a-talk torstaina

Torstain a-talk, aiheena eroakirkosta.fi
http://areena.yle.fi/toista?id=1157169

Se vain oli asiani, että kunnon vitsi kohdassa 3:39, ei voinut olla ratkeamatta nauruun, oli se sen verran typerästi lauottu.
19667
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 19

Vanhimmat

Björkstrandin mainintaa siitä, että Maon punainen kirja olisi ateistien puhä kirja. Siinä kohtaa minultakin suu loksahti auki.

Tyhmä on tyhmä on tyhmä. Tuossa tapauksessa vielä korkeapalkkainen tyhmä.

Äänestä
  • Hitler-korttia, mutta Gusse ilmeisesti malttoi mielensä. Jani Liukkonen oli myös varsinainen illanpiristys.

    Äänestä

  • geigermittari kirjoitti:

    Hitler-korttia, mutta Gusse ilmeisesti malttoi mielensä. Jani Liukkonen oli myös varsinainen illanpiristys.

    unohtui myös kokonaan Pohjois-Korea. Sehän on tämän palstan vakiokortti.

    Oli hupaisaa katsoa, kun juontajalla oli pokka välillä kokonaan pettää.

    Tuo Liukkonenhan on ennenkin esiintynyt uskontoaiheisissa keskusteluissa. Ex-narkkari, nykyinen uudestisyntynyt kristitty.

    Äänestä

  • pokkaa tällä piispalla. Joskus 5 vuotta sitten minua olisi v*tuttanu tuollainen ylimielinen hymäily norsunluutornista, mutta tällä hetkellä lähinnä nauratti. Kaverilla on oikean rockstaran otteet. : )

    Äänestä

  • m.susi kirjoitti:

    pokkaa tällä piispalla. Joskus 5 vuotta sitten minua olisi v*tuttanu tuollainen ylimielinen hymäily norsunluutornista, mutta tällä hetkellä lähinnä nauratti. Kaverilla on oikean rockstaran otteet. : )

    vapaa-ajattelijan oikaista piispan käsitys Maon punaisesta. Joku voi vaikka uskoa, kun piispa sen sanoo. Uskikset ainakin.

    Äänestä

  • eri-aaroni kirjoitti:

    "Olisi pitänyt vapaa-ajattelijan oikaista piispan käsitys Maon punaisesta. Joku voi vaikka uskoa, kun piispa sen sanoo. Uskikset ainakin."

    aiheeksi ehdottaisin; onko oikaisu aina lyhin tie...

    Äänestä

  • Kössönöm kirjoitti:

    unohtui myös kokonaan Pohjois-Korea. Sehän on tämän palstan vakiokortti.

    Oli hupaisaa katsoa, kun juontajalla oli pokka välillä kokonaan pettää.

    Tuo Liukkonenhan on ennenkin esiintynyt uskontoaiheisissa keskusteluissa. Ex-narkkari, nykyinen uudestisyntynyt kristitty.

    rasistisiksi ja suvaitsemattomiksi ei myöskään sanottu.

    Eikä verrattu saatananpalvontaan.

    Jos jompikumpi noista olisi esitetty niin todennäköisesti nauraisin vieläkin jokseenkin hysteerisesti kirkon sokeudelle ja taantumukselle.

    Mutta kyllä toi Mao oli jo sen arvonen heitto että sen pitäis kertoa kuinka sulkeutunut ja mailmanmenosta tiedoton kirkkolaitos oikeasti on.

    Äänestä

  • decoran kirjoitti:

    ottaa pattiin, jos katsoo tuota keskustelua nauhalta uusintana? Mitähän on vaimo mieltä?

    Nyt pitää sanoa, että vaikka olen itsekin osallistunut näihin ns. viisas insinööri-vitseihin, niin en tästä lähtien enää tee pilkkaa heistä.

    Pitäisikö ateistien Gussen mielestä kerääntyä kiinalaiseen tapaan aamuisin puistikkoihin siihen mikä-sen-nimi-nyt-on-voimisteluun? Heh.

    Äänestä

  • eri-aaroni kirjoitti:

    vapaa-ajattelijan oikaista piispan käsitys Maon punaisesta. Joku voi vaikka uskoa, kun piispa sen sanoo. Uskikset ainakin.

    Vatikaanissa PAAVI siis PAAVI on tehnyt virallisen VATIKAANISEN kirjelmän jossa Staalinin ja Hitlerin hirmutekojen sanotaan olevan ylitystä ateismille.

    Tätä on kyllä paha pistää enään paremmaks. Ei vaikuta toi Porvoon Piispa kovin henkisesti terveeltä kun tollassia menee selittelemään mutta että kirkon johto siis PAAVI menee sopertelemaan jotain tollasta pergamentille, eivät ilmeisesti omaa vielä paperinteko ohjeita :D, niin se on jo vitsiksikin vähän liikaa.

    tämähän toimii juuri niin kuin pitää. Gusse lausuu hölmöjä mielipiteitään ja kansa nauraa katketakseen. Ajatelkaa minkälainen viuhuna kävi vapaa-ajattelijoiden sivuilla ohjelman jälkeen.
    Tiesittekö muuten, että Gusse on entinen RKP:n ministeri ja Åbu Akademin rehtori. Funtsatkaa vähän.:-D)))))

    ko ohjlmaan jossa pappisveikko itse kertoo vatikaanin kannan ko. kysymykseen

    no eipä saanu suoraa linkkiä mutta...
    http://news.bbc.co.uk/2/hi/talking_point/talking_point_programme/2007/default.stm
    josta löytyy sivun oikeasta ala laidasta kohta
    DECEMBER 2007 jonka alta Prof Richard Dawkins
    Katso ja kummastu

    Äänestä

  • JoMN kirjoitti:

    Muistan oikein hyvin sen ajan, parasta on, että hän oli kulttuuri- ja TIEDEministeri. Hyvissä käsissä on homma ollut.

    Äänestä

  • JoMN kirjoitti:

    tämähän toimii juuri niin kuin pitää. Gusse lausuu hölmöjä mielipiteitään ja kansa nauraa katketakseen. Ajatelkaa minkälainen viuhuna kävi vapaa-ajattelijoiden sivuilla ohjelman jälkeen.
    Tiesittekö muuten, että Gusse on entinen RKP:n ministeri ja Åbu Akademin rehtori. Funtsatkaa vähän.:-D)))))

    että Martin Scheinin, johon Karismakin viittasi kommentissaan, taisi olla samoihin aikoihin Åbo Akademissa, kuin Gusse.

    Olikohan Karismalta tahallinen piikki, kun siteerasi Scheininiä: "Suomen valtio ei voi olla tekemisissä sellaisen yhteisön kanssa joka ei allekirjoita Suomen ihmisoikeusnormeja."

    http://fi.wikipedia.org/wiki/Martin_Scheinin

    Äänestä

  • JoMN kirjoitti:

    tämähän toimii juuri niin kuin pitää. Gusse lausuu hölmöjä mielipiteitään ja kansa nauraa katketakseen. Ajatelkaa minkälainen viuhuna kävi vapaa-ajattelijoiden sivuilla ohjelman jälkeen.
    Tiesittekö muuten, että Gusse on entinen RKP:n ministeri ja Åbu Akademin rehtori. Funtsatkaa vähän.:-D)))))

    Kirkosta saattaa moisen suoranaisen valeen jälkeen erota muutama edes hieman historiallisiin tapahtumiin perehtynyt ihminen siis mikäli on lukenut Euroopan historiaa.
    Mutta täsät voi olla seurauksena se että joissakin varsin uskontovaltaisissa maissa ihmiset jotka oikeasti voitaisiin luokitella kiihkouskovaisiksi tulkitsevat nämä viestit niin että heidät on kirkon toimesta oikeutettu toiminaan inkvisitiona jotta tämä "paha" aate saadaan kuriin.
    Tämä on se mitä moinen julistus voi saada aikaan varsinkin kun sitä levitetään jumalanpalveluksissa ympäri maailmaa.
    Se että tämä aiheuttaa Suomessa taikka Euroopassa varsin huvittuneita mieltymyksiä kirkkoa kohtaan ei tarkoita sitä että myös Euroopan sisällä valtioissa jotka ovat hyvin uskonnollisia ateismi joutuu suoranaisen uskonpuhdistuksen kohteeksi.

    Mikäli tälläistä alkaa ilmetä kirkko kehoittaa kannattajiaan vain tottelemaan raamatunsanaa ja rakastamaan lähimmäisiään mutta mikäli tätä tarkastellaan lähemmin päästään siihen tosi seikkaan että kirkko on kiertänyt ihmisoikeus lait varsin nerokkaasti tuomitsemalla kaikki jotka tekevät väärin mutta samalla hyväksymällä kirjaimellisen tulkinnan raamatusta joka antaa oikeuden tuomita ns "vääräuskoiset"
    Tämähän on sama ilmiö kuin aikaisemmat noitavainot nyt kohteena vaan sattuu olemaan harhaoppi nimeltä ateismi.

    Tämä on varsin teoreettinen sinällään mutta nostaa esiin joitakin varsin arvelluttavia seikkoja eikö totta?

    teoreettinen on. Meillä ollaan nyt vaiheessa, jossa kirkosta erotaan, mutta se ei välttämättä vähennä uskovaisten kokonaismäärää. Tiedän muutamia Hellareita, jotka ovat eronneet kirkosta. Sitä paitsi minusta vähän tuntuu siltä, että uskovaisuudelle löytyy joku selittäjä vielä.

    Muistan nähneeni kerran TV-dokkarin, jossa väitettiin, että ainakin kiihkouskovaisilla on piilevä ohimoepilepsia. Siis tämä tauti selittäisi osin uskovaisuutta.

    Olen pessimisti harvoissa asioissa, mutta siinä olen, että pelkään uskovaisten määrän olevan jotenkin vakio. Kaikkein pelottavinta tässä on tietysti näiden fundamentalistien määrän lisääntyminen. Sitten Suomessa ei saa sanoa rasismisyytösten pelossa totuutta edes Islamin naisvihasta tai muista sen uskonnon ihmisoikeuksiin liittyvistä ongelmista.

    Minä olen optimisti tässä asiassa. No, ainakin suomalaisten suhteen.

    Maailma avautuu kaiken kaikkiaan, eikä tiedon saantia pystytä enää estämään.

    Niin karmea kun islamilaisten maitten ihmisoikeustilanne onkin, niin kyllä niidenkin maiden tilanne muuttuu paremmaksi.

    Jos ajatellaan, että Afganistanissa oli kymmenkunta vuotta sitten vain yksi nettiyhteys, niin tilanne on nyt täysin toinen.

    Ikävä kyllä tätä teknologiaa käyttävät myös nämä hullut hihhulit, mutta kyllä minä luotan siihen, että muutosta parempaan tapahtuu.

    Ketä minä oikeastaan yritän vakuuttaa? Mutta enpä ole tänään katsellut uutisiakaan. Silloin yleensä optimismi karisee.

    Äänestä

  • decoran kirjoitti:

    ko ohjlmaan jossa pappisveikko itse kertoo vatikaanin kannan ko. kysymykseen

    no eipä saanu suoraa linkkiä mutta...
    http://news.bbc.co.uk/2/hi/talking_point/talking_point_programme/2007/default.stm
    josta löytyy sivun oikeasta ala laidasta kohta
    DECEMBER 2007 jonka alta Prof Richard Dawkins
    Katso ja kummastu

    Vaikutti kuin father Jonathan Morris olis ottanut speediä. Oli hieman kiihkeän oloinen.
    Uskomattomia asioita. Kyllä mietitytti se puolalainenkin kaveri.

    Äänestä

  • Kössönöm kirjoitti:

    Minä olen optimisti tässä asiassa. No, ainakin suomalaisten suhteen.

    Maailma avautuu kaiken kaikkiaan, eikä tiedon saantia pystytä enää estämään.

    Niin karmea kun islamilaisten maitten ihmisoikeustilanne onkin, niin kyllä niidenkin maiden tilanne muuttuu paremmaksi.

    Jos ajatellaan, että Afganistanissa oli kymmenkunta vuotta sitten vain yksi nettiyhteys, niin tilanne on nyt täysin toinen.

    Ikävä kyllä tätä teknologiaa käyttävät myös nämä hullut hihhulit, mutta kyllä minä luotan siihen, että muutosta parempaan tapahtuu.

    Ketä minä oikeastaan yritän vakuuttaa? Mutta enpä ole tänään katsellut uutisiakaan. Silloin yleensä optimismi karisee.

    ainakin netin välityksellä, koska ne maat, jotka yrittävät rajoittaa netin käyttöä, ovat kohta pulassa. Nörtit keksivät aina keinon kiertää sulkuja.

    "Jos ajatellaan, että Afganistanissa oli kymmenkunta vuotta sitten vain yksi nettiyhteys, niin tilanne on nyt täysin toinen."

    Serkkuni palveli virkaupseerina vuoden Kabulissa ja lähetti säännöllisesti raportteja kotiin, myös minulle. Valokuvat, joita olen tallentanut koneelleni, ovat hurjaa katsottavaa. Lapsia paljain jaloin lumihangessa; ja mikä irvokkainta, hymy huulillaan.

    Äänestä

sen 40 miljoonan verotulon olevan pois suoraan nuorisotyöstä/diakoniasta. Vaikkakin se on ehkä numeraalisesti puolet siittä. Mutta paljon sitä veroa käytetään muuhunkin kuin noihin mainittuihin asioihin. Ja piilotettua uskonlevitystähän se on. Ja senkin olis voinu mainita että on muitakin järjestöjä, jotka antavat apua vähä osaisille, pienenmällä omaan lompakkoon pelaamisella.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

eijaksanytnimimerkkiä kirjoitti:

Torstain a-talk, aiheena eroakirkosta.fi
http://areena.yle.fi/toista?id=1157169

Se vain oli asiani, että kunnon vitsi kohdassa 3:39, ei voinut olla ratkeamatta nauruun, oli se sen verran typerästi lauottu.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu