Jumalan

kehoittaa karttamaan syntiä.

'Sentähden Jumala on heidät, heidän sydämensä himoissa, hyljännyt saastaisuuteen, häpäisemään itse omat ruumiinsa, nuo, jotka ovat vaihtaneet Jumalan totuuden valheeseen ja kunnioittaneet ja palvelleet luotua enemmän kuin Luojaa, joka on ylistetty iankaikkisesti, amen.
Sentähden Jumala on hyljännyt heidät häpeällisiin himoihin; sillä heidän naispuolensa ovat vaihtaneet luonnollisen yhteyden luonnonvastaiseen; samoin miespuoletkin, luopuen luonnollisesta yhteydestä naispuolen kanssa, ovat kiimoissaan syttyneet toisiinsa ja harjoittaneet, miespuolet miespuolten kanssa, riettautta ja villiintymisestään saaneet itseensä sen palkan, mikä saada piti.

Ja niinkuin heille ei kelvannut pitää kiinni Jumalan tuntemisesta, niin Jumala hylkäsi heidät heidän kelvottoman mielensä valtaan, tekemään sopimattomia.
He ovat täynnänsä kaikkea vääryyttä, pahuutta, ahneutta, häijyyttä, täynnä kateutta, murhaa, riitaa, petosta, pahanilkisyyttä; ovat korvaankuiskuttelijoita, panettelijoita, Jumalaa vihaavaisia, väkivaltaisia, ylpeitä, kerskailijoita, pahankeksijöitä, vanhemmilleen tottelemattomia, vailla ymmärrystä, luotettavuutta, rakkautta ja laupeutta; jotka, vaikka tuntevat Jumalan vanhurskaan säädöksen, että ne, jotka senkaltaisia tekevät, ovat kuoleman ansainneet, eivät ainoastaan itse niitä tee, vaan vieläpä osoittavat hyväksymistä niille, jotka niitä tekevät.' Room 1:24-32).


'Mutta me tiedämme, että laki on hyvä, kun sitä lain mukaisesti käytetään ja tiedetään, että lakia ei ole pantu vanhurskaalle, vaan laittomille ja niskoitteleville, jumalattomille ja syntisille, epähurskaille ja epäpyhille, isänsä tappajille ja äitinsä tappajille, murhamiehille, haureellisille, MIEHIMYKSILLE, ihmiskauppiaille, valhettelijoille, valapattoisille ja kaikelle muulle, mikä on tervettä oppia vastaan - autuaan Jumalan kirkkauden evankeliumin mukaisesti, joka on minulle uskottu.' (1 Tim 1:8-11).

'Älä makaa miehenpuolen kanssa, niinkuin naisen kanssa maataan; se on kauhistus. Älä sekaannu mihinkään eläimeen, ettet siten itseäsi saastuttaisi. Älköönkä nainen tarjoutuko eläimelle pariutuaksensa sen kanssa; se on iljettävyys. Älkää saastuttako itseänne millään näistä, sillä näillä kaikilla ovat itsensä saastuttaneet ne kansat, jotka minä karkoitan teidän tieltänne. Ja maa tuli saastaiseksi, ja minä kostin sille sen pahat teot, niin että maa oksensi ulos asujamensa.
Sentähden noudattakaa minun käskyjäni ja säädöksiäni älkääkä mitään näistä kauhistuksista tehkö, älköön maassa syntynyt älköönkä muukalainen, joka asuu teidän keskellänne - sillä kaikkia näitä kauhistuksia ovat tehneet tämän maan asukkaat, jotka olivat ennen teitä, niin että maa tuli saastaiseksi - ettei maa teitäkin oksentaisi, jos te sen saastutatte, niinkuin se on oksentanut ulos sen kansan, joka oli ennen teitä.
Sillä jokainen, joka tekee minkä tahansa näistä kauhistuksista, hävitettäköön kansastansa, kaikki, jotka semmoista tekevät. Sentähden noudattakaa minun määräyksiäni, ettette seuraisi niitä kauhistavia tapoja, joita on seurattu ennen teitä, ettekä saastuttaisi itseänne niillä. Minä olen Herra, teidän Jumalanne." (3 Moos 18:22-30).

'Jos joku makaa miehenpuolen kanssa, niinkuin naisen kanssa maataan, tekevät he molemmat kauhistuksen; heidät rangaistakoon kuolemalla, he ovat verivelan alaiset.' (3 Moos 20:13).

'Ennenkuin he olivat laskeutuneet levolle, piirittivät kaupungin miehet, sodomalaiset, sekä nuoret että vanhat, koko kansa kaikkialta, talon. Ja he huusivat Lootia sanoen hänelle: "Missä ne miehet ovat, jotka tulivat luoksesi yöllä? Tuo heidät tänne meidän luoksemme, ryhtyäksemme heihin." Silloin Loot meni ulos heidän luokseen portille ja sulki oven jälkeensä ja sanoi: "Älkää, veljeni, tehkö niin pahoin. Katsokaa, minulla on kaksi tytärtä, jotka eivät vielä miehestä tiedä. Ne minä tuon teille, tehkää heille, mitä tahdotte. Älkää vain tehkö näille miehille mitään pahaa, sillä he ovat tulleet minun kattoni suojaan."
Mutta he vastasivat: "Mene tiehesi!" Ja he sanoivat: "Tuo yksi on tullut tänne asumaan muukalaisena, ja yhtäkaikki hän alati pyrkii hallitsemaan. Nytpä me pitelemmekin sinua pahemmin kuin heitä." Ja he tunkeutuivat väkivaltaisesti miehen, Lootin, kimppuun ja kävivät murtamaan ovea.
Silloin miehet ojensivat kätensä, vetivät Lootin luoksensa huoneeseen ja sulkivat oven. Ja he sokaisivat ne miehet, jotka olivat talon ovella, sekä nuoret että vanhat, niin että he turhaan koettivat löytää ovea. Ja miehet sanoivat Lootille: "Vieläkö sinulla on ketään omaista täällä? Vie pois täältä vävysi, poikasi, tyttäresi ja kaikki, keitä sinulla kaupungissa on, sillä me hävitämme tämän paikan. Koska huuto heistä on käynyt suureksi Herran edessä, lähetti Herra meidät hävittämään sen." (1 Moos 19:4-13).
7133
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

naisesta joka raiskattiin,hyvittäkseen raiskaajan täytyy maksaa isännälle ja ottaa raiskattu vaimokseen.Sitten sekin kun nainen raiskataan niin jos kukaan ei avunhuutoa kuule, kivitettäköön nainen.Eli kyllä sieltä ohjeita ja sääntöjä jokaiselle löytyy.Eriasia tietenkin on noudattaako kukaan niitä ja jos noutdattaa joutuu vankilaan ja vastustaa esivaltaa ja sekin on synti.

Äänestä

jatkuvasti muistuteta, että nämä ovat vanhan liiton aikaisia määräyksiä, joita ei enää Jeesuksen sovitustyön jälkeen pidä noudattaa?

Kuitenkin niitä sopivassa paikassa siterataan ihan surutta, ja samalla tarkoituksellisesti unohdetaan mainita lukuisista muista vanhan testamentin määräyksistä.

Äänestä

huivia päässä seurakunnan kokouksissa vaikka raamtussa siihen selkeästi kehoitetaan.Samat hivittomat naiset sitten raamatunkohtiin vedoten ovat huolissaan muiden tekemisistä.Järjetön vyyhti.

Äänestä

kehota hylkäämään kaiken synnillisen elämän ja elämään jumalisesti ja siveellisesti nykyisessä pahassa maailmanajassa.

Jeesus antoi lain Siinain vuorella, mutta vuorisaarnassaan hän täsmentää mm. käskyä "älä tee huorin" sanomalla, että "jokainen, joka katsoo naista himoiten, on jo tehnyt huorin hänen kanssaan".

Kukaan meistä ei lakia täytä. Kaikki tarvitsemme evankeliumia, joka on Jumalan voima, itse kullekin Jeesukseen Herranaan uskovalle pelastukseksi. Pääsinpäivämme on historiallinen tosiasia. Jeesus on totta. Hän sovitti maailman synnin ja nousi kuolleista noin 1980 vuotta sitten. Hänet Jumala on asettanut Herraksi ja Vapahtajaksi. Uskomalla häneen ihminen pelastuu ja saa uuden sydämen, on uusi luomus Kristuksessa Jeesuksessa. Tätä pitää kaikille julistaa olkoonpa kuulijat sitten julkisyntisiä tai salasyntisiä tai omavanhurskauden kaapuun verhoutuneita.

Äänestä

Orjuus on raamatussa täysin hyväksyttyä. Jeesuskin sanoo, että jos olet orja niin sun täytyy olla hyvä ja kuuliainen orja. Nykypäivänä ORJUUS ON KAUHISTUS. Eikö orjia pitäisi silti olla nykyäänkin, eihän se voi olla vain kulttuurijuttu jonka voi unohtaa, kun Jeesuskin sen hyväksyi, ei sanonut sanan puolikastakaan että orjuus olis mitenkään väärin. Ja kuitenkin se on uskovienkin mukaan väärin tänä päivänä.

Että siitä vaan noudattamaan raamattua ja orjuus takaisin!

Äänestä

on loistava esimerkki siitä, kuinka uskova ei ymmärrä itsekään mitä raamatusta lukee. Kun lukee tuon tarinan ajatuksella läpi, ilman ennakkokäsityksiä, huomaa ettei tarina kerro homoudesta ollenkaan. Se kertoo ylimielisyydestä, epävieraanvaraisuudesta ja vihamielisyydestä muukalaisia kohtaan.

Kun sodomalaiset eivät päässeet käsiksi vierailijoihin, Loot tarjosi heille naisia, jotka KELPASIVAT SODOMAN MIEHILLE MAINIOSTI, koska heidän tarkoituksenaan oli vain tehdä väkivaltaa. Silti uskis näkee tuossa tarinassa vain esimerkin homoudesta ja sen seuraamuksista, koska HALUAA nähdä sen niin.

Äänestä
  • pahuudesta ja vallan väärin käytöstä ja väkivallasta jota harjoitettiin kaikkiin sukupuolesta riippumatta.Nykypäivän pahuutta on ahneus ja luonnon raiskaaminen siinä kuin silloinkin.Homoseksuuaalisuuden korostaminen irrallisesti kertoo lähinnä kirjoittajan omista mieltymyksistä tai fobioista, eivätkä raamatun kokonaisuudesta.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Henki.. kirjoitti:

kehoittaa karttamaan syntiä.

'Sentähden Jumala on heidät, heidän sydämensä himoissa, hyljännyt saastaisuuteen, häpäisemään itse omat ruumiinsa, nuo, jotka ovat vaihtaneet Jumalan totuuden valheeseen ja kunnioittaneet ja palvelleet luotua enemmän kuin Luojaa, joka on ylistetty iankaikkisesti, amen.
Sentähden Jumala on hyljännyt heidät häpeällisiin himoihin; sillä heidän naispuolensa ovat vaihtaneet luonnollisen yhteyden luonnonvastaiseen; samoin miespuoletkin, luopuen luonnollisesta yhteydestä naispuolen kanssa, ovat kiimoissaan syttyneet toisiinsa ja harjoittaneet, miespuolet miespuolten kanssa, riettautta ja villiintymisestään saaneet itseensä sen palkan, mikä saada piti.

Ja niinkuin heille ei kelvannut pitää kiinni Jumalan tuntemisesta, niin Jumala hylkäsi heidät heidän kelvottoman mielensä valtaan, tekemään sopimattomia.
He ovat täynnänsä kaikkea vääryyttä, pahuutta, ahneutta, häijyyttä, täynnä kateutta, murhaa, riitaa, petosta, pahanilkisyyttä; ovat korvaankuiskuttelijoita, panettelijoita, Jumalaa vihaavaisia, väkivaltaisia, ylpeitä, kerskailijoita, pahankeksijöitä, vanhemmilleen tottelemattomia, vailla ymmärrystä, luotettavuutta, rakkautta ja laupeutta; jotka, vaikka tuntevat Jumalan vanhurskaan säädöksen, että ne, jotka senkaltaisia tekevät, ovat kuoleman ansainneet, eivät ainoastaan itse niitä tee, vaan vieläpä osoittavat hyväksymistä niille, jotka niitä tekevät.' Room 1:24-32).


'Mutta me tiedämme, että laki on hyvä, kun sitä lain mukaisesti käytetään ja tiedetään, että lakia ei ole pantu vanhurskaalle, vaan laittomille ja niskoitteleville, jumalattomille ja syntisille, epähurskaille ja epäpyhille, isänsä tappajille ja äitinsä tappajille, murhamiehille, haureellisille, MIEHIMYKSILLE, ihmiskauppiaille, valhettelijoille, valapattoisille ja kaikelle muulle, mikä on tervettä oppia vastaan - autuaan Jumalan kirkkauden evankeliumin mukaisesti, joka on minulle uskottu.' (1 Tim 1:8-11).

'Älä makaa miehenpuolen kanssa, niinkuin naisen kanssa maataan; se on kauhistus. Älä sekaannu mihinkään eläimeen, ettet siten itseäsi saastuttaisi. Älköönkä nainen tarjoutuko eläimelle pariutuaksensa sen kanssa; se on iljettävyys. Älkää saastuttako itseänne millään näistä, sillä näillä kaikilla ovat itsensä saastuttaneet ne kansat, jotka minä karkoitan teidän tieltänne. Ja maa tuli saastaiseksi, ja minä kostin sille sen pahat teot, niin että maa oksensi ulos asujamensa.
Sentähden noudattakaa minun käskyjäni ja säädöksiäni älkääkä mitään näistä kauhistuksista tehkö, älköön maassa syntynyt älköönkä muukalainen, joka asuu teidän keskellänne - sillä kaikkia näitä kauhistuksia ovat tehneet tämän maan asukkaat, jotka olivat ennen teitä, niin että maa tuli saastaiseksi - ettei maa teitäkin oksentaisi, jos te sen saastutatte, niinkuin se on oksentanut ulos sen kansan, joka oli ennen teitä.
Sillä jokainen, joka tekee minkä tahansa näistä kauhistuksista, hävitettäköön kansastansa, kaikki, jotka semmoista tekevät. Sentähden noudattakaa minun määräyksiäni, ettette seuraisi niitä kauhistavia tapoja, joita on seurattu ennen teitä, ettekä saastuttaisi itseänne niillä. Minä olen Herra, teidän Jumalanne." (3 Moos 18:22-30).

'Jos joku makaa miehenpuolen kanssa, niinkuin naisen kanssa maataan, tekevät he molemmat kauhistuksen; heidät rangaistakoon kuolemalla, he ovat verivelan alaiset.' (3 Moos 20:13).

'Ennenkuin he olivat laskeutuneet levolle, piirittivät kaupungin miehet, sodomalaiset, sekä nuoret että vanhat, koko kansa kaikkialta, talon. Ja he huusivat Lootia sanoen hänelle: "Missä ne miehet ovat, jotka tulivat luoksesi yöllä? Tuo heidät tänne meidän luoksemme, ryhtyäksemme heihin." Silloin Loot meni ulos heidän luokseen portille ja sulki oven jälkeensä ja sanoi: "Älkää, veljeni, tehkö niin pahoin. Katsokaa, minulla on kaksi tytärtä, jotka eivät vielä miehestä tiedä. Ne minä tuon teille, tehkää heille, mitä tahdotte. Älkää vain tehkö näille miehille mitään pahaa, sillä he ovat tulleet minun kattoni suojaan."
Mutta he vastasivat: "Mene tiehesi!" Ja he sanoivat: "Tuo yksi on tullut tänne asumaan muukalaisena, ja yhtäkaikki hän alati pyrkii hallitsemaan. Nytpä me pitelemmekin sinua pahemmin kuin heitä." Ja he tunkeutuivat väkivaltaisesti miehen, Lootin, kimppuun ja kävivät murtamaan ovea.
Silloin miehet ojensivat kätensä, vetivät Lootin luoksensa huoneeseen ja sulkivat oven. Ja he sokaisivat ne miehet, jotka olivat talon ovella, sekä nuoret että vanhat, niin että he turhaan koettivat löytää ovea. Ja miehet sanoivat Lootille: "Vieläkö sinulla on ketään omaista täällä? Vie pois täältä vävysi, poikasi, tyttäresi ja kaikki, keitä sinulla kaupungissa on, sillä me hävitämme tämän paikan. Koska huuto heistä on käynyt suureksi Herran edessä, lähetti Herra meidät hävittämään sen." (1 Moos 19:4-13).

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu