Hellarit pitäs jakaa...

Ex-hellari

...kahteen osaan: niihin, jotka ovat lapsesta saakka olleet "uskossa" ja niihin jotka ovat tulleet uskoon ns. pystymetsästä. Ensiksimainittujen kanssa kun ei pysty keskustelemaan mistään. Jos kritisoi, saa heti katkeran maineen. Vaikka saisit kuinka paljon paskaa niskaasi elämässä ja uskovaisten taholta yleensä, tunteita ei saa osoittaa. Täytyy olla aina "rakentava" ja hyssytellä.
Se ei ole normaalin ihmisen käytöstä. Itse en ainakaan ole mikään raamatturobotti.

35

1632

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • hellari

      Totta puhut! On ihan eri juttu kuulua johonkin vauvasta asti ja kasvaa kiinni käsityksiin luonnostaan kuin tulla mukaan täysin ilman "helluntailaista kulttuuritaustaa".Siellähän on oma hengellinen "viitekehyksensä".Silti voi sopeutua, kunhan vaan hyväksyy, että asema "piireissä" on eri pohjalta syntyvä.Usein kyllä ns. likaisen taustan omaava uudestisyntynyt kohoaa korkealle arvoasteikossa helluntaiseurakunnassa, esim saarnaajaksi asti,ansioillaan.Ansio on parannus synneistä ja uusi elämä."Jatketusti lapsenuskoinen" taapertaa tasaisesti ja tylsän turvallisesti äidit, isät ja mummot sekä papat samassa penkissä vierellään turvana joka Sunnuntai.Ei ihme, jos he omivat koko yhteisön ja liikkeen! Vai onko????On tosiaankin kaksi ryhmää, "uskon perijät, kasvatuskristityt ja itse uskon löytäneet.

      • neppari

        Kuulostaa tosi kummalta. Onko teidän piireissä tosiaan sellanen arvojärjestys vai ymmärsinkö väärin?

        Tiedän muutamia hellareita, jotka on ollu jossain vaiheessa elämäänsä vankilassa ja he ovat nykyisin evankelistoja. Perustuuko se heidän "ansioonsa"? Minusta oikeaan uskoon ei liity ansioita, vaan sehän on armosta.. Raamatussakinhan sanotaan jotenkin niin(en muista sanatarkasti), että uskoa voi vain armosta, ei ansioiden (=tekojen) tähden, ettei kukaan kerskaisi.

        Olen itse vanhoillislestadiolainen nuori ja lapsuudenuskovainen.. Meillä en kyllä ole huomannut vastaavaa. Mm. mun äiti on tehnyt parannuksen nuorena, 15-vuotiaana ja hänelläkään ei ole "meidän piireissä" kokemusta vastaavasta (hän kävi ennen parannuksen tekoaan myös mm. hellareiden kokouksissa, mutta ei kokenut siellä omien sanojensa mukaan samanlaista sisarellisen ja veljellisen rakkauden ilmapiiriä kuin vl-piireissä).
        Tietenkin lapsuudenuskovainen on eri tavalla sisäistänyt asiat ja ymmärtää esim. sitä vanhaa kieltä jota saarnaajat käyttää, mutta asioista voi kyllä ihan vapaasti ja suoraan keskustella lapsuudenuskovaistenkin kanssa. Mutta siinä on tietenkin se, että Siionissa vallitsee hengen yksimielisyys kaikesta huolimatta, opillisista asioista.

        Kyllähän uskonnollisissa piireissä on tavallaan ihan oma kulttuurinsa. Jotkut tutkijat on sitä mieltä, että vl:tkin on lähes etninen ryhmä (omat tavat, puheessakin käytetään ihan omiakin ilmaisuja, uskonto jne), mutta ei se niin mustavalkoista ole. Se, että on syntynyt vl-perheeseen ei kuitenkaan tarkota, että koko elämänsä olis vl, kuten esim. jos on suomalainen tai ruotsalainen. Se ei siinä mielessä ole sama asia.

        (saatto mennä jotain väärin, kun ei ole noista termeistä vielä liikaa tietoa, siis esim sanatarkkaa tietoa mitä tuo etninen tarkottaa.. mut sinnepäin... ;) )


      • Ex-hellari
        neppari kirjoitti:

        Kuulostaa tosi kummalta. Onko teidän piireissä tosiaan sellanen arvojärjestys vai ymmärsinkö väärin?

        Tiedän muutamia hellareita, jotka on ollu jossain vaiheessa elämäänsä vankilassa ja he ovat nykyisin evankelistoja. Perustuuko se heidän "ansioonsa"? Minusta oikeaan uskoon ei liity ansioita, vaan sehän on armosta.. Raamatussakinhan sanotaan jotenkin niin(en muista sanatarkasti), että uskoa voi vain armosta, ei ansioiden (=tekojen) tähden, ettei kukaan kerskaisi.

        Olen itse vanhoillislestadiolainen nuori ja lapsuudenuskovainen.. Meillä en kyllä ole huomannut vastaavaa. Mm. mun äiti on tehnyt parannuksen nuorena, 15-vuotiaana ja hänelläkään ei ole "meidän piireissä" kokemusta vastaavasta (hän kävi ennen parannuksen tekoaan myös mm. hellareiden kokouksissa, mutta ei kokenut siellä omien sanojensa mukaan samanlaista sisarellisen ja veljellisen rakkauden ilmapiiriä kuin vl-piireissä).
        Tietenkin lapsuudenuskovainen on eri tavalla sisäistänyt asiat ja ymmärtää esim. sitä vanhaa kieltä jota saarnaajat käyttää, mutta asioista voi kyllä ihan vapaasti ja suoraan keskustella lapsuudenuskovaistenkin kanssa. Mutta siinä on tietenkin se, että Siionissa vallitsee hengen yksimielisyys kaikesta huolimatta, opillisista asioista.

        Kyllähän uskonnollisissa piireissä on tavallaan ihan oma kulttuurinsa. Jotkut tutkijat on sitä mieltä, että vl:tkin on lähes etninen ryhmä (omat tavat, puheessakin käytetään ihan omiakin ilmaisuja, uskonto jne), mutta ei se niin mustavalkoista ole. Se, että on syntynyt vl-perheeseen ei kuitenkaan tarkota, että koko elämänsä olis vl, kuten esim. jos on suomalainen tai ruotsalainen. Se ei siinä mielessä ole sama asia.

        (saatto mennä jotain väärin, kun ei ole noista termeistä vielä liikaa tietoa, siis esim sanatarkkaa tietoa mitä tuo etninen tarkottaa.. mut sinnepäin... ;) )

        No varmasti kuulostaa kummalta. Itse asiassa ko. asiaa ei tunnusteta mikä tekee siitä vielä entistä valheellisemman ja kipeämmän. Asia ei varmaankaan ole ongelma näille lapsesta saakka mukanaolleille, koska systeemi pyörii heidän ehdoillaan.
        Opilliset arvot ja ihanteet määrittelee uskonnollinen eliitti joilla menee elämässään hyvin. Tässä hierarkiassa alemmilla portailla olevat saavat sitten hyppiä ja ponnistella yltääkseen elämään pyhästi ylemmillä portailla olevien ihanteiden mukaan.
        Masensihan se. Viimeiset kaksi vuotta ennen poislähtöäni oli täyttä helvettiä mutta kun kasvoin tekemään ratkaisun, masennus hävisi vähitellen.


      • Ex-hellari
        neppari kirjoitti:

        Kuulostaa tosi kummalta. Onko teidän piireissä tosiaan sellanen arvojärjestys vai ymmärsinkö väärin?

        Tiedän muutamia hellareita, jotka on ollu jossain vaiheessa elämäänsä vankilassa ja he ovat nykyisin evankelistoja. Perustuuko se heidän "ansioonsa"? Minusta oikeaan uskoon ei liity ansioita, vaan sehän on armosta.. Raamatussakinhan sanotaan jotenkin niin(en muista sanatarkasti), että uskoa voi vain armosta, ei ansioiden (=tekojen) tähden, ettei kukaan kerskaisi.

        Olen itse vanhoillislestadiolainen nuori ja lapsuudenuskovainen.. Meillä en kyllä ole huomannut vastaavaa. Mm. mun äiti on tehnyt parannuksen nuorena, 15-vuotiaana ja hänelläkään ei ole "meidän piireissä" kokemusta vastaavasta (hän kävi ennen parannuksen tekoaan myös mm. hellareiden kokouksissa, mutta ei kokenut siellä omien sanojensa mukaan samanlaista sisarellisen ja veljellisen rakkauden ilmapiiriä kuin vl-piireissä).
        Tietenkin lapsuudenuskovainen on eri tavalla sisäistänyt asiat ja ymmärtää esim. sitä vanhaa kieltä jota saarnaajat käyttää, mutta asioista voi kyllä ihan vapaasti ja suoraan keskustella lapsuudenuskovaistenkin kanssa. Mutta siinä on tietenkin se, että Siionissa vallitsee hengen yksimielisyys kaikesta huolimatta, opillisista asioista.

        Kyllähän uskonnollisissa piireissä on tavallaan ihan oma kulttuurinsa. Jotkut tutkijat on sitä mieltä, että vl:tkin on lähes etninen ryhmä (omat tavat, puheessakin käytetään ihan omiakin ilmaisuja, uskonto jne), mutta ei se niin mustavalkoista ole. Se, että on syntynyt vl-perheeseen ei kuitenkaan tarkota, että koko elämänsä olis vl, kuten esim. jos on suomalainen tai ruotsalainen. Se ei siinä mielessä ole sama asia.

        (saatto mennä jotain väärin, kun ei ole noista termeistä vielä liikaa tietoa, siis esim sanatarkkaa tietoa mitä tuo etninen tarkottaa.. mut sinnepäin... ;) )

        "...hengen yksimielisyys kaikesta huolimatta opillisissa asioissa." Ja mitähän tuokin mahtaa tarkoittaa? Sitäkö, että kaikki niellään mitä saarnaaja sanoo eikä omia aivoja käytetä?
        Hyi! Eipä voisi olla vastenmielisempää. Aion tehdä aina oman ymmärrykseni mukaiset tulkinnat ja minulle on aivan sama mitä seurakunnassa sanotaan. Siihen Kristus on minut vapauttanut.


      • neppari
        Ex-hellari kirjoitti:

        "...hengen yksimielisyys kaikesta huolimatta opillisissa asioissa." Ja mitähän tuokin mahtaa tarkoittaa? Sitäkö, että kaikki niellään mitä saarnaaja sanoo eikä omia aivoja käytetä?
        Hyi! Eipä voisi olla vastenmielisempää. Aion tehdä aina oman ymmärrykseni mukaiset tulkinnat ja minulle on aivan sama mitä seurakunnassa sanotaan. Siihen Kristus on minut vapauttanut.

        Ei se tarkota sitä mitä luulet. Mutta juttu on niin, että me uskotaan Raamatun mukaan ja koska kaikilla uskovaisilla on Pyhä henki, niin PH ei neuvo eri tavalla eri ihmisiä.


    • sisko

      Sanon suoraan että kauemmin aikaa seurakunnassa olleet muodostavat oman klikkinsä ja seurustelevat etupäässä keskenään - uudet tulokkaat ovat heille pelkkää vaan ilmaa ja ´lypsykoneita´.

      Väitän, että penseiksi käyneet ´uskovaiset´ ovat itse suurin herätyksen este!

      • VAI ?

        Eikö kukaan uskalla vastata edelliseen kirjoitukseen?

        Ihmispelkoa? Mitä Raamattun sanno ?


      • vaikeeta päästä mukaan.

        Meillä vapaakirkossa olen saman kokenut.lähes 10vuotta olen kuulunut seurakuntaan ja kukaan ei soittele eikä tule kylää.Itse olen aikoinani aktiivisesti yrittänyt luoda ihmissuhteita ns uskoviin tuossa seurakunnassa,mutta ei sinne joukkoon mahdu kukaan uusi paitsi jos vanhemmat ovat tuttuja tai kaveri tuntee toisen niin sitten piiri pieni voi pyöriä.Mutta ei kyllä kiinnostakaan enää,kun olen homman nähnyt.Harmi,että lapset eivät ole saaneet ketään "uskovasta"kodista kaverikseen,kun ei äiti päässy sisäpiiriin..


      • lyöty ei nouse
        vaikeeta päästä mukaan. kirjoitti:

        Meillä vapaakirkossa olen saman kokenut.lähes 10vuotta olen kuulunut seurakuntaan ja kukaan ei soittele eikä tule kylää.Itse olen aikoinani aktiivisesti yrittänyt luoda ihmissuhteita ns uskoviin tuossa seurakunnassa,mutta ei sinne joukkoon mahdu kukaan uusi paitsi jos vanhemmat ovat tuttuja tai kaveri tuntee toisen niin sitten piiri pieni voi pyöriä.Mutta ei kyllä kiinnostakaan enää,kun olen homman nähnyt.Harmi,että lapset eivät ole saaneet ketään "uskovasta"kodista kaverikseen,kun ei äiti päässy sisäpiiriin..

        Luin edelliset viestit.
        Sama täällä. Erosin Ev.lut. kirkosta senjälkeen kun virallistivat naispapit ja alkoivat hankkiutua takaisin Paavin helmaan.

        Pitkän haikailun jälkeen liityi lähimpään Vapaaseurakuntaan. Se oli pettymys - raskas pettymys. Vaikka olekin yhteiskunallisesti merkittävässä asemassa, olen hengellisesti heitteillä. Jumalan edessä olemme samanarvoisia.
        - Luulin omallakohdallani seurakunnan kyräilyn johtuvan asemastani. Omaltapuoleltani olen tehnyt kaikkeni ystävyyden rakentamiseksi yhteisössä. Ei onnistu. Tyhjät tuolit lisääntyvät. Ihmiset hiipivät pois...

        Olisi kiinnostavaa (helpottavaakin) jos lähimmäiset toisivat kokemuksiaan esiin täällä.
        Siunausta teille,
        rukoillaan,
        että saisimme johdatusta ongelmienkin keskellä.


      • Ex-hellari
        lyöty ei nouse kirjoitti:

        Luin edelliset viestit.
        Sama täällä. Erosin Ev.lut. kirkosta senjälkeen kun virallistivat naispapit ja alkoivat hankkiutua takaisin Paavin helmaan.

        Pitkän haikailun jälkeen liityi lähimpään Vapaaseurakuntaan. Se oli pettymys - raskas pettymys. Vaikka olekin yhteiskunallisesti merkittävässä asemassa, olen hengellisesti heitteillä. Jumalan edessä olemme samanarvoisia.
        - Luulin omallakohdallani seurakunnan kyräilyn johtuvan asemastani. Omaltapuoleltani olen tehnyt kaikkeni ystävyyden rakentamiseksi yhteisössä. Ei onnistu. Tyhjät tuolit lisääntyvät. Ihmiset hiipivät pois...

        Olisi kiinnostavaa (helpottavaakin) jos lähimmäiset toisivat kokemuksiaan esiin täällä.
        Siunausta teille,
        rukoillaan,
        että saisimme johdatusta ongelmienkin keskellä.

        Puhut asiaa. Toisaalta ei sitä viitsi kovin yksityiskohtaisesti asioitaan täällä kertoilla. Olen tässä tuumaillut että josko sitä osaisi päästä vanhoista kipeistä muistoistaan ja panostaa tulevaisuuteen.
        Ainakin olen kasvanut todella paljon ihmisenä ja henkisesti kun on tullut rapaa naamalle. Sitä alkaa puhuakin normaalin ihmisen lailla ja raamatunjakeilla hölöttäminen loppuu. Sitä kai se tarkoittaa että "Sana tulee lihaksi". Kokemusten kautta Raamatun opetuksia osaa soveltaa omaan elämäänsä ja kertoa niistä myös omin sanoin. Luulenpa että siitä on myös muille eniten hyötyä.


      • vapaakirkosta
        lyöty ei nouse kirjoitti:

        Luin edelliset viestit.
        Sama täällä. Erosin Ev.lut. kirkosta senjälkeen kun virallistivat naispapit ja alkoivat hankkiutua takaisin Paavin helmaan.

        Pitkän haikailun jälkeen liityi lähimpään Vapaaseurakuntaan. Se oli pettymys - raskas pettymys. Vaikka olekin yhteiskunallisesti merkittävässä asemassa, olen hengellisesti heitteillä. Jumalan edessä olemme samanarvoisia.
        - Luulin omallakohdallani seurakunnan kyräilyn johtuvan asemastani. Omaltapuoleltani olen tehnyt kaikkeni ystävyyden rakentamiseksi yhteisössä. Ei onnistu. Tyhjät tuolit lisääntyvät. Ihmiset hiipivät pois...

        Olisi kiinnostavaa (helpottavaakin) jos lähimmäiset toisivat kokemuksiaan esiin täällä.
        Siunausta teille,
        rukoillaan,
        että saisimme johdatusta ongelmienkin keskellä.

        Niin on aika hullua,että tälläistä sattuu ja tapahtuu uskovien keskuudessa (eri juttu onko ne sittenkään uskossa vai pelkästää kasvatettu niihin oppeihin ja porukoissa pyörimiseen).Itse olen nyt ajatellut,että eroan tuosta vapaakirkosta ja liityn takaisin kirkkoon.Mitenkähän se muuten käytännössä menee se liittyminen kun lapset haluaisin liittää mukanani,mutta kun heitä ei ole "lapsikastettu" niin ei ole varmaan mahdollista ilman kastetta ja sitä en taas halua heille vielä...??


      • uskossa
        VAI ? kirjoitti:

        Eikö kukaan uskalla vastata edelliseen kirjoitukseen?

        Ihmispelkoa? Mitä Raamattun sanno ?

        En tietenkään voi vastata kuin niiden seurakuntien puolesta, joita tunnen paremmin. Ne ovat piniä ja keskikokoisia. Suurissa en paljon ole ollut.Tuntemissani seurakunnissa ja omassani on sellainen käytäntö, että aina kun tuntemattomia tulee, niin joku menee keskustelemaan ja kysymään oletko täältä vai kesävieras.Saarnaajakin voi kehoittaa nuoria ottamaan hoiviinsa uudet nuoret. Yleensä niin tapahtuukin.Aina on joku joka on rohkeampi ja voi tehdä aloitteen.Suurissa seurakunnissa tämä voi olla ongelmallisempaa.Silloin täytyisi kai uuden itse yrittää päästä porukoihin.Pastorinkin kanssa voi isoissakin seurakunnissa keskustella.Aina kannattaa ensin keskustella, ennenkuin katkeroituu.Rukoillaan seurakuntiin rakkaudellista ilmapiiriä. Siunausta kaikille!


    • n73

      miksi vaahtoaa ex-hellari joka käänteessä tästä jaosta lapsesta saakka hellareihin ja myöhemmällä iällä hellareiksi tulleisiin. Ja vielä niin, että voi voi kun on vaikeaa kun on pystymetsästä tullut.
      Eiköhän ne ongelmat riipu ihan ihmisistä itsestään. Minä kolmannen polven helluntailainen olen ollut aina ja varsinkin viime aikoina erittääin kriittinen uskoon ( voiko jumala olla olemassa) ja helluntailaisuuteen. Usein minua ihmetyttää nimenomaan nämä pystymetsästä tulleet kiihkoamisellaan, hihhuloimisellaan, äärimmäisyyksiin menevällä uskolla jne.
      Käsittääkseni samat asiat joista sinä syytit lapsesta saakka uskossa olleita.
      Halusin vain sanoa, että ei ne näkemyserot välttämättä johdu siitä miten/milloin on uskoon ja helluntailaiseksi tullut, vaan ihmisten omista mielipiteistä, seurasta jossa on jne. Vai olenko poikkeus.

      • Ex-hellari

        Vaahtoan koska kersasta saakka uskossa olleet ovat kokemukseni mukaan olleet ylimielisimpiä uskovaisia mitä olen tavannut.
        Haluaisin totta vie tutustua kriittiseen kolmannen polven uskovaiseen. En muista sellaista tavanneeni. Nauratti tuo mainintasi kiihkoilevista pystymetsäläisistä. Se on totta! Olen itsekin ollut sellainen. Olen aina ollut oman tieni kulkija. Kun kiihkoilin, ns. riviuskovaiset pysyivät kaukana. Jaoin perse ruvella pakkasessa kristillistä kirjallisuutta ihan yksinäni kun nämä taaperoiset lämmittivät kankkujaan seurakuntasalin penkeissä taputellen toisiaan olkapäille kehuen toinen toistaan. Sekös harmitti!
        Kuinka ollakaan, kiihkoilua kesti aikansa ja väsähdin. Vuosiin en ole jaksanut tehdä yhtään mitään mutta se on kieltämättä tuntunut hyvältä.
        Inhoan itsekin pystymetsäläisten kiihkoilua nykyään. Mutta näin se elämä opettaa. Totta on että kamalia hihhuleita löytyy molemmista.


    • Onnellinen mies

      "...kahteen osaan: niihin, jotka ovat lapsesta saakka olleet "uskossa" ja niihin jotka ovat tulleet uskoon ns. pystymetsästä. Ensiksimainittujen kanssa kun ei pysty keskustelemaan mistään."

      Tulipahan tuosta mieleen että on tässä elämässä sentään joskus hyväkin tuuri käynyt ja heti alkumetreillä kun ei tullut synnytyksi mihinkään uskontoporukkaan.

      Sääliksi kyllä käy niitä joita ei onnistanut.

    • Tuomionkellot soivat taas k...

      On tehtävä ero uskovaisten ja uskonnollisten ihmisten välille, muuten totuudessa on vaikea pysyä. Vaikka ihminen kuuluisi mihin tahansa "piiriin" siltikin hän on vain ihminen muiden joukossa ja syntinen niinkuin minäkin.
      Tuomitseminen on sama asia kuin yrittäisit avata pulloa, mutta väännätkin väärään suuntaan.
      Se joka meistä ei ole syntinen heittäköön ekan kiven. Ei Korkein Tuomarikaan heittele kiviä, Hän tuomitsee oikein. Vaikka ihminen olisikin itänyt katkeruuden juuresta, Hänellä on kuolemaansa saakka toivoa, jos ei ole tehnyt Pyhän Hengen pilkkaa. Totuus tekee meidät vapaaksi, osoittamaan aidot tunteemme kanssaihmisiä kohtaan, eikä meidän tarvitse peitellä enään mitään, koska Rakkaus peittää synnit.
      Tulisi muistaa että ihmisellä on itsellään vastuu tehdä oma valintasa, kukaan muu (ihminen) ei tee sitä minunkaan puolestani koskien iankaikkista pelastusta. Yksin armosta uskon kautta pelastumme, kuten Iso Kirja kertoo. Todellinen uskovainen ihminen on pyhä ja rakastaa lähimmäistä niinkuin itseään, mutta kuitenkin Kaikkein Korkeinta kaikesta ruumiista, sielusta ja mielestä. Päättäkää itse rakastatteko maailmaa enemmän kuin Luojaanne ja haluatteko todella tehdä Hänen tahtonsa, ette omaanne. Se vaatii uhrautumista ja itselleen kuolemista. Olemme matkalla kohti taivasta ja keneen suuntaamme katseemme siellä on myös sydämemme. Maailma on pahuuden vallassa kauttaaltaan, älä heitä pois uskallustasi josta voit tulla saamaan palkkion ainiaasti. Luovuta itsesi ja elämäsi, asiasi, pienet ja suuret Kaikkiriittävän Herramme käsivar-
      relle ja ota vastaan hänen armonsa. Muistakaamme, että kaikkia joita Isä rakastaa, niitä hän rankaisee, mutta vain parhaakseemme. Ottakaa siis
      kuritus vastaan ja palvelkaa Luojaa, älkääkä luotua. Olkaamme kärsivällisiä, vain hetki enään ja odotuksemme on Täyttynyt. Siispä valvokaa!!!

      T:perillinen
      Olkaa siunanut ja Pyhimmän armo olkoon kanssanne!!

    • Pakana(F)

      En tiedä lukeeko tätä enää kukaan mutta vastaanpas tuohon nyt kuitenkin.

      Olen itse hellariperheen "kersa", lapsena ja nuorena hellaripiireissä pyörinyt, uskovaiseksi itsensä LUULLUT lapsi ja nuori. _Luullut_, koska niin minulle opetettiin ja siihen minut kasvatettiin. Kunnes hokasin etten ole uskovainen, mutta se onkin sitten eri juttu...

      En kuitenkaan käsitä ollenkaan tuota väitettäsi, että nämä "aina uskossa olleet" jotenkin "määräisivät" kaikesta, olisivat tuollaisia päällepäsmäreitä kuin annat ymmärtää.

      Helluntalaiset RAKASTAVAT rankkoja "stooreja" entisiä linnakundeja ja kaikenmaailman huomionkipeitä "päiviniemiä","rituylipahkaloita" ja "nickycrutseja" joita kuskataan herätyskokouksesta toiseen kertomassa sokeeraavia tarinoitaan, tilittämässä rankkaa elämäänsä. Mitä sokeeraavampi juttu, sen parempi, ja mitä enemmän he saavat huomiota, sen parempi, mitä useammassa lehdessä se sama naama loistaa, sen parempi. Ei ne rakasta niitä TYLSIÄ lapsestasaakkauskossaolleita! Ei niitä rakasta kukaan. Ne on niin tylsiä. Ei niil oo mitään annettavaa. Ei ainakaan värikästä ja viihdyttävää elämäntarinaa.

      Mikä rooli on uskovaisen perheen kersalla/nuorella seurakunnassa, jossa ihannoidaan elämän äärilaitoja, ja jossa vain ne entiset itsetuhoiset ihmisrauniot saavat kaiken huomion?

      Muistan itse, kuinka pelkäsin melkein kuset housussa joka ikisessä nuorten tapahtumassa ja muissa illanvietoissa, joihin aivopestynä kilttinä tyttönä säännöllisesti menin, että minut laitetaan todistamaan uskostani yleisölle. Enhän minä olisi voinut kieltäytyäkään, koska se olisi ollut selvä merkki siitä, etten ole oikeasti uskossa, ja sehän olisi ollut katastrofi!

      MITÄ olisin sanonut? Mistä olisin kertonut, ja mistä todistanut? Ei minulla ollut mitään rankkoja stooreja kerrottavana. Eihän minulla raukalla ollut edes alkeellisimpia kokemuksia edes niistä asioista, joita kaikki muut normaalit ikäiseni nuoret olivat kokeneet! Ei minkäänlaista elämänkokemusta.

      Kerro siinä sitten "kuinka usko muutti kaiken"! Muutti mitä? Kun elämä oli aina ollut samanlaista.

      Ja niin minä lauloin kuorossa kuinka "kuljin aivan yksin tietä maailman..." vaikken koskaan ollut kulkenut yksin mitään "maailman teitä"...ja "...tunsin, mitä synti tuoda voi elämään..." vaikken koskaan ollut tuntenut mitään mitä synti voi tuoda elämään! Minun odotettiin evankelioivan, ja kertovan asioista joista en tiennyt yhtään mitään.

      Suurin osa helluntailaisten perheiden lapsista ovat juuri sellaisia. He ovat siellä, istuvat niiden isiensä ja äitiensä kanssa penkissä, koska eivät uskalla lähteä etsimään omaa tietään.

      Joten seuraavan kerran kun sappinesteesi kiehuvat noiden lapsesta saakka uskossa olleiden takia, muista, että _sinä_ olet onnellisessa asemassa. Sinulla on ollut mahdollisuus _oikeasti_ valita se, mihin haluat uskoa ja mihin et. Heillä ei ole sitä mahdollisuutta ollut.

      Veikkaan, että suurin osa heistä ovat "uskovaisia" vain, koska eivät helvetinpeloissaan uskalla olla uskomattakaan.

      • Ex-hellari

        Kiitos rehellisyydestäsi. Kyse olikin minun kokemuksistasi. Itse olet kokenut asiat toisin. Hyvä että joku kertoo omista kokemuksistaan eikä ala heti saarnata minulle katkeruudesta.

        Totta on että rankkoja kokemuksia omaavia raahataan kokouksesta toiseen. Sekin on väärin! Mitähän Nykäsen Matille nykyään kuuluu? Kaveria raahattiin kokouksissa mutta miksiköhän mies ei ole enää mukana? Voisiko joku asioista tietävä selittää?
        Ja nämä Matin "paimenet" eivät tyypilliseen tapaansa tietenkään ota vastuuta mistään. Kirkkain silmin kertovat vain toimineensa "vilpittömästi" ja "herran tahtoa etsien". Kyllä pitäisi jo pikkasen omaa järkeäkin käyttää ettei aina imettäisi ihmisiä loppuun.


      • Pakana(F)
        Ex-hellari kirjoitti:

        Kiitos rehellisyydestäsi. Kyse olikin minun kokemuksistasi. Itse olet kokenut asiat toisin. Hyvä että joku kertoo omista kokemuksistaan eikä ala heti saarnata minulle katkeruudesta.

        Totta on että rankkoja kokemuksia omaavia raahataan kokouksesta toiseen. Sekin on väärin! Mitähän Nykäsen Matille nykyään kuuluu? Kaveria raahattiin kokouksissa mutta miksiköhän mies ei ole enää mukana? Voisiko joku asioista tietävä selittää?
        Ja nämä Matin "paimenet" eivät tyypilliseen tapaansa tietenkään ota vastuuta mistään. Kirkkain silmin kertovat vain toimineensa "vilpittömästi" ja "herran tahtoa etsien". Kyllä pitäisi jo pikkasen omaa järkeäkin käyttää ettei aina imettäisi ihmisiä loppuun.

        "Kyse olikin minun kokemuksistasi" Siis "minun kokemuksistaNI", eikö?;)

        Sinä näet asian vain omalta kannaltasi ja se on tietysti erilainen kuin niiden "ainauskossaolleiden".

        Näkemyseron huomaa myös tuossa miten erilaisena sinä näet tuon rankkoja kokemuksia omaavien "raahaamisen" kokouksesta toiseen. Minä en nimittäin näe sitä mitenkään sellaisena asiana, että heitä ulkopuolisten toimesta "raahataan" niissä väkisin, vaan olen sitä mieltä, että he ITSE vapaaehtoisesti niissä käyvät itsestään kertomassa.

        Kun jotakin ihmistä pyydetään todistamaan/puhumaan johonkin kokoukseen, kukaan ei _pakota_ häntä ottamaan ehdotusta vastaan. Hän voi aivan hyvin sanoa, että nyt ei käy, tai että on muita asioita hoidettavana. Ketään ei myöskään voi pakottaa tai painostaa kertomaan omasta elämästään, siis omista HENKILÖKOHTAISISTA asioistaan mikrofonin takaa vieraille ihmisille. Jos joku sen tekee, se on aina vapaaehtoista. Tietysti tässä on se pointti, josta jo aiemmin kerroin, että jos kieltäytyy todistamasta, niin usko kyseenalaistetaan välittömästi.

        Kuitenkin näissä rankan taustan omaavien ihmisten tapauksissa on useimmiten kysymys aikuisista ihmisistä, joilla on paljon paremmat edellytykset ilmaista oma mielipiteensä ja vastustaa painostamista, kuin esim. uskovaisten perheiden lapsilla on.

        En olekaan voinut välttyä siltä mielikuvalta, että hyvin monet rankan taustan omaavista henkilöistä kertovat OIKEIN MIELELLÄÄN omaa tarinaansa. Sen sanotaan olevan hyvin terapeuttista. He antavat haastatteluja lehtiin, telkkariin ja heistä kirjoitetaan elämänkerrallisia kirjoja... en voi olla huomaamatta jonkinlaista ihmeellistä huomionkipeyttä, joka mielestäni paistaa tästä toiminnasta läpi.

        He sanovat puhuvansa omista asioistaan korostaakseen _Jeesusta ja evankeilumia_...mutta kyllä se IHAN OMA NAAMA siellä lehden sivuilla tai tv:ssä näkyy. Ei se sen Jeesuksen naama siellä loista. Ja kyllä se se OMA tarina on, josta siellä kerrotaan yleisön huokaillessa ja kauhistellessa, VIIHDYTTÄESSÄÄN itseään kuten elokuvissa ikään.

        En siis näe tätä asiaa vääränä niinkään sen rankan taustan omaavan kannalta, vaan pidän sitä toimintaa muuten hyvin kyseenalaisena. En tajua miksi rankan taustan omaava ihminen olisi jotenkin arvokkaampi, tärkeämpi, tai ansaitsisi enemmän huomiota kuin joku "tavallinen tallaaja", tai vaikkapa uskovaisen kodin "mitään kokematon", "pumpulissa" kasvanut "kersa", kuten sinä heitä haluat kritillisellä rakkaudella sävytettynä nimittää.

        Itse en koe eläneeni millään tavalla pumpulissa vaikka uskovasen kodin lapsi olenkin. Päinvastoin koko sen ajan mitä niissä piireissä pyörin, tunsin itseni huonoksi, suorastaan pahaksi ihmiseksi. Koskaan ei ollut tarpeeksi hyvä, ja se "sinun pitää olla KIITOLLINEN kaikesta, koska olet niin ONNELLISESSA asemassa että olet SAANUT syntyä uskovaiseen kotiin"-moralisointi melkein tukehdutti minut kuoliaaksi.(Olet varmaan kuullut itsekin tuon litanian monta kertaa esim. kastetilaisuuden todistajien suusta..?)

        Uskovaisen perheen lasta kohdellaan ikäänkuin hän olisi jotenkin _valmis_ ihminen heti pienestä pitäen, koska hänhän _tietää_ mikä on totuus, sillä se on kerrottu hänelle jo lapsena. Hänellä ei voi mitenkään olla esim. henkilökohtaisia ongelmia, ja jos hänelle sitten ilmaantuukin ongelmia, ne nähdään hyvin mielellään hänen _itsensä_ aiheuttamina - koska eihän hänen _taustassaan_ ole uskovaisten mielestä mitään, mistä saisi oivan tekosyyn ongelmiin joutumiselle, kuten näillä rikkinäisistä stereotyyppisistä perhehelveteistä lähtöisin olevilla on.

        Minun kokemukseni on siis se, että siitä suuresta "lähimmäisenrakkaudesta", jolla nämä pystymetsästä uskoon tulleet otetaan seurakuntaan ilolla ja lämmöllä vastaan, (ja jonka vuoksi he myös niissä parrasvaloissa usein paisattelevat, uskovaisten ympäröidessä heidät ihannoivilla katseilla), vain hyvin harvalla ainauskossaolleella on edes kokemuksia. Hyvin monet aina uskossa olleet elävät hirvittävissä ristiriidoissa, kun eivät uskalla kyseenalaistaa uskoa eivätkä varsinkaan luopua siitä, ja kuitenkaan eivät esim. täyty pyhällä hengellä, eivät tunne mitään "väristyksiä", lämpövirtoja puhumattakaan jostakin "yliluonnollisesta rakkaudesta" joka vuodatetaan suoraan sieluun.

        Siksi tuo palstalla esiintynyt ilmaisu "periytyvästä uskosta" lähinnä huvittaa minua. Että jotkut uskovaiset oikeasti kuvittelevat uskon periytyvän niinkuin geeneissä:D!

        Joten minusta tuntuu, ettet ollenkaan ymmärrä kuinka _onnellisessa asemassa_ sinä olet. Sinun on huomattavasti helpompi esim. erota seurakunnasta, kuin sellaisen joka on kasvanut sinne kiinni. Sinun on paljon helpompi kuunella sisäistä ääntäsi ja toimia sen mukaan, kuin uskovaisen perheen lapsella.


      • Ex-hellari
        Pakana(F) kirjoitti:

        "Kyse olikin minun kokemuksistasi" Siis "minun kokemuksistaNI", eikö?;)

        Sinä näet asian vain omalta kannaltasi ja se on tietysti erilainen kuin niiden "ainauskossaolleiden".

        Näkemyseron huomaa myös tuossa miten erilaisena sinä näet tuon rankkoja kokemuksia omaavien "raahaamisen" kokouksesta toiseen. Minä en nimittäin näe sitä mitenkään sellaisena asiana, että heitä ulkopuolisten toimesta "raahataan" niissä väkisin, vaan olen sitä mieltä, että he ITSE vapaaehtoisesti niissä käyvät itsestään kertomassa.

        Kun jotakin ihmistä pyydetään todistamaan/puhumaan johonkin kokoukseen, kukaan ei _pakota_ häntä ottamaan ehdotusta vastaan. Hän voi aivan hyvin sanoa, että nyt ei käy, tai että on muita asioita hoidettavana. Ketään ei myöskään voi pakottaa tai painostaa kertomaan omasta elämästään, siis omista HENKILÖKOHTAISISTA asioistaan mikrofonin takaa vieraille ihmisille. Jos joku sen tekee, se on aina vapaaehtoista. Tietysti tässä on se pointti, josta jo aiemmin kerroin, että jos kieltäytyy todistamasta, niin usko kyseenalaistetaan välittömästi.

        Kuitenkin näissä rankan taustan omaavien ihmisten tapauksissa on useimmiten kysymys aikuisista ihmisistä, joilla on paljon paremmat edellytykset ilmaista oma mielipiteensä ja vastustaa painostamista, kuin esim. uskovaisten perheiden lapsilla on.

        En olekaan voinut välttyä siltä mielikuvalta, että hyvin monet rankan taustan omaavista henkilöistä kertovat OIKEIN MIELELLÄÄN omaa tarinaansa. Sen sanotaan olevan hyvin terapeuttista. He antavat haastatteluja lehtiin, telkkariin ja heistä kirjoitetaan elämänkerrallisia kirjoja... en voi olla huomaamatta jonkinlaista ihmeellistä huomionkipeyttä, joka mielestäni paistaa tästä toiminnasta läpi.

        He sanovat puhuvansa omista asioistaan korostaakseen _Jeesusta ja evankeilumia_...mutta kyllä se IHAN OMA NAAMA siellä lehden sivuilla tai tv:ssä näkyy. Ei se sen Jeesuksen naama siellä loista. Ja kyllä se se OMA tarina on, josta siellä kerrotaan yleisön huokaillessa ja kauhistellessa, VIIHDYTTÄESSÄÄN itseään kuten elokuvissa ikään.

        En siis näe tätä asiaa vääränä niinkään sen rankan taustan omaavan kannalta, vaan pidän sitä toimintaa muuten hyvin kyseenalaisena. En tajua miksi rankan taustan omaava ihminen olisi jotenkin arvokkaampi, tärkeämpi, tai ansaitsisi enemmän huomiota kuin joku "tavallinen tallaaja", tai vaikkapa uskovaisen kodin "mitään kokematon", "pumpulissa" kasvanut "kersa", kuten sinä heitä haluat kritillisellä rakkaudella sävytettynä nimittää.

        Itse en koe eläneeni millään tavalla pumpulissa vaikka uskovasen kodin lapsi olenkin. Päinvastoin koko sen ajan mitä niissä piireissä pyörin, tunsin itseni huonoksi, suorastaan pahaksi ihmiseksi. Koskaan ei ollut tarpeeksi hyvä, ja se "sinun pitää olla KIITOLLINEN kaikesta, koska olet niin ONNELLISESSA asemassa että olet SAANUT syntyä uskovaiseen kotiin"-moralisointi melkein tukehdutti minut kuoliaaksi.(Olet varmaan kuullut itsekin tuon litanian monta kertaa esim. kastetilaisuuden todistajien suusta..?)

        Uskovaisen perheen lasta kohdellaan ikäänkuin hän olisi jotenkin _valmis_ ihminen heti pienestä pitäen, koska hänhän _tietää_ mikä on totuus, sillä se on kerrottu hänelle jo lapsena. Hänellä ei voi mitenkään olla esim. henkilökohtaisia ongelmia, ja jos hänelle sitten ilmaantuukin ongelmia, ne nähdään hyvin mielellään hänen _itsensä_ aiheuttamina - koska eihän hänen _taustassaan_ ole uskovaisten mielestä mitään, mistä saisi oivan tekosyyn ongelmiin joutumiselle, kuten näillä rikkinäisistä stereotyyppisistä perhehelveteistä lähtöisin olevilla on.

        Minun kokemukseni on siis se, että siitä suuresta "lähimmäisenrakkaudesta", jolla nämä pystymetsästä uskoon tulleet otetaan seurakuntaan ilolla ja lämmöllä vastaan, (ja jonka vuoksi he myös niissä parrasvaloissa usein paisattelevat, uskovaisten ympäröidessä heidät ihannoivilla katseilla), vain hyvin harvalla ainauskossaolleella on edes kokemuksia. Hyvin monet aina uskossa olleet elävät hirvittävissä ristiriidoissa, kun eivät uskalla kyseenalaistaa uskoa eivätkä varsinkaan luopua siitä, ja kuitenkaan eivät esim. täyty pyhällä hengellä, eivät tunne mitään "väristyksiä", lämpövirtoja puhumattakaan jostakin "yliluonnollisesta rakkaudesta" joka vuodatetaan suoraan sieluun.

        Siksi tuo palstalla esiintynyt ilmaisu "periytyvästä uskosta" lähinnä huvittaa minua. Että jotkut uskovaiset oikeasti kuvittelevat uskon periytyvän niinkuin geeneissä:D!

        Joten minusta tuntuu, ettet ollenkaan ymmärrä kuinka _onnellisessa asemassa_ sinä olet. Sinun on huomattavasti helpompi esim. erota seurakunnasta, kuin sellaisen joka on kasvanut sinne kiinni. Sinun on paljon helpompi kuunella sisäistä ääntäsi ja toimia sen mukaan, kuin uskovaisen perheen lapsella.

        ...pieni kirjoitusvirhe, huomaan.

        Kiitos muuten että jaat kokemuksiasi kanssani. Miten voisin tietää niistä ellei kukaan kerro? Joskus täytyy provosoida että saisi ihmiset kertomaan todelliset mielipiteensä.

        Mitä tulee kysymyksiini julkkisuskovaisista, kyse on loppujen lopuksi raahaamisesta koska miten ulkopuolelta tullut, uskonasioista mistään mitään tietämätön voisi arvioida miten suhtautua hänelle annettuihin opetuksiin?

        Olet varmasti kuullut termistä uskonnollinen manipulointi. Kun ympärillä on henkisesti voimakkaita ja karismaattisiakin ihmisiä, on heillä keinot houkutellakseen ihmisiä "todistamaan" uskostaan. Kyse onkin toiminnan moraalista!
        Ajatellaanpa että ihminen on ns. julkkis ja henkisesti ihan hajalla. Uskoontulleen julkisuuskuvaa halutaan kaikesta huolimatta hyödyntää jotta saataisiin paljon uskomattomia ihmisiä sanankuuloon.
        Normaaliälyllä varustettu ihminen oppii nopeasti uskovaisten käyttäytymistavan, fraasit ja ajattelutavan jollalailla "kunnon kristitty" ajattelee. Hänet houkutellaan mukaan kokousrumbaan kehumaan sitä kuinka ihmeellistä uskossa on ja kuinka onnellinen on.
        Aivan kuin kaikki henkiset haavat olisivat kertaheitolla poispyyhkäistyjä.

        Menemättä nyt mihinkään teologisiin yksityiskohtiin, uskoontullessa mikään ei muutu - vain asema. Asema Jumalan edessä. Ei ne sisäiset haavat sielusta mihinkään lähde. Asenne niihin saattaa muuttua hetkellisesti kun yht´äkkiä kaikki on kovin ihanaa ja ihmeellistä.
        Jos julkkisuskovaisen vakaumus on aitoa, tottakai hän tahtoo lähteä "seuraamaan tosimielellä Jeesusta" ja antautuu niihin tehtäviin joita hänelle seurakunnassa uskotaan. Ja niitähän tulee.

        Nämä julkkisuskovaisia ohjailevat paimenet ovat vilpittömällä mielellä liikkeellä - ainakin omasta mielestään. Mutta jos toimintamalleista on vuosien saatossa tullutkin seurakuntayhteisössä totuus joista ei voi poiketa, ollaan hakoteillä. Kyllä seurakunnissa osataan manipulointi. Voisi suorastaan kysyä etteikö motiiveina olisikin monesti pitkän linjan uskovaisten lihallinen vallanhalu jota ei enää tunnisteta "koska meillä on aina toimittu näin".
        Uskovan omat tulevaisuudensuunnitelmat saadaan helposti tukahdutettua vetoamalla Raamattuun ja sen opetuksiin "oman minän kuolettamisesta". Ja kaikki tämä toki rakkauden nimissä. Uskova saadaan helposti sitoutumaan nuorisotyöntekijän taikka saarnaajan omiin näkemyksiin ja näkyihin siitä mitä uskovan elämä ja tulevaisuus pitäisi olla. He määrittelevät mielellään myös sen kuka olisi sopiva aviopuoliso!

        Ei aikuinenkaan uskoontullut voi tietää miten suhtautua hänelle annettuihin opetuksiin joten siinä suhteessa lapsena uskoontulleet eivät ole sen huonommassa asemassa. Seurakunnat ja uskonnot eivät valitettavasti ole paketti joka eu-normien mukaisesti sisällyttäisi tuotteessa käytetyt ainekset sisällysluetteloon. Jos sellainen olisi, tuo luettelo ei koskaan kertoisi mitään niistä negatiivisista puolista. Pystymetsästä uskoontulleelle seurakunta ei todellakaan ole mikään paratiisi. Kaikki mahdollinen hyöty lypsetään irti.

        On totta että nuo kokoukset jossa kauhistellaan entistä elämää ja ihannoidaan uskonelämää ovat melkoista uskovaisten pornoa. Kaikissa meissä asuu se pieni tirkistelijä joka haluaa tietää lisää uskovaisten entisistä synneistä. Ja uskostaan todistava lankeaa helposti itsensäesittelemisen puolelle.

        Seurakunnasta eroaminen ei todellakaan ollut minulle helppoa jos niin luulet. Olen kiihkeä ja syvästi tunteva ihminen jolle uskoontulo oli aikoinaan syvällinen kokemus. Sitä minä en valinnut miten se minulle tapahtuu. Arvaa vain kuinka helvetillistä oli huomata vuosien mittaan oman sisimpänsä olevan tyhjä ja ettei opetetut opit toimineetkaan käytännössä? Oli tarpeeksi vaikeaa huomata ristiriidat itsessään ja kun niistä yritti muille kertoa, tuli vain tuomituksi.


      • Pakana(F)
        Ex-hellari kirjoitti:

        ...pieni kirjoitusvirhe, huomaan.

        Kiitos muuten että jaat kokemuksiasi kanssani. Miten voisin tietää niistä ellei kukaan kerro? Joskus täytyy provosoida että saisi ihmiset kertomaan todelliset mielipiteensä.

        Mitä tulee kysymyksiini julkkisuskovaisista, kyse on loppujen lopuksi raahaamisesta koska miten ulkopuolelta tullut, uskonasioista mistään mitään tietämätön voisi arvioida miten suhtautua hänelle annettuihin opetuksiin?

        Olet varmasti kuullut termistä uskonnollinen manipulointi. Kun ympärillä on henkisesti voimakkaita ja karismaattisiakin ihmisiä, on heillä keinot houkutellakseen ihmisiä "todistamaan" uskostaan. Kyse onkin toiminnan moraalista!
        Ajatellaanpa että ihminen on ns. julkkis ja henkisesti ihan hajalla. Uskoontulleen julkisuuskuvaa halutaan kaikesta huolimatta hyödyntää jotta saataisiin paljon uskomattomia ihmisiä sanankuuloon.
        Normaaliälyllä varustettu ihminen oppii nopeasti uskovaisten käyttäytymistavan, fraasit ja ajattelutavan jollalailla "kunnon kristitty" ajattelee. Hänet houkutellaan mukaan kokousrumbaan kehumaan sitä kuinka ihmeellistä uskossa on ja kuinka onnellinen on.
        Aivan kuin kaikki henkiset haavat olisivat kertaheitolla poispyyhkäistyjä.

        Menemättä nyt mihinkään teologisiin yksityiskohtiin, uskoontullessa mikään ei muutu - vain asema. Asema Jumalan edessä. Ei ne sisäiset haavat sielusta mihinkään lähde. Asenne niihin saattaa muuttua hetkellisesti kun yht´äkkiä kaikki on kovin ihanaa ja ihmeellistä.
        Jos julkkisuskovaisen vakaumus on aitoa, tottakai hän tahtoo lähteä "seuraamaan tosimielellä Jeesusta" ja antautuu niihin tehtäviin joita hänelle seurakunnassa uskotaan. Ja niitähän tulee.

        Nämä julkkisuskovaisia ohjailevat paimenet ovat vilpittömällä mielellä liikkeellä - ainakin omasta mielestään. Mutta jos toimintamalleista on vuosien saatossa tullutkin seurakuntayhteisössä totuus joista ei voi poiketa, ollaan hakoteillä. Kyllä seurakunnissa osataan manipulointi. Voisi suorastaan kysyä etteikö motiiveina olisikin monesti pitkän linjan uskovaisten lihallinen vallanhalu jota ei enää tunnisteta "koska meillä on aina toimittu näin".
        Uskovan omat tulevaisuudensuunnitelmat saadaan helposti tukahdutettua vetoamalla Raamattuun ja sen opetuksiin "oman minän kuolettamisesta". Ja kaikki tämä toki rakkauden nimissä. Uskova saadaan helposti sitoutumaan nuorisotyöntekijän taikka saarnaajan omiin näkemyksiin ja näkyihin siitä mitä uskovan elämä ja tulevaisuus pitäisi olla. He määrittelevät mielellään myös sen kuka olisi sopiva aviopuoliso!

        Ei aikuinenkaan uskoontullut voi tietää miten suhtautua hänelle annettuihin opetuksiin joten siinä suhteessa lapsena uskoontulleet eivät ole sen huonommassa asemassa. Seurakunnat ja uskonnot eivät valitettavasti ole paketti joka eu-normien mukaisesti sisällyttäisi tuotteessa käytetyt ainekset sisällysluetteloon. Jos sellainen olisi, tuo luettelo ei koskaan kertoisi mitään niistä negatiivisista puolista. Pystymetsästä uskoontulleelle seurakunta ei todellakaan ole mikään paratiisi. Kaikki mahdollinen hyöty lypsetään irti.

        On totta että nuo kokoukset jossa kauhistellaan entistä elämää ja ihannoidaan uskonelämää ovat melkoista uskovaisten pornoa. Kaikissa meissä asuu se pieni tirkistelijä joka haluaa tietää lisää uskovaisten entisistä synneistä. Ja uskostaan todistava lankeaa helposti itsensäesittelemisen puolelle.

        Seurakunnasta eroaminen ei todellakaan ollut minulle helppoa jos niin luulet. Olen kiihkeä ja syvästi tunteva ihminen jolle uskoontulo oli aikoinaan syvällinen kokemus. Sitä minä en valinnut miten se minulle tapahtuu. Arvaa vain kuinka helvetillistä oli huomata vuosien mittaan oman sisimpänsä olevan tyhjä ja ettei opetetut opit toimineetkaan käytännössä? Oli tarpeeksi vaikeaa huomata ristiriidat itsessään ja kun niistä yritti muille kertoa, tuli vain tuomituksi.

        No eipä kestä. Onhan tämä mielenkiinoista huomata miten eri tavalla aina hellareiden piireissä pyörinyt ja pystymetsästä uskoon tullut asiat kokevat. Tosin minuahan nämä asiat ei luojankiitos enää ole kymmeneen vuoteen koskettanut;)

        "Mitä tulee kysymyksiini julkkisuskovista, kyse on loppujenlopuksi raahaamisesta, koska miten ulkopuolelta tullut, uskonasioista mitään tietämätön voisi arvioida miten suhtautua hänelle annettuihin opetuksiin?" (En tarkoittanut pelkkiä julkkiksia vaan myös muita "rankan taustan" omaavia)

        Tietenkin ulkopuolelta tullut "tarvitsee" ohjausta jotta oppii yhteisön "säännöt", jolloin hän on myös johdateltavissa, ja painostettavissakin käyttäytymään tietyllä tavalla. Tottakai on siis selvää, että hän voi ajatutua sellaiseen "pakko-jankuttaa-omaa-tarinaa-jokapaikassa"-kierteeseen, koska hän saattaa saada sen käsityksen että niin _kuuluu_ tehdä, tai ei ole kunnon uskovainen.

        Kuitenkin ajattelen, että ulkopuolelta tullutta, ja aina hellareiden piireissä pyörinyttä erottaa yksi olennainen asia; Vapaus valita.

        Ulkopuolelta tulleen usko on aina takuuvarmasti _oma valinta_. Näin ollen myös se, kuinka paljon "antautuu" manipuloitavaksi on hyvin pitkälle tällaisen henkilön omassa päätösvallassa. Minä ajattelen, että tällaisen henkilön usko on OMA, eikä esim. vanhempien, jolloin myös tällaisen henkilön tekemisiä ei ohjaa mikään instituutio tai seurakunnanjohtaja, vaan Jumala (siis hänen käsityksensä siitä mitä Jumala haluaisi hänen tekevän). Hän voi itse muodostaa oman käsityksensä alusta alkaen siitä mitä Jumala haluaa, lukemalla raamattua. Tietysti myös uskovaisen perheen lapsi voi lukea raamattua ja vedellä omia johtopäätöksiään sitten aikuisena, mutta sitä ohjaa yleensä aina se vuosikausien "aivopesu", piintyneet, hänen aivoihinsa istutetut, toisten ihmisten käsitykset siitä mitä Jumala haluaa ja mitä ei.

        Uskovaisessa ympäristösssä kasvaneen valinnanvapaus onkin sitten vähän kaksipiippuinen juttu. Onko se, että jollekin opetetaan, että tietty usko on _totuus_, ja sitten annetaan kuitenkin "vapaus valita" haluaako elää kys. uskon mukaan, todellista vapautta valita? Uskovaisen perheen lapselle annetaan kyllä vapaus valita taivaan ja helvetin väliltä - mutta ei sitä haluaako uskoa niihin vai ei.

        Kyllä minäkin lauloin lapsena niistä "naisista jotka jauhaa käsikivillä ja joista toinen temmataan taivaaseen ja toinen jätetään". Kyllä uskovaisen perheen lapselle tehdään hyvin selväksi pienestä pitäen se, että toiset joutuvat helvettiin ja toiset pääsevät taivaaseen. Eikö se silloin tunnu vähän tekopyhältä sanoa että "mutta kyllähän sinulla on täysi vapaus valita oletko uskovainen" kun ihmiseen on ensin järjestelmällisesti istutettu sellainen helvetinpelko, ettei ole epäilystäkään minkä valinnan lapsi tai tähän ajatukseen aivopesty nuori tekee.

        "Uskoontullessa mikään ei muutu - vain asema. Asema Jumalan edessä"

        Jaa...minä taas olen kuunnellut koko alkuelämäni sitä kuinka "usko muutti kaiken". Monet kertovat kuinka uskoontulemisen jälkeen pääsi esim. tupakasta "kertalaakista" eroon, puhumattakaan niistä huumeista ja alkoholista kertaheitolla eroonpäässeistä. Ja poikkeuksetta kaikki kertovat kuinka KOKO ELÄMÄ on muuttunut totaalisesti. Myös ne sisäiset haavat.

        Hmmm. onko se sitten ihme, että uskovaiset, jotka useimmiten näin ajattelevat, kuvittelevat sen pystymetsästä uskoon tulleen olevan näin ollen siis niin kertaheitosta tervehtynyt, että häneltä voidaan odottaa jatkuvaa ravaamista herätyskokouksesta toiseen. Eihän sellainen ihminen, jonka KOKO ELÄMÄ on yhtäkkisesti muuttunut ja kaikki ongelmat kuin IHMEEN kaupalla hävinneet, tarvitse mitään aikaa haavojensa parantamiseen - eihän hänellä ole niitä!

        Ja taas hmmmm...miksi hyvin monet uskoontulleet sitten kertovat kaiken muuttuneen, jos kaikki ei ole muuttunut, eivätkä haavat olekaan parantuneet? Niin, se on se alkuhurmos tietysti.

        "Kaikissa meissä asuu se pieni tirkistelijä, joka haluaa tietää lisää uskovaisten entisistä synneistä. Ja uskostaan todistava lankeaa usein itsensäselittelemisen puolelle"

        Kyllä tuokin kuulostaa todella erilaiselta, kuin miten minä asian ole nähnyt. Harvoin nimittäin olen nähnyt tuollaista uskovaisia, jotka niinkuin silleen "moralisoivassa mielessä" haluavat tirkistellä uskoontulleiden entisiä syntejä, vähän niinkuin "nenänvarttaan pitkin".
        Sitä vastoin olen nähnyt hyvin paljon uskovaisia, jotka katsovat uskoontullutta silleen myötätunnolla ja rakkaudella, ajatellen että kyllä silläkin raukalla on ollut VAIKEAA, mutta onneksi se tuli uskoon ja kaikki on nyt hyvin, hallelyyjaa! Ja sitten on ne uskovaiset jotka juoksevat Nicy Crutzin mammuttikokouksissa koska haluavat nähdä sen "jenginjohtajan". Minun on hyvin vaikea uskoa, että uskovaiset menevät esim. juuri Crutzin kokouksiin tirkistelemään hänen ent. syntejään. Ne menevät sinne katsomaan idoliaan, kirjan ja elokuvan päähenkilöä.

        En minä luule että seurakunnasta eroaminen olisi ollut sinulle helppoa, sanoithan jo aiemmin että se oli vaikeaa. Mutta ajatteles kuinka vaikeaa on irrottautua niistä piireistä, kun on juurtunut sinne koko elämänsä ajan, lapsuudesta saakka.

        No tekstiä tuli näköjään...toivottavasti jaksat lukea. Ja näkemyserot on suuria.

        Minä painiskelin koko lapsuuteni ja varhaisnuoruuteni epävarmana ja peloissani siitä, pääsenkö minä taivaaseen vai en, ja sain rauhan sielulleni vasta, kun luovuin koko touhusta. Nyt minä ainakin voin olla varma siitä mihin suuntaan olen menossa;). Enää ei tarvitse miettiä sitä asiaa. Voi keskittyä muihin juttuihin.

        ;)


      • Ex-hellari
        Pakana(F) kirjoitti:

        No eipä kestä. Onhan tämä mielenkiinoista huomata miten eri tavalla aina hellareiden piireissä pyörinyt ja pystymetsästä uskoon tullut asiat kokevat. Tosin minuahan nämä asiat ei luojankiitos enää ole kymmeneen vuoteen koskettanut;)

        "Mitä tulee kysymyksiini julkkisuskovista, kyse on loppujenlopuksi raahaamisesta, koska miten ulkopuolelta tullut, uskonasioista mitään tietämätön voisi arvioida miten suhtautua hänelle annettuihin opetuksiin?" (En tarkoittanut pelkkiä julkkiksia vaan myös muita "rankan taustan" omaavia)

        Tietenkin ulkopuolelta tullut "tarvitsee" ohjausta jotta oppii yhteisön "säännöt", jolloin hän on myös johdateltavissa, ja painostettavissakin käyttäytymään tietyllä tavalla. Tottakai on siis selvää, että hän voi ajatutua sellaiseen "pakko-jankuttaa-omaa-tarinaa-jokapaikassa"-kierteeseen, koska hän saattaa saada sen käsityksen että niin _kuuluu_ tehdä, tai ei ole kunnon uskovainen.

        Kuitenkin ajattelen, että ulkopuolelta tullutta, ja aina hellareiden piireissä pyörinyttä erottaa yksi olennainen asia; Vapaus valita.

        Ulkopuolelta tulleen usko on aina takuuvarmasti _oma valinta_. Näin ollen myös se, kuinka paljon "antautuu" manipuloitavaksi on hyvin pitkälle tällaisen henkilön omassa päätösvallassa. Minä ajattelen, että tällaisen henkilön usko on OMA, eikä esim. vanhempien, jolloin myös tällaisen henkilön tekemisiä ei ohjaa mikään instituutio tai seurakunnanjohtaja, vaan Jumala (siis hänen käsityksensä siitä mitä Jumala haluaisi hänen tekevän). Hän voi itse muodostaa oman käsityksensä alusta alkaen siitä mitä Jumala haluaa, lukemalla raamattua. Tietysti myös uskovaisen perheen lapsi voi lukea raamattua ja vedellä omia johtopäätöksiään sitten aikuisena, mutta sitä ohjaa yleensä aina se vuosikausien "aivopesu", piintyneet, hänen aivoihinsa istutetut, toisten ihmisten käsitykset siitä mitä Jumala haluaa ja mitä ei.

        Uskovaisessa ympäristösssä kasvaneen valinnanvapaus onkin sitten vähän kaksipiippuinen juttu. Onko se, että jollekin opetetaan, että tietty usko on _totuus_, ja sitten annetaan kuitenkin "vapaus valita" haluaako elää kys. uskon mukaan, todellista vapautta valita? Uskovaisen perheen lapselle annetaan kyllä vapaus valita taivaan ja helvetin väliltä - mutta ei sitä haluaako uskoa niihin vai ei.

        Kyllä minäkin lauloin lapsena niistä "naisista jotka jauhaa käsikivillä ja joista toinen temmataan taivaaseen ja toinen jätetään". Kyllä uskovaisen perheen lapselle tehdään hyvin selväksi pienestä pitäen se, että toiset joutuvat helvettiin ja toiset pääsevät taivaaseen. Eikö se silloin tunnu vähän tekopyhältä sanoa että "mutta kyllähän sinulla on täysi vapaus valita oletko uskovainen" kun ihmiseen on ensin järjestelmällisesti istutettu sellainen helvetinpelko, ettei ole epäilystäkään minkä valinnan lapsi tai tähän ajatukseen aivopesty nuori tekee.

        "Uskoontullessa mikään ei muutu - vain asema. Asema Jumalan edessä"

        Jaa...minä taas olen kuunnellut koko alkuelämäni sitä kuinka "usko muutti kaiken". Monet kertovat kuinka uskoontulemisen jälkeen pääsi esim. tupakasta "kertalaakista" eroon, puhumattakaan niistä huumeista ja alkoholista kertaheitolla eroonpäässeistä. Ja poikkeuksetta kaikki kertovat kuinka KOKO ELÄMÄ on muuttunut totaalisesti. Myös ne sisäiset haavat.

        Hmmm. onko se sitten ihme, että uskovaiset, jotka useimmiten näin ajattelevat, kuvittelevat sen pystymetsästä uskoon tulleen olevan näin ollen siis niin kertaheitosta tervehtynyt, että häneltä voidaan odottaa jatkuvaa ravaamista herätyskokouksesta toiseen. Eihän sellainen ihminen, jonka KOKO ELÄMÄ on yhtäkkisesti muuttunut ja kaikki ongelmat kuin IHMEEN kaupalla hävinneet, tarvitse mitään aikaa haavojensa parantamiseen - eihän hänellä ole niitä!

        Ja taas hmmmm...miksi hyvin monet uskoontulleet sitten kertovat kaiken muuttuneen, jos kaikki ei ole muuttunut, eivätkä haavat olekaan parantuneet? Niin, se on se alkuhurmos tietysti.

        "Kaikissa meissä asuu se pieni tirkistelijä, joka haluaa tietää lisää uskovaisten entisistä synneistä. Ja uskostaan todistava lankeaa usein itsensäselittelemisen puolelle"

        Kyllä tuokin kuulostaa todella erilaiselta, kuin miten minä asian ole nähnyt. Harvoin nimittäin olen nähnyt tuollaista uskovaisia, jotka niinkuin silleen "moralisoivassa mielessä" haluavat tirkistellä uskoontulleiden entisiä syntejä, vähän niinkuin "nenänvarttaan pitkin".
        Sitä vastoin olen nähnyt hyvin paljon uskovaisia, jotka katsovat uskoontullutta silleen myötätunnolla ja rakkaudella, ajatellen että kyllä silläkin raukalla on ollut VAIKEAA, mutta onneksi se tuli uskoon ja kaikki on nyt hyvin, hallelyyjaa! Ja sitten on ne uskovaiset jotka juoksevat Nicy Crutzin mammuttikokouksissa koska haluavat nähdä sen "jenginjohtajan". Minun on hyvin vaikea uskoa, että uskovaiset menevät esim. juuri Crutzin kokouksiin tirkistelemään hänen ent. syntejään. Ne menevät sinne katsomaan idoliaan, kirjan ja elokuvan päähenkilöä.

        En minä luule että seurakunnasta eroaminen olisi ollut sinulle helppoa, sanoithan jo aiemmin että se oli vaikeaa. Mutta ajatteles kuinka vaikeaa on irrottautua niistä piireistä, kun on juurtunut sinne koko elämänsä ajan, lapsuudesta saakka.

        No tekstiä tuli näköjään...toivottavasti jaksat lukea. Ja näkemyserot on suuria.

        Minä painiskelin koko lapsuuteni ja varhaisnuoruuteni epävarmana ja peloissani siitä, pääsenkö minä taivaaseen vai en, ja sain rauhan sielulleni vasta, kun luovuin koko touhusta. Nyt minä ainakin voin olla varma siitä mihin suuntaan olen menossa;). Enää ei tarvitse miettiä sitä asiaa. Voi keskittyä muihin juttuihin.

        ;)

        Enpä olisi todellakaan osannut katsella asiaa tuolta kantilta. Mutta usko pois, tullessani uskoon parikymppisenä olin niin synnintunnossa,helvetin- ja jumalanpelossa että tein mitä tahansa päästäkseni niistä tuntemuksista. Otin vastaan kaiken opetuksen mitä annettiin. Ei siinä paljoa puntaroitu. Mielestäni parikymppinen ei todellakaan ole mikään henkinen aikuinen että voisi puntaroida mikä on tervettä ja mikä ei. Tämä on tietysti paljolti myös persoonakysymys. Itse aloin miettiä asioita kriittisesti joskus 23-24 -vuotiaana.

        Olen saanut uskovaisten kotien kasvateista sen käsityksen että heidän tunne- ym. tarpeensa on pienestä pitäen täytetty joka suhteessa eivätkä he tiedä tosielämästä mitään! Tunnen muutamia tällaisia yksilöitä mutta sinunkaltaisistasi en ole koskaan kuullut mitään. Miksi? Koska kukaan ei ikinä puhu mitään! Kaikki istuvat penkeissään kuin läjä mykkää paskaa saamatta suutaan auki. Se on raivostuttavaa.

        Niin, ajattelin tuota uskoontulevan elämänmuutosta ehkä liian teoreettisesti. Tokihan minunkin elämäni muuttui - se alkoi muuttumaan jo ennen uskoontuloa. Jätin tupakan ja viinakset pikkuhiljaa. Vuosien saatossa kuitenkin huomasin että samoja kipuja tässä kipuillaan kuin ennen uskoontuloakin. Ehkäpä se on vain niin että uskoontullut tarvitsee jonkinlaisen pumpulijakson uskonsa tueksi. Vartuttuaan sitä joutuu kohtaamaan elämän raadollisuuden ja sen ettei usko olekaan täydellistä. En usko edes Jumalan olevan täydellinen! Tarkoitan sitä etteivät Jumalan lupaukset toteudu täydellisesti tässä ajassa. Se on ollut ehkä uskoani eniten koetellut asia. Tosiasiat on pakko kuitenkin myöntää. Siinä mielessä vain asema muuttuu - asema kadotetusta armahdetuksi. Edellämainittukin on sekin sitten lopulta uskon asia.

        En itsekään jaksa miettiä päivittäisiä tekojani - johtavatko ne taivaaseen vaiko eivät. Sitä ei kerta kaikkiaan vaan jaksa. On paljon helpompaa touhuilla arkipäiväisten asioiden kanssa. Se on minulle sitä paljon puhuttua armoa. Ei tarvitse väkisin olla kiinnostunut Jumalasta ja siitä paljonko minä häntä rakastan.


      • Pakana(F)
        Ex-hellari kirjoitti:

        Enpä olisi todellakaan osannut katsella asiaa tuolta kantilta. Mutta usko pois, tullessani uskoon parikymppisenä olin niin synnintunnossa,helvetin- ja jumalanpelossa että tein mitä tahansa päästäkseni niistä tuntemuksista. Otin vastaan kaiken opetuksen mitä annettiin. Ei siinä paljoa puntaroitu. Mielestäni parikymppinen ei todellakaan ole mikään henkinen aikuinen että voisi puntaroida mikä on tervettä ja mikä ei. Tämä on tietysti paljolti myös persoonakysymys. Itse aloin miettiä asioita kriittisesti joskus 23-24 -vuotiaana.

        Olen saanut uskovaisten kotien kasvateista sen käsityksen että heidän tunne- ym. tarpeensa on pienestä pitäen täytetty joka suhteessa eivätkä he tiedä tosielämästä mitään! Tunnen muutamia tällaisia yksilöitä mutta sinunkaltaisistasi en ole koskaan kuullut mitään. Miksi? Koska kukaan ei ikinä puhu mitään! Kaikki istuvat penkeissään kuin läjä mykkää paskaa saamatta suutaan auki. Se on raivostuttavaa.

        Niin, ajattelin tuota uskoontulevan elämänmuutosta ehkä liian teoreettisesti. Tokihan minunkin elämäni muuttui - se alkoi muuttumaan jo ennen uskoontuloa. Jätin tupakan ja viinakset pikkuhiljaa. Vuosien saatossa kuitenkin huomasin että samoja kipuja tässä kipuillaan kuin ennen uskoontuloakin. Ehkäpä se on vain niin että uskoontullut tarvitsee jonkinlaisen pumpulijakson uskonsa tueksi. Vartuttuaan sitä joutuu kohtaamaan elämän raadollisuuden ja sen ettei usko olekaan täydellistä. En usko edes Jumalan olevan täydellinen! Tarkoitan sitä etteivät Jumalan lupaukset toteudu täydellisesti tässä ajassa. Se on ollut ehkä uskoani eniten koetellut asia. Tosiasiat on pakko kuitenkin myöntää. Siinä mielessä vain asema muuttuu - asema kadotetusta armahdetuksi. Edellämainittukin on sekin sitten lopulta uskon asia.

        En itsekään jaksa miettiä päivittäisiä tekojani - johtavatko ne taivaaseen vaiko eivät. Sitä ei kerta kaikkiaan vaan jaksa. On paljon helpompaa touhuilla arkipäiväisten asioiden kanssa. Se on minulle sitä paljon puhuttua armoa. Ei tarvitse väkisin olla kiinnostunut Jumalasta ja siitä paljonko minä häntä rakastan.

        "Olen saanut uskovaisten kotien kasvateista sellaisen käsityksen että heidän tunne ym-tarpeensa on pienestä pitäen täytetty joka suhteessa eivätkä he tiedä tosielämästä mitään"

        Etkä varmasti ole ainoa joka sellaisen käsityksen on saanut.

        "Tunnen muutamia tällaisia yksilöitä, mutta sinunkaltaisistasi en ole koskaan kuullut mitään. Miksi? Koska kukaan ei ikinä puhu mitään! Kaikki istuvat penkeissään kuin läjä mykkää paskaa saamatta suutaan auki. Se on raivostuttavaa."

        No ei ne tietystikään puhu mitään! Eiväthän he myönnä edes _itselleen_ näitä asioita, eivätkä luultavasti suotu edes ajattelemaan näitä asioita. Heidäthän on kasvatettu elämään ITSEPETOKESSA! He eivät uskalla kyseenalaistaa mitään, heidän tehtävänsä on olla vain kiitollisia kaikesta, ja kriittinen ajattelu on aina pannassa.

        Miten he siis voisivat näistä asioista sinulle kertoa? Ja kuka kertoisi sellaiselle ihmiselle yhtään mitään joka nimittelee "mykäksi paskaksi" ja on sitä mieltä että kukaan eikä mikään tässä maailmassa ole niin vihattavaa kuin uskovasten perheiden lapset?!
        Menisitkö itse kertomaan joitakin kipupisteitäsi sellaiselle henkilölle, joka katsoo sinua silmät vihasta salamoiden?

        Se miksi minä näistä asioista kertoilen, johtuu siitä, että minä EN ole ollut enää pitkiin aikoihin "uskovainen", ja olen irrottautunut niistä piireistä kokonaan. Minä voin olla huoletta rehellinen sekä itselleni että muille ilman, että minulla on minkäänlaista pakottavaa tarvetta puolustella Jumalaa, uskoa ja totuttuja jonkun seurakunnan piintyneitä käytäntöjä kenellekään, myöskään itselleni.

        En minäkään mitenkään suurella lämmöllä niitä muita uskovasten perheiden lapsia muistele. En hyppäisi kaulaan kiinni enkä kiljuisi riemusta, jos jonkun heistä kadulla tapaisin. En minä koskaan kokenut kuuluvani heidän joukkoonsa enkä tuntenut minkäänlaista yhteenkuuluvuutta heidän kanssaan. Minun muistikuvani heistä on sellaisia, että kun joskus varhaisnuorena aloin miettiä asioita tarkemmin, ja mieleen tuli epäilyksiä, asioita joista olisi halunnut rehellisesti jonkun kanssa puhua, niin reaktiot olivat lähinnä kauhistelua siitä miten minä USKALLAN kyseenalaistaa jotakin, ja vastaukseksi sain lähinnä vanhója fraasimaisia raamatunlauseita. Mieleen jäi lähinnä sellainen mielikuva, että ne kaikki vain halusivat äkkiä tehdä henkisen "pesäeron" minunkaltaisistani, takertuen epätoivon vimmalla siihen pieneen uskoonsa. "Ei ei, Jumala hei, en minä ajattele noin, en MINÄ kyseenalaista, koska minä haluan päästä taivaaseen!" He eivät suostu itse edes tutemaan mitään epäilyksiä, ja jos joskus sellaisia syvällä sisimmässään sitten tuntevatkin, niin he taistelevat niitä vastaan kynsin hampain, koska heidän täytyy pysyä sitten vaikka VÄKISIN siellä "taivaspuolella".
        Minä uskon, että vain hyvin harvojen uskovasten perheiden lasten usko on oma. Siis oma rehellinen valinta rehellisen etsimisen jälkeen. Minun mielestäni sellaisten ihmisten usko ei perustu "Jumalan rakkauteen", "Jumalan armoon" tai mihinkään muuhun kliséemäiseen fraasiin, vaan se perustuu ennenkaikkea pelkoon. Helvetinpelkoon.

        Mutta sinun on aivan turha mennä kysymään tai sanomaan tällaisista asioista heille itselleen mitään, koska sitä he eivät sinulle, eivätkä itselleen, ikinä myönnä.

        Vaikka sanoinkin, että en muistele heitä itsekään mitenkään lämmöllä, niin olen kuitenkin vähitellen oppinut ajattelemaan heistä vähän armollisemmin, koska olen tajunnut joitakin syy-yhteyksiä, syy-seuraussuhteita. En näe heitä enää pelkästään ärsyttävinä itsepetoksessa elävinä "raamatturobotteina", vaan näen heidät ehkä pikemminkin uskonnon UHREINA.
        Olenhan minä itsekin ollut samanlainen. Jos luen joskun alle 10-vuotiaana kirjoittamaani päiväkirjaa, niin kyllä se teksti on niin NIIN aivopestyn ihmisen kirjoitusta, että jos tapaisin nyt sellaisen henkilön mikä itse silloin olin, en kestäisi hetkeäkään! Ihmisen henkinen kasvu ja oman identiteetin muodostuminen on riippuvainen siitä, että opittuja asioita _pitää_ kyseenalaistaa ja ihmisen pitää oppia etsimään oma tiensä, ja oma ITSENSÄ. Mielestäni näiden ihmisten henkinen kasvu on vain pysäytetty sillä, että asioita ei saa kyseenalaistaa, ja jos näennäisesti "saakin" kyseenalaistaa, niin ei oikeasti.
        Miten siinä siis oppisi nostamaan niitä "kissoja pöydille" saatikka hyväksymään sen, että joku muu kyseenalaistaa asioita? Ei mitenkään. Kun identiteetti perustuu kokonaan ulkopuolelta annettuihin (myös kirjoittamattomiin/"ilmassa oleviin") sääntöihin, niin kaikki mikä poikkeaa totutusta, ja kaikki mikä kyseenalaistaa totutun, saa aikaan hirveän sisäisen mylläkän, menee pasmat ihan sekaisin. Koko elämän perusta horjuu.

        "...eivätkä tiedä tosielämästä mitään!"

        Jos tarkoitat, että uskovaisten perheiden lapsilla ei ole kokemuksia asioista joita yleensä suurimmalla osalla ihmisistä on, niin eihän se ole heidän vikansa! En minäkään ´voinut mennä esim. diskoon, baariin, (ja esim. koulun vanhojentansseissakin oli vähän epäselvää saako uskovainen tanssia vai ei, tai saako uskovainen syödä esim. verilettuja koulussa)tai vaikkapa jonkun koulukaverin kotibileisiin jossa juodaan siideriä. Kyllä ihmisellä pitäisi olla yliluonnollisia kykyjä, jos tällaiselta ihmiseltä odotetaan, että hänen pitäisi sitten tajuta jotain ns. "tosielämästä"! Luulenkin, että juuri tämä on yksi syy esim. siihen mikä minua ärsytti jumalattomasti silloin kun niissä piireissä viimeisiä aikojani pyörin, että seurakunnan "nuorisolla" oli tapana olla hyvin pikkumaisia, pienet asiat paisuivat kohtuuttoman suuriksi ja se oli sellaista ihmeellistä kyttäämistä jossa pinnalliset ja toisarvoiset asiat hallitsevat, kuten esim. käyttääkö se ja se _liikaa meikkiä_ vai ei. Mutta luulisin että se on vain seurausta siitä, että heillä ei ole mitään kontrastia asioihin, koska ovat pyörineet aina samassa lammikossa, eivätkä ole SAANEET hankkia muita elämänkokemuksia ja ovat itseasiassa olleet hyvinkin muista "maailmallisista" ikäisistään eristyksissä vain omissa pienissä sisäpiireissään.

        Siitä onko parikymppisellä henkistä kapasiteettia puntaroida mikä on tervettä ja mikä ei, olen kyllä eri mieltä. Parikymppinen ihminen on kyllä jo aikuinen, ja "normaalilla" parikymppisellä on rahkeita tehdä omia itsenäisiä päätöksiä. Mutta ihmisethän ovat erilaisia, ja hurahtaahan moni viisikymppinenekin milloin mihinkin lahkoon ja lohkoon. Ihmisellä on tarve uskoa yliluonnolliseen kun tämä nähtävissä oleva todellisuus ei riitä. Ja se tekee ihmisestä myös johdateltavan. Kyllähän aikuisia ihmisiä on aina saatu hurahtamaan mitä ihmeellisimpiin kultteihin ja tekemään ihan tosissaan mitä IHMEELLISIMPIÄ ja järjenvastaisia asioita pelkästään siksi että heidät on saatu uskomaan johonkin.
        Siksi onkin tärkeää käyttää omaa päätään. Siksihän se "Jumala" tai mikä sitten liekin, sen järjen jokaiselle loi ihan oman. Jos sitä ei joakisen kuuluisi itse käyttää, niin järki olisi luotu vain muutamalle, ja muut seuraisivat heitä tahdottomina perässä.;)


      • Musta lammas
        Pakana(F) kirjoitti:

        "Olen saanut uskovaisten kotien kasvateista sellaisen käsityksen että heidän tunne ym-tarpeensa on pienestä pitäen täytetty joka suhteessa eivätkä he tiedä tosielämästä mitään"

        Etkä varmasti ole ainoa joka sellaisen käsityksen on saanut.

        "Tunnen muutamia tällaisia yksilöitä, mutta sinunkaltaisistasi en ole koskaan kuullut mitään. Miksi? Koska kukaan ei ikinä puhu mitään! Kaikki istuvat penkeissään kuin läjä mykkää paskaa saamatta suutaan auki. Se on raivostuttavaa."

        No ei ne tietystikään puhu mitään! Eiväthän he myönnä edes _itselleen_ näitä asioita, eivätkä luultavasti suotu edes ajattelemaan näitä asioita. Heidäthän on kasvatettu elämään ITSEPETOKESSA! He eivät uskalla kyseenalaistaa mitään, heidän tehtävänsä on olla vain kiitollisia kaikesta, ja kriittinen ajattelu on aina pannassa.

        Miten he siis voisivat näistä asioista sinulle kertoa? Ja kuka kertoisi sellaiselle ihmiselle yhtään mitään joka nimittelee "mykäksi paskaksi" ja on sitä mieltä että kukaan eikä mikään tässä maailmassa ole niin vihattavaa kuin uskovasten perheiden lapset?!
        Menisitkö itse kertomaan joitakin kipupisteitäsi sellaiselle henkilölle, joka katsoo sinua silmät vihasta salamoiden?

        Se miksi minä näistä asioista kertoilen, johtuu siitä, että minä EN ole ollut enää pitkiin aikoihin "uskovainen", ja olen irrottautunut niistä piireistä kokonaan. Minä voin olla huoletta rehellinen sekä itselleni että muille ilman, että minulla on minkäänlaista pakottavaa tarvetta puolustella Jumalaa, uskoa ja totuttuja jonkun seurakunnan piintyneitä käytäntöjä kenellekään, myöskään itselleni.

        En minäkään mitenkään suurella lämmöllä niitä muita uskovasten perheiden lapsia muistele. En hyppäisi kaulaan kiinni enkä kiljuisi riemusta, jos jonkun heistä kadulla tapaisin. En minä koskaan kokenut kuuluvani heidän joukkoonsa enkä tuntenut minkäänlaista yhteenkuuluvuutta heidän kanssaan. Minun muistikuvani heistä on sellaisia, että kun joskus varhaisnuorena aloin miettiä asioita tarkemmin, ja mieleen tuli epäilyksiä, asioita joista olisi halunnut rehellisesti jonkun kanssa puhua, niin reaktiot olivat lähinnä kauhistelua siitä miten minä USKALLAN kyseenalaistaa jotakin, ja vastaukseksi sain lähinnä vanhója fraasimaisia raamatunlauseita. Mieleen jäi lähinnä sellainen mielikuva, että ne kaikki vain halusivat äkkiä tehdä henkisen "pesäeron" minunkaltaisistani, takertuen epätoivon vimmalla siihen pieneen uskoonsa. "Ei ei, Jumala hei, en minä ajattele noin, en MINÄ kyseenalaista, koska minä haluan päästä taivaaseen!" He eivät suostu itse edes tutemaan mitään epäilyksiä, ja jos joskus sellaisia syvällä sisimmässään sitten tuntevatkin, niin he taistelevat niitä vastaan kynsin hampain, koska heidän täytyy pysyä sitten vaikka VÄKISIN siellä "taivaspuolella".
        Minä uskon, että vain hyvin harvojen uskovasten perheiden lasten usko on oma. Siis oma rehellinen valinta rehellisen etsimisen jälkeen. Minun mielestäni sellaisten ihmisten usko ei perustu "Jumalan rakkauteen", "Jumalan armoon" tai mihinkään muuhun kliséemäiseen fraasiin, vaan se perustuu ennenkaikkea pelkoon. Helvetinpelkoon.

        Mutta sinun on aivan turha mennä kysymään tai sanomaan tällaisista asioista heille itselleen mitään, koska sitä he eivät sinulle, eivätkä itselleen, ikinä myönnä.

        Vaikka sanoinkin, että en muistele heitä itsekään mitenkään lämmöllä, niin olen kuitenkin vähitellen oppinut ajattelemaan heistä vähän armollisemmin, koska olen tajunnut joitakin syy-yhteyksiä, syy-seuraussuhteita. En näe heitä enää pelkästään ärsyttävinä itsepetoksessa elävinä "raamatturobotteina", vaan näen heidät ehkä pikemminkin uskonnon UHREINA.
        Olenhan minä itsekin ollut samanlainen. Jos luen joskun alle 10-vuotiaana kirjoittamaani päiväkirjaa, niin kyllä se teksti on niin NIIN aivopestyn ihmisen kirjoitusta, että jos tapaisin nyt sellaisen henkilön mikä itse silloin olin, en kestäisi hetkeäkään! Ihmisen henkinen kasvu ja oman identiteetin muodostuminen on riippuvainen siitä, että opittuja asioita _pitää_ kyseenalaistaa ja ihmisen pitää oppia etsimään oma tiensä, ja oma ITSENSÄ. Mielestäni näiden ihmisten henkinen kasvu on vain pysäytetty sillä, että asioita ei saa kyseenalaistaa, ja jos näennäisesti "saakin" kyseenalaistaa, niin ei oikeasti.
        Miten siinä siis oppisi nostamaan niitä "kissoja pöydille" saatikka hyväksymään sen, että joku muu kyseenalaistaa asioita? Ei mitenkään. Kun identiteetti perustuu kokonaan ulkopuolelta annettuihin (myös kirjoittamattomiin/"ilmassa oleviin") sääntöihin, niin kaikki mikä poikkeaa totutusta, ja kaikki mikä kyseenalaistaa totutun, saa aikaan hirveän sisäisen mylläkän, menee pasmat ihan sekaisin. Koko elämän perusta horjuu.

        "...eivätkä tiedä tosielämästä mitään!"

        Jos tarkoitat, että uskovaisten perheiden lapsilla ei ole kokemuksia asioista joita yleensä suurimmalla osalla ihmisistä on, niin eihän se ole heidän vikansa! En minäkään ´voinut mennä esim. diskoon, baariin, (ja esim. koulun vanhojentansseissakin oli vähän epäselvää saako uskovainen tanssia vai ei, tai saako uskovainen syödä esim. verilettuja koulussa)tai vaikkapa jonkun koulukaverin kotibileisiin jossa juodaan siideriä. Kyllä ihmisellä pitäisi olla yliluonnollisia kykyjä, jos tällaiselta ihmiseltä odotetaan, että hänen pitäisi sitten tajuta jotain ns. "tosielämästä"! Luulenkin, että juuri tämä on yksi syy esim. siihen mikä minua ärsytti jumalattomasti silloin kun niissä piireissä viimeisiä aikojani pyörin, että seurakunnan "nuorisolla" oli tapana olla hyvin pikkumaisia, pienet asiat paisuivat kohtuuttoman suuriksi ja se oli sellaista ihmeellistä kyttäämistä jossa pinnalliset ja toisarvoiset asiat hallitsevat, kuten esim. käyttääkö se ja se _liikaa meikkiä_ vai ei. Mutta luulisin että se on vain seurausta siitä, että heillä ei ole mitään kontrastia asioihin, koska ovat pyörineet aina samassa lammikossa, eivätkä ole SAANEET hankkia muita elämänkokemuksia ja ovat itseasiassa olleet hyvinkin muista "maailmallisista" ikäisistään eristyksissä vain omissa pienissä sisäpiireissään.

        Siitä onko parikymppisellä henkistä kapasiteettia puntaroida mikä on tervettä ja mikä ei, olen kyllä eri mieltä. Parikymppinen ihminen on kyllä jo aikuinen, ja "normaalilla" parikymppisellä on rahkeita tehdä omia itsenäisiä päätöksiä. Mutta ihmisethän ovat erilaisia, ja hurahtaahan moni viisikymppinenekin milloin mihinkin lahkoon ja lohkoon. Ihmisellä on tarve uskoa yliluonnolliseen kun tämä nähtävissä oleva todellisuus ei riitä. Ja se tekee ihmisestä myös johdateltavan. Kyllähän aikuisia ihmisiä on aina saatu hurahtamaan mitä ihmeellisimpiin kultteihin ja tekemään ihan tosissaan mitä IHMEELLISIMPIÄ ja järjenvastaisia asioita pelkästään siksi että heidät on saatu uskomaan johonkin.
        Siksi onkin tärkeää käyttää omaa päätään. Siksihän se "Jumala" tai mikä sitten liekin, sen järjen jokaiselle loi ihan oman. Jos sitä ei joakisen kuuluisi itse käyttää, niin järki olisi luotu vain muutamalle, ja muut seuraisivat heitä tahdottomina perässä.;)

        Parasta "terapiaa" on itselleni ollut lukea teidän kahden välistä keskustelua! Molemmat täydennätte ajatuksiani kokemusteni perusteella. Näistä ei usein ääneen puhuta. Kiitos, että olette olemassa ja jakamassa näiden asioiden inhimillisiä puolia.

        Itse hellarimaailmaa 7-21 vuotiaana elänyt ja pois lähtenyt jo kauan sitten, mutta asiat on usein mielessä, koska näen itseni aivopestynä lapsena ja muu perheeni on yhä edelleen voimakkaasti seurakunnassa.

        Opitut ajatusmallit vaikuttaa myös jokapäiväiseen elämään yhä, vaikka ei pitäisi.

        Mutta minkäs teet jatkuvalle syyllisyyden ja riittämättömyyden ja kelpaamattomuuden tunteelle?

        Te molemmat tunnutte olevan aika terveellä pohjalla!!!


    • witness

      Kyllähän tämä on ollut tiedossa sieltä asti kun Helluntaiherätys perustettiin.

      Itse asiassa aina, kun on kyse (lahko)laisuudesta, ihmisliha alkaa sotimaan jos ei Jumalan Henkeä niin ainakin toista lihaa vastaan.

      Seurakunta on uskovien yhteys=Kristus-ruumis. Ei ole siinä -laista/-läistä.

      Totuus on, että uskovia on niin hellareissa, vapareissa, luterilaisissa ties missä. Ja he keskenään ovat yhtä - joskin erillään, mutta ei sydämeltään.

      Ei kukaan voi omia uskovia omiin ympyröihin, eikä kaikki ole uskossa hellareissakaan. Tämän tiedostaessaan on jo pitkällä! Se ei ole tuomitsemista, vaan oman sydämensä tutkistelua Jumalan edessä. Onko 'ihmisvetoinen' srk tärkeämpi minulle kuin Jeesus&Jumalan tahto?

      Vilpittöminä moni uskova kokee ainakin turvallisuudentunnetta ns. seurakunnassa (instituutio). Ja varmasti Jumala puhuu jokaiselle uskovalleen!

      Tulin uskoon luterilaisena, uudistuin hellarien kokouksessa, muttei nämä asiat tee minusta luterilaista/hellaria. Olen Jeesukseen uskova, ja pidän tärkeänä uskovien yhteyttä. (En käy kirkossa/hell.kok.)

      Tästä puhuessa saa joskus harhaoppisen maineen! En todellakaan ole ainoa. :)

    • lumpsis

      Minä en ole ollut lapsesta asti "uskossa" enkä kasvanut helluntaisessa perheessä. Uskova ja helluntaiseurakunnan jäsen olen ollut yli 40 vuotta. "Pystymetsästä" tullut ja paljonkin arvioinut ääneen monia herätysliikkeen ja seurakunnan touhuja. Minusta ei ole vaarallista esittää negatiivistakaan kritiikkiä. Olen tullut kuulluksi ja haluan kuunnella. Mun ei ainakaan ole tarvinnut hyssytellä, olla tunteeton raamatturobotti tai mitään muuta kuin mitä olen. Tämäkään ei ole hyssyttelyä eikä pakollista "rakentamista" ;). Normaaliuden rajat käyttäytymisessä ovat liukuvat. Se riippuu määrittelystä. Kritiikkikin on täysin neutraali sana itsessään.

    • Aatami9

      up

    • hellari83

      minä kuulun tuohon ensimmäiseen osaan. Lapsesta saakka vanhempani ovat minua Raamatun mukaisesti kasvattaneet ja olemaan tottelevainen ja kuuliainen kansalainen auktoriteettejä ja vanhempiani kohtaan, niin ja tietenkin uskomaan Jumalaan ja Jeesukseen. Pyhästä Hengestä äiti alkoi vasta sitten kertomaan kun kokouksen jälkeen ollessani lähes kouluikäinen sitä häneltä kysyin.

      Niin ja oman uskonratkaisuni tein n. 10-vuotiaana koulutiellä ollessani. Päätöstä en ole katunut, vaikka ei minulla ole menestystä, rahaa, työtä ja ystäviä ole ollutkaan sillä tavoin kuin maallisesti ajatellen olisi pitänyt olla jos usko on siunaus. Oikeastaan usko on sinällään siunaus että olen siitä huolimatta turvallisella mielellä vaikkei taloudellisesti ja muutenkaan elämä olisi hyvällä mallilla. Ajattelen vain että kyllä Jumala omistaan huolehtii ja kyllä tästä selvitään. Ja niin on selvitty, nälkää en ole joutunut näkemään vaikka rahatilanne on ollutkin heikonpuoleinen. Että se siitä menestystarinasta, voisi pikemminkin puhua uskovan selviytymisestä elämässä ja arjen eritilanteissa (töissä, kotona ja muualla).

    • Minä olen

      Minä olen hellarikodin lapsi, mutta en enää ole hellari. En voi hyväksyä lähestulkoonkaan kaikkea sitä mitä hellariudessa opetetaan. Siis kritisoin paljon. Sehän ei hellarien keskuudessa käy, joten olin alituinen silmätikku ja haukuttava siellä ollessani. Nyt olen ollut vapaa kaikista opin suunnista jo noin kaksikymmentä vuotta. Uskoon omakohtaisesti tulin kolmetoistavuotiaana. Minulle ei riittänyt kasvatus usko, vaan tein ratkaisuni Jeesuksen puolelle siis tuolloin ja uskossa olen edelleenkin, vaikka hellarit mua luopiona pitääkin. Jotta ei kaikki hellarikodin lapsetkaan ole sellaisia, joitten kanssa ei voi keskustella ja kritsoidakin toimintoja!

      • *Pohdiskelua*

        Olen kasvanut uskovaisessa perheessä, mutta emme ole helluntailaisia. On kuitenkin tullut käytyä välillä helluntaiseurakunnassa ja siellä on aika sisäsiittoiset porukat. Siellä on monia ketkä ovat siellä käyneet lapsesta saakka ja hyvähän heidän on ollut muodostaa sinne omat verkostonsa jo lapsesta lähtien. Siihen verkostoon on ulkopuolisen vaikea päästä. Kyse ei välttämättä siis ole siitä, onko kasvanut uskovaisessa vai ei-uskovaisessa perheessä. Joskus rajat vedetään jo eri seurakuntienkin väliin. Vai mistäköhän johtuu, että harvemmin näen helluntailaisia muiden kirkkojen tilaisuuksissa?

        Välillä tuntuu, miten helluntailaiset ovat uskovaisista ylimielisimpiä ja itseriittoisimpia. Luterilaisuuskin nähdään aika huonossa valossa ja montaakaan ei kiinnosta mikään luterilaisessa kirkossa järjestetty tilaisuus. Onhan luterilainen kirkko maallistunut, mutta täytyy muistaa, että sielläkin on ihan aidosti uskovaisia pappeja ja muuta hlö-kuntaa vielä olemassa jotka yrittävät tehdä työnsä parhaalla mahdollisella tavalla.

        Nykyinen trendi tuntuu olevan myös se, että tilaisuuksista halutaan tehdä kuin jokin viihdyttävä ohjelma-numero. On värivaloa, savua, musiikki niin kovalla että heikottaa jne. Joskus tulee tunne, että ollaanko tässä tosiaan seurakunnassa palvomassa Jumalaa. Eikö Jumala olekaan hiljaisten ja nöyrien luona?


    • hyvä idea

      kirveellä tai sirkkelillä.

    • belial_666

      Kyllä, olen samaa mieltä... Helluntailaiset pitäisi jakaa kahteen osaan.

      Miten sinä hoitaisit tämän jakamisen? Minä ehdotan moottorisahaa.

      • belial_666

        Oho, nimim. hyvä idea olikin jo ehtinyt edelle.

        No, minusta moottorisaha olisi edelleen paras vaihtoehto.


      • sahataans taas
        belial_666 kirjoitti:

        Oho, nimim. hyvä idea olikin jo ehtinyt edelle.

        No, minusta moottorisaha olisi edelleen paras vaihtoehto.

        Oletko kuullut vitsin hellarista, joka joutui metsätöihin? Töiden alussa työnjohtaja jakoi kaikille
        sahat ja alueet ja kertoi, että jokaisen pitäisi saada iltaan mennessä viisi mottia valmiiksi.

        Illalla miehet kerääntyivät työnjohtajan luokse ja kaikki muut olivat saaneet viisi mottia, mutta
        hellari ei ollut saanut kuin yhden. Työnjohtaja ihmetteli miksi niin vähän, jolloin hellari alkoi
        kovaäänisesti solvata sahaansa. Se on tuo saha ihan kelvoton, siitä ei ole mihinkään, puhisi
        hellari kiukkuisena. Työnjohtaja tarkasteli sahaa uteliaana eri puolilta ja nykäisi sen sitten
        käyntiin WRUUMM! Mikäs ihmeen ääni tuo oikein on, hämmästeli hellari-neropatti heti?


    • savonarola

      meni kirkkolliset ja Seurakuntalaiset !!! Ei auta mitään että vieras henki jakaa Seurakunta !!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Putin hoiti Suomen natoon ja myös Ruotsin

      Iso kiitos Vladimir Putinille. Hänen ansiosta pääsemme nyt Natoon. Putin halusi Naton lähelle ja nyt sai. Voimme tästä kiittää vain Putinia.
      Maailman menoa
      652
      8005
    2. Niinistö teki hetkessä Suomesta Venäjän ydinaseiden maalitaulun

      Kaiken lisäksi mies vielä lällätteli Putinille eilisessä tiedotustilaisuudessa ja käski katsomaan itseään peiliin. Kyllä vähän asiallisempaa käytöstä
      Maailman menoa
      467
      2293
    3. Voi Stefu ja sun kiivas luonteesi

      Sielä lentelee ullakkohuoneiston ikkunasta daamin vaatteet ja matkalaukut pitkin pihaa. Toisaalta,en ihmettele yhtään että tämä suhde päättyi näin,kyl
      Kotimaiset julkkisjuorut
      233
      2209
    4. Poliisi otti Stefun kiinni!

      Seiska tietää kertoa.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      147
      1788
    5. Ohhoh! Martina Aitolehti ja seurapiirihurmuri-Jesper ekassa yhteiskuvassa - Sutinaa Mallorcalla!

      Martina Aitolehti ja seurapiirijulkkis-Jesper nauttivat toisistaan varsin vauhdikkaissa merkeissä Mallorcalla. Aitolehti ei ole esitellyt rakastaan vi
      Kotimaiset julkkisjuorut
      27
      1280
    6. Veikkaus: Miten The Rasmus pärjää Euroviisuissa?

      Euroviisuhuuma on ylimmillään, kun Suomi ja The Rasmus taistelee biisillään Jezebel. Bändi on tikissä, kunhan Lauri Ylösen ääni kantaa. Mitä veikka
      Viihde ja kulttuuri
      51
      1244
    7. Stefanilta tuli taas karu totuus Sofiasta

      Marokkolainen h*o*ra! Voi tsiisus kun mulla on hauskaa! Lumput lentää ikkunasta kun Stefu raivoaa h*uralleen🤣🤣🤣 Nyt ne popparit tulille, tästä tule
      Kotimaiset julkkisjuorut
      111
      1173
    8. Ootko onnellinen kun ei tarvitse

      nähdä tätä tyhmää naamaa enää koskaan? Multa se särkee sydämen, mutta minkäs teen. Vaikka olisi kuinka sinnikäs eikä hellittäisi, se ei aina auta.
      Ikävä
      65
      853
    9. Steppuli veressä

      Seiskan lööpissä Steppulilla naama ja nyrkit veressä. Ei tainnut ihan kamojen pihalle paiskominen riittää. Onkohan pistänyt kämpän tuusannuuskaks.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      59
      828
    10. Oletko nähnyt eroottiset kohuleffat? Fifty Shades Of Grey -trilogia tv:stä

      Fifty Shades -trilogia starttaa, kun nuori opiskelijanainen Anastasia tapaa rikkaan liikemiehen. Seksisuhdehan siitä starttaa, höystettynä sadistisill
      Suhteet
      7
      760
    Aihe