Minusta Iken aika alkaa olla ohi; ei tämä ollut suinkaan ensimmäinen kerta, kun mies käyttää asemaansa ja veronmaksajien rahoja tyttöjen ja naisten metsästykseen!
Kanerva on myös vanhoillinen Venäjällä pelottelija; se aika on jo ohi--meidän tulisi rakentaa uutta suhdetta venäjääle rauhanomaisin keinoin YYA-sopimuksen jälkeisenä aikana Niinistön mallin mukaan, jota hän toteutti entisessä virassaan.
Nyt olisi kutsuttava Ville Itälä EU:sta ulkoministeriksi; Itälä hoiti aikoinaan sisäministerin tehtävät mallikkaasti ja on saanut hyvää mainetta EU:ssa!
Vetoan Kataiseen, ja puolueen mieiin ja naisiin, että tekisivät puolueen ja Suomen kannalta nopean päätöksen asiassa ja siirtäisi Iken jo sivuun; ennenkuin tulee uusia murheita!
Terveisin Kokoomuslainen mies Turusta :)

Vastaukset 9
Vanhimmat
Vaihtaa ehdottomasti,ei kannata puoluetta tuhota Kanervan takia.Mitä pikimmin ,vähimmät tappiot .Ei Kanervankaan uskoisi selvinpäin suoltavan pornonaisille viestejä,näkeehän hänen naamastaan,että aikamoinen viinapöhö
Kokoomus on nyt piinaviikkojen lopuilla ja nyt olisi taas sen Ylösnousemuksen aika,..joten Ike ulos ja Puolueen arvot ja ansiot esille ilman Iken tahraamaa puoluetta!
Sitä KANSA arvostaisi, jos kansan mielipidettä korvilla kuuntelette, niinkuin lupaaatte!?
Ike ulos, Itälä tilalle!
=:=:=:=:=:=:=:=:=:=:
ja yhteinen EU:n perustuslaki ja puolustus.
Nyt kun USA ja Ike on vajoamassa suohon;ei mennä siinä mukana...vaan EU:sta esimerkillisempi demokratian malli maailmalle!?
Ike voi jatkaa Nato-ohjus housuissaan eläkkeelle ja vanhainkotiin naisia naurattamaan!
terv. Turkulainen mies :)
Ville Itälä ulkoministeriksi ja Törkyvaari pihalle. Muutoinkin kokoomus tarvitsee kasvojen kohotuksen ihan vaan puolueen maineen parantamiseksi. Kokoomuksen pitäisi olla tarkempana siitä, että rötöksiä tehneille politiikoille ei pitäisi antaa luottamustehtäviä Suomen perustuslakia kunnioittaen.
Kokoomuksella riittää näitä rötöspolitiikkoja, Jyrki Katainen on sotkeutunut pöytäkirjan väärentämiseen ja osaa valehtelun äänestäjien huijaamiseksi. Kimmo Sasilla on tuomio raskaasta teosta, niin raskaasta johon harva tavallinen ihminen elämässään sortuu, mutta eipä kokoomuslaisittain näytä olevan este poliittisessa uraputkessa. Jan Vapaavuori on ollut oikea rikostehtailija monine tuomioineen, samoin Harri Jaskarilla on myös hyvin rötöksille altis mieli. Entäs tämä kokoomuksen puoluesihteeri ja juoksutyttö Taru Tujunen, naisena hänen tekonsa ovat olleet hyvin pieniä, mutta tuomittuja.
kunnallisvaaleissa oliis syytä hakea uusia naamoja; muuten Kokoomuksen suosio laskee nopeasti?!
Jyrki Kataisen ja Taru Tujusen johtajuuden aikana kokoomuksen maine on poljettu maanrakoon. Naisille kokoomuksen miespolitiikot eivät paljonkaan anna muuta arvoa, kuin esitellä tissejä, persettä ja antaa pillua, antaa pillua myös avo- tai avioliitossa oleville välittämättä kuudennesta käskystä, älä tee huorin. Koti, uskonto ja isänmaa on kovalla koetuksella. Ilkka Kanerva lukee vaan Raamattua Suomen kansalle.
Suomalaisuuden Liiton määrärahan RKP:n vaatimuksesta.
Todella loukkaavaa suomenkielisiä kohtaan.
Itälää ei koskaan ministeriksi.
En luota tuohon RKP:n juoksupoikaan!
Linden, Vapaavuori; Katainen, Kanerva ..jo ryvettyneitä kaikki..?
Siksikö Kanervaa on niin vaikea erottaa?