Lahko on uskovien yhteisö, joka korostaa yksipuolisesti jotakin opin kohtaa. Kaikille lahkoille näyttää olevan tyypillistä luja vakaumus, etteivät ne ole lahkoja. Ne ovat juuri sen ainoan oikean pelastuksen sanoman tuojia, jota muut uskonnolliset ryhmät edustavat korkeintaan puutteellisesti.
Lahko pyrkii aina korostamaan omaa merkitystään. Usein sen jäsenet uskovat, että lahkolla on ratkaiseva asema mitä tulee ihmiskunnan pelastumiseen. Vaikka lahko on usein perusyhteisön tuomitsema tai halveksima, se rakentaa aina oman gloriansa ja suhtautuu muihin halveksivasti ("me tiedämme totuuden, ja muut ovat typeriä, kun eivät tajua sitä" -mentaliteetti).
Jäseneltä edellytetään tunteenomaista sitoutumista ja yhdenmukaisuutta. Häntä valvotaan ja ohjataan takaisin "oikealle tielle", mikäli hän poikkeaa yhdenmukaisuuden vaatimuksesta. Oman asemansa vanhurskauttamiseksi lahkot joutuvat demonstroimaan, että niiden pyhyys — joka on jäsenten puhtautta — täydellisempää kuin muiden yhteisöjen.
Tämän vuoksi niiden on pakko esittää jäsenilleen suuria vaatimuksia ja mainostaa muille omia suorituksiaan ja aikaansaannoksiaan. Yksilöetiikassa lahkojen jäsenilleen esittämät vaatimukset ilmenevät tavallisesti käsky- ja kieltoluetteloina, joista näyttävät olevat etusijalla jälkimmäiset. Pääpiirteittäin yksilöetiikka seuraa uskonnon pyhän kirjan ohjeita, jotka lahko tulkitsee oman järjestelmänsä mukaisesti.
Opit tulkitaan usein fundamentalistisesti. Pyhien kirjoituksien historiallista taustaa ei ymmärretä, vaan niiden katsotaan sopivan sellaisenaan nykyaikaan. Kaikenlainen arvostelu on kiellettyä. Tieteellistä tutkimusta ei käytetä apuna. Lahkot luovat itse omat opinmuotoilunsa, joista ne pitävät tiukasti kiinni.

Vastaukset 4
Vanhimmat
Lahkot luovat itse omat opinmuotoilunsa, joista ne pitävät tiukasti kiinni.
Usein me menemme Jumalan paikalle.
Jos katsomme vaikka maanviljelijää, hän kylvää yhteen peltoon kauraa, toiseen ohraa, ja saattaa kylvää sekakauraa yhteen, näin on myös Jumalanvaltakunnassa, joten arvostakaamme Jumalan töitä.
Mutta on myös viljaa josta otetaan lämpöä,
ja sen koen vääräksi,
se on sitä Teuvon ja muutaman oppia.
Kylvetään, ja sitten poltetaan vilja.
Niin, parempi kun on suora yhteys yläkertaan. Ei näihin vetoihin kannata osallistua.
Mulla on mielenkiintoinen kuva, otettuna pohjanmaalta eräästä kokosta jota sytytettiin, siinä paholainen houkuttaa alempana olevaa hahmoa, ja paholainen osoittaa ylöspäin.
mutta kun en osannut tuoda sitä julki.