Hulk:
No jaa, ei ihan huono sarjakuvasovitus, vaikken marveleista mitään ymmärräkään. Elokuvassa on jopa jonkinlaista syvyyttäkin, verrattuna perinteisiin sarjis-adaptaatioihin. Meininki on rapsakkaa ja itse viheriä on tehty varsin mallikelpoisesti. Tietenkin elokuvassa on muutama kökkö kohtaus, joiden aikana harmittaa tuo tietokonegrafiikka, mutta lajinsa aatelia silti nuo tehosteiltaan. Erityisesti tennispalatsin isolta kankaalta mieleen jäi kohtaus, jossa Hulkkosta kuljetettiin erämaahan tukikohtaan helikopterisaattueessa, kuvan jakautuessa tehokkaasti paloihin (elokuvassa useita jaettuja ruutuja).
Kolme tähteä.
Usko koetuksella:
Edward Nortonin, Ben Stillerin ja Jenna Elfmanin tähdittämä romanttinen komediadraama. Tämä kohtuullisen vähäsiirappinen elokuva miellytti nimenomaan hyvien näyttelijäsuoritustensa puolesta. Uskomaton Norton tekee jälleen hienon suorituksen. Miten American History X:n Sikaskini voi muuntua nössöpapiksi näin hienosti? Ei-niin-sovinnainen hollywood(new york) raina toimii kankean alkunsa jälkeen varsin viihdyttävästi.
Kolme ja puoli tähteä.
Fucking Åmål:
Kertakaikkiaan riemastuttava leffa. samaan aikaan puhutteleva ja hervottoman hauska. Hieno pieni elokuva. Upeat näyttelijät ja hienoa ihmisohjausta. Vain pohjoismaissa voidaan tehdä tällaisia elokuvia.
Neljä tähteä.
Kaava 51:
Pieni pettymys, vaikka meni juuri ennakkopuheiden mukaisesti siihen kolmen tähden ihan-katsottava kategoriaan.
Just Visiting:
Tämä olikin sitten ihan positiivinen yllätys. Lapsellisesta juonestaan tai oikastaan sen puutteesta huolimatta ihan kelpo komedia, jonka kirkkaimmaksi tähdeksi kohoaa ihastuttava Cristina Applegate.
Kolme tähteä.
Poika:
Hugh Grant on jälleen oma hyvä itsensä tässä miellyttävässä elokuvassa. Draamakomedia kevyt-siirapilla on näköjään toimiva yhdistelmä. Tämä elokuva onnistuu olemaan jopa pikkiriikkisen viisas, siitä hyvästä ansaitut neljä tähteä.
Kolmastoista soturi:
Tästä elokuvasta en ollut kuullut juuri mitään ennakolta. Perus-toimintaa, ei niin huono kuin olen jälkeenpäin saanut kuulla. Heikko loppu verottaa kuitenkin sen verran, että kahteen ja puoleen tähteen päästään.
Saving Grace:
Hienostorouva kasvattelee hamppua kartanossaan. Aiheesta ei voi tehdä hirveän huonoa elokuvaa. Saving Grace on jälleen sivuosa-tyyppien juhlaa. Kepeää ja löaadukasta brittimeininkiä kolmen ja puolen tähden edestä.
Chopper:
Hulkin Eric Bana tulkitsee todella hienosti Australian pahaa poikaa Mark "Chopper" Readia. Tämä tunkkainen ja ajoittain varsin vastenmielinen elokuva toimii kuitenkin varsin kelvollisesti. Keskinkertaisuuden suosta rainan pelastaakin nimenomaan Banan loistotyö pääosassa.
Kolme ja puoli tähteä.
American Pie:
Kokonaisuutena oman genrensä kirkkainta kärkeä. Välillä ihan oikeastikin anarkistista menoa, mutta pohjalla kuitenkin se amerikkalaisen nuorisoelokuvan vanha kaava, että nörtti saa turpaansa ja komea fudispelaaja pääsee köyrimään nättiä tyttöä. Erityisesti päähenkilön isä oli huikea hahmo. Kelpo tavaraa.
Kolme tähteä.
Kymmenen elokuvaa:
2
351
Vastaukset
- humppis
koskee yhtään persiiseen ton "session" jälkeen...sitäpaitsi kaava 51 on TOSI hyvä elokuva, siinä on sopivasti huumoria ja pilailua huumediilereiden yms. paviaanien kustannuksella..ja samuel on varsin vakuuttava skottihamosessaan...vaan se jäi vaivaamaan että onko siellä kiltin alla ruudulliset kalsarit vai stringit..kumpiakaan EI näkynyt...
- _J_
Kaava 51 on ihan katsottava, mutta ei se mikään häävi ole. Mikäli saman genren rainat kiinnostavat, suosittelen lämpimästi kahta Guy Richien ohjausta: Snatch ja Lock, Stock& Two Smoking Barrels. Peittoavat viisykkösen 5-1.
P.S. Kyllä siinä meni enempi kuin yksi istuma, tai edes kaksi.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "823917Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella242851No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452282- 341291
- 10879
- 130855
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12801- 6774
Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124736- 11710