Tampereelle ollaan kuulemma valitsemassa uutta piispaa.
Entisenä kirkon jäsenenä haluaisin esittää asiaan varsin radikaalin kannanoton.
Mitä jos valittaisiin piispa, joka osaa lukea ! Tiedän toki, että asetan nyt riman melko korkealle, mutta uskon että tällainenkin ehdokas olisi rakentavalla yhteistyöllä löydettävissä. Lukutaitoisesta piispasta olisi koko kirkolle uskomattoman suuri hyöty. Jonkun virallisemmankin dokumentin mukaan kirkon korkein auktoriteetti on raamattu.
Jos joku piispoista osaisi lukea, voisi hän kertoa muillekin piispoille mitä raamatussa kirjoitetaan esimerkiksi homoseksuaalisuuden harjoittamisesta, naispappeudesta ja monista muista asioista. Kun asiat näin kaikille piispoille selviäisivät, olisi kirkon linjanveto helppoa ja vältettäisiin monet ikävät riidat ja erimielisyydet.

Vastaukset 5
Vanhimmat
näinhän se asia yksinkertaisuudessaan taitaa olla,mutta pahoin pelkään,että asiassa on muutakin;on nimittäin tainnut piispoista tulla enemmän maailmaa,kuin Jumalaa rakastavia...
että tulee valita piispa, joka osaa paitsi lukea niin myös ottaa kaiken Raamatusta lukemansa kirjaimellisesti?
Tarkoitin mitä kirjoitin. Niin teki Jumalakin antaessan meille sanansa.
vaadi!
Sanasta luovutaan niin sen mukana menetetään pikkuhiljaa kaikki...