Taivaat

Kun ihmiset ylösnousemuksen jälkeen laitetaan erilaisiin taivaisiin ja kadotuksen paikkoihin niin missä ne ovat? Ovatko ne vain jossain salatussa henkimaailmassa, tämän näkyvän maailman ulkopuolisessa paikassa?

Eivät välttämättä; nuo tähdet ja galaksit, joita näemme taivaalla, ovat ehkä juuri niitä paikkoja. Henget maapallolla ovat meille näkymättömiä, sellainenkin henkimaailma on, mutta tähtien planeetoilla voi olla hyvinkin materiaalisia olentoja, ylösnousseita olentoja.

Väittäisin, että tähtien planeetoilla on kolmenlaisia paikkoja: on ensinnäkin Jumalan taivaita, kirkastettuja planeettoja, joilla taivaalliset olennot asuvat ylösnousseessa ruumiissaan Jumalan läsnäollessa ikuisessa autuudessa. Näitäkin on kolmen taoisia, ellei peräti seitsemän.

Sitten on koetuspaikkoja, samanlaisia maailmoja kuin maapallo, joilla jokaisella on viimeinen tuomionsa, niinkuin filosofi ja teologi Swedenborg sai näyssä nähdä yhden maailman viimeisen tuomion.

Ja sitten on kadotuksen paikkoja, joissa tuomitut sielut saavat elää ruumiillisina olentoina kuitenkin ilman Jumalan läsnäoloa.

Tämä perustuu ilmoitukseen, mutta ihme kun ihmiset eivät tajua näin ajatella. Yleensä kristittyjen taivas on totaalisesti transkendentti tälle universumille.

Veikkaisin esteettisistä syistä, että ellipsigalaksit ovat valmiita, ikuisia taivaita, joissa on vain kirkastettuja planeettoja; ne näyttävät niin täydellisen kauniilta. Ja Linnunradan keskustassa on varmaankin paljon kirkastettuja planeettoja jo. Sinne me kaipaamme, ja maapallostakin tulee viimeisen tuomion jälkeen kirkastettu planeetta, sitten voimme jäädä tännekin.

22

498

    Vastaukset 22

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • to....

      eivät tajua ajatella:olemme eläinlaji siinä kuin mikä muu hyvänsä. Järkeä meillä on muita lajeja enemmän (ehkä)ja siksi myös mielikuvitusta,koska emme pysty hyväksymään omaa katoavaisuuttamme olemme siksi mielikuvituksemme avulla luoneet ties mitä taivaita ja sfäärejä joissa kuoleman jälkeen muka jossain muodossa säilymme.Itse asiassa kuoltuamme bakteerit syövät ruumiimme ja aivot, minuutemme ja tietoisuutemme perusta, katoavat samalla. Joka koskaan on joutunut tekemiseen kuolleen kanssa tietää että tuhoprosessi alkaa heti. Ei meitä kukaan kasaa kuoleman jälkeen kokoon elämään ikuisesti missään- yhtä vähän kuin muurahaisia tai perhosia tai muita elämän sukulaisiamme tällä pallolla. Elämä on tässä ja nyt.

      • etkä käsitä

        Tuo synkkä ihmismieli tuottaa synkän prologian muittamutkitta, miettimättä, ajattelematta ja uskottelee itselleen olevansa eläin, varsinkin silloin kun ei ymmärrä itseään ja elämää oikein.
        Olet kuin kuollut. Mutta kevyt tuulen henkäys sinua kuitenkin liikuttaa, kunnes tulee raivoisa myrskytuuli ja kaataa sinut kadoksiin.

      • to....
        etkä käsitä kirjoitti:

        "Ihmisen elinaika on niin kuin ruohon: kuin kedon kukka hän kukoistaa,
        ja kun tuuli käy yli, ei häntä enää ole eikä hänen asuinsijansa häntä tunne." Nyt olen hyvin elävä, mutta kerran lakkaan olemasta, olin enkä enää tule.

      • to.... kirjoitti:

        Kun sinä et usko kuolemanjälkeiseen elämään, niin kerro kuitenkin miten ajattelet elämän muilla tähdillä.

      • to...
        Olli.S kirjoitti:

        Kun sinä et usko kuolemanjälkeiseen elämään, niin kerro kuitenkin miten ajattelet elämän muilla tähdillä.

        tähdet ovat fuusioreaktoreita-mikä elämän voisi elää valtavassa lämpötilassa, tulimeressä? Sen sijaan miljardien aurinkojen joillakin planeetoilla voi hyvinkin olla kehittynyt jonkinlaista elämää, miksi ei? Sillä ei kuitenkaan ole mitään tekemistä ihmislajin uskonnoissaan kuvaaman ja kuvitteleman ikuisen elämän kanssa.Elämä itsessään voisi ehkä olla ikuista, vaikka ei tietenkään minkään tietyn elävän yksilön tai lajin.

      • to... kirjoitti:

        Miksei muiden tähtien planeettojen elämällä voisi olla tekemistä uskontojen kanssa? Jumalat ja enkelit voivat nimenomaan asua muilla planeetoilla, tämä olisi hyvä selitys uskontojen olemassaololle.

      • vaan kuvittelet kaiken olevan selitettävissä näkyvästä käsin. Olemme saanet Jumalalta ilmoituksia siitä, mikä on elämämme alkuperä ja tarkoitus.
        Jo energian katoamattomuuden lain perusteella on ajateltavissa, ettei elämää aikaansaava energia katoa. Henki tekee eläväksi. Siinä on joitain ikuista ja luomatonta.

      • to...
        Tapani1 kirjoitti:

        vaan kuvittelet kaiken olevan selitettävissä näkyvästä käsin. Olemme saanet Jumalalta ilmoituksia siitä, mikä on elämämme alkuperä ja tarkoitus.
        Jo energian katoamattomuuden lain perusteella on ajateltavissa, ettei elämää aikaansaava energia katoa. Henki tekee eläväksi. Siinä on joitain ikuista ja luomatonta.

        uskonvaraisia, kukin uskonto väittää omiaan todeksi ja muita vääriksi. Samoin käsite "eläväksi tekevä henki" on sekin täysin uskonvarainen rakennelma.

      • to... kirjoitti:

        uskonvaraisia, kukin uskonto väittää omiaan todeksi ja muita vääriksi. Samoin käsite "eläväksi tekevä henki" on sekin täysin uskonvarainen rakennelma.

        Mutta sellaisen uskon varaisia, joka perustuu ilmoituksiin. Ihmisen omin kuvitelmin ei ole minkäänlaisia mahdollisuuksia saada uskonnollista totuutta.
        Sinä et todellakaan tiedä eikä sinulla ole mitään muuta esitettävänä kuin oma ajattelusi ja kuvitelmasi. - Vai uskotko, että Jumala on ilmoittanut jotain? - Eikös juutalaisuuskin ole ilmoitususkonto?

        sekin ilmoitususkonto mutta kun kukaan ei siinäkään varmuudella tiedä ovatko ilmoitukset vain joidenkin ihmisten muinoin keksimiä tai ilmoituksiksi luulemia, ilmoitusten siis vain uskotaan olevan Jumalalta, mutta ei tiedetä. Lisäksi Israelin uskonnon ilmoitukset ovat ristiriidassa myöhempien uskontojen saamien ilmoitusten kanssa: kristinuskon,islamin sekä myös map-kirkon, joiden ilmoitukset ovat keskenäänkin ristiriidassa. Näin ollen minkä ilmoitususkonnon ilmoitukset ovat Jumalalta vai ovatko minkään?

        ovat sopusoinnussa keskenään. On tarvittu myös uusia ilmoituksia, koska entisiä on ymmärretty väärin tai ne eivät ole säilyneet. Raamattua koottaessa hävitettiin paljon suuriarvoista aineistoa.

      • to...
        Tapani1 kirjoitti:

        ovat sopusoinnussa keskenään. On tarvittu myös uusia ilmoituksia, koska entisiä on ymmärretty väärin tai ne eivät ole säilyneet. Raamattua koottaessa hävitettiin paljon suuriarvoista aineistoa.

        ja islamin ilmoitukset eivät ole sopusoinnussa keskenään.Juutalaisuus ja islam eivät usko jatkuvaan ilmoitukseen, niiden perusteet on annettu ja nyt vain on elettävä niiden mukaan.Ei tule eikä tarvita "korjaavia" ilmoituksia.
        Raamatusta ei ole hävitetty mitään, ne kirjoitukset jotka määriteltiin sitoviksi ja pyhiksi ovat yhä sekä juutalaisilla että kristityillä Raamatuksi kutsutuksessa kokoelmassa, ja sen jälkeen kun tietyistä kirjoituksista tuli "Raamattu" ei teoksen kokoonpanoa ole muutettu ja ennen kuin raamattu syntyi ei sieltä voinut mitään hävitä.Juutalainen "raamattu" määriteltiin toisella vuosisadalla ja kristittyjen jonkin verran myöhemmin.Sitä ennen ei ollut "raamattua".

        ettei Jumala voi enää ilmoittaa mitään? Kuka voi tukkia hänen suunsa niin, ettei enää voisi olla aitoja profeettoja ja uusia ilmoituksia! - Jumala ja Kristus elävät.

      • "profeetat"

        Siis pitää uskoa kaiken maailman David Koresheihin ja Joseph Smitheihin? Heillä onkin paljon yhteistä. Jumala käski heitä mm. naiskentelemaan tuoretta tavaraa.

      • to...
        Tapani1 kirjoitti:

        ettei Jumala voi enää ilmoittaa mitään? Kuka voi tukkia hänen suunsa niin, ettei enää voisi olla aitoja profeettoja ja uusia ilmoituksia! - Jumala ja Kristus elävät.

        Malakia sanoo niin. Islamissa Koraani on täydellinen, siihen ei voi lisätä mitään.Kristinuskon kantaa en tiedä, mutta uskoisin että Jeesuksen isäkseen mainitsemaa Jumalaa ei voi muuttaa jonkun tähden lähellä asuvaksi kehittyväksi jumalaksi, vain koska joku henkilö 1800-luvun Yhdysvalloissa sai tällaisia ilmoituksia. Map-kirkko, joka perustuu näihin, uskoo ne, mutta muille se ei voi omaansa pakottaa.

        Osoita, minkä kohdan voi tulkita noin?

      • korjaus:
        to... kirjoitti:

        ja islamin ilmoitukset eivät ole sopusoinnussa keskenään.Juutalaisuus ja islam eivät usko jatkuvaan ilmoitukseen, niiden perusteet on annettu ja nyt vain on elettävä niiden mukaan.Ei tule eikä tarvita "korjaavia" ilmoituksia.
        Raamatusta ei ole hävitetty mitään, ne kirjoitukset jotka määriteltiin sitoviksi ja pyhiksi ovat yhä sekä juutalaisilla että kristityillä Raamatuksi kutsutuksessa kokoelmassa, ja sen jälkeen kun tietyistä kirjoituksista tuli "Raamattu" ei teoksen kokoonpanoa ole muutettu ja ennen kuin raamattu syntyi ei sieltä voinut mitään hävitä.Juutalainen "raamattu" määriteltiin toisella vuosisadalla ja kristittyjen jonkin verran myöhemmin.Sitä ennen ei ollut "raamattua".

        juutalainen "raamattu" määriteltiin n. 100 jaa. kristittyjen "raamattu" taas oli auki jopa vuoteen 325 asti (nikean kirkolliskokous).

        itseasiassa eri kristillisillä kirkoilla on vieläkin keskenään poikkeava "raamattu", esim. roomalaiskatolisilla siihen sisältyvät ns. "vt:n apokryfikirjat" jotka taas puuttuvat esim. evankelisluterilaisilta.

        sellaisilla kristillisillä kirkoilla kuin syyrialainen kirkko, egyptin koptit ja etiopian kirkko on lisäksi vielä sellaisiakin kirjoja joita ei ole edes room.kat:lla. ut sattuu siteeraamaan ja / tai viittamaan tällaisiinkin teksteihin yhtä autoritaarisina teksteinä kuin vt:kin kirjoihin. esim. Henokin kirja: Juudan kirje jae 14 viittaa Henokin kirjaan; samoin sen jakeessa 9 mainitsema kohtaus on kuvattu Henokin kirjassa mutta ei vt:n kirjoissa; sen jae 6 ja 2 Piet 2:4 viittaavat 1 Moos 6:1-4 tapahtumiin: 1Moos ei puhu mitään näiden enkelien vangitsemisesta, kuten Juudan ja Pietarin kirjeet, mutta heidän vangitsemisensa on mainittu Henokin kirjassa. Jne.

        ut:n kirjoittajien "vt" on siis ollut laajuudeltaan hieman toinen kuin nykyinen, sen lisäksi että se on ollut sen kreikankielinen käännös Septuaginta, kuten monet Septuagintasta ut:iin siirtyneet vt:n käännösvirheetkin osoittavat.

      • to...
        korjaus: kirjoitti:

        silti raamattuaan ei mikään ole ryhmä muuttanut määriteltyään mikä on sen "raamattu". Eikä minkään raamatusta puutu mitään, koska raamattu tarkoittaa tiettyä kanonisoitua kirjoituskokoelmaa eikä suinkaan kaikkea mahdollista kristillistä tai juutalaista kirjallisuutta mikä tiedetään kirjoitetun, kuten henkilö jolle vastasin tuntuu ajattelevan. Jokainen ymmärtää että valintaa on edeltänyt valintaprosessi ja sitä ennen kirjoituksien kirjoittaminen, redaktointi, kopionti, yhdistäminen ties mikä.Sitä miten edustava ja missä suhteessa tai mitä kirjoitusten edes pitäisi edustaa ei tiedä kukaan.

      • to...
        Tapani1 kirjoitti:

        Osoita, minkä kohdan voi tulkita noin?

        päättyi tähän:"4 Muistakaa minun palvelijani Mooseksen laki, jonka minä Hoorebilla hänelle säädin koko Israelia varten käskyiksi ja oikeuksiksi.
        5 Katso, minä lähetän teille profeetta Elian, ennenkuin tulee Herran päivä, se suuri ja peljättävä. 6 Ja hän on kääntävä jälleen isien sydämet lasten puoleen ja lasten sydämet heidän isiensä puoleen, etten minä tulisi ja löisi maata, vihkisi sitä tuhon omaksi."

    • sekä ikuinen kadotus

      Kuolleet ovat tuonelassa odottamassa viimeistä tuomiotaan. Kristus voitti kuoleman ja alisti sen valtaansa. Sen vuoksi ei näillä kuolleilla ole hädän päivää, heillekkin julistetaan ilosanomaa.

      • On kuolema ja tuonela ja taivas, mutta missä ne ovat itse kukin? Esitin tuossa yhden tavan ajatella.

      • xyzäö

        ............................

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Oivallus

      Mitä olet oivaltanut viimeksi?
      Ikävä
      147
      1043
    2. Pyhäjärvi syvällä kusessa

      Pyhäjärvi ei tule selviämään millään tästä alhosta. Ollaan aivan liian syvällä. https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/pyha
      Pyhäjärvi
      121
      1041
    3. Miten voi sinun

      tunteet yhtäkkiä kuolla kuin napista painamalla? Et enää vilkaisekaan minuun päin vaan jos vahingossa näet minut käännät
      Ikävä
      63
      778
    4. PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI VALTIOVARAINMINESTERIÖN ARVIOINTIMENETTELYYN..TE

      ...siinä se nyt on, mitä tässä enää vikistään. Uutiset Yle, 14.8. Klo 20.30, ei tunnu mukavalta.
      Pyhäjärvi
      49
      557
    5. 42
      529
    6. Missä vaiheessa

      Unohdit minut? Onko sinulla oikeasti mies jota rakastat? Tiedän että möhlin ja odotin liikaa. Ei tarvitse vastata jos et
      Ikävä
      33
      511
    7. Miksi meidän yhteys vain

      Säilyy? Säilyy ja säilyy? Joku syyhän siihen on?:))
      Ikävä
      63
      483
    8. Rakastan sinua mies

      Siksi haluankin vain sinun kanssa sitä.
      Ikävä
      22
      437
    9. Kyllä mulla on kovasti tunteita sinuun

      Rakkautta, intohimoa, välittämistä, hellyyttä jne.
      Ikävä
      13
      421
    10. Ernest Lawson rehellisenä vaikeasta TTK-tilanteesta: "Vain harvan ja valitun henkilön tiedossa"

      Tanssii Tähtien Kanssa tulee syksyn iloksi ja tiedossa on suosikkisarjan 19. kausi. Tulevalla kaudella nähdään iso uudi
      Tanssii tähtien kanssa
      7
      391
    Aihe