Teille on sanottu; "Älä tee itsellesi Jumalankuvaa äläkä mitään kuvaa, älä niistä, jotka ovat ylhäällä Sielujen Valtakunnassa, älä niistä, jotka ovat alhaalla maan päällä, äläkä niistä, jotka ovat vesissä maan alla. Älä kumarra niitä äläkä palvele niitä. Sillä minä, sinun Jumalasi", mutta paholaisen harhaanjohtamana, mielenvikaisena, sinä palvot kaikenlaisia kuvia joita sinun ulkopuolella esitetään. Oletko unohtanut sanat; "Jumala loi ihmisen omaksi kuvaksensa, Jumalan kuvaksi hän hänet loi; mieheksi ja naiseksi hän loi heidät"? Etkö sinä enää muista, tiedä ja tunne, että sinä olet minun kuva ja että minä olen sinussa, sielussasi?
Minä en ole sinua vielä hyljännyt, vaikka sinä olet harhaanjohdettuna ja sekomielisenä kääntänyt katseesi muualle, palvoen kaikenlaista ulkopuolista ja väärää. Tee parannus, sillä olen kiivas Jumala, joka kostan tekopyhien isien pahat teot lapsille kolmanteen ja neljänteen polveen, niille jotka minua vihaavat, mutta minä teen laupeuden tuhansille, jotka minua rakastavat ja pitävät minun käskyni. Älä enää mene niiden luo jotka ovat johtaneet harhaan ja harhaan johtavat, kiellä heidät ja heidän kaikki opit, ja "tule" minun luokseni, sillä sinä olet maallisesti ja sielullisesti sinun ja sukusi vapahja.
Teille on sanottu; "Älä pidä muita Jumalia minun rinnallani", älä siis palvo ketään tai mitään sinun ulkopuolellasi, sillä minä, sinun Jumala, minä olen sinussa. Sinun korvien, silmien ja puhtaaan ja valaistueen mielesi kautta, sinä olet minun todistaja. Sinun kautta minä kuulen ja näen Maailman, ja minä tuomitsen jokaisen hänen sanojensa ja tekojensa mukaan.

Vastaukset 3
Vanhimmat
Aloitat lainaamalla Raamattua ja sitten viesti muuttuukin aivan muun uskonnon julistukseksi. Ihminen on aina syntinen ja pelastus tulee hänen ulkopuoleltaan, Jumalalta joka tuli Jeesuksessa alas luomaansa maailmaan ja pelasti meidät sovittamalla syntimme ristinkuoleman kautta. Jumala antaa kyllä Pyhän Henkensä asumaan ihmiseen, joka hyväksyy Jeesuksen sovitusuhrin ja ottaa Jeesuksen vastaan Vapahtajanaan. Ihminen itse ei senkään jälkeen ole auktoriteetti itselleen eikä ole jumala. Kaikkivaltias Jumala, taivaan ja maan luoja, ei kunniaansa toisille jaa!

Herra on sama kuin saatan usein raamatullisesti!
Tutki vaikka näitä esimerkkejä:
1 Moos. 4:1: "Minä olen saanut pojan Herran avulla."
Ainoa Jumalan Poika on Jeesus! ja Jeesus ei syntynyt Mooseksen aikana =)
2. Moos. 15:3 "Herra on sotamies; Herra on hänen nimensä."
Saatanaa jumalana palveleva kristitty sotilas on herra, herra saatanan palvelija.
Käsky 2
Älä käytä väärin Herran, Jumalasi nimeä.
Huom! Huomaa pilkun paikka, kyseessä on kaksi, siis herra ja Jumala.
Tuossakaan ei tarvita herra sanaa muuta kuin piilosaatanallisuuden mukana olemiseksi.
Katekismuksen selitys:
Älä turhaan käytä Jumalasi nimeä, sillä Herra ei jätä sitä rankaisematta, joka turhaan käyttää hänen nimeään.
Eli tuossa on jo todella julmaa saatanallisuutta Jumalaa kohtaan ja sitä vois ihan puhtaalla omalla tunnolla kutsua Jumalan pilkaksi jossa Jumalalta otetaan pois rangaistus oikeus! mutta herra (saatana) rankaisee jos herran (saatanan) nimen turhaan lausuu...
Joka Jumalan pilkkaajan koulutuksen on saanut käyttää herra ja krististus sanaa ja siitä tunnemme saatanaa jumalanaa palvelet. Jeesus on varoittanut meitä Kristus sanan käyttäjistä, he ovat JEESUKSEN SANAN mukaan eksyttäjiä:
4 Silloin Jeesus vastasi ja sanoi heille: "Katsokaa, ettei kukaan teitä eksytä.
5 Sillä monta tulee minun nimessäni sanoen: 'Minä olen Kristus', ja he eksyttävät monta.