hakkapeliitat

"Jumalaa varjelemaan mm. katovuosilta, kulkutaudeilta - ja suomalaiselta ratsuväeltä"

Se ei kuitenkaan johtunut suomalaisten sotilastaidoista, vaan heidän maineestaan julmina ryöstäjinä ja raiskaajina.

murhamiehiä kirjoitti:

"Jumalaa varjelemaan mm. katovuosilta, kulkutaudeilta - ja suomalaiselta ratsuväeltä"

Se ei kuitenkaan johtunut suomalaisten sotilastaidoista, vaan heidän maineestaan julmina ryöstäjinä ja raiskaajina.

Näin on, ei sotilaita siviilit minkään sankaritarinoiden takia pelkää. Tuskinpa mitään hirveän sankarillista toimintaa on ollut, jos siviilit noin pelkäävät ylpeitä hakkapeliittoja.

Suunnilleen varmaankin pitää nykytiedoin paikkaansa että suurin osa suurvalta-Ruotsin euroopan valloitusjoukoista oli paikallista alkuperää tai muualta tulleita palkkasotilaita.

Suomalaisjoukot olivat kuitenkin Ruotsille tärkeitä, vaikkei niitä taistelukentille aivan uskotunlaisesti käytettykään, tämä johtui siitä että suomalaiset rinnastettiin muihin ruotsalaisiin, eli heitä pidettiin hyvin lojaaleina kuninkaalle, ja heitä yleensä sijoitettiin tärkeiden linnoitusten ja strategisten paikkojen turvaajiksi.

Näissä kohteissa pelkkien palkkasotilaiden käyttäminen olisi ollut riski, sillä sen ajan infrastuktuuri oli sitä luokkaa, että huolto varuste- ja muonitustäydennyksineen oli yleensä aina myöhässä ja puutteellista, puhumattakaan palkkarahoista. Tosin palkat saattoi usein maksaa komentava kenraali omasta pussistaan, että miehet olisivat pysyneet rivissä ja taistelleet. Mutta yleensä näiden palkkasotilaiden riskeinä on pidetty kapina- ja karkuruusalttiutta eräissä tilanteissa, esim. jos palkkaa ja ylläpitoa ei tule.

"Suomalaisten merkitys Ruotsin suurvaltasodissa on itsenäisyyden alkuajan kansallista itsetuntoa nostamaan tarkoitetun historiankirjoituksen tuotantoa.Sotilasrasitus oli kyllä Suomessa hieman suurempi kuin Ruotsissa. Sieltä oli kuitenkin aina enemmän joujkkoja kuin Suomesta, koska väkeäkin oli enemmän."
Suomalaisten merkitystä ei tule vähätellä, vaikka asian esille nostajien motiivi voisi ollakin kansallismielisyyteen liittyvä.

Tosiasia on että Suomen alueen sotilasrasitus oli moninkertainen verrattuna emämaahan. Tämä ei johtunut pelkästä koosta, vaan siitä että Ruotsissa oli paljon kartanoita ja kaivoksia, sekä eräänlaista (esi-)teollisuutta, jolloin paikalliset aateliset ja suurporvarit halusivat että näihin riitti kunnon työväkeä, eli ettei miehiä saanut viedä sotaan.

Suomessa ei noihin aikoihin ollut mitenkään mainittavasti teollisuutta tai kaivoksia, ja aatelisia suurtiloineenkin oli suhteellisesti ottaen vähän. Eli suomalaisilta miehiltä puuttui se arvovaltainen puolestapuhuja (ns. patronomus), jolloin suomalaisia miehiä oli helpompi käyttää. Lisäksi koska osa emämaan ruotsin miehistä oli estynyt osallistumasta sotaan, suomalaisista oli helppo paikata puuttuvat miehet.

Suomessa oli lisäksi varsin suuri syntyvyys, jolloin nuorta väkeä oli helpommin saatavilla kuin ruotsista, ja usein armeijoiden kenraalit halusivat nimenomaan suomalaisia, johtuen siitä että nämä olivat aina eläneet niukasti ja vähällä ravinnolla ankarissa olosuhteissa, jolloin he selvisivät karusta sotilaselämästä paremmin. Pitää muistaa että vain pieni osa sotilaista kuoli taisteluissa, muut kuolivat sotilasleireissä tauteihin, haava-infektiohin ja jopa nälkään.

C.E. kirjoitti:

Suunnilleen varmaankin pitää nykytiedoin paikkaansa että suurin osa suurvalta-Ruotsin euroopan valloitusjoukoista oli paikallista alkuperää tai muualta tulleita palkkasotilaita.

Suomalaisjoukot olivat kuitenkin Ruotsille tärkeitä, vaikkei niitä taistelukentille aivan uskotunlaisesti käytettykään, tämä johtui siitä että suomalaiset rinnastettiin muihin ruotsalaisiin, eli heitä pidettiin hyvin lojaaleina kuninkaalle, ja heitä yleensä sijoitettiin tärkeiden linnoitusten ja strategisten paikkojen turvaajiksi.

Näissä kohteissa pelkkien palkkasotilaiden käyttäminen olisi ollut riski, sillä sen ajan infrastuktuuri oli sitä luokkaa, että huolto varuste- ja muonitustäydennyksineen oli yleensä aina myöhässä ja puutteellista, puhumattakaan palkkarahoista. Tosin palkat saattoi usein maksaa komentava kenraali omasta pussistaan, että miehet olisivat pysyneet rivissä ja taistelleet. Mutta yleensä näiden palkkasotilaiden riskeinä on pidetty kapina- ja karkuruusalttiutta eräissä tilanteissa, esim. jos palkkaa ja ylläpitoa ei tule.

"Suomalaisten merkitys Ruotsin suurvaltasodissa on itsenäisyyden alkuajan kansallista itsetuntoa nostamaan tarkoitetun historiankirjoituksen tuotantoa.Sotilasrasitus oli kyllä Suomessa hieman suurempi kuin Ruotsissa. Sieltä oli kuitenkin aina enemmän joujkkoja kuin Suomesta, koska väkeäkin oli enemmän."
Suomalaisten merkitystä ei tule vähätellä, vaikka asian esille nostajien motiivi voisi ollakin kansallismielisyyteen liittyvä.

Tosiasia on että Suomen alueen sotilasrasitus oli moninkertainen verrattuna emämaahan. Tämä ei johtunut pelkästä koosta, vaan siitä että Ruotsissa oli paljon kartanoita ja kaivoksia, sekä eräänlaista (esi-)teollisuutta, jolloin paikalliset aateliset ja suurporvarit halusivat että näihin riitti kunnon työväkeä, eli ettei miehiä saanut viedä sotaan.

Suomessa ei noihin aikoihin ollut mitenkään mainittavasti teollisuutta tai kaivoksia, ja aatelisia suurtiloineenkin oli suhteellisesti ottaen vähän. Eli suomalaisilta miehiltä puuttui se arvovaltainen puolestapuhuja (ns. patronomus), jolloin suomalaisia miehiä oli helpompi käyttää. Lisäksi koska osa emämaan ruotsin miehistä oli estynyt osallistumasta sotaan, suomalaisista oli helppo paikata puuttuvat miehet.

Suomessa oli lisäksi varsin suuri syntyvyys, jolloin nuorta väkeä oli helpommin saatavilla kuin ruotsista, ja usein armeijoiden kenraalit halusivat nimenomaan suomalaisia, johtuen siitä että nämä olivat aina eläneet niukasti ja vähällä ravinnolla ankarissa olosuhteissa, jolloin he selvisivät karusta sotilaselämästä paremmin. Pitää muistaa että vain pieni osa sotilaista kuoli taisteluissa, muut kuolivat sotilasleireissä tauteihin, haava-infektiohin ja jopa nälkään.

Edellä esittämäni tiedot suomalaisesta ratsuväestä ovat oikeita.Ne ovat parhaiden sotahistorioitsijoiden ( mm. Jussi T. Lapplainen) tutkimuksista. Suomalainen ratsuväki kelpasi kyllä, mutta jalkaväki katsottiin niin heikkotasoiseksi, että sitä käytettiin lähinnä linnoitusten varusväkenä Baltiassa ja Saksassa. Myöhemmin esim. Kaarle XII kelpuutti vain Uudenmaan Ratsurykmentin itse Puolassa johtamaansa pääarmeijaan. Kyse ei niinkään ollut miehistön laadusta, vaan upseereiden heikosta tasosta. Suomessa ei haluttu palvella.Ruotsissa kaikki oli paremmin.

Rakuunakapteeni kirjoitti:

Edellä esittämäni tiedot suomalaisesta ratsuväestä ovat oikeita.Ne ovat parhaiden sotahistorioitsijoiden ( mm. Jussi T. Lapplainen) tutkimuksista. Suomalainen ratsuväki kelpasi kyllä, mutta jalkaväki katsottiin niin heikkotasoiseksi, että sitä käytettiin lähinnä linnoitusten varusväkenä Baltiassa ja Saksassa. Myöhemmin esim. Kaarle XII kelpuutti vain Uudenmaan Ratsurykmentin itse Puolassa johtamaansa pääarmeijaan. Kyse ei niinkään ollut miehistön laadusta, vaan upseereiden heikosta tasosta. Suomessa ei haluttu palvella.Ruotsissa kaikki oli paremmin.

"Myöhemmin esim. Kaarle XII kelpuutti vain Uudenmaan Ratsurykmentin itse Puolassa johtamaansa pääarmeijaan. Kyse ei niinkään ollut miehistön laadusta, vaan upseereiden heikosta tasosta. Suomessa ei haluttu palvella.Ruotsissa kaikki oli paremmin."
Eiköhän hakkapeliittojen ajat olleet jo ohi Kaarle XII aikoihin mennessä.

Mutta varmaankin pitää paikkaansa että suomesta tulevat upseerit eivät olleet enää niin kilpailukykyisiä sotamarkkinoilla kuin joskus aiemmin. Eli kyse oli siitä, että monet suomalaiset upseerit olivat ns. rälssiupseereita, eli yleensä alemman aatelin nuorempia poikia, jotka eivät perineet mitään isompaa suvun omaisuutta, jotka olivat sitten lähteneet sotilasuralle.

He saivat upseerin aseman usein pitkälti syntyperän ja yhteiskunnallisen aseman perusteella. Toki heitä oli tietenkin yritetty valmentaa upseerien hommiin niin hyvin kuin osattiin, jolloin heidän osaaminen oli pitkälti miesten johtamista, ja hyvien henkilökohtaisten taistelutaitojen hallintaa. Valitettavasti noihin aikoihin alkoi tulla koulutettuja ja kokeneita ammattiupseereita muualta euroopasta, jotka hallitsivat noiden samojen taitojen lisäksi myös sodankäynnin teorian, eli taktiikan ja strategian, sekä osasivat hyödyntää uutta aseteknologiaa paremmin.

Kieltämättä on totta että suomalaistaustaiset upseerit jäivät näiden ammattilaisten varjoon, varsinkin kun taistelukentillä alettiin käyttää suuria massa-armeijoita, joita sitten liikuteltiin ja siirreltiin ennalta laadittujen taktiikoiden ja strategioiden mukaan.

Mutta mitä tulee väitteeseesi, että suomalaisen jalkaväen huonouden takia heitä pidettiin varusväkenä, pitäisin sitä kyllä osittain myyttinä, sillä ei ne vastapuolenkaan jalkaväet yleensä sen kummempia olleet, ehkä jotain täysin palkkasotilaista muodostettuja eliittijoukkoja lukuun ottamatta, vaan samanlaiset surkimukset taistelivat molemmin puolin toisiaan vastaan. Edelleen pysyn kannassani, että todennäköisin syy siihen, että heitä käytettiin linnoitusten varusväkenä liittyi enemmänkin heidän oletettuun palkkasotilaita suurempaan lojaliteettiin omaa kuningastaan kohtaan.

C.E. kirjoitti:

"Myöhemmin esim. Kaarle XII kelpuutti vain Uudenmaan Ratsurykmentin itse Puolassa johtamaansa pääarmeijaan. Kyse ei niinkään ollut miehistön laadusta, vaan upseereiden heikosta tasosta. Suomessa ei haluttu palvella.Ruotsissa kaikki oli paremmin."
Eiköhän hakkapeliittojen ajat olleet jo ohi Kaarle XII aikoihin mennessä.

Mutta varmaankin pitää paikkaansa että suomesta tulevat upseerit eivät olleet enää niin kilpailukykyisiä sotamarkkinoilla kuin joskus aiemmin. Eli kyse oli siitä, että monet suomalaiset upseerit olivat ns. rälssiupseereita, eli yleensä alemman aatelin nuorempia poikia, jotka eivät perineet mitään isompaa suvun omaisuutta, jotka olivat sitten lähteneet sotilasuralle.

He saivat upseerin aseman usein pitkälti syntyperän ja yhteiskunnallisen aseman perusteella. Toki heitä oli tietenkin yritetty valmentaa upseerien hommiin niin hyvin kuin osattiin, jolloin heidän osaaminen oli pitkälti miesten johtamista, ja hyvien henkilökohtaisten taistelutaitojen hallintaa. Valitettavasti noihin aikoihin alkoi tulla koulutettuja ja kokeneita ammattiupseereita muualta euroopasta, jotka hallitsivat noiden samojen taitojen lisäksi myös sodankäynnin teorian, eli taktiikan ja strategian, sekä osasivat hyödyntää uutta aseteknologiaa paremmin.

Kieltämättä on totta että suomalaistaustaiset upseerit jäivät näiden ammattilaisten varjoon, varsinkin kun taistelukentillä alettiin käyttää suuria massa-armeijoita, joita sitten liikuteltiin ja siirreltiin ennalta laadittujen taktiikoiden ja strategioiden mukaan.

Mutta mitä tulee väitteeseesi, että suomalaisen jalkaväen huonouden takia heitä pidettiin varusväkenä, pitäisin sitä kyllä osittain myyttinä, sillä ei ne vastapuolenkaan jalkaväet yleensä sen kummempia olleet, ehkä jotain täysin palkkasotilaista muodostettuja eliittijoukkoja lukuun ottamatta, vaan samanlaiset surkimukset taistelivat molemmin puolin toisiaan vastaan. Edelleen pysyn kannassani, että todennäköisin syy siihen, että heitä käytettiin linnoitusten varusväkenä liittyi enemmänkin heidän oletettuun palkkasotilaita suurempaan lojaliteettiin omaa kuningastaan kohtaan.

En ole väittänytkään karoliineja hakkapeliitoiksi. Tämä vain osoittaa suomalaisten joukkojen tason soturikuninkaan silmissä. Kyllä suomalaisetkin sitten Pultavaan kelpasivat.

Mitä upseereihin tulee, niin pääosa oli saksalaisperäistä. Se sitten hiljalleen ruotsalaistui ja joskus suomalaistuikin.Jälkimmäinen tosin tarkoitti asuinseutua ei kansalaistunnetta tai kansallisuutta.

Suomalaisen jalkaväen käyttö pääasiassa Baltian varuskunnissa Ruotsin suurvalta-aikana johtui siitä, että matkat olivat lyhyet. Helsingistä joukot laivattiin lähinnä Tallinnaan tai Riikaan. Suomalainen jalkaväki oli nimenomaan halvempaa kuin palkkasotilaat. Niitä kyllä käytettiin, jos oli rahaa. Suomalaisia pidettiin mm.kyvyttöminä piirittämään ja valtaamaan linnoituksia, mutta kelvollisina niitä puolustamaan.Joukot oli tosin joka kevät töydennettavä noin 30-50 % vahvuudella, oli taisteluja tai ei. Sekin oli halvempaa kuin palkkasoturien käyttö.

ovat kyllä sinnepäin kirjoitti:

En ole väittänytkään karoliineja hakkapeliitoiksi. Tämä vain osoittaa suomalaisten joukkojen tason soturikuninkaan silmissä. Kyllä suomalaisetkin sitten Pultavaan kelpasivat.

Mitä upseereihin tulee, niin pääosa oli saksalaisperäistä. Se sitten hiljalleen ruotsalaistui ja joskus suomalaistuikin.Jälkimmäinen tosin tarkoitti asuinseutua ei kansalaistunnetta tai kansallisuutta.

Suomalaisen jalkaväen käyttö pääasiassa Baltian varuskunnissa Ruotsin suurvalta-aikana johtui siitä, että matkat olivat lyhyet. Helsingistä joukot laivattiin lähinnä Tallinnaan tai Riikaan. Suomalainen jalkaväki oli nimenomaan halvempaa kuin palkkasotilaat. Niitä kyllä käytettiin, jos oli rahaa. Suomalaisia pidettiin mm.kyvyttöminä piirittämään ja valtaamaan linnoituksia, mutta kelvollisina niitä puolustamaan.Joukot oli tosin joka kevät töydennettavä noin 30-50 % vahvuudella, oli taisteluja tai ei. Sekin oli halvempaa kuin palkkasoturien käyttö.

"Mitä upseereihin tulee, niin pääosa oli saksalaisperäistä. Se sitten hiljalleen ruotsalaistui ja joskus suomalaistuikin.Jälkimmäinen tosin tarkoitti asuinseutua ei kansalaistunnetta tai kansallisuutta."
Tarkoitatko Ruotsin joukkoja yleensä vai vain saksanmaalla olevia joukkoja, ja mistä ajasta tarkkaan ottaen puhut?

Kyllä, varsinkin 30-vuotisen sodan loppupuolella saksanmaalla mellastavia Ruotsin joukkoja, jotka muodostuivat pitkälti saksalaisista palkkasotilaista, komensivat saksalaiset upseerit.

Mutta yleisesti Ruotsin armeijan ammattiupseerit eivät olleet pelkästään saksalaisia, vaan he olivat taustaltaan myös Balttian saksalaisia, skotteja, englantilaisia ja hollantilaisia. Ja muualtakin, eli oikeastaan varsin kirjava sekoitus.

Lisäksi pitää muistaa että mainittu ammattiupseeri-invaasio alkoi vasta 30-vuotisen sodan aikana. Sitä ennen Ruotsin suurvaltaa oli rakenneltu omien upseerien voimin, eli 1500-luvulla ja 1600-luvun alussa Ruotsin armeijassa oli suhteellisesti ottaen paljon suomalaistaustaisia upseereita, kun sotilasura tarjosi vielä silloin hyvän mahdollisuuden uran tekemiseen. Noihin aikoihin euroopan mittapuulla köyhällä, syrjäisellä ja takapajuisella Ruotsilla ei ollut edes taloudellisia mahdollisuuksia palkata suuria määriä ammattiupseereita, kun ei ollut varaa palkkoihin. Ne muutamat ammattiupseerit jotka noihin aikoihin tänne saatiin saivat yleensä palkan sijasta verovapaan maatilan läänityksenä tai donaationa. Kun nämä tilatkin sijaitsivat vielä varsin syrjäisillä seuduilla, niin toisenlaiseen vaurauteen ja sosiaaliseen elämään tottuneita keski-euroooppalaisia ammattiupseereita oli suorastaan vaikea saada Ruotsiin.

"Suomalaisen jalkaväen käyttö pääasiassa Baltian varuskunnissa Ruotsin suurvalta-aikana johtui siitä, että matkat olivat lyhyet. Helsingistä joukot laivattiin lähinnä Tallinnaan tai Riikaan. Suomalainen jalkaväki oli nimenomaan halvempaa kuin palkkasotilaat. Niitä kyllä käytettiin, jos oli rahaa..."
Näin on, eli taloudellisia syitä ei saa koskaan aliarvioida kun arvioidaan sotilaallisten toimien perusteita ja päämääriä.

Tosiasia oli siis, että koko Ruotsi oli varsin köyhä ja takapajuinen valtio varsin myöhään, jolloin oli pakko etsiä halpoja ja tehokkaita keinoja vaikkapa sotilaallisten tavoitteiden ajamiseen. Sotilaallisesti ajatellen Ruotsin ainoat strategiset resurssit olivat kaivostoiminnassa, joista saatiin metalleja ja valuuttaa. Metsissä, joista saatiin puita ja tervaa lähinnä laivastoa varten ja inhimillisessä voimassa, eli halvoista sotakelpoisista miehistä joiden kohdalla rasitus kohdistui pitkälti suomalaisiin. Näiden resurssien tehokkaalla käytöllä ruotsi sitten onnistuikin oikeastaan varsin hyvin, ongelma vain oli että inhimillinen hinta oli varsin kova, etenkin valtakunnan suomen puolella.

Kuten eräs kenraali on osuvasti todennut, sodan voittamiseen on aina tarvittu kolmea asiaa, eli rahaa, rahaa ja rahaa.

C.E. kirjoitti:

"Mitä upseereihin tulee, niin pääosa oli saksalaisperäistä. Se sitten hiljalleen ruotsalaistui ja joskus suomalaistuikin.Jälkimmäinen tosin tarkoitti asuinseutua ei kansalaistunnetta tai kansallisuutta."
Tarkoitatko Ruotsin joukkoja yleensä vai vain saksanmaalla olevia joukkoja, ja mistä ajasta tarkkaan ottaen puhut?

Kyllä, varsinkin 30-vuotisen sodan loppupuolella saksanmaalla mellastavia Ruotsin joukkoja, jotka muodostuivat pitkälti saksalaisista palkkasotilaista, komensivat saksalaiset upseerit.

Mutta yleisesti Ruotsin armeijan ammattiupseerit eivät olleet pelkästään saksalaisia, vaan he olivat taustaltaan myös Balttian saksalaisia, skotteja, englantilaisia ja hollantilaisia. Ja muualtakin, eli oikeastaan varsin kirjava sekoitus.

Lisäksi pitää muistaa että mainittu ammattiupseeri-invaasio alkoi vasta 30-vuotisen sodan aikana. Sitä ennen Ruotsin suurvaltaa oli rakenneltu omien upseerien voimin, eli 1500-luvulla ja 1600-luvun alussa Ruotsin armeijassa oli suhteellisesti ottaen paljon suomalaistaustaisia upseereita, kun sotilasura tarjosi vielä silloin hyvän mahdollisuuden uran tekemiseen. Noihin aikoihin euroopan mittapuulla köyhällä, syrjäisellä ja takapajuisella Ruotsilla ei ollut edes taloudellisia mahdollisuuksia palkata suuria määriä ammattiupseereita, kun ei ollut varaa palkkoihin. Ne muutamat ammattiupseerit jotka noihin aikoihin tänne saatiin saivat yleensä palkan sijasta verovapaan maatilan läänityksenä tai donaationa. Kun nämä tilatkin sijaitsivat vielä varsin syrjäisillä seuduilla, niin toisenlaiseen vaurauteen ja sosiaaliseen elämään tottuneita keski-euroooppalaisia ammattiupseereita oli suorastaan vaikea saada Ruotsiin.

"Suomalaisen jalkaväen käyttö pääasiassa Baltian varuskunnissa Ruotsin suurvalta-aikana johtui siitä, että matkat olivat lyhyet. Helsingistä joukot laivattiin lähinnä Tallinnaan tai Riikaan. Suomalainen jalkaväki oli nimenomaan halvempaa kuin palkkasotilaat. Niitä kyllä käytettiin, jos oli rahaa..."
Näin on, eli taloudellisia syitä ei saa koskaan aliarvioida kun arvioidaan sotilaallisten toimien perusteita ja päämääriä.

Tosiasia oli siis, että koko Ruotsi oli varsin köyhä ja takapajuinen valtio varsin myöhään, jolloin oli pakko etsiä halpoja ja tehokkaita keinoja vaikkapa sotilaallisten tavoitteiden ajamiseen. Sotilaallisesti ajatellen Ruotsin ainoat strategiset resurssit olivat kaivostoiminnassa, joista saatiin metalleja ja valuuttaa. Metsissä, joista saatiin puita ja tervaa lähinnä laivastoa varten ja inhimillisessä voimassa, eli halvoista sotakelpoisista miehistä joiden kohdalla rasitus kohdistui pitkälti suomalaisiin. Näiden resurssien tehokkaalla käytöllä ruotsi sitten onnistuikin oikeastaan varsin hyvin, ongelma vain oli että inhimillinen hinta oli varsin kova, etenkin valtakunnan suomen puolella.

Kuten eräs kenraali on osuvasti todennut, sodan voittamiseen on aina tarvittu kolmea asiaa, eli rahaa, rahaa ja rahaa.

näillä palstoilla eli tiedät aika paljon asiasta, josta kirjoitat.

Ruotsin upseeristossa oli saksalaisperäisiä niin kauan kuin tiedetään eli 1400-luvulta alkaen vähitellen kasvavasti. Varsinainen tulva alkoi 1600-luvun alusta Baltiasta ja kasvoi aina vain 30-vuotisen sodan aikana. Sieltä tuli kuningaskin.Armeijan komentokieli oli useammin saksa kuin ruotsi. "Suomalaisena" pidetty sotamarsalkka Kustaa Hornkin käytti kotikielenään saksaa. Tietysti sata vuotta jatkuvaa sotaa käyvään Ruotsiin virtasi upseereita kaikkilta.Lisään listaasi myös Venäjän.Sen valtataisteluista päätyi Suomeen mm. Aminoffit ja muutama muukin alkuperäinen pajarisuku. 1600-luvulla, mutta erityisesti 1700-luvulla alkoi avioliittojen kautta hidas ruotsalaistuminen.Suomalaisperäiset upseerit olivat enimmäkseen Uudenmaan ruotsalaisia mallia Stålhandske tai Tott.Puhtaasti alkujaan suomenkielisistä suvuista polveutui aika vähän upseereja.
Sovitaanko tasapelistä? Onnittelen hyvistä tiedoista.

poikkeusyksilö kirjoitti:

näillä palstoilla eli tiedät aika paljon asiasta, josta kirjoitat.

Ruotsin upseeristossa oli saksalaisperäisiä niin kauan kuin tiedetään eli 1400-luvulta alkaen vähitellen kasvavasti. Varsinainen tulva alkoi 1600-luvun alusta Baltiasta ja kasvoi aina vain 30-vuotisen sodan aikana. Sieltä tuli kuningaskin.Armeijan komentokieli oli useammin saksa kuin ruotsi. "Suomalaisena" pidetty sotamarsalkka Kustaa Hornkin käytti kotikielenään saksaa. Tietysti sata vuotta jatkuvaa sotaa käyvään Ruotsiin virtasi upseereita kaikkilta.Lisään listaasi myös Venäjän.Sen valtataisteluista päätyi Suomeen mm. Aminoffit ja muutama muukin alkuperäinen pajarisuku. 1600-luvulla, mutta erityisesti 1700-luvulla alkoi avioliittojen kautta hidas ruotsalaistuminen.Suomalaisperäiset upseerit olivat enimmäkseen Uudenmaan ruotsalaisia mallia Stålhandske tai Tott.Puhtaasti alkujaan suomenkielisistä suvuista polveutui aika vähän upseereja.
Sovitaanko tasapelistä? Onnittelen hyvistä tiedoista.

Olen samaa mieltä, että sinuakin täytyy onnitella hyvästä asian tuntemisesta, mikä ei näillä Suomi24 palstoilla ei ole mikään itsestään selvyys, vaan pikemmin varsin harvinaista.

Tietenkin tästä saisi mielenkiintoisen ja pitkän keskustelun, kun kaikkea kiinnostavaa ei päästy vielä edes käsittelemään, mutta valitettavasti taidan itsekin lopetella tähän. Selvää on ettei näitä väittelyjä tai keskusteluja voiteta asiaa tuntevaa vastaan ainakaan pääsiäsflunssassa panadolin voimalla kirjoittaen.

Muutamaan kohtaa vielä tarkennus.

"Ruotsin upseeristossa oli saksalaisperäisiä niin kauan kuin tiedetään eli 1400-luvulta alkaen vähitellen kasvavasti."
Kyllä, mutta vaikka usean upseerin "etninen" tausta oli saksanmaalta, niin näitä ei kuitenkaan tule sekoittaa näihin myöhempiin ammattiupseereihin. Vanhemman ajan saksalaisperäiset upseerit olivat samassa asemassa kuin suomalaisperäisen aateliston/rälssin upseerit. Eli hekin saivat upseerinvirkansa lähinnä säätyasemansa takia, eikä niinkään erityisosaamisensa.

Sen sijaan nämä myöhemmän ajan ammattiupseerit saivat asemansa juuri osaamisensa ja taitojensa vuoksi, ja heidän lähtösäätynsä saattoi olla varsin matala tai kokonaan säätyjen ulkopuolellakin, jolloin kun nämä upseerit aateloitiin rangin takia, heistä monet olivat sukunsa ensimmäisiä aatelisia. Saksalaisuustausta ei siis ole olennaista, eikä tee näistä uusista ammattiupseereista ja vanhoista rälssiupseeresita samaa joukkoa.

Ja mitä noihin aatelisten kansallisuuksiin tulee, niin tietenkin se on vähän tulkinnanvaraista, sillä periaatteessa etenkin ylin aatelisto ajatteli yhteiskunnan säädyttäin, jossa heidän asemansa oli ylimmän säädyn ylimmässä osassa, jossa heidän tuli hallita ja pitää suhteita muihin kaltaisiinsa, eli siis muualla asuviin ylemmän säädyn edustajiin, joten kansallisuus ei ehkä ollut heidän ajatuksissaan sittenkään kovin merkittävässä asemassa. Enemmänkin kyse oli kai uskollisuudesta säädylle ja säätyasemalle, jolloin esim. puolisot hankittiin muiden maiden ylemmistä säädyistä lähtöisin olevista, ja tällöin varmaan kotikieletkin vaihtuivat ajan ja solmittujen sukulaisuussuhteiden myötä.

Ja mitä tulee puhtaasti suomenkielisiin aatelissukuihin, niin on vaikea määrittää keitä sillä tarkoitetaan, sillä monet täysin ruotsinkielisin nimin esiintyvät alemman rälssin suvut saattoivat tosiasiallisesti olla lähes täysin suomenkielisiä. Suomenkielen osaaminen riippui varmaan ihan siitä, millä alueella on sattunut kasvamaan.

Lisäksi oli paljon suomalaisperäisiä vanhaan alempaan rälssiin kuuluvia sukuja, joista tuli paljon upseereita, kuten tapana oli, mutta jostain syystä näitä sukuja ei koskaan aateloitu kuten ylemmän rälssin sukujen kohdalla kävi, jolloin he jäävät usein huomioitta ja ovat unohtuneet usein alan tutkimuksissa. Nämä Hornit, Flemingit ja Kurjet edustivat näiden suomalaisaateliston aivan ylintä kerrosta, joiden maailma poikkesi täysin näiden alemman rälssin edustajien elämästä, joista mm. useimmat suomalaisupseerit tulivat.

Okei eiköhän tämä riitä.
Hyvää pääsiäistä! Jos vielä kerkeää toivottamaan.

Luin jostakin, että Euroopassa nimenomaan pidettiin Ruotsin sotamenestyksen salaisuutena suomalaisia ja saamelaista noituutta. Ettei kyse ollut noituudesta, sen selvittämiseksi Ruotsin kuningas laaditutti kirjoituksen saamelaisista. Olikohan Schaefferus nimeltään.

"Suomalaisten merkitys Ruotsin suurvaltasodissa on itsenäisyyden alkuajan kansallista itsetuntoa nostamaan tarkoitetun historiankirjoituksen tuotantoa."

Ei huono. Kansallisen itsetunnon kohotusta varmaan tarvittiin ja tarvitaan edelleen. Ehkä suomalaisetkin saavat uhota sankariteoilla.

Todella komea luettelo. Uskallan silti väittää, että Hämeen-Uudenmaan läänin Ratsurykmentti/Rakuunarykmentti, myöh. Uudenmaan Rakuunarykmentti, on ollut vielä useammilla sotaretkillä ja osallistunut vielä useampaan taisteluun. Se kuului nimittäin yleensä kenttäarmeijaan, kun jalkaväki toimi välillä pitkiä aikoja varuskuntapalvelussa. Mutta jokainen joukko tietysti hoiti sodanjohdon käskemät tehtävät parhaansa mukaan.

Phjan prikaatin toimet on tässä hienosti todistettu.
Onneksi olkoon Pohjan prikaatin perinteen vaalijat!