Onkohan Raamattu

sittenkään totta? Olen kymmeniä vuosia julistanut Jumalan sanaa, enkä ole milloinkaan sitä Raamatun sanomaa epäillyt. Nyt kuitenkin on käynyt niin, kun eilen oli keskustelua kylkiluista, niin miten on mahdollista että Eeva olisi luotu kuten Raamattu kertoo Aatamin kylkiluusta. Jos olisi näin, niin silloin Aatamilta täytyisi puuttua se yksi kylkiluu. Niin olen uskonut kymmeniä vuosia, mutta eilen mulle selvisi että näinhän ei olekaan.

Toinen asia on alkanut myös askarruttamaan, se vetenpaisumus. Miten olisi mahdollista, että Nooan arkkiin olisi mahtunut kaikista mailman eläimista kaksi, kutakin lajia? Onhan mailmassa kymmeniä tuhansia eri eläin lajeja?

Niin, että onko Raamattuun luottamista?
Osattiinkohan silloin kirjoittaakaan vielä, kun kerrotaan Raamatun syntyneen?

Tuli paha takaisku uskolleni, nyt tarvitsen vahvistusta, vaikka Jeesukseen vielä uskonkin, mutta miten voin tästä eres sanoo, että Raamattu on totta?
381059
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 38

Vanhimmat

* Veikko Lähde, jo Herransa luona, kertoi kerran, kun joku oli epäillyt samalla tavalla kuin sinä nyt, Raamatun todenperäisyyttä.
* Veikko oli sanonut tälle epäilijä Tuomakselle, että, "hän uskoo Raamattuun, koska se on Jumalansanaa, jos sinne olisi kirjoitettu, että JOONA NIELI VALAAN, hän uskoisi sittenkin! Jumalan sana on totuus, usko siihen, se on sun uskosi perustus tuki ja turva.
* Kun kerran Jumala sanoo, että arkkiin meni eläimet pereittain, niin ne myös meni, Raamattu on USKON kirja, älä anna oman sydämesi sumuttaa tervettä uskoasi Jumalaan.
* Sitäpaitsi, eihän kaikki eläimet, mitä nykyään on, tarvinnut olla arkissa, eläimiä on ristetynyt pilvin pimein ja näin uusia lajeja on myös syntynyt sitten vedenpaisumuksen tuhansittain.
* Ja tuo kyliluu juttu, kyllä se on varmasti totta, eihän sitä otettu kuin Aadamilta, ei se välttämättä vartalossamme näy ollenkaan.
* Luin kylkiluusta eilen mielenkiintoisen jutun.
* veren punasolut kehtittyy ja kasvaa juuri kylkiluissa, eikö olekkin ihmeellinen sattuma, että juuri siinä luunpalassa, mistä nainen tehtiin, on punasolujen synty mahdollista.
* Viittaa Jeesuksen vereenkin, kun noin syvällisemmin ajatellaan. Miehellä on 12 ja naisella 10 kylkiluuta, älä anna inhimillisen ajattelun ottaa pois uskoa Jumalaan, jolle kaikki on mahdollista.
* Jos Jumala sanssaan sanoo, että nainen tehtiin miestä otetusta kylkiluusta, NIIN SE MYÖS TEHTIIN, sanokoon tiede ja ihmiset ihan mitä lystää. Jumala voi, ihan mitä vaan.
* Jeesus sanoo: Uskokaa Jumalaan, ja uskokaa minuun!"
* Olemme uskossa Jumalaan, emme järjenpäätelmiin.

Äänestä
  • sinulle Mohikaani! Olet ihmeelinen, kun osaat niin luontevasti antaa uskoa ja voimaa. Kyllä aamuni taas hymyilee, sinun ja Hengen johdosta. Aloin ihan tosissaan jo epäillä, että olenko julistanut puppua, laitoin jo kitaran nurkkaan ja aattelin että pölytykööt siellä. Näin heikko ihminen olen, näköjään. Yllätyin itsekin, että voiko ihminen olla noin heikko, ettei usko siihen mitä on vuosia julistanut. Joten kiitos että sait mulle voimaa, uskoa Totuuteen,joka on Raamatussa!

    Jumalan Runsasta Siunausta sinulle! Ja muillekin tämän lukeville!

    Äänestä

  • Il-Mari kirjoitti:

    sinulle Mohikaani! Olet ihmeelinen, kun osaat niin luontevasti antaa uskoa ja voimaa. Kyllä aamuni taas hymyilee, sinun ja Hengen johdosta. Aloin ihan tosissaan jo epäillä, että olenko julistanut puppua, laitoin jo kitaran nurkkaan ja aattelin että pölytykööt siellä. Näin heikko ihminen olen, näköjään. Yllätyin itsekin, että voiko ihminen olla noin heikko, ettei usko siihen mitä on vuosia julistanut. Joten kiitos että sait mulle voimaa, uskoa Totuuteen,joka on Raamatussa!

    Jumalan Runsasta Siunausta sinulle! Ja muillekin tämän lukeville!

    sinut! Älä vaan lopeta laulamistasi! Kyllä sitä monella uskovaisella aina joskus, on heikot hetket, mutta kuten tiedät, niistä selviää Herran ja ystävien avulla.

    Jumalan siunausta sinulle ja työllesi!

    Äänestä

  • Il-Mari kirjoitti:

    sinulle Mohikaani! Olet ihmeelinen, kun osaat niin luontevasti antaa uskoa ja voimaa. Kyllä aamuni taas hymyilee, sinun ja Hengen johdosta. Aloin ihan tosissaan jo epäillä, että olenko julistanut puppua, laitoin jo kitaran nurkkaan ja aattelin että pölytykööt siellä. Näin heikko ihminen olen, näköjään. Yllätyin itsekin, että voiko ihminen olla noin heikko, ettei usko siihen mitä on vuosia julistanut. Joten kiitos että sait mulle voimaa, uskoa Totuuteen,joka on Raamatussa!

    Jumalan Runsasta Siunausta sinulle! Ja muillekin tämän lukeville!

    * Hän kyllä auttaa meitä heikkoja ketäkin aina vuorollaan. kiitetään vaan uskon alkajaa ja täydelliseksi tekijää Jeesustamme. Oikein hyvää pääsiäis juhlan loppuaikaa myös.
    * Juhlan suurena viimeisenä päivänä Hän huusi suurella äänellä,Tulkaa ja juokaa,ottakaa elämän vettä lahjaksi!

    Äänestä

  • Il-Mari kirjoitti:

    sinulle Mohikaani! Olet ihmeelinen, kun osaat niin luontevasti antaa uskoa ja voimaa. Kyllä aamuni taas hymyilee, sinun ja Hengen johdosta. Aloin ihan tosissaan jo epäillä, että olenko julistanut puppua, laitoin jo kitaran nurkkaan ja aattelin että pölytykööt siellä. Näin heikko ihminen olen, näköjään. Yllätyin itsekin, että voiko ihminen olla noin heikko, ettei usko siihen mitä on vuosia julistanut. Joten kiitos että sait mulle voimaa, uskoa Totuuteen,joka on Raamatussa!

    Jumalan Runsasta Siunausta sinulle! Ja muillekin tämän lukeville!

    http://www.argumentti.fi/vedenpaisumus/vedenpaisumus_nooan_arkki.php?id=6

    Ylläolevassa linkissä on erittäin tärkeää tietoa vedenpaisumuksesta. Se kannattaa lukea.

    Aloin ihan tosissaan jo epäillä

    Järkevän ihmisen tuleekin tutkia asioita, eikä vakuuttua ilman perusteluja!

    Äänestä

  • lisätietoa. kirjoitti:

    lisätietoineen on epäuskon kylvöä. Vedenpaisumus oli juuri silloin, kun Raamattu kertoo sen olleenkin, turha siitä on mitään eriverioista ja tekeleitä esittää tieteen nimissä. Raamattu on asian kertonut, eikä siinä tarvita wikipdiaa eikä muita järkeilyjä ja olemattomia teorioita.
    *Nooan arkki on Araratilla ja sillä sipuli, turhaa on taaskin yrittää musta maalata Jumalan sanaa ja Raamatun uskottavuutta kyseenalaistaa. haihduta harhasi sinäkin, ja usko Jumalaan.

    Äänestä

  • old_profile_42272 kirjoitti:

    En kylvä epäuskoa vaan tosiasioita. Jos tosiasiat eivät sovi yhteen uskosi kanssa, niin ongelma on sinun.

    Äänestä

Vedenpaisumuksen piti tuhota kaikki. Tosiasiassa esim pyramidit ovat 200-300 vuotta vanhempia kuin vedenpaisumus, joten ne säästyivät ilmeisesti :)

Vettä piti olla kymmeniä kilometrejä, kukaan ei osaa selittää minne sellaiset vesimäärät yhtäkkiä katosivat.

Vedenpaisumus on vanha myytti, joka on lainattu raamattuun ikivanhoista taruista. Vedenpaisumusksen babylonialaisessa versiossa päähenkilönä ei ole Nooa, vaan Utnapištim-niminen mies. Sumerissa on ollut 3000-luvulla eaa. valtavia tuhoisia tulvia ja vedenpaisumuskertomuksen tiedetään saaneen tästä alkunsa.

Äänestä
  • tietäväsi, ja vapaus sinulalkin on tietää, olla tietävinään, ettekä kuitenkaan tiedä, niikuin tietää tulee. Järjenpäätelmät ei tee tyhjäksi Jumalan ikuista sanaa, Jumalan tiedot ovat tarkempia ja paljon vahempia kun nuo sinun tarustosi jutut, joilla ei ole mitään perustaa eikä todellista lähdettä.

    * Minnekäkö vedet katosi? Kun Jumala antoi sataa maanpäälle, niin Hän avasi syvyyden lähteet, joista tulvi vettä voimalla, miksi Hän ei myös voinut avata ne toisinpäin, Hän avasi ne imaisemaan vedet maanpäältä, samoinhin syövereihin mistä vesi tuli maan päälle.
    * Älä vertaa itseäsi ja tietoasi Jumalan mahdollisuuksiin, kun sinun mahdollisuutesi ja ymmärryksesi loppuu, Jumalan mahdollisuudet vasta alkaa. Mieti sitä. Hyvää pääsiäistä!

    Äänestä

  • old_profile_42272 kirjoitti:

    tietäväsi, ja vapaus sinulalkin on tietää, olla tietävinään, ettekä kuitenkaan tiedä, niikuin tietää tulee. Järjenpäätelmät ei tee tyhjäksi Jumalan ikuista sanaa, Jumalan tiedot ovat tarkempia ja paljon vahempia kun nuo sinun tarustosi jutut, joilla ei ole mitään perustaa eikä todellista lähdettä.

    * Minnekäkö vedet katosi? Kun Jumala antoi sataa maanpäälle, niin Hän avasi syvyyden lähteet, joista tulvi vettä voimalla, miksi Hän ei myös voinut avata ne toisinpäin, Hän avasi ne imaisemaan vedet maanpäältä, samoinhin syövereihin mistä vesi tuli maan päälle.
    * Älä vertaa itseäsi ja tietoasi Jumalan mahdollisuuksiin, kun sinun mahdollisuutesi ja ymmärryksesi loppuu, Jumalan mahdollisuudet vasta alkaa. Mieti sitä. Hyvää pääsiäistä!

    Intoa olet piukassa - vaan eipä ole kovin vakuuttavaa jälkesi.

    Äänestä

on niin, että jos Raamatussa jossain kohtaa on epäselvyyttä, niin kokonaisuutena Raamattu on totta. Kyllä on tärkeää uskoa Raamattu totuutena, vaikka siitä jotain epätarkkuuksia löytyisikin. On muistettava että Raamattua on monta kertaa käänneety ja uudistettu, niin on ihan luonnollista että siihen on voinut tulla käännös virheitä ja tulkinta virheitä. Joten ei pidä alkaa tuijottamaan jotain määrättyä kohtaa, vaan lukee ja ymmärtää se kokonaisuutena.

Äänestä

Raamattu on vuosisatojen aikana koottu FIKTIIVISTEN teosten kokoelma. Ei se siis tietenkään mitään totta ole. Jos olisi, sen "tiedot" olisi mahdollista tarkistaa. Mm. luomiskertomus on kansanperinteen tarina, aikanaan suusta korvaan levinnyt, myöhemmin yhtenä monista kirjoihinkin pantu.

Kirkolliskokoukset ovat aikojen kuluessa sopineet, mitkä kirjat Raamattuun otetaan ja mitä ei. Jumala tuskin on niissäkään kokouksissa istuskellut. Ihmiset sen kirjan ovat kirjoittaneet, ihmiset koonneet, ihmiset eri kielille kääntäneet. Siinä mielessä Raamattuun ei kannata uskoa lainkaan. Se taas ei tietenkään poista mahdollisuutta uskoa Jumalaan.

Lopeta Raamatun levittely "totuutena" - teet palveluksen itsellesikin, kun lopetat valehtelun.

Äänestä
  • mites sitten, jos ja kun Raamattu onkin totta? Olen opettanut ja julistanut sekä julistan erelleen, Raamatun sanomaa totuutena. Sillä olen ajatellut niin, että kun uskon Raamatun sanomaan, niin uskon Silloin myös Jeesukseen pelastajanani! Toisaalta mitä vahinkoo siitä olisi, jos Raamattu ei pitäisikään paikkaansa vaikka niin uskon ja julistan että, pitää paikkansa? Sillä kun uskon Raamatun sanoman pitävän paikkansa, niin me kun uskomme siihen, niin meillä on paikka taivaassa. Jos taas Raamatun sanoma ei pidä paikkaansa, niin silloin sitten vaan elämä loppuu siihen, kun kuolemme. Mutta jos asia käännetään toisinpäin, eli ne, jotka eivät usko Raamatun sanomaa, niin heillä ei ole mitään toivoa pelastua. Jos ja kun Raamatun sanoma osoitautuukin todeksi!

    Kumman tien sinä valitset?

    Äänestä

  • Il-Mari kirjoitti:

    mites sitten, jos ja kun Raamattu onkin totta? Olen opettanut ja julistanut sekä julistan erelleen, Raamatun sanomaa totuutena. Sillä olen ajatellut niin, että kun uskon Raamatun sanomaan, niin uskon Silloin myös Jeesukseen pelastajanani! Toisaalta mitä vahinkoo siitä olisi, jos Raamattu ei pitäisikään paikkaansa vaikka niin uskon ja julistan että, pitää paikkansa? Sillä kun uskon Raamatun sanoman pitävän paikkansa, niin me kun uskomme siihen, niin meillä on paikka taivaassa. Jos taas Raamatun sanoma ei pidä paikkaansa, niin silloin sitten vaan elämä loppuu siihen, kun kuolemme. Mutta jos asia käännetään toisinpäin, eli ne, jotka eivät usko Raamatun sanomaa, niin heillä ei ole mitään toivoa pelastua. Jos ja kun Raamatun sanoma osoitautuukin todeksi!

    Kumman tien sinä valitset?

    Ei poikalapsi vastaa asiallisiin kysymyksiin, vaan katkeruudessaan etsii saduilleen kinastelua.

    Nyt voi ehkä tulla jo kommentoimaan, kun minä tämän kirjoitin.

    Kuten Daavid huudahti, "älä oto minulta pois Pyhää Henkeä", niin parempi uskossa Kristukseen, kuin ilman Häntä.

    Toivomme vielä muuttuu näkemiseksi, se on aivan varmaa.

    Hämmästyin kyllä aloitustasi, koska minä en uskoani järkeen perusta.

    Usko on lahjaa Jumalalta ja siitä tulisi pitää vaari.

    Toisaalta meidän tulee vahvistaa toinen toisemme uskoa, kun tulee koetteluksen aikoja ja tummat pilvet myrskyineen yrittää viedä tuon, niin arvokkaan lahjan meiltä, jonka kautta syntimmekin saimme anteeksi ja astua sisään iänkaikkiseen elämään.

    Äänestä

  • frihet kirjoitti:

    Edelleenkään EN ole KATKERA, vaikka sinä yhä väität. Sinä sen sijaan olet EMÄVALEHTELIJA "tietoinesi", jotka ovat niin syttyvää, etteivät päivänvaloa kestä.

    Helvetin tie, sinne se vie...terve menoa, emäluikki!

    Äänestä

  • Il-Mari kirjoitti:

    mites sitten, jos ja kun Raamattu onkin totta? Olen opettanut ja julistanut sekä julistan erelleen, Raamatun sanomaa totuutena. Sillä olen ajatellut niin, että kun uskon Raamatun sanomaan, niin uskon Silloin myös Jeesukseen pelastajanani! Toisaalta mitä vahinkoo siitä olisi, jos Raamattu ei pitäisikään paikkaansa vaikka niin uskon ja julistan että, pitää paikkansa? Sillä kun uskon Raamatun sanoman pitävän paikkansa, niin me kun uskomme siihen, niin meillä on paikka taivaassa. Jos taas Raamatun sanoma ei pidä paikkaansa, niin silloin sitten vaan elämä loppuu siihen, kun kuolemme. Mutta jos asia käännetään toisinpäin, eli ne, jotka eivät usko Raamatun sanomaa, niin heillä ei ole mitään toivoa pelastua. Jos ja kun Raamatun sanoma osoitautuukin todeksi!

    Kumman tien sinä valitset?

    Uskon Jumalaan - sen olen valinnut. Raamattua en fundistapaan suostu lukemaan, koska sekä kokemus että järki sanovat sen olevan vain satukirja hölmöille. Kukaan aikuinen ja kohtuullisen koulutettu sekä Raamatun vaiheita tunteva ei usko Raamatun olevan "totuus" siinä mielessä, kuin mm. Mohikaani täällä uskottelee - mutta hän nyt tekee sen oppimattomuuttaan ja omajumaluuttaan. Kun on itsensä korottanut, sitä kai alkaa luulla kaikenmoista.

    Kristinuskon sanomassa on paljon hyvää. Mm. syrjintä ja sorto eivät siihen kuulu, vaikka helluntailaisuuteen kuuluvatkin. Siksi helluntailaisuus on mm. näillä palstoilla väärässä paikassa - sen PITÄISI kaiketi olla Saatananpalvonta-otsikon alla lähinnä. Syynä olisi se, että lahko sortaa tahallaan, vääristelee asioita tahalaan, ajaa ihmisiä ahtaalle tahallaan. Ainakin palstan kellokkaat lukevat Raamattua kuin Piru - vääntelevät, kääntelevät, satuilevat lisää satujen päälle.

    Ihmisen kannattaa elää tätä elämää omana itsenään. Minkään lahkon ei ole hyvä päästää päsmäämään: NE ovat aina vailla jotain - rahaa, valtaa, orjuutettavia tms. Hellarien ukkovalta on ihan kuvaava esimerkki. Ei, eihän helluntailahko naisiakaan sorra, ehei.....

    Äänestä

  • Il-Mari kirjoitti:

    mites sitten, jos ja kun Raamattu onkin totta? Olen opettanut ja julistanut sekä julistan erelleen, Raamatun sanomaa totuutena. Sillä olen ajatellut niin, että kun uskon Raamatun sanomaan, niin uskon Silloin myös Jeesukseen pelastajanani! Toisaalta mitä vahinkoo siitä olisi, jos Raamattu ei pitäisikään paikkaansa vaikka niin uskon ja julistan että, pitää paikkansa? Sillä kun uskon Raamatun sanoman pitävän paikkansa, niin me kun uskomme siihen, niin meillä on paikka taivaassa. Jos taas Raamatun sanoma ei pidä paikkaansa, niin silloin sitten vaan elämä loppuu siihen, kun kuolemme. Mutta jos asia käännetään toisinpäin, eli ne, jotka eivät usko Raamatun sanomaa, niin heillä ei ole mitään toivoa pelastua. Jos ja kun Raamatun sanoma osoitautuukin todeksi!

    Kumman tien sinä valitset?

    paremmin voisi asiaa kysyy. Hetken mietittyäni tulin tulokseen, että Raamatun sanomaan uskon minäkin! Tosin et sitä minulta kysynyt, mutta tähän tulokseen minä pääryin.

    Äänestä

  • frihet kirjoitti:

    Ei poikalapsi vastaa asiallisiin kysymyksiin, vaan katkeruudessaan etsii saduilleen kinastelua.

    Nyt voi ehkä tulla jo kommentoimaan, kun minä tämän kirjoitin.

    Kuten Daavid huudahti, "älä oto minulta pois Pyhää Henkeä", niin parempi uskossa Kristukseen, kuin ilman Häntä.

    Toivomme vielä muuttuu näkemiseksi, se on aivan varmaa.

    Hämmästyin kyllä aloitustasi, koska minä en uskoani järkeen perusta.

    Usko on lahjaa Jumalalta ja siitä tulisi pitää vaari.

    Toisaalta meidän tulee vahvistaa toinen toisemme uskoa, kun tulee koetteluksen aikoja ja tummat pilvet myrskyineen yrittää viedä tuon, niin arvokkaan lahjan meiltä, jonka kautta syntimmekin saimme anteeksi ja astua sisään iänkaikkiseen elämään.

    "Nyt voi ehkä tulla jo kommentoimaan, kun minä tämän kirjoitin".

    Profetia toteutui taas

    Äänestä

se hyvä että Hihhulitkin alkaa viimein tajuta, että satuja ne on paasannu meille kunnon kansalaisille!

Äänestä

Sinulla on ongelma, kun ajattelet uskonkysymystä
joko/tai periaatteella. Pelottaa ajatus, että
mikäli lopetat uskomasta esimerkiksi noita
mohikaanin valheita kylkiluusta, tai vedenpaisumuksesta
joudut hylkäämään Jumalan.

Todellisuudessa joudut etsimään Jumalaasi, jos hyväksyt
sen tosiasian, että Jumala ei ole kirja, vaan jotain
paljon suurempaa.

Kukaan ei tule sanomaan sinulle, ettet saisi lukea
iltarukousta, käydä kirkossa, tai kertoa Jumalalle
päivän tapahtumat, tai toiveesi, (Tai tietysti sanoo,
joku savonarola, tai mohikaani peloittelee helvetillä,
vaikka heillä ei ole siihen oikeutta.) vaikka
Jumalasi olisikin jotain muuta, kuin vanha kirja.

Käy lukemassa tuo vedenpaisumusjuttu, joka tuossa
ylemmän vastauksen linkissä oli, ja vaikka alempaa
aloittamani "raamatun pääsiäinen" ketju.

Minulla ei ole oikeastaan mitään intressiä "käännyttää"
sinua mihinkään, kunhan kirjoittelen ajatuksiani,
koska minusta jokaisen ihmisen täytyisi saada itse
päättää omista asioistaan, jopa uskonkin kyseessä ollessa.

Äänestä
  • tässäkin nyt painottaa sitä asiaa, että en ole milloinkaan sanonut uskovani mihinkään kirjaan, en eres Raamattuun. Olen sanonut uskovani Raamatun Sanomaan ja niin uskon erelleen!

    Äänestä

  • Il-Mari kirjoitti:

    tässäkin nyt painottaa sitä asiaa, että en ole milloinkaan sanonut uskovani mihinkään kirjaan, en eres Raamattuun. Olen sanonut uskovani Raamatun Sanomaan ja niin uskon erelleen!

    Siinä tapauksessa olet löytänyt Jumalasi.

    Raamatun sanoma käskyineen on hyvä elämänohje.

    Täytyy muistaa, että raamatun sisältö päätettiin
    vuonna 325 ekumeenisessa kirkolliskokouksessa,
    samalla kun kristinuskon sisältö päätettiin.
    Toki muutoksia on tehty aikojen saatossa, kuten
    sielunvaelluksen poistaminen vuonna 553, ja Marian
    nimeäminen Jumalan synnyttäjäksi vuonna 431.
    Voimme olla yhtä mieltä asiasta, että raamatun
    sanoma on muokattu ajan saatossa varsin hyväksi
    elämänohjeeksi.

    Ongelmia tulee jos raamattua tulkitsee "fundamentalistisesti"
    silloin ollaan tilanteessa, jolloin elää nykypäivässä
    tuhansia vuosia vanhojen lakien mukaan.

    Äänestä

oli jo muotoutunut tietty määrä kylkiluita, tuskinpa yhden kylkiluun poistaminen isältä vaikutti miespuolisten perijöidensä kylkiluiden määrään:
Mieheltäni poistettiin viisaudenhammas ennen poikamme syntymään, mutta, kas kummaa!, poikamme omistaa kummatkin viisaudenhampaansa.

Sitäpaitsi kyse on tässäkin kuvakielestä. Jumala kehitteli ihmisen sellaisilla kehitysmetodeilla, joista tiedemies ja kylkiluuuskovainen eivät tänään osaa edes vielä haavellakaan. ---> Tosiasiahan siis on, että tiedemaailma lähestyy koko ajan Jumalan (evoluutio)tapaa.

Nooan arkki on yksi Jumalan suurista ihmeistä. Eikö ihmeiden pitäisi enneminkin vahvistaa uskoamme, kuin romahduttaa se?
Jumalalla oli omat konstinsa varjella eläinkunta tuholta. Nooa tietää asiasta enemmän, kunhan joskus kysäiset asiaa häneltä. Luulenpa, ettei Nooan kertomus mene ihan niinkuin lastenkirjoissa on kuvattu.

Äänestä
  • "Tosiasiahan siis on, että tiedemaailma lähestyy koko ajan Jumalan (evoluutio)tapaa."

    Selventäisitkös vaikkapa esimerkein, mitä kummaa tällä tarkoitat. Tosiasiat on voitava todistaa - ja varmaan voit, kun noin annat kuulua. Antaapa siis tulla. Vai onkos tämä sitä amerikkalaishapatusta, jota älykkääksi suunnitteluksi kutsutaan ja joka sekoittelee tieteen ja uskomukset riettaasti toisiinsa?

    Äänestä

  • poikalapsi kirjoitti:

    "Tosiasiahan siis on, että tiedemaailma lähestyy koko ajan Jumalan (evoluutio)tapaa."

    Selventäisitkös vaikkapa esimerkein, mitä kummaa tällä tarkoitat. Tosiasiat on voitava todistaa - ja varmaan voit, kun noin annat kuulua. Antaapa siis tulla. Vai onkos tämä sitä amerikkalaishapatusta, jota älykkääksi suunnitteluksi kutsutaan ja joka sekoittelee tieteen ja uskomukset riettaasti toisiinsa?

    Mitähän kummaa tuollainen ilmaisu pitänee TÄSSÄ sisällään?

    En ole koskaan ollut (enkä tule) mikään jenkkifani, kai sinun se pitäisi tietää.

    Tiedemaailma lähestyy koko ajan Jumalan evoluutiotapaa. Jo Raamatun ensilähdiltä voidaan päätellä yhtä ja toista, jonka tiedemaailma on julkaissut suurena uutisena. Muunmuassa se, että ALUSSA Jumala loi kaiken ihan tyhjästä, on nyt mukamas suurikin uutinen, että jotain räjähti ALUSSA.

    Tässä eräs "piip" sanoo eräässä fiktiokirjassa näin:

    " Taivas on minun valtaistuimeni, ja maa on minun jalkojeni astinlauta. Mikä olisi huone, jonka te minulle rakentaisitte, mikä paikka olisi minun leposijani?
    Minun käteni on kaikki nämä tehnyt, ja niin ovat kaikki nämä syntyneet, (sanoo Herra. mutta minä katson sen puoleen, joka on nöyrä, ja jolla on särjetty henki ja arka tunto minun sanani edessä.)

    ... Ennenkuin Siion kipuja tuntee, hän synnyttää; ennenkuin hänelle tuskat tulevat, hän saa poikalapsen.
    Kuka on sellaista kuullut, kuka sellaista nähnyt?
    Syntyykö maa yhdellä kivulla, tahi synnytetäänkö kansa yhdellä haavaa?"

    Uskon, että me olemme todella suurten kysymysten äärellä, kun mietimme näitä juttuja.

    Äänestä

  • nyt mää sen hoksasin, niinhän se täytyy ollakkin. Eli Aatamiltahan Jumala sen kylkiluun otti. Joten eihän se enää vaikuta Aatamin jälkeläisiin. Kyllä sitä väliin tuntee itsensä tyhmäksi. Miksen tuota heti hoksannu? Raamatun sanoma on sittenkin totta. Halleluja!

    Kyl tääl oppii ain uutta, jota ei ite ain huomaa!

    Äänestä

  • Il-Mari kirjoitti:

    nyt mää sen hoksasin, niinhän se täytyy ollakkin. Eli Aatamiltahan Jumala sen kylkiluun otti. Joten eihän se enää vaikuta Aatamin jälkeläisiin. Kyllä sitä väliin tuntee itsensä tyhmäksi. Miksen tuota heti hoksannu? Raamatun sanoma on sittenkin totta. Halleluja!

    Kyl tääl oppii ain uutta, jota ei ite ain huomaa!

    ihan kuvaannollisesti ottanut ja alkanut veistää kylkiluusta Ievaa, on sitten taas eri asia. Jonkinlainen jakaantuminen on kuitenkin tapahtunut, kun kerta kahta erilaista sukupuolta ollaan, me ihmiset(kin).

    Äänestä

  • todé kirjoitti:

    on kirjoitettu noin 1000 v. ennen ajanlaskumme alkua. Sumerilaisia kirjoituksia oli toisen tuhatta vuotta aikaisemmin. Siellä kerrotaan vedenpaisumustarina, jonka hebrealaiset (juutalaiset) lainasivat omaan kirjaansa.

    Raamatun arkkiin ei mahtuisi eläimistöstä kun pieni osa eikä varsinkaan sapuskat yli sadan päivän ajaksi. Nooan porukalla olisi ollut mahdottomuus vääntää kaikki paska ulos arkista ja syöttää petoeläimet kuten leijonat lihalla.

    Sumerilaisten arkki oli kolme kertaa suurempi ja tuskinpa siihenkään mahtuisi kaikki eläimet eväineen.

    Luepa Raamattusi ensisivut huolella, niin huomaat siellä kaksi erilaista luomiskertomusta. Ehkä ihmettelysi lisääntyy.

    Äänestä

  • Pesko kirjoitti:

    se kumminkin ole kaikkein tärkeenpää, että uskomme Jeesukseen syntiemme sovittajana, kuin kinata jostain pikkuseikasta? Minusta pelastus on kaikkein tärkein asia, kaikki muu on tois arvoista.

    Itse olen heikko ja kompastelevainen uskoni kanssa, mutta eteenpäin käy askeleeni nää!

    Jeesus on ja Elää!

    se on. Mitä sitä kinaamaan, se ei pelasta ketään! Usko Jeesukseen pelastaa!

    päin että naaras oli ensin, mitodondriot saamme jokainen äidiltä ja ilman mitokondrioita yksikään solu ei voi hengittää eikä siis elää. Mies ei pysty mitokondrioita siirtämään siittiöissään riittävää määrää, pieni erä niitä tulee, mutta ei läheskään tarpeeksi. On myös eläinlajeja joilla on ollut sekä uros että naaras, mutta koiraat ovat jo kadonneet pois, yhtään sellaista eläinlajia ei tunneta joissa kehitys olisi toisinpäin. Perusmuoto on naaras.

    Äänestä

  • Pesko kirjoitti:

    on kirjoitettu noin 1000 v. ennen ajanlaskumme alkua. Sumerilaisia kirjoituksia oli toisen tuhatta vuotta aikaisemmin. Siellä kerrotaan vedenpaisumustarina, jonka hebrealaiset (juutalaiset) lainasivat omaan kirjaansa.

    Raamatun arkkiin ei mahtuisi eläimistöstä kun pieni osa eikä varsinkaan sapuskat yli sadan päivän ajaksi. Nooan porukalla olisi ollut mahdottomuus vääntää kaikki paska ulos arkista ja syöttää petoeläimet kuten leijonat lihalla.

    Sumerilaisten arkki oli kolme kertaa suurempi ja tuskinpa siihenkään mahtuisi kaikki eläimet eväineen.

    Luepa Raamattusi ensisivut huolella, niin huomaat siellä kaksi erilaista luomiskertomusta. Ehkä ihmettelysi lisääntyy.

    kaksi mutta ne on käännetty suomeksi niin että sitä on vaikea huomata, kertomukset ovat lisäksi lomittain.Monia muitakin kertomuksia on 2 tai jopa kolme erilaista versioita.

    Äänestä

  • Pesko kirjoitti:

    on kirjoitettu noin 1000 v. ennen ajanlaskumme alkua. Sumerilaisia kirjoituksia oli toisen tuhatta vuotta aikaisemmin. Siellä kerrotaan vedenpaisumustarina, jonka hebrealaiset (juutalaiset) lainasivat omaan kirjaansa.

    Raamatun arkkiin ei mahtuisi eläimistöstä kun pieni osa eikä varsinkaan sapuskat yli sadan päivän ajaksi. Nooan porukalla olisi ollut mahdottomuus vääntää kaikki paska ulos arkista ja syöttää petoeläimet kuten leijonat lihalla.

    Sumerilaisten arkki oli kolme kertaa suurempi ja tuskinpa siihenkään mahtuisi kaikki eläimet eväineen.

    Luepa Raamattusi ensisivut huolella, niin huomaat siellä kaksi erilaista luomiskertomusta. Ehkä ihmettelysi lisääntyy.

    itse kristinuskon mesopotamialaisista juurista mm.

    http://www.humanistiliitto.fi/arti_kristinuskon_mesopotamialaiset_juuret030222.htm

    Äänestä

  • Il-Mari kirjoitti:

    se kumminkin ole kaikkein tärkeenpää, että uskomme Jeesukseen syntiemme sovittajana, kuin kinata jostain pikkuseikasta? Minusta pelastus on kaikkein tärkein asia, kaikki muu on tois arvoista.

    Itse olen heikko ja kompastelevainen uskoni kanssa, mutta eteenpäin käy askeleeni nää!

    Jeesus on ja Elää!

    wolandin suosittelema puolueettoman tutkijan näkemys Lähi-idän kansojen vuorovaikutuksesta.

    Äänestä

  • näin.. kirjoitti:

    se on. Mitä sitä kinaamaan, se ei pelasta ketään! Usko Jeesukseen pelastaa!

    kyllä pelastuksen tarve on pelkkä uskomus jolle ei ole muuta perustetta kun uskonnollinen pakkomielle.

    Äänestä

Kuule Raamattu on 100% Jumalan sanaa!

Sinä olet siis saanut käsityksen jostakin että mieheltä puuttuu yksi kylkiluu ja se olisi todistus naisen luomisesta...

Onkin ihan hyvä tutkia perinpohjin asiat, Jumalan sana on totuus ja kestää kaiken tutkimisen.

Se että nainen tehtiin miehen kylkiluusta onkin alkukielen mukaan enemmän hengellinen vertaus kuin "käytännössä" jos näin voi sanoa. Alkutekstin mukaan (ja gematriaankin perustuva) miehestä otettiin "puolet" ja siinä olisi ollut jo tietoa DNA:n lukumäärästä jne.

Mutta sama sana tarkoittaa myös kylkiluuta, ja tässä on hengellinen sanoma ja siksi meille uskoville puhuu enemmän tuo kylkiluu, tai kylki.
Jos et ole koskaan asiaa tutkinut, voin sen verran paljastaa että Jeesuksen kylki puhkaistiin ristillä ja sieltä siis vuosi verta ja vettä. Eli syntyi seurakunta, joka on Kristuksen morsian. Kun mietit tätä ja alkuperäistä luomistyötä, voipi Pyhä Henki paljastaa sulle jälleen hengellisiä salaisuuksia...

Mitä taasen tuohon iänikuiseen vedenpaisumus vatvomiseen tulee, jota täällä ainaskin kerran kuussa veivataan...
Jumalahan loi eläimet lajeittain. Meillä ei ole käsitystä kuinka paljon nuo lajit ovat muuttuneet ja kehittyneet elinympäristöjen ja muiden seikkojen vuoksi, mutta oli olemassa siis ns alkueläimet eli esim alkukissaeläin, josta on kehittynyt lukuisat erilaiset kissaeläimet jne.
Ja koska Raamattu selvästi kertoo kuinka elinolosuhteetkin (ilmasto) muuttui radikaalisti vedenpaisumuksen jälkeen. Ja muuten sitä ennen ei eläimetkään, kuten ei ihminenkään, syönyt lihaa, vaan kaikki oli kasvissyöjiä.

No, mitä Raamatun kirjoittamiseen tulee, Mooseksen uskotaan kirjoittaneen Raamatun ensimmäiset 4 kirjaa. Ja Mooseshan sai aikansa yliopistokoulutuksen faaraon hovissa Egyptissä.

Jumala on valvonut sanaansa ja valvoo loppuun saakka. Järjen avulla ei Raamattua pystykään ymmärtämään, koska se on hengellinen kirja. Kristinuskon ero uskontoihin verrattuna on se, että kristinusko sitoutuu historiaan, eli sillä on historialliset puitteet. Joten historiakin ja arkeologia pystyy todistamaan, että Raamatussa mainitut kaupungit ovat olleet olemassa ja henkilöt ovat eläneet...

Äänestä
  • olisi provo mutta taidat olla sinäkin.

    Äänestä

  • Jumalansanaa. Teille uskoville on syötetty pajunköyttä. Kun itse olin uskossa en huomannut missä mennään. Opetus tietenkin pyrki vaan vahvistamaan uskoa, sen sijaan että katselisi asioita puolueettomasti ja pohtisi sen taustoja.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Il-Mari kirjoitti:

sittenkään totta? Olen kymmeniä vuosia julistanut Jumalan sanaa, enkä ole milloinkaan sitä Raamatun sanomaa epäillyt. Nyt kuitenkin on käynyt niin, kun eilen oli keskustelua kylkiluista, niin miten on mahdollista että Eeva olisi luotu kuten Raamattu kertoo Aatamin kylkiluusta. Jos olisi näin, niin silloin Aatamilta täytyisi puuttua se yksi kylkiluu. Niin olen uskonut kymmeniä vuosia, mutta eilen mulle selvisi että näinhän ei olekaan.

Toinen asia on alkanut myös askarruttamaan, se vetenpaisumus. Miten olisi mahdollista, että Nooan arkkiin olisi mahtunut kaikista mailman eläimista kaksi, kutakin lajia? Onhan mailmassa kymmeniä tuhansia eri eläin lajeja?

Niin, että onko Raamattuun luottamista?
Osattiinkohan silloin kirjoittaakaan vielä, kun kerrotaan Raamatun syntyneen?

Tuli paha takaisku uskolleni, nyt tarvitsen vahvistusta, vaikka Jeesukseen vielä uskonkin, mutta miten voin tästä eres sanoo, että Raamattu on totta?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu