uskonyhteisöön virallisesti rekisteröitynä jäsenenä, enkä näin ollen kuulu myöskään adventisteihin edes kannatusjäsenenä, niinkuin en toisiinkaan yhteisöihin tässä ominaisuudessa, (vai olisiko oikeampi muoto omituisuudessa?
Meinaan niitäkin seurakuntia vapaitten suuntien keskuudessa on, joissa on epäuskoisia jumalattomia kannatusjäseninä ja ulkojäseninä. Mitä nuo määritelmät pitänevät sitten sisällään ja mihin tarkoitukseen määritelmät lienevät tarkoitettu, siitä en tiedä..
Ja kun olen täällä: "Nyt metsä kirkkoni olla saa' saan täällä palvella Jumalaa' ja linnut soittavat meille", niin luonto osoittaa luonnollisen lempeällä ja toisinaan myöskin raskaalla kädellä ne elämänarvot, joita meidän tulee Jumalaa kunnioittaaksemme vaalia lähimmäisenrakkaudessamme, esitellessämme asiamme niin tällä kuin toisillakin palstoilla..
m.naatin perustamaan seurakuntaan, olen senverran lukenut sen miehen kirjoituksia hän on niin sekauskova kuin vain olla ensin jehovantodistaja sitten adventisti ja nyt luterilainen eikä ole luterilainenkaan kuin nimi, täysi jehovalainen hän on, kyllä oppi tulee esille kun hän pääsee papiksi järjestämäänsä seurakuntaan, ja eihän siellä muuta opetetakaan kuin haukkumaan ulkopuolisia.Haluatko olla tämmöisen seurakunnan jäsen, minä en ainakaan halua edes vilkaista sinne päinkään.
Mihinkään muuhunkaan seurakuntaan taikka ihmiseen.
Jos niin teet , olet ottanut "lihan käsivarreksesi ja luopunut elävästä Jumalasta"
Jos katsot yksin kristukseen ja Hän asuu sinun sydämesi temppelissä , silloin katsot itseäsi ja muita armollisemmin.
Kuka meistä voi mennä tuomitsemaan toista Herran palveliaa?
Itse hän nousee taikka kaatuu!
Siunausta sinulle, varsinkin kaikille vielä ilman uudestisyntymän pesoa kulkevaa.
Avatkaa sielu ja sydän kunnian kuninkaalle!
Etteikö saisi kuulua mihinkään seurakuntaan?
Jotkut vahvat jaksavat irrallisinakin vallan
hyvin, sen myönnän. Mutta useimmille on aivan
välttämätöntä sitoutua vastuuseen paikallis-
seurakunnassa. Kaikki seurakunnat pitäisi
olla omistettu Kristukselle.
Joku sanoi jo alkuseurakunnan aikaan, ettei ole
kenenkään puolta, vaan Kristuksen. Paavali piti
tuollaista lausumaa kaikkein surkeimpana, sillä
se ei ollut aivan totta.
1. Kor. 11:19
Täytyyhän teidän keskuudessanne olla puolueitakin, että kävisi ilmi, ketkä teistä kestävät koetuksen.
1. Kor 3. - Seurakunta on Herran omaisuutta:
http://raamattu.uskonkirjat.net/servlet/biblesite.Bible?chp=1&ref=1. Kor. 3:1&rnd=1206228362308
1. Kor. 1:13
Onko Kristus jaettu? Onko ehkä Paavali ristiinnaulittu teidän puolestanne? Paavalinko nimeen teidät on kastettu?
Mielestäni Paavali piti juuri surkeana sitä, jos orjaili ihmisiä, ja meni ihmisten selän taa piiloon
Kirjoitit: "Joku sanoi jo alkuseurakunnan aikaan, ettei ole
kenenkään puolta, vaan Kristuksen. Paavali piti
tuollaista lausumaa kaikkein surkeimpana, sillä
se ei ollut aivan totta."
Tuskin sinua tervetulleeksi toivotettaisiinkaan!
EI AINAKAAN TUON PÄÄSI KANSSA!
Tietääkö vaimosi touhuistasi, vai oletko hänetkin
saanut kalastettua sinun ikiomaan seurakuntaasi?
vaimosihan on tai ainakin joskus ollut adventisti.
...Että soita vaimolleni.En halua soitella "vieraille" naisille.
vastauksia osoitteessa [email protected].
Silloin sinulle ei jää epäselväksi "missä mennään."
Mutta tyypillisen adventistipelkurin tapaan laitat pääsi taas pensaaseen ja et uskalla edes rekisteröityä nimimerkkiä käyttää.
Joten jatka vaan samaa rataa niin et saa muuta aikaiseksi itseäsi kohtaan,kun sääliä.
Vai pelkäätkö että jos vaimoni saisi tietää kuka olet HÄN soittaisi sulle?
Kun kunnioitamme toinen toistamme, ei kukaan meistä
nouse yläpuolelle, vaatimaan suurinta huomiota.
Liehittely ja mielistely on aivan eri asia kuin,
mitä Herra esimerkin antoi jalkojenpesuineen.
Sillä tarkoitus oli asettua rinnalle tai alapuolelle.
Myös Paavali mainitsi olevansa orja ja kyse oli
alttiudesta rauhan evankeliumille.
Kristuksen puolta voi olla vain näkyvästi toimien.
Vastuuta kantaen seurakunnassa tai jotkut harvat
osaavat ottaa vastuuta irrallisinakin, mutta silloin
on suuri vaara, että halveksii kaikkea srk-toimintaa. Ja luo seurakunnattoman opin.
Olkaa johtajillenne alamaiset, sanoi Paavali.
Johtajallakin on hyvä olla johtaja - joku, jonka
neuvoja hän todella voi kuunnella.
Suoraselkäinen uskaltaa vastustaa ystävää vasten
kasvoja, kuten Paavali Pietaria - se on orjailun
vastakohta.
Kun pidämme toinen toista parempana ja olemme toinen toisemme alamaisia,
niin me täytämme Krsituksen lain.
Gal. 6:2
Kantakaa toistenne kuormia, ja niin te täytätte Kristuksen lain.
1. Kor 9:21
Voittaakseni ilman lakia eläviä olen näille ollut kuin eläisin ilman lakia, vaikka en olekaan Jumalan lakia vailla -- onhan minulla Kristuksen laki.
Ef. 5:21
Ja olkaa toinen toisellenne alamaiset Kristuksen pelossa.
Fil 2:3
ettekä tee mitään itsekkyydestä tai turhan kunnian pyynnöstä, vaan että nöyryydessä pidätte toista parempana kuin itseänne
Kyllä meidän adventistien pitää pystyä keskustelemaan Ellen Whitesta asiallisesti ja kestämään krittiikki ilman "kohtauksia". Sillä eihän väärät todistukset hänestä tee meille tai hänelle mitään haittaa, vaan ainoastaan niiden esittäjille itselleen. Ellen Whitella on oma merkittävä asemansa, mutta hän ei itse tuonut tai "kehittänyt" mitään adventistien oppeja kuten vastustajamme usein väärin väittävät. Profeetallista asemaa vastustajamme tuskin hänelle suovat vaikka kuinka todistelisimme. Varmaan se ei liene tärkein tehtävmme. Mutta adventisteina kuitenkin uskomme hänen profeetallisen asemansa olleen Jumalalta ja hänen sanomansa samoin.
Löysin v.2004 NA-lehdestä Joe Engelkemierin artikkelin "Kallisarvoisen lahjan käyttö ja väärinkäyttö" koskien EGW:tä. Siitä joitakin ajatuksia. Kirjoitus on tarkoitettu lähinnä adventisteille, mutta ihan hyviä ajatuksia siinä on kaikille...
1. Pidä mielessäsi innoituksen luonne
Seitsemännen päivän adventistit eivät usko sanainspiraatioon. Ellen White huomauttaa, että Raamatun kirjoittajat olivat Jumalan kirjureita eivät hänen kyniään. Arvostelijoiden, jotka löytävät virheitä milloin mistäkin lausunnosta, tulisi muistaa EGW:n omat sanat: Kaikki inhimillinen on epätäydellistä. Asiavirhe, kuten jonkun tapahtuman yhteydessä mainittu väärä päivämäärä, ei anna aihetta hylätä innoitettuja kirjoituksia.
2. Rukoile ennen kuin ryhdyt lukemaan
Hengellisiä asioita on tutkittava Hengen avulla.Rukous auttaa avaamaan sydämen ja tekee mahdolliseksi Pyhälle Hengelle puhua sen kautta, mitä luetaan.
3. Ajattele lukemaasi Jeesuksen äänenä
Johannes kirjoitti: Jeesuksen todistajissa on profetoimisen Henki. Asia voidaan ilmaista myös päinvastoin: Profetoimisen Henki ei ole sanansaattajan vaan Jeesuksen ääni.
4. Etsi kirjallisia kuvauksia, jotka auttavat sinua saamaan selkeämmän käsityksen Jeesuksesta, Jumalasta ja Pyhästä Hengestä.
Ellen Whiten kirjoituksista voi löytää tuhansia sanontoja, lauseita tai kappaleita, jotka tarjoavat välähdyksiä Jumalan, Jeesuksen ja Pyhän Hengen luonteesta.
5. Etsi lukiessasi erityisesti henkilökohtaista apua.
6. Kun ilmenee epävarmuutta tai ristiriitaisuutta, tutki niin paljon kuin mahdollista samasta aiheesta löytyviä lausuntoja.
7. Etsi taustalla olevaa periaatetta silloin, kun joku lausunto vaikuttaa aikansa eläneeltä.
Tämä auttaa meitä välttämään kahta äärimmäisyyttä: soveltaa jäykästi jokaista yksityiskohtaa siitä huolimatta, että olosuhteet ovat muuttuneet ja yleistää todeten, että lähes kaikki on vanhentunutta.
8. Hillitse itsesi
Seuraavassa 8 virhettä, joita tulisi välttää EGW:n kirjoituksia luettaessa:
1. Älä käytä niitä opinkohtien tukena.
2. Älä siteeraa niitä seurakuntaan kuulumattomille.
3. Älä käytä niitä keppinä tai ruoskana.
4. Älä käytä niitä tukemaan äärimmäisyyksiä.
5. Älä pyri toimimaan toisten omanatuntona.
6. Älä lisää omia sanojasi lainatessasi Ellen Whiten lausuntoja.
7. Älä siteeraa lausuntoja irrallaan asiayhteydestä.
8. Älä keskity etsimään virheitä annetuista sanomista.
"Älä siteeraa niitä seurakuntaan kuulumattomille."
Voisitteko pitää ne kirjatkin vain jäsenien hallussa?
Niele kaikki virheineen
"Älä keskity etsimään virheitä annetuista sanomista."
Ota huomioon, että Ellenin 2300 unta ja näkyä, enkeliviestejä ym ei ole samanlaista, kuin Raamatunprofeetoilla, jotka puhuivat Pyhän Hengen innoittamina sen mitä Jumalalta saivat
Ellenilllä oli enkeliopas/oppaita. Hän käyttää itse nimitystä " taivaallisia sanansaattajia"
Ota huomioon, että enkeli-ilmestyksistä lähteneet uskonnot kuten esim muslimit, mormonit, New- Age liikket on aina havaittu petokseksi.
Jos enkeli antaa jatkuvaa opetusta , kyse on aina petoksesta.
Tässä 1 esimerkki
Vertaa ilestyskirjan kuvaukseen missä Jeesus kohtasi Johanneksen .
Onko sama Jeesus?
Ellen G Whiten Kristillisiä kokemuksia ja opetuksia
s.50-52
-Minulle oli vaikea koettelemus kertoa erehtyville, mitä minulle oli heistä näytetty.
-Ja sitten sieluani ahdisti sellainen hätä, että usein tunsin että kuolema olisi ollut tervetullut vieras ja hauta suloinen lepopaikka.
-En käsittänyt olevani uskoton näin kysellessäni ja epäillessäni enkä nähnyt sellaisen menettelyn vaaraa ja synnillisyyttä, ennenkuin minut näyssä temmattiin Jeesuksen luo. Hän katseli minua paheksuvasti ja käänsi kasvonsa pois minusta. On mahdotonta kuvailla sitä kauhua ja tuskaa, mitä silloin tunsin. Lankesin kasvoilleni Hänen eteensä, mutta minulla ei ollut voimaa lausua sanaakaan. Oi miten halusinkaan piiloutua ja kätkeytyä tuolta pelottavalta katseelta!
-Kohta muuan enkeli käski minun nousta, ja voin tuskin kuvailla näkyä, minkä silmäni kohtasivat. Edessäni oli joukko ihmisiä, joiden hiukset ja vaatteet olivat revityt ja joiden kasvoilta kuvastui epätoivo ja kauhu. He tulivat aivan lähelle minua ja hankasivat vaatteitani omiini. Katsoessani vaatteitani huomasin niiden olevan veren tahraamat. Kaaduin jälleen ikäänkuin kuolleena seurassani olevan enkelin jalkoihin. En voinut esittää ainoatakaan puolustusta ja halusin päästä pois tuosta pyhästä paikasta.
-Enkeli nosti minut jaloilleni ja sanoi: "Tilasi ei ole nyt tälläinen, mutta tämä näky on annettu sinulle tietääksesi, mihin tilaan joudut, jos laiminlyöt julistaa toisille, mitä Herra on sinulle ilmaissut. Mutta jos pysyt uskollisena loppuun asti, niin saat syödä elämän puusta ja juoda elämänveden virrasta. Sinä tulet paljon kärsimään, mutta Jumalan armossa on sinulle kyllin."
-Silloin tunsin olevani valmis tekemään kaiken, mitä Herra minulta vaatisi, jotta Hän hyväksyisi minut ja jottei minun tarvitsisi tuntea Hänen pelottavaa mielipahaansa.
Seuraavassa 8 virhettä, joita tulisi välttää EGW:n kirjoituksia luettaessa:
1. Älä käytä niitä opinkohtien tukena.
2. Älä siteeraa niitä seurakuntaan kuulumattomille.
3. Älä käytä niitä keppinä tai ruoskana.
4. Älä käytä niitä tukemaan äärimmäisyyksiä.
5. Älä pyri toimimaan toisten omanatuntona.
6. Älä lisää omia sanojasi lainatessasi Ellen
Whiten lausuntoja.
7. Älä siteeraa lausuntoja irrallaan asiayhteydestä.
8. Älä keskity etsimään virheitä annetuista
sanomista.
Kirjoitit 8 vihjettä ,miten Elleni tulisi lukea.
1. Älä käyttä opinkohtien tukena Ellenin tekstiä.
Hyvä oivallus, mutta silloin putoaa pohja pos koko adventismilta. Ota huomioon, että adv srk rakentui 1844 pyhäkköopin ympärille. Eli srk koostui pyhäkköopin suljetun oven kannattajista. pikkuhiljaa oppi pyhäköstä on muuttunut.
Tällä hetkellä seurakunta pitää kiinni siitä ainoastaan, koska " Profetian Henki sanoo niin" ( Cotrellin tutkimus)
Samalla romuttuu Ellenin pääteos Suuri taistelu, joka on "Pyhäkköopin käsikirja". Sielä sanotaan:" Pyhäkköoppi on seurakuntamme tukipylväs numero 1.
2. Älä siteeraa niitä seurakuntaan kuulumattomille.
Miksi? Voinko siteerata raamatun profeettoja seurakuntaan kuulumattomille?.
Jos Ellen on Jumalan profeetta, jota verrataan Jeremiaan , jesajaan, ym. ja josta sanotaan, "hänkin oli Jumalan edustaja maan päällä" 2300 unta ja näkyä tekee hänet kaikkien aikojen suurimmaksi profeetaksi.
Miten voi olla sitten, että häntä ei saa siteerata tavallisille ihmisille? Tuo yhtälö on aivan päälaellaan. Mitä salamyhkäistä ja ovelaa siihen liittyy?
Niin -vasta myöhemmin , salamyhkään Ellenistä kerrotaan ja ennen kasteallasta ihminen hyväksyy 29 opinkohtaa, mukaanlukien " Profetian Hengen"
3. Älä käytä niitä keppinä tai ruoskana.
Adventtikirkko käyttää sekä keppinä, että ruoskana: Pastorit vihitään kättenpäällepanemisen kautta puollustamaan whiteä pappisvalassaan ja tavallinen rivijäsen joutuu hyväksymään Elenin profeetallisuus 28 opinkohdassa.
Js rupeat kritisoimaan , sinut erotetaan.
Pekka Pohjola, entinen kirkkomme johtaja on sanonut osuvasti: " Ellen White on väärinkäytetyin henkilö koko adventtiseurakunnassa"
Voiko Jumala sallia , että oikeaa käytetään väärin eniten?
Voiko väärää käyttää oikein?
Keppinä meile syötetään " lopunajan seurakuntaa" ja "Profetian henkeä", johon voimme 100 % luottaa.
Kuitenkin Ellenin viestit tulivat enkeleilttä " Taivaallisilta sanansaattajilta" . White ei puhunut sanainspiraatiossa, kuin muinaisajan Jumalan profeetat. Ellenillä oli enkeliopas / oppaita.
4.Älä käytä tukemaan äärimmäisyyksiä?
Juuri näin käy helposti hänen tekstejä lukiessa. Esim . Adv UP :uskonpuhdistaja liike käyttää paljon Whiteä väärin . Whiten kirjoituksilla varustettu raamattu on tehty USA ssa ja mekin tutkimme läksyja Alfa ja Omegan kautta.
Sen lisäksi esim syömä/ juoma kultturi menee yli raamatun arvovallan
Sapatin Jumalointi: merkki
5. Älä pyri toimimaan toisten omanatuntona.
Näin juuri kirkko tekee, kun esim läksyvihot on täynnä Ellenin lainauksia ja niitä pidetään Raamattuun rinnastettavina.
On kasapäin nuoria jotka on ajettu ulos seurakunnasta Whiten kannattajien taholta.
Ellenillä itsellään oli tuo " missio " toimia muiden omanatuntona. se oli hänen päätehtävä johon "Herra" oli hänet valinnut.
6. Älä lisää siihen omia sanojasi, lainatessasi Ellenin tekstiä.
Annatko kuitenkin Ellenin lainata muilta kirjailijoilta heidän tekstejään mielin määrin. ja vieläpä kehoittamaan sihteereitään sekoittamaan lausejärjestystä niin, että varkautta ei huomaa.
Mitä, jos kirjoittaisit itse hengellisen kirjan ja huomaisit, että joku toinen varastaisi sinun tskstiäsi ja ilman , että ilmaisisi lähdettä. Kenelle kunnia kuuluu?
7. Älä siteeraa lausuntoja irrallaan
asiayhteydestä. Hyvä neuvo. Näin voimme hylätä kaikki Whiten säätiön "ongelmateokset", kuten sanomia nuorisolle, raittius, ettemme eksyisi, apua arkipäivään, ajankohtainen työ, Turvassa kriisin keskellä... jne.
Kaikki pastorit joilta olen kysellyt kyseisistä teoksista sanovat niiden oleva " ongelmallisia" , koska teksti on irroitettu asiayhteydestään.
Omituiselta tumtuu se, että kokoaja on ollut Whiten säätiö?.
Onko hedelmien vika , jos puu on huono?
8. Älä keskity etsimään virheitä annetusta sanomasta
Tyttö kulta, kuka sinulle on noin totaalisen aivopesun antanut? Toivonlinnako?
Raamattu nimenomaan pyytää meitä koettelemaan profeetat!
Itse vapauduin Elleni orjuudesta n 5 kk sitten. Ellenistä oli muodostunut omituinen "ylin minäni" joka tuli koko ajan vaativammaksi. Jeesus oli sisimmässäni hyvin pieni,
Rukoilin , että Jumala voisi vapauttaa minut kaikista sieluani sitovista kahleista
Täytyin Pyhällä Henrellä tutkiessani Raamatua.
Sain Profetia:" Ellen White on väärä profeetta"
En ollut uskoa, mitä suustani päästin.
Sen jälkeen rukoiln, että Jumala vapauttaisi mint kokonaan Elleni orjuudesta. Ihme tapahtui, koko ikäni vaivannut ujous ja ihmisten pelkokin hävisi saman tien. Tilale tuli valtava ilo ja riemu. Nyt suorastaan ahmin raamatun antia.
Sen jälkeen olen tarkoin tutkinut Whiten tekstejä.
Ne ellenin lainaukset, missä hän nimenomaan sanoo: " Minulle näytettiin, enkeliseuralaiseni opetti ym lähes kaikki oppaan tuoma "lisävälo" on hämmentävää, tai suorastaan raamattua alentavaa.
Elleni "Herralta saama tehtävä oli muiden ihmisten virheistä kertominen/ omatunto.
Kirjailiana voin häntä pitää, en kuitenkaan pidä uskottavana, koska en voi tietää, mikä tekstistä on hänen omaansa, mikä muilta kopioitua, mikä sihteereidensä tekemiä "siltoja"
Esim . Tie kristuksen luo on sihteerien kokoama,
Aikakausien toivo, patriarkat ja profeetat.
Jumalan profeettana en voi häntä pitää, koska Hänen 3 pääprofetiaa kertoo Saatanan töista ei Jumalan , kuten Jumalan profeetoilla: Spiritismin nousu, katolisten ja protestanttien yhteenliittymä, sunnuntailait USA ssa.
Yksi pastoriperhe Suomessa piti merkittävänä: " Kerran oli meedio kasomassa, kun Ellen joutui näkytilaan, huomattuaan, että Ellen ei hengittänyt , meedio Juoksi pois huutaen ; hän on Jumalan profeetta , Hän ei hengitä"
Uskottavaa????
Niin no nuo olivat siis Joe Engelkemierin ajatuksia, ei minun...
Oletko lukenut Clifford Goldsteinin Tuomion Ilosanoma kirjan? Eikö hän perustele Raamatulla pyhäkköoppia eikä EGW:n kirjoituksilla? Hän on minusta hyvä kirjailija, tarpeen tullen näpäyttää adventisteja "nenille", jos on tarve (esim. sapatin ja tt-opin suhteen, jos niitä ylikorostetaan...).
Itse olen "ensimmäisen polven" adventisti, en ole käynyt Toivonlinnaa enkä muitakaan adventistien opinahjoja. Täytyy myöntää, että en ollut lukenut hirveästi Ellenin teoksia, ennen päätöstäni liittyä adventtikirkkoon. Ainoastaan Tie Kristuksen luo ja Rakkaudella Isältä kirjat. Kasteen jälkeen alkoivat "mummot" sitten suositella vahvempia Ellenin teoksia (Todistusaarteita sarja, Elävä usko ja mitä niitä nyt onkaan).
Mutta ihan mielenkiintoisia näkökulmia toit esille. Jeesus on tärkein, ei mikään opinkohta tai EGW saa tulla epäjumalaksi.
Siunattua pääsiäistä sinulle!
Minä en ollut lukenut yhtään Ellen Whiten kirjaa ennen adventtiseurakuntaan liittymistä. Luin niitä vasta myöhemmin, kriittisesti ja Raamatun valossa.
Cliffordin kirja on hyvä, sillä se tarkastelee niin pyhäkköoppia kuin Ellen Whiten asemaa Raamatun avulla. Kannattaa lukea silmät avoimina.
Golsdstein kirjoittaa vielä pyhäkköopista, vaikka 1980 l tehty Gotrellin tutkimus osoitti jo, että Pyhäkköoppia ei voi todistaa Raamatulla. Olen ollut yhteydessä Olavi Rouheen. Hän sanoi , että jopa Gotrell tutkimuksen jälkeen uskoi kuiotenkin pyhäkköoppin, koska "profetian Henki " sanoo niin!
kannattaa tutkia Ellenin näkyja, missä hän kertoo enkelioppaansa viestejä,kaikki, mitä olen n 5 kk aikana löytänyt alentaa raamattua.
Jos ihmisellä on jatkuvasti jokin enkeliopas, silloin kyse on aina petoksesta. Ellenillä oli sellainen / sellisia 70 vuotta.
En ole lukenut Clifford Goldsteinin kirjaa, mutta hänen kirkkopoliittinen artikkelinsa Nykyajassa oli mielestäni vailla Pyhän Hengen hedelmiä.
Adv kirkko nostaa aina jonkun nuoren innokkaan pyhäkköopin kannattajan pallille, jolla on jotain "uutta" pyhäkköopista. Näin itse oppi muuttuu koko ajan kuten Jehovilla.
Raymond Cottrell
(1912 - 2003)
ENTISEN ADVENTISTIN KOTISIVUT
"Toinen vastasi: "Niin kauan, että kaksituhatta kolmesataa iltaa ja aamua on kulunut; sitten nousee pyhäkkö taas kunniaan." Dan.8:14, KR
Aiheisiin
Tohtori Raymond Cottrell, huomattava seitsemännen päivän adventisti-teologi julkaisee nauhoitetut muistelmansa aiheesta; Tutkiva tuomio
(Tämän on vapaasti suomentanut Kalervo, Robert K. Sandersin kotisivulta: http://www.truthorfables.com/Cottrell_IJ_Recollection.h tm )
Vuonna 1958 minun osakseni sattui, Review and Herald Publishing Association toimittajana, tarkistaa ympärivuotinen klassinen ’Raamatun Sanoma’
(julkaistu lähes 100 vuoden ajan, ja käytetään Raamatun tutkistelun ohjevihkona sapatin jumalanpalveluksessa) …
Vanhat painolaatat olivat loppuun kuluneet ja meidän piti tehdä uudet…
Review and Heraldissa ajateltiin, että olisi jo erittäin toivottavaa saada Raamatun Sanoma sopusointuun
Seitsemännen päivän Adventistien Raamattu-Kommentaarin kanssa, niin että ne eivät olisi ristiriidassa keskenään.
”Minun osakseni lankesi silloin tarttua sellaisiin opillisiin kysymyksiin kuin Daniel 8:14, Pyhäkkö ja Tutkiva tuomio.
Näihin asioihin liittyen mielessäni velloi edestakaisin Martin, Barnhousen, Lindsellin, DeHaan ja muiden väittämät…
Päätin, että yrittäisin löytää jonkinlaisen tavan sanoa sen mitä me halusimme sanoa Pyhäkkö-opista ja Tutkivasta tuomiosta
sellaisella tavalla, joka riisuisi aseet meitä kritisoivien ihmisten käsistä --- esittää opetuksemme raamatullisena.
Mutta epätoivoisen yrittämisen jälkeen huomasin että se oli mahdotonta!
Niinpä minä eräänä päivänä menin Elder Nicholin luo (silloin Review and Heraldin päätoimittaja) ja sanoin, ’Elder Nichol, mitä sinä teet tällaisessa tapauksessa'.
Minä todella yritin parhaani kirjoittaakseni Pyhäkkö ja Tutkivan tuomion opit Raamatun Sanomaan ¾ en pystynyt tekemään sitä!'
Hän sanoi, ’No, mitä meidän college-korkeakoulujen Raamatun opettajilla on sanottavaa?… Kirjoita heille kirje.’
Niin minä sitten laadin kirjeen, jossa kysyin lukuisan joukon avainkysymyksiä, tarkoituksena saada pyhäkkö-oppi perustelluksi Daniel 8:14 jakeesta.
Lähetin tämän kyselyn jokaisen collegen Heprean opettajalle, (tuona aikana meillä ei ollut yliopistoja )
ja jokaiselle Raamattu-osaston johtajalle sekä lukuisille muille Raamatun opettajille, jotka tunsin henkilökohtaisesti.
Minä lupasin heille tietolähdesuojan, vakuuttaen ettei heidän nimiään koskaan yhdistettäisi mihinkään heidän antamiin vastauksiin.
Pyysin vastaukset kysymyksiini, ja kaikki kaksikymmentä seitsemän, joille kirjoitin, vastasivat.
Vastaukset ilmaisivat poikkeuksetta sen käsityksen, että
ei ole kielitieteellistä tai tekstiyhteydessä ilmenevää perustetta soveltaa Daniel 8:14 jaetta vertauskuvalliseen Sovituspäivään ja Tutkivaan tuomioon.
Ei ollut ainuttakaan collegessa toimivaa Raamatun opettajaa, joka ilmaisi, että jakeen perusta on huolellisessa raamatun tutkimisessa (exegesis) -
toisin sanoen kielellisessä tai yhteydellisessä (kontekstissa) (yhteys 3Moos.16, Daniel 8:14 ja vuoden 1844 jKr. välillä, kääntäjän huomautus).
”Ja sitten minä olin kysynyt lisäkysymyksen: ’Minkä muun perusteen tarjoatte kuin kielellisen ja tekstiyhteydellisen?’
Ja kolmetoista, puolet kahdestakymmenestä seitsemästä, sanoi, ’Ei ole mitään muuta perustetta.’
Toisin sanoen, puolet heistä sanoi, että ei ole minkäänlaista muuta pohjaa!
Toisen puolen keskuudessa oli pientä hajontaa - kaksi heistä vastasi tällä tavalla ja nuo vastaukset saivat muistini heräämään -
eli kaksi heistä esitti, että King James raamatunkäännöksessä Englannin sana ’puhdistettu’ oli ’onnekas sattuma!’
Kuinka me olemme saaneet meidän kaikkein tärkeimmät opinkappaleet perustelluksi erään raamatun käännöksen ’onnekkaalla sattumalla’! …
”Itse asiassa se ei ollut sattuma, Septuagintassa on sana ’puhdistettu,’…
ja he, Septuagintan kääntäjät, käyttivät sanaa ’puhdistettu’ koska ennustus heidän mielestä sopi Antiokus Epifaneen.
Niinpä Seitsemännen päivän adventistien opissaan Tutkivasta tuomiosta ’puhdistettu’ sanan selitys perustuu ikivanhalle käännökselle,
jonka juutalaiset tekivät kääntäessään VT:n kreikaksi ja uskoessaan, että profetia kävi toteen Antiokus Epifaneen vainon loputtua.
Jos me tällä tavalla otamme sanan ’puhdistettu’ tästä käännöksestä, niin meidän pitäisi todellakin myöntää, että se sopii Antiokus Epifaneen.
No, menin Elder Nicholin puheille. Koska hän oli saattanut minut tähän ahdinkoon, niin oli myös hänen asiansa saada minut siitä pois.
Tiedättekö mitä hän teki?
Hän vei kyselyn vastaukset Pääkonferenssin puheenjohtajalle Elder Figuhrille.
Ja Pääkonferenssi nimitti komitean, jonka tehtävänä oli yrittää ratkaista tämä ongelma Danielin kirjassa, löytää joitakin vastauksia näihin kysymyksiin.
No, komitea istui ja pohti tätä Danielin kirjan probleemaa viisi vuotta.
Minä olin komitean jäsen.
Me tutkimme neljäkymmentäviisi komitealle ennalta laadittua ehdotusta ja hajaannuimme löytämättä minkäänlaisia vastauksia.
”Komiteassa oli enemmistö ja vähemmistö, yhteensä neljätoista jäsentä.
Lopuksi enemmistö, yhdeksän jäsentä, halusi julkaista muodollisen raportin, jossa
me emme sanoisi sanaakaan mistään ongelmista tai epävarmuuksista komitean tutkimassa asiassa.
Muistutan vielä että komitean nimi oli; 'Komitea nimitetty ratkaisemaan Danielin kirjan tulkinnassa esiin nousseita kysymyksiä.'
Ja he halusivat raportin, joka ainoastaan tekisi jokaisen tyytyväiseksi ja sanoisi joitakin miellyttäviä asioita.
No, viisi meistä oli sitä mieltä, että se ei olisi älyllisesti rehellistä.
Me emme uskoneet tuollaisen raportin olevan eduksi kirkollemme ...
Enemmistö halusi ehdottomasti julkaista tuon ’yksimielisen’ komitean lausunnon, joka meidän olisi pitänyt allekirjoittaa -
ja me emme omantunnon takia voineet sitä tehdä,
koska me silloin olisimme syypäitä komitean mietintöön, joka ei ottanut kantaa yhteenkään ongelmaan!
”Niinpä me teimme useita ehdotuksia.
Me teimme ehdotuksen, joka käsittelisi rehellisesti esitettyjä tosiseikkoja ja erilaisia niihin ehdotettuja ratkaisuja -
perusteluja niihin - ja antaisimme ihmisten itsensä päättää.
No, tietenkään tämä ehdotuksemme ei vastannut enemmistön toivetta.
”Toinen ehdotuksemme oli, että ei annettaisi minkäänlaista lausuntoa ja kuka tahansa komitean jäsen, omasta aloitteestaan,
voisi kirjoittaa minkä tahansa artikkelin julkaistavaksi Reviewissä tai Ministryssä tai missä tahansa aikakauslehdessä,
omalla nimellään, mainitsematta mitään komiteasta.
Tällä tavalla ihmiset voisivat sanoa sen mitä he halusivat sanoa.
Ei, nuo ehdotukset eivät olleet hyväksyttäviä.
Niinpä me esitimme huvittavan ehdotuksen.
Esitimme, että he antaisivat meidän astua viisi askelta ulos, käytävään, sillä
silloin enemmistö voisi saada yksimielisen äänimäärän, aivan kuten he halusivatkin.”
- Raymond F. Cottrellin nauhoitetusta puheesta, noin 1985. White-Washed pp. 151 – 153.
Skip Bakersin vastaus tohtori Cottrellin äänikirjeeseen Tutkivasta tuomiosta.
[email protected]
Entinen valokuvaaja,
Seitsemännen päivän adventtikirkon Adventist Review - lehdessä
Huomaan, kuten lukemattomat ihmiset ennen sinua etsiessään totuutta,
niin sinäkin olet joutunut vastatusten samojen ongelmien kanssa,
joita Adventtikirkko on kohdannut sukupolvien ajan ja joita se ei ole kyennyt selvittämään.
Luulen, että Cottrellin selostus kirjeessään koskien F.D Nicholia muodostaa melko hyvän käsityksen tästä kyvyttömyydestä, siinä hän sanoi:
”No, menin Elder Nicholdin puheille. Koska hän oli saattanut minut tähän ahdinkoon, niin oli myös hänen asiansa saada minut siitä pois.
Tiedättekö mitä hän teki? Hän vei kyselyn vastaukset Pääkonferenssin puheenjohtajalle Elder Figuhrelle.
Ja Pääkonferenssi nimitti komitean, jonka tehtävänä oli yrittää ratkaista tämä ongelma Danielin kirjassa, löytää joitakin vastauksia näihin kysymyksiin.
No, komitea istui ja pohti tätä Danielin kirjan probleemaa viisi vuotta.
Minä olin komitean jäsen.
Me tutkimme neljäkymmentä viisi komitealle ennalta laadittua ehdotusta ja hajaannuimme löytämättä minkäänlaisia vastauksia."
LÖYTÄMÄTTÄ MINKÄÄNLAISIA VASTAUKSIA?
Tunsin nuo molemmat miehet hyvin, en vain työskennellyt heidän kanssaan Adventist Review'ssä,
vaan minä tapasin heitä usein, joten he olivat todellista lihaa ja verta minulle.
Ja tämä artikkeli, jonka sinä Robert olet löytänyt, on paljastanut jotakin, joka on kaikkein syvällekäyvää:
”Seitsemännen päivän Adventtikirkko työllisti komitean 5 vuoden ajaksi
tutkimaan Tutkivan tuomion opissaan olevaa ongelmaa,
SAAMATTA lopulta MITÄÄN PÄÄTÖSTÄ aikaan !"
AJATTELE TÄTÄ!
”Seitsemännen päivän Adventtikirkko työllisti komitean 5 vuoden ajaksi selvittämään Tutkivan tuomio-opissaan olevaa ongelmaa,
SAAMATTA lopulta MITÄÄN PÄÄTÖSTÄ aikaan!”
Soita se uudelleen Sam!
”Seitsemännen päivän Adventtikirkko työllisti komitean 5 vuoden ajaksi selvittämään Tutkivan tuomio-opissaan olevaa ongelmaa,
SAAMATTA lopulta MITÄÄN PÄÄTÖSTÄ aikaan!”
JOS HE olisivat löytäneet MITÄ TAHANSA APUA ongelmaansa, niin he olisivat käyttäneet sitä!
He hajottivat ryhmän saamatta KOSKAAN selville VASTAUSTA ongelmaan, jonka selvittämisen he olivat ottaneet tavoitteekseen.
Ja näin se aina oli ja on aina ollut Tutkivan tuomion kanssa, yritettäessä saada Daniel 8:14 jae kannattamaan adventistista näkemystä.
Minun ensimmäinen suuri järkytys, Daniel 8:14, Tutkivan tuomion ja vuoden 1844 yhdistämiseen toisistaan johtuvina,
oli silloin kun luin Hallmark Hanukka-korttia myymälässä,
se selitti koko tarinan ENSIMMÄISESTÄ Hanukka juhlasta ja kuinka se kesti 8 päivää;
sillä niin kauan heidän temppelistä löytämänsä lamppuöljy riitti,
kun he aikoinaan olivat ”puhdistaneet ” ”Pyhäkön” ja saattaneet sen oikeaan tarkoitukseensa, jumalanpalvelusta varten.
(kts. Joh.10:22 ja sen viittaus 1Makk.4:59, VKR, kääntäjän huomautus).
Juutalaiset olivat kantaneet ULOS jopa jokaisen yksittäisen kivenkin jota oli käytetty alttarissa, koska he eivät voineet sietää mahdollisuutta,
että Jumalan alttarilla olisi kivi, jonka päällä kerran historian aikana olisi uhrattu sikoja!
Hallmark Card yhtiö oli nähnyt suurta vaivaa todistaakseen tämän kertomuksen oikeaksi, ja he onnistuivat siinä!
Ja siellä myymälässä, RUNSAAT 2000 vuotta myöhemmin, minä olin lukemassa kertomusta, joka sopi osaan sitä arvoitusta,
josta minä yhtenä aikana elämässäni olin ollut hyvin epävarma.
Sinun ei tarvitse vedota siihen mitä ”Kristityt” luulevat Daniel 8:14 tarkoittavan,
sen sijaan mene JUUTALAISTEN luo joita varten se jae oli kirjoitettu ja
kysy HEILTÄ mitä sillä tarkoitettiin, ja tulet käsittämään, että
sillä ei ole mitään tekemistä vuoden 1844 jKr. kanssa, vaan sen sijaan kaikki vuoden 165 eKr. kanssa!
Sillä 2009 VUOTTA AIKAISEMMIN, ennen kuin Ellen varasti sen,
JUUTALAISET OLIVAT YMMÄRTÄNEET TÄMÄN JAKEEN TARKOITTAVAN VOITTOA ”PYHÄKÖN SAASTUTTAJASTA”, JA
HE OVAT TYRMISTYNEITÄ KUN JOKU SANOO SEN TARKOITTAVAN JOTAKIN MIKÄ TAPAHTUI 1844!
He nauravat ihmisille, jotka sanovat Dan.8:14 jakeella olevan jotakin tekemistä vuoden 1844 jKr. kanssa, koska
he TIETÄVÄT, että se on pelkästään vuotta 165 eKr. koskeva ennustus.
ENSINNÄKIN, adventtikirkko oli KAKSITUHATTA YHDEKSÄN VUOTTA "ULKONA" ! (165 1844, kääntäjän huomautus)
Voitko kuvitella oppijärjestelmän perustamista profetialle, joka, oppijärjestelmä, oli yli kahdentuhannen vuoden päässä?
Kun nyt voit nähdä kuinka kaukana tulevaisuudessa adventistit olivat ajallisesti SIITÄ KUN ennustus toteutui, niin
silloin sinä voit ymmärtää miten he olivat ”pielessä” kaikesta muustakin!
Daniel 8:14 puhuu tapahtumasta joka tapahtui vuonna 165 eKr., ei vuonna 1844 jKr.
Luulisin, että voisit nimittää sitä ”Ellenin huijaustempuksi”, etkö voisikin?
William Miller ja 1840 - luvun harhaan johdetut Uuden Englannin ihmiset olivat kiertelemässä ”synnin” erämaassa,
koska on ”syntiä” panna uskonsa henkeen jota ei oltu koeteltu, ja
Suljettu Ovi oli Ellen G. Whiten ”profeettatesti”, ja hän ei läpäissyt testiänsä!
ELLENIN OMA KIRJE BATESILLE, todistaa hänen olleen väärä profeetta!
http://www.truthorfables.com/EGW_to_J.Bates_1847.htm Salainen kirje (ei ole suomennettu)
http://www.truthorfables.com/Five_Loves_no_Fish.htm Skip Baker ja Salainen kirje (ei ole suomennettu)
Robert, taas kerran sinä olet näyttänyt meille kuinka oikeassa sinä olet,
näyttäessäsi toteen, että Suljettu Ovi oli todellakin TESTI, ja jota testiä tuo nainen ei taatusti läpäissyt!
No onpas Olavi Rouheella ollut erikoinen vastaus. Kyllä Hebrealaiskirjeestä, 2 ja 3 Mooseksen kirjasta ja Danielin kirjasta pitäisi löytyä tarpeeksi faktaa pyhäkköopille, kuten opinkohdassa 24 on mainittu.
Eihän tuo Goldstein enää kovin nuori ole, keski-ikäinen tai vanhempikin. Uskoontullut juutalainen, joka myöhemmin liittyi adventtikirkkoon. Mutta minusta se hänen Tuomion Ilosanoma kirjansa on ihan varteenotettava teos, myös kriitikoille.
Ellenin ohjeet sotivat Apostolien ohjeita vastaan.
Paavali kehoittaa arvostelemaan ja Ellen sitävastoin kieltää.
Ellen on todettavissa kaikinpuolin vääräksi opettajaksi.
Vastaiskuna niille pyhäkköoppia kritisoiville teoksille, mitä Adv kirkon kriitikot kirjoitta.
Olisi terveellistä lukea myös sellainen.
Omituisinta on ,että ainoastaan adventtikirkko opettaa pyhäkköoppia.
kaikki muut opettavat, että Ristillä tapahtui täydellinen sovitus.
enkä ole ikinä kuullutkaan ,tästä ellenistä,ennen kuin tältä palstalta lukenut.et semmonen profeetta.varmaankin kristityt tuntevat raamatun profeetat, ainakin päällisinpuolin, tämä johanneskastajan veroinen sanansaattaja ,miksi Jumala ei siitä ole meille uskoville mitään ilmoittanut.hei haloo.
että Ellen julistaa sanomaa, joka on suunnattu ensisijaisesti adventisteille, eikä niinkään adventistien ulkopuolella oleville seurakunnille..
Moosesta ja lakia luetaan edelleenkin adv-seurakunnissa aivan Raamatun kirjoitusten mukaisesti, johonka Jumala on adventistit asettanut (Ap.t. 13:15).